Miksi sosiaalisuus on niin vaikeaa?

[Peyote]

Tätä juuri tarkoitan. Ole jotain muuta, niin sitten sinusta pidetään. Haluaisitko sinä olla joku muu, jotta sinusta pidettäisiin vai toivoisitko, että sinusta pidetään sellaisena kuin olet?

AP

Jos olet sellainen itse, ettet pidä kenestäkään, et tunne halua olla kenenkään seurassa, niin ole vapaasti. Mutta et voi pakottaa muitakaan ihmisiä olemaan jotain mitä he eivät ole. Jos muut eivät sinuata pidä, et voi heitä pakottaa.

 

[vierailija]

En tiedä haluaisinko ystäviä ellei läheiseni puhuisi asiasta. Heidän mielestään minusta tulisi "normaali" ja lakkaisin olemasta "tällainen", jos minulla vain olisi ystäviä, koska ihmisen ei kuulu olla yksin.
Heidän puheista tämäkin ketjun aloitus lähti. Vaikka minusta tuntuu, että en välttämättä kaipaa ystäviä, niin he sanovat, että minä valehtelen itselleni, jotta todellisuus ei tuntuisi niin kurjalta. Koska kuulemma oikeasti kaikki tarvitsevat ystäviä.
Olen todella usein sitten yrittänyt ystävystyä ja välillä saanutkin uusia tuttavuuksia, mutta lähinnä se on tuntunut huonolta, koska joudun yrittämään niin kovasti eikä se tunnu sen arvoiselta. Mutta ajattelen, että jos minun ei tarvitsisi yrittää niin kovasti niin olisihan se kiva jos olisi joku jonka kanssa jakaa asioita. Jos vain voisi olla, ilman mitään rooleja ja yrittämistä. Onko se aivan mahdotonta?

 

[vierailijadd]

Kuten huomaat, et itsekään tunne itseäsi, et tiedä mitä haluat. Ole välillä yksin, ole välillä seurassa, anna jälkikäteen aikaa itsellesi pohtia, mikä seurassa tuntui hyvältä ja mikä ei. Älä syytä muita, jolle seurassa oleminen tunnu sinusta kivalta, älä itseäsikään. Ei kai se pakko ole viihtyä seurassa, mutta on hyvä oppia tuntemaan itseään.

 

[Peyote]

Minä olen tylsä. Ja minua kiinnostavat ja innostavat asiat, jotka ei oikein muita tunnu kiinnostavan. Puheenaiheet ovat kuulemma raskaita, mutta minulle ne taas tuottavat hyvää mieltä. Jos minun pitää osata iloita asioista, jotka ovat muille tärkeitä (kuten teenkin), miksi muiden ei tarvitse yrittää ottaa huomioon minulle tärkeitä asioita? En vain ymmärrä. Ja kun valitan tästä niin minä olen se itsekäs?
Eivätkö tylsät ansaitse ystäviä?

Eli haluat että sinun ei tarvitse teeskennellä, mutta että muiden tarvitsee teeskennellä että juttusi kiinnostavat. Miksi edes haluat mitään seuraa jos pidät muita ihmisiä pinnallisina? Jotkut assit on siitä rasittavia, että heillä on jatkuva pakonomainen tarve kehua itseään ja halveksua "taviksia".

 

[Lunatic]

En tiedä haluaisinko ystäviä ellei läheiseni puhuisi asiasta. Heidän mielestään minusta tulisi "normaali" ja lakkaisin olemasta "tällainen", jos minulla vain olisi ystäviä, koska ihmisen ei kuulu olla yksin.
Heidän puheista tämäkin ketjun aloitus lähti. Vaikka minusta tuntuu, että en välttämättä kaipaa ystäviä, niin he sanovat, että minä valehtelen itselleni, jotta todellisuus ei tuntuisi niin kurjalta. Koska kuulemma oikeasti kaikki tarvitsevat ystäviä.
Olen todella usein sitten yrittänyt ystävystyä ja välillä saanutkin uusia tuttavuuksia, mutta lähinnä se on tuntunut huonolta, koska joudun yrittämään niin kovasti eikä se tunnu sen arvoiselta. Mutta ajattelen, että jos minun ei tarvitsisi yrittää niin kovasti niin olisihan se kiva jos olisi joku jonka kanssa jakaa asioita. Jos vain voisi olla, ilman mitään rooleja ja yrittämistä. Onko se aivan mahdotonta?

Introvertti ei tarvitse kavereita tunteakseen olonsa hyväksi, kuten ekstrovertti. Introvertti viihtyy parhaiten yksin.

 

[päätön]

"Ei epäröi purra omiaan nilkkaan. Yleensä olen siellä missä ei pitäisi ja sanon ääneen asioita joista muut puhuvat humalassa."

 

[vierailija]

En tiedä haluaisinko ystäviä ellei läheiseni puhuisi asiasta. Heidän mielestään minusta tulisi "normaali" ja lakkaisin olemasta "tällainen", jos minulla vain olisi ystäviä, koska ihmisen ei kuulu olla yksin.
Heidän puheista tämäkin ketjun aloitus lähti. Vaikka minusta tuntuu, että en välttämättä kaipaa ystäviä, niin he sanovat, että minä valehtelen itselleni, jotta todellisuus ei tuntuisi niin kurjalta. Koska kuulemma oikeasti kaikki tarvitsevat ystäviä.
Olen todella usein sitten yrittänyt ystävystyä ja välillä saanutkin uusia tuttavuuksia, mutta lähinnä se on tuntunut huonolta, koska joudun yrittämään niin kovasti eikä se tunnu sen arvoiselta. Mutta ajattelen, että jos minun ei tarvitsisi yrittää niin kovasti niin olisihan se kiva jos olisi joku jonka kanssa jakaa asioita. Jos vain voisi olla, ilman mitään rooleja ja yrittämistä. Onko se aivan mahdotonta?

Kuulostaa kovin tutulta. Olen aina viihtynyt yksin ja jostain kumman syystä läheiset ovat pitäneet sitä kovinkin suurena ongelmana. "Ihminen on laumaeläin", "Ihminen tarvitsee seuraa", "Ihminen masentuu yksin", "Et sinä voi erakoitua" jne. Tuollaista kuuntelin jatkuvasti usean vuoden ajan, kun koskaan ei minua uskottu kun sanoin että en minä kärsi yksinäisyydestä yhtään. Yhtenä päivänä istutin nämä kommentoijat alas ja tein erittäin selväksi että kaikki ihmiset eivät jatkuvasti tarvitse muita ihmisiä ympärilleen ja että on myös ihmisiä jotka viihtyvät yksin. Sanoin, että minä viihdyn vallan mainiosti yksin, enkä kaipaa kokoajan ihmisiä ympärilleni. Sanoin, etten kärsi siitä millään tapaa. Toivoin, että yrittäisivät ymmärtää että on erilaisia ihmisiä. Tämän "tiukan puhuttelun" jälkeen en ole enää heidän suusta kuullut tätä samaa saarnaa (joka oli hyvin raskasta jatkuvasti kuunneltuna).

Tee sinun läheisillesi selväksi miltä sinusta tuntuu. Jos sinä viihdyt yksin, kerro heille se. Toisaalta kuulostat itsekin hieman epävarmalta sen suhteen, että tahdotko olla yksin vaiko et. Onko yksinäisyys vain helpompi vaihtoehto? Onko sosiaalisuus vain niin hankalaa että on helpompi olla yksin? Vai viihdytkö ihan oikeastikin yksin? Onko ehkä sinun läheisten puheet "epänormaaliudesta" saanut sinut uskomaan että se todella olisi epänormaalia olla yksin ja siksi yrität muuttaa itseäsi? Sinuna pohtisin että mikä tässä sinua kaikkein eniten harmittaa - se, ettei ole ystäviä, vai se, ettei muut ymmärrä että viihdyt yksinkin.

 

[vierailija]

Eli haluat että sinun ei tarvitse teeskennellä, mutta että muiden tarvitsee teeskennellä että juttusi kiinnostavat. Miksi edes haluat mitään seuraa jos pidät muita ihmisiä pinnallisina? Jotkut assit on siitä rasittavia, että heillä on jatkuva pakonomainen tarve kehua itseään ja halveksua "taviksia".

En kyllä ymmärrä miten joku on voinut ymmärtää tuon kirjoituksen noin...

 

[vierailija]

Kuin mun kirjoittama!
Mä olen tässä viime aikoina taas joutunut pohtimaan omaa itseäni. Olen toki tehnyt sitä viimeisen 20 vuoden aikana aika paljonkin.

Okei. Olen introvertti. Tykkään olla toisinaan, silloin tällöin, tietyin väliajoin omassa rauhassa. Se voi tarkoittaa kotipäivää verkkareissa, se voi tarkoittaa mökille menemistä ja metsässä kävelyä. Ihan yksin hei. Ei mua pelota. Mun akut latautuu silloin, kun olen yksin omissa ajatuksissani ja teen omia juttuja. Toisten akut latautuu, kun ne kerää ympärilleen / hakeutuu tilanteisiin, jossa ympärillä on 20 eri ihmistä.

Se, että tykkään olla toisinaan yksin, on joillekin niin saatanan vaikeaa ymmärtää. "No mitä sä sitten teet kun oot yksin??" No, olen yksin, teen mun mielestä kivoja juttuja. Joskus se tarkoittaa muutamaa tuntia omaa aikaa päivässä, joskus se tarkoittaa yhtä viikkoa.

Olen yrittänyt olla sosiaalinen. Osallistunut työpaikan rientoihin. Heittänyt pientä läppää (ai niin, viimeksi kun heitin työkaverille "pientä läppää", ihan vitsinä, tuntui kuin rakkikoira olisi alkanut räksöttämään vieressä... kamalasti anteeks vaan, mut älä ota noin vakavasti kun et vitsiäkään ymmärrä).

Olen ilmeisesti jotenkin "raskasta" seuraa. Rasittavaa. Kukaan ei oikeastaan ymmärrä mua. Vaikka puhuisin yhtä paljon kuin toinen työkaveri, joka sekin vähän omiin oloihinsa vetäytyvä, niin musta tehdään pilaa. Ai niin mutta kun en olekaan vittumainen, ilkeä, paskamainen. Se on se juttu. Kun pitäisi olla pienesti kusipää.

Mulla ei ole enää sellaista kaveria, jolle voisi kesken päivää laittaa viestiä.. "mitä kuuluu? Mitäs teet? Mennäänkö tänään kahvittelemaan?".
Mulla oli sellainen, mutta sitten se otti ja laittoi välit poikki.

Jäi mulle mies. Ja toki on pari sellaista kaveria, joita näen paljon harvemmin. Eivät nekään oma-aloitteisesti mulle viestiä laita. Kaipa pakosta kutsuvat juhliin ym.
Miehelläkin oli aikoinaan paljon ystäviä ja sitä myötä menoa jos toistakin. Mun kanssa kun on ollut, niin kutsut ovat vähentyneet.

Olen yrittänyt muuttua. Oikeasti. Mutta sitten musta tuli teennäinen.
Olen oikeasti hyvä kuuntelija. Multa saa mielipiteitä, jotka on tasan tarkkaan vaan mun mielipiteitä. Mutta yritän aina toki auttaa, en siis lyttää toista maan rakoon omilla mielipiteilläni. Kyllä niillä on aina jokin tarkoitus.

Eipä tässä muuta. En vaan sovi siihen tämän ajan muottiin, jossa ollaan sosiaalisia ja äänekkäitä.

 

[vierailija]

Aspergerista on ollut puhetta aiemminkin ja silloin yritin päästä tutkimuksiinkin mutta siihen ei suostuttu, kun ei siitä hyötyä olisi.

Mutta kyllähän tämä elämä on ollut alusta asti sellaista, että en vain tunnu kuuluvan tänne, vaikka kuinka yritän. Eikä kukaan tunnu ymmärtävän sitä tunnetta, minkä tämäkin ketju todistaa.

Minusta tuntuu tulevan aina kuva, että asetan itseni ylemmäs kuin muut, pidän itseäni parempana, vaikka asia on täysin päin vastoin. Minä tunnen olevani jotenkin kehityksestä jäljessä, idiootti, en ymmärrä monia asioita ja haluaisin vain ymmärrystä ja että voisin vain olla minä. Olen lopen kyllästynyt siihen, että minä joudun tekemään kaikkeni, jotta tulen toimeen. Se vie kaiken energian. Kyse kun ei ole siitä että minä haluaisin muiden tekevän ja olevan niin kuin minä vain haluasin. Sitä minä tässä olen sanonut monta kertaa. Minähän juuri yritän toimia kaikkien sosiaalisten sääntöjen mukaan. Ja olisi mahtavaa jos joku joskus osoittaisi haluavansa ymmärtää minua ja päästäisi vähän helpommalla.

AP

Ymmärrän ap! Olen itse käynyt läpi samankaltaisia asioita ja tunnistan itsestäni samoja piirteitä. Hämmästyin muiden kommenteista, joista tosiaankin paistaa läpi se, että kaikki eivät taida ihan ymmärtää mitä tarkoitat. Kommenttisi otetaan näköjään aika "kärkkäinä" ja "vaativina". En näe sun kommentteja ollenkaan sellaisina. Ymmärrän ihan täysin. Ymmärrän toki myös sen että joidenkin on vaikea ymmärtää mitä käy läpi, jos ei itse ole samanlaisia asioita joutunut läpi käymään.

Oletko ap muuten minkä ikäinen?

 

[vierailija]

Tätä juuri tarkoitan. Ole jotain muuta, niin sitten sinusta pidetään. Haluaisitko sinä olla joku muu, jotta sinusta pidettäisiin vai toivoisitko, että sinusta pidetään sellaisena kuin olet?

AP

Sosiaalisuus on sellaista ettei aina voi näyttää miltä tuntuu tai mitä ajattelee. Se on mukautumista tilanteeseen tai muuhun. Ehkä sosiaalisuuskin vaatii mielenkiintoa jossain määrin toisiin ihmisiin.
Itse koen sen myös voimia vieväksi mutta nautin Tottakai ihmisten kanssa tekemisissä olemisesta.
Ei kaikkien kanssa tarvitse rupatella henkeviä tai ei ole edes sopivaa roikottaa naamaa tai olla välinpitämätön määrätyis tilanteissa
Kaikki ei tykkää kaikista.. Tiedän kokemuksesta että mun naamataulu tai ehkä luinkin avoin ajatusten jakaminen ei miellytä mutta se on semmosta. Älä stressaa ja anna tilanteiden viedä. Liika miettiminen viekin sen aidon minän pois tilanteesta kuin tilanteessa

 

[vierailija]

Sosiaalisuus on sellaista ettei aina voi näyttää miltä tuntuu tai mitä ajattelee. Se on mukautumista tilanteeseen tai muuhun. Ehkä sosiaalisuuskin vaatii mielenkiintoa jossain määrin toisiin ihmisiin.
Itse koen sen myös voimia vieväksi mutta nautin Tottakai ihmisten kanssa tekemisissä olemisesta.
Ei kaikkien kanssa tarvitse rupatella henkeviä tai ei ole edes sopivaa roikottaa naamaa tai olla välinpitämätön määrätyis tilanteissa
Kaikki ei tykkää kaikista.. Tiedän kokemuksesta että mun naamataulu tai ehkä luinkin avoin ajatusten jakaminen ei miellytä mutta se on semmosta. Älä stressaa ja anna tilanteiden viedä. Liika miettiminen viekin sen aidon minän pois tilanteesta kuin tilanteessa

menikö sulta vähän ap:n pointti ohi? ap kysyi että oisko muista kiva jatkuvasti yrittää olla jotain muuta kuin on, jotta ihmiset tykkäisi ap:sta, vai olisko mielummin kivempi että saisi olla ihan oma itsensä.