Miksi lähteminen on niin vaikeaa?

[kyselijä........]

Kysyisin juuri tuota, miksi lähteminen on niin vaikeaa. Suhde ahdistaa ja toisinaan se palkitsee. Yhdessä on kurjaa ja ihanaa. Tämä on hajoittavaa. Suhteessa on henkistä väkivaltaa syyllistämistä, mutta myös niin ihania hetkiä. Miten pääsen tästä kierteestä irti? Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja mahdollisia selviytymistarinoita?

 

[Pikku nainen]

Kyllä. Itse kärvistelin samantapaisessa suhteessa, vaikka tiesin ettei se siitä paremmaksi muutu. Lopuksi ero kuitenkin tuli ja kerran se kirveli, mutta hyvin pian huomasin mikä helpotus olikaan vihdoinkin päästä eroon huonosta suhteesta.

Mä luulen että sä pelkäät sitä eroa, että se olis paljon rankempaa kuin mitä se todellisuudessa tulee olemaan. Tietysti se tuntuu aikansa vaikealta, mutta ei se ole mikään ylitsepääsemätön kriisi, varsinkaan jos suhde on ollut ahdistava ja eroa on lykätty pitkään.

Kevät on hyvä aika erota, jos erota aikoo. Auringonpaiste ja luonnon eloonherääminen on jonkinlaista "terapiaa" surevalle mielelle.

 

[Näin täällä taas]

Kaikessa on hyviä puolia, kaikessa on huonoja puolia. Elämä on aina valintoja, ja vaikka se kylmältä kuullostaakin näin lämpenevässä keväässä, joskus on pakko myös ynnätä plussia ja miinuksia ja tarkistaa, mitä merkkiä saldo siellä viivan alla sitten on.

Sanon tämän, minkä niin monta kertaa ennenkin: Mieluummin tuttu kurjuus kuin outo hyvinmeneminen. Siksi ihmiset jäävät siihen kurjuuteen, kun uusi tilanne pelottaa. Ei se silti kannata, sillä katkera vanhuus on katkera pala.

Siihen vaan pitää varautua, että kaikesta jotain maksaakin, eli sen hetken ikävän ja hyvien hetkien kaipuun. Kun sen tietää ja siihen osaa varautua, ei se sitten niin pahasti kirpaise. Väkivalta, oli se henkistä tai fyysistä, on siinä saldossa yleensä liian pitkästi miinusta. Ei kannata leikkiä sen ilmiön kanssa liian pitkään ja rikkoa sielunsa rakenteita pitkiksi ajoiksi. Vaikka ne hyvät hetket ovatkin sellaisia suhteessa kiinni pitäviä liimatäpliä, ei niiden varaan kannata rakentaa muuten sortuvaa taloa!

 

[Ellet]

sitten etsi elämääsi jännitystä nimenomaan siitä repivyydestä ja muusta masokismista?
Muitakin tapoja lienee kuitenkin pistää elämään sisällön tuntua...

 

[Viivikkä]

Minusta eron ei kuulu ollakaan helppoa. Jos eroon päätyy, silloin pitäisi miettiä asiaa monelta kantilta ja siltikin vielä harkita, että onhan nyt päätymässä siihen ratkaisuun, jonka todella haluaa.

Jos et halua sopeutua nykyiseen tilanteeseen parisuhteessa, jos miehesi aiheuttaa sinulle jatkuvasti pahaa mieltä ja jos keskustelu ei auta parisuhteen pelastamiseksi, niin ero on ainoa vaihtoehto.

Vaikka rakastaisit miestäsi vielä kovastikin, niin aina se pelkkä rakkaus ei riitä. On useita "kelvollisia" syitä, joilla voi perustella eroa: alkoholismi, henkinen tai fyysinen väkivalta, rakkauden loppuminen jne. Usein ei kuitenkaan ole vain yhtä selkeää syytä, vaan syitä on lopulta monta pientä syytä.

Itselläni oli vuosia paha olo. Lopulta kun aloin miettimään syvällisemmin, että mikä suhteessa oli vikana, niin niitä syitä löytyikin useita: rakkaus kadonnut, intohimo hävinnyt, mies jyräsi päätöksillään minun haluamat asiat kumoon, mies ei enää kunnioittanut minua eikä mielipiteitäni, halusimme elämältä eri asioita jne.

Miehen mielestä minä nalkutin, kun halusin yrittää saada suhdettamme toimimaan. Lopulta en enää edes halunnut yrittää, vaan tahdoin ainoastaan eron. Eroaminen oli todella vaikeaa ja avioliiton päättäminen sekä lasten kodin rikkominen olivat todella järkyttävän kovia juttuja. Ihmettelen, miten jaksoin samalla käydä töissä, vaikka olin niin henkisesti loppu. Ero merkitsi kuitenkin myös helpotuksen tunnetta ja tietoisuutta siitä, että kun viimeisen kerran suljin miehen kodin oven, niin tiesin, että tästä eteenpäin minä itse saan päättää omasta elämästäni.

Oli vaikeaa opetella olemaan yksin ja monet itkut tuli itkettyä. Opin kuitenkin itsenäisyyttä. Opin myös siihen, ettei ole pakko etsiä samantien äkkiä uutta miestä, vaan voin opetella tutustumaan itseeni ja nauttia siitä vapaudesta, kun sitä vihdoin sain.

Jos sinulla on ystävä, kannattaa hänen kanssaan jutella asiasta. Minulla ei kaveria oikein ollut, vaan täällä Elleissä purin pahaa oloani sekä myös kirjoitin päiväkirjaa.

 

[väsynyt rouva]

Kaikessa on hyviä puolia, kaikessa on huonoja puolia. Elämä on aina valintoja, ja vaikka se kylmältä kuullostaakin näin lämpenevässä keväässä, joskus on pakko myös ynnätä plussia ja miinuksia ja tarkistaa, mitä merkkiä saldo siellä viivan alla sitten on.

Sanon tämän, minkä niin monta kertaa ennenkin: Mieluummin tuttu kurjuus kuin outo hyvinmeneminen. Siksi ihmiset jäävät siihen kurjuuteen, kun uusi tilanne pelottaa. Ei se silti kannata, sillä katkera vanhuus on katkera pala.

Siihen vaan pitää varautua, että kaikesta jotain maksaakin, eli sen hetken ikävän ja hyvien hetkien kaipuun. Kun sen tietää ja siihen osaa varautua, ei se sitten niin pahasti kirpaise. Väkivalta, oli se henkistä tai fyysistä, on siinä saldossa yleensä liian pitkästi miinusta. Ei kannata leikkiä sen ilmiön kanssa liian pitkään ja rikkoa sielunsa rakenteita pitkiksi ajoiksi. Vaikka ne hyvät hetket ovatkin sellaisia suhteessa kiinni pitäviä liimatäpliä, ei niiden varaan kannata rakentaa muuten sortuvaa taloa!

Niih... Mutta mistä ihmeestä te tiedätte sen että nyt on aika lähteä, mikä menee jo kärvistelyn piikkiin, mikä on vain tavallista tylsää elämää parisuhteessanne?

 

[Pikku nainen]

Väsynyt rouva: No esimerkiksi tuo henkinen väkivalta josta ap puhui on jo ylittänyt "tavallisen tylsän elämän"...

 

[Pää pystyssä pöpelikköön]

Meillä ei todellakaan ole suhteessamme tylsää: sitä tunteiden paloa ja intohimoa on välillä liiaksikin asti. Nautimme toistemme seurasta ja rakastamme toisiamme, mutta eroamme silti. Sen kaiken hyvän vastapainona on liikaa sitä, mikä ei ole lainkaan hyvää. Rakkaus ei kuole, mutta tuskakaan ei vähene. Ikävä kyllä.

Suhde on kestänyt vuosia ja vuosia, mutta vasta nyt uskomme, että se ei koskaan tule tasapainoiseksi muuttumaan. Mikään ei ole ihmiselle niin tärkeää kuin oma mielenrauha. Sen saavuttaakseen täytyy joskus luopua asioista, joista ei haluaisi luopua - jopa rakkaudesta.

Asiat kun eivät koskaan ole yksiselitteisiä ja mustavalkoisia. Autuaita ovat ne, jotka luulevat elämänsä niin kulkevan...

 

[alkuperäinen......]

Kun ajattelee hyvää kaikki on hienoa ja kivaa, mutta kun ajattelee ongelmia niin kaikki näyttäytyy ihan eri valossa. Kun ajattelee eroa, niin tulee suunnaton suru ja ahdistus, että menetän rakastamani ihmisen elämästäni. Jotenkin, kun saisi sen kamalan noidankehän rikki ja suhteen tasaisemmaksi. Haluaisin niin...

 

[Onkos välikonstit kokeiltu?]

Perheterapia? Kurssit? Kirjat ja niistä juttelu? Parisuhdeleirit? Yrittämättä muitakin konsteja kun vain yhtä kahden kesken saikkausta ei kannata luovuttaa, jos on paljon säilyttämisen arvoista. Sitten jos joutuu luovuttamaan ja nuo on kokeiltu, tietääpä ainakin, että "Yritin minä sentään oikeasti."

 

[väsynyt rouva]

Väsynyt rouva: No esimerkiksi tuo henkinen väkivalta josta ap puhui on jo ylittänyt "tavallisen tylsän elämän"...

Mutta jos ei nyt puhuta väkivallasta?

 

[Kaiken se kärsii... vai?]

Kun ajattelee hyvää kaikki on hienoa ja kivaa, mutta kun ajattelee ongelmia niin kaikki näyttäytyy ihan eri valossa. Kun ajattelee eroa, niin tulee suunnaton suru ja ahdistus, että menetän rakastamani ihmisen elämästäni. Jotenkin, kun saisi sen kamalan noidankehän rikki ja suhteen tasaisemmaksi. Haluaisin niin...

Parisuhteessa on lopun perin kyse siitä, suostuuko elämään kumppaninsa huonojen puolien ja virheiden kanssa. Hyviä asioita ja hurmaavia piirteitä on tavattoman helppo rakastaa, mutta rakastapa sitä ääliöpuolta edes hitusen - se onkin se temppu, mikä pitäisi osata. Molempien.