Miksi meillä on niin paljon mielenterveys ongelmia Suomessa?

  • Viestiketjun aloittaja sh-opiskelija
  • Ensimmäinen viesti
sh-opiskelija
Miksi meillä on niin paljon psyykkisiä sairauksia Suomessa? Itsekin käytän mielialalääkkeitä ja opiskelen sairaanhoitajaksi, joten en missään nimessä väheksy psyykkeen sairauksia. Niihin on onneksi hyvää hoitoa, mutta opettajat sanoo aina, että tulette huomaamaan kuinka ne on suomalaisia kansansairauksia kuten myös alkoholismi.

Mitä mieltä olette miksi meillä vaikka masennus on yleisin sairauspoissaolojen syy? Miksi meillä on psyykkisiä ongelmia enemmän kuin vaikka etelän maissa?
Itse uskon, että suomalaiset ovat vain niin sisäänpäinsuuntautuneita ja ujoja, eikä ongelmista viitsitä puhua edes lähimmäisille vaan hukutetaan paha olo viinaan ja lääkkeisiin. Mitä te ajattelette?
 
  • Tykkää
Reactions: sciurus vulgaris
"vieras"
Oma mielipiteeni on, että etelän maissa ollaan yhteisöllisempiä, autetaan toinen toisiaan ja jaetaan ne ongelmat. Suomessa märehditään yksin.

Etelässä on myös paremmat säät joten ulkona ollaan enemmän. Suomen sää masentaa.

Suomalaiset kärsivät tunnontuskista kaikissa tilanteissa ja ovat aika nipoja.

Ja viimeisenä, Suomessa ei kuole nälkään jos makaa päivät pitkät sohvalla koska on masentunut, eli on myös varaa olla masentunut.
 
  • Tykkää
Reactions: BettyBoop
"vieras"
Yksinäisyys aiheuttaa masennusta. Suomalaiset on nykyisin aika yksinäistä kansaa. Tuohon kun lisää työttömyyden niin sosiaaliset kontaktit heikot.

Monet nuoretkin on jo masentuneita, joten pelkällä työttömyydellä ei voi sitä selittää, mutta itse ajattelen, että yksinäisyys aiheuttaa sen ettei ole mielekästä tekemistä, kun harva viitsii harrastuksiin lähteä yksin ja yksin on huono lomailla, käydä tapahtumissa ym.
 
  • Tykkää
Reactions: BettyBoop
"vieras"
[QUOTE="vieras";28728350]
Ja viimeisenä, Suomessa ei kuole nälkään jos makaa päivät pitkät sohvalla koska on masentunut, eli on myös varaa olla masentunut.[/QUOTE]

Miten tuo liittyy mihinkään? Kyllä minä olen masentuneena töissä käynyt, eikä se ole masennukseen ainakaan auttanut.
 
Meillä ollaan myös hirveän suorituskeskeisiä. Epäonnisitumisia ei ymmärretä/ sallita.
Montaa kertaa ei tarvitse palstankaan tekstejä lukea kun käy ilmi, kuinka raadollisesti ihmiset ajattelevat toisistaan.
Monet varmaankin ovat unohtaneet ne kaikista tärkeimmät, ystävät ja perheen. Niiden kanssa vietetyn ajan.
Näiden päälle vielä suomalainen perusluonne ja se ettei asioista puhuta.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28728363]Miten tuo liittyy mihinkään? Kyllä minä olen masentuneena töissä käynyt, eikä se ole masennukseen ainakaan auttanut.[/QUOTE]

Tarkoitin lähinnä niitä, jotka eivät ole missään töissä masennuksen takia tai niitä, joita se estää hakemasta töitä. Kyllä se on elintasosairaus.
 
[QUOTE="vieras";28728350]
Ja viimeisenä, Suomessa ei kuole nälkään jos makaa päivät pitkät sohvalla koska on masentunut, eli on myös varaa olla masentunut.[/QUOTE]

Sä taidat lukeutua niihin, joiden mielestä masennus paranee, kun vaan jaksaa sen puonsa sieltä sohvalta nostaa ja lähteä vaikkapa ulos? ;)
 
  • Tykkää
Reactions: TULKINNANVARAINEN
"aapee"
Kiitos vastauksista, olen samaa mieltä. Meillä arvostetaan itsenäisyyttä ja pärjäämistä yli kaiken. Toisin kuin etelässä ihmiset ovat yhteisöllisempiä ja perhekeskeisempiä (nuorten ei esimerkiksi odoteta muuttavan 18-vuotiaana omilleen). Työelämässä on myös valtavat paineet ja irtisanomiset on hyvin raskaita kokemuksia, joissa työnantajan täytyisi enemmän antaa tukea!

Masennus on sairaus muiden joukossa. Ei voi sanoa, että suomessa on varaa masentua, koska se ei ole mikään oma valinta tai hetkellinen mielipaha. Meillä on onneksi erinomainen lääkehoito ja tietämys kliinisestä masennuksesta ja sen hoidosta.
 
Keittiönoita
Miksi meillä on niin paljon psyykkisiä sairauksia Suomessa? Itsekin käytän mielialalääkkeitä ja opiskelen sairaanhoitajaksi, joten en missään nimessä väheksy psyykkeen sairauksia. Niihin on onneksi hyvää hoitoa, mutta opettajat sanoo aina, että tulette huomaamaan kuinka ne on suomalaisia kansansairauksia kuten myös alkoholismi.

Mitä mieltä olette miksi meillä vaikka masennus on yleisin sairauspoissaolojen syy? Miksi meillä on psyykkisiä ongelmia enemmän kuin vaikka etelän maissa?
Itse uskon, että suomalaiset ovat vain niin sisäänpäinsuuntautuneita ja ujoja, eikä ongelmista viitsitä puhua edes lähimmäisille vaan hukutetaan paha olo viinaan ja lääkkeisiin. Mitä te ajattelette?
Onko meillä? Ja kuinka paljon enemmän?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";28728394]Suomessa ei ole sen enempää mielenterveysongelmia kuin muuallakaan. Oikeastaan päinvastoin. Eniten mielenterveysongelmia on juuri niissä etelänmaissa.[/QUOTE]

Tästä olisi mielenkiintoista kuulla enemmän. Onko pelkkä myytti, että meillä on enemmän mielenterveysongelmia? Millaiset ovat masennukseen sairastuneiden tilastot Suomessa ja vertailun vuoksi vaikka jossain köyhässä maassa?
 
"aapee"
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28728418:
Onko meillä? Ja kuinka paljon enemmän?
Masennus aiheuttaa eniten kaikista sairauksista työkyvyttömyyttä Suomessa. En ole asunut pidempiä aikoja ulkomailla, mutta olen aika varma ettei etelä-Euroopan maissa ole yhtä pahaa ongelmaa, vaikka elintaso on matalampi. Siellä kulttuuri ja kansanluonne ovat niin erilaiset (kuten vastauksissa tulee ilmi.)
 
Keittiönoita
[QUOTE="vieras";28728430]Tästä olisi mielenkiintoista kuulla enemmän. Onko pelkkä myytti, että meillä on enemmän mielenterveysongelmia? Millaiset ovat masennukseen sairastuneiden tilastot Suomessa ja vertailun vuoksi vaikka jossain köyhässä maassa?[/QUOTE]
No näinpä. Ja musta on huomioitava myös erilainen kulttuuri ja siten erilaiset tilastoinnit. Kun suomalaista ahdistaa tai suomalainen tarvitsee kuuntelijaa, hän varaa ajan terveyskeskukseen tai mielenterveystoimistoon, saa lääkkeet ja diagnoosin, joka tilastoidaan. Kun italialaista tai espanjalaista ahdistaa tai tarvitsee kuuntelijaa, hän menee kirkkoon ripittäytymään, saa syntinsä anteeksi eikä tapahtumaa tilastoida lainkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: chrissy
Keittiönoita
[QUOTE="aapee";28728431]Masennus aiheuttaa eniten kaikista sairauksista työkyvyttömyyttä Suomessa. En ole asunut pidempiä aikoja ulkomailla, mutta olen aika varma ettei etelä-Euroopan maissa ole yhtä pahaa ongelmaa, vaikka elintaso on matalampi. Siellä kulttuuri ja kansanluonne ovat niin erilaiset (kuten vastauksissa tulee ilmi.)[/QUOTE]
Juu, mutta pitäisi olla jotain vertailukelpoisia tilastojakin asiasta.
 
Siis missä Etelä-Euroopan maissa on mielestäsi matalampi elintaso kuin Suomessa?!
 
"aapee"
Lisään vielä todella hyvän pointin minkä joku kirjoitti, eli ilmasto! Meillä auringonvaloa ja lämpöä on paljon vähemmän mitä etelässä. Siitä johtuu kaamosmasennus, minkä moni suomalainen sairastaa pimeän aikaan.

Tosi hyvä pointti myös lapsuuden merkityksestä! Etenkin varhaislapsuus eli ihan ensimmäiset vuodet lapsella merkitsevät valtavasti.
 
  • Tykkää
Reactions: BettyBoop
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28728436:
No näinpä. Ja musta on huomioitava myös erilainen kulttuuri ja siten erilaiset tilastoinnit. Kun suomalaista ahdistaa tai suomalainen tarvitsee kuuntelijaa, hän varaa ajan terveyskeskukseen tai mielenterveystoimistoon, saa lääkkeet ja diagnoosin, joka tilastoidaan. Kun italialaista tai espanjalaista ahdistaa tai tarvitsee kuuntelijaa, hän menee kirkkoon ripittäytymään, saa syntinsä anteeksi eikä tapahtumaa tilastoida lainkaan.
Näin. Mikä taas johtaa siihen, että Suomessa masennuksen takia voi jäädä sairauslomalle tai kotiin, kun taas etelän maissa näin ei tehdä.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;28728440:
Juu, mutta pitäisi olla jotain vertailukelpoisia tilastojakin asiasta.
Löysin juuri vuodelta 2009 peräisin olevan jutun aiheesta Italiassa, ja sen mukaan masennukseen sairastuneiden määrä on on jatkuvasti kasvanut niin, että Italiassa joka neljäs kärsii siitä, ei todellakaan mikään pieni luku! Eniten ongelmaa esiintyy Milanossa, joka on tietysti hyvin hektinen kaupunki, työelämä vaativaa jne.
 
  • Tykkää
Reactions: BettyBoop

Yhteistyössä