Yksinäisyys/sosiaalisuus kolmen ja neljänkympin välissä

[faceystävyysnykyaikaa]

Täällä kirjottaa 35v nainen joka on jo pidempään miettiny yksinäisyyttä/sosiaalisuutta.
Itselläni on melkeinpä vain facebook kavereita, niitä tulee nähtyä joitakin kertoja vuoden aikana. Kyllä facessa kuulumisia kysellään ja kirjotellaan niitä näitä, mutta kun kyläilyyn mennään niin melkein aina se olen minä joka kylässä käy.
Silloin kun minulla vielä oli hyvä ystävä lähellä, minä olin se joka ajoi hänen luokseen lenkille/kahville/perjantai-iltaa istumaan. Kauempana asuvan ystävän kanssa kyläillään vuorotellen, tosin n. 2 kertaa vuodessa.
Onko muilla tätä? Vai onko kaikki niin sosiaalisia mitä annetaan olettaa?
Minun viikot ja kuukaudet menee oikeastaan vain perheen kanssa, en minä halua tuputtaa itseäni kylään kun ei muutkaan käy.
Nyt tuntuu kylään kutsuminenkin vaivalloiselta, vaikka siis haluaisi, mutta tulee jotenkin olo, että eikö seura kiinnosta kun kukaan ei koskaan käy oma-aloitteisesti.
Voiko tällä iällä vielä saada uusia tosiystäviä?

 

[M32]

Monet (etenkin naiset) eristäytyvät vanhasta kaveripiiristään lasten hankinnan myötä. Tämä on ihan okei, jos tosiaan arvelee oman perheen tai äitituttujen riittävän ihmissuhteiksi, mutta sitten on turha myöhemmin valittaa, ettei ole ystäviä. Ystävyys kun vaatii vastavuoroisuutta ja vaivannäköä. On turha takertua romanttiseen kuvitelmaan tosiystäviä, jotka kyllä jäävät kuvioihin, vaikka koskaan ei tehtäisi mitään yhdessä.

 

[M32]

Maantiedekin vaikuttaa ystävyyden ylläpitoon. Viestisi perusteella asut jossakin maalla?

 

[kaalimaan vartija]

Täällä kirjottaa 35v nainen joka on jo pidempään miettiny yksinäisyyttä/sosiaalisuutta.
Itselläni on melkeinpä vain facebook kavereita, niitä tulee nähtyä joitakin kertoja vuoden aikana. Kyllä facessa kuulumisia kysellään ja kirjotellaan niitä näitä, mutta kun kyläilyyn mennään niin melkein aina se olen minä joka kylässä käy.
Silloin kun minulla vielä oli hyvä ystävä lähellä, minä olin se joka ajoi hänen luokseen lenkille/kahville/perjantai-iltaa istumaan. Kauempana asuvan ystävän kanssa kyläillään vuorotellen, tosin n. 2 kertaa vuodessa.
Onko muilla tätä? Vai onko kaikki niin sosiaalisia mitä annetaan olettaa?
Minun viikot ja kuukaudet menee oikeastaan vain perheen kanssa, en minä halua tuputtaa itseäni kylään kun ei muutkaan käy.
Nyt tuntuu kylään kutsuminenkin vaivalloiselta, vaikka siis haluaisi, mutta tulee jotenkin olo, että eikö seura kiinnosta kun kukaan ei koskaan käy oma-aloitteisesti.
Voiko tällä iällä vielä saada uusia tosiystäviä?

Voi. Itse olen löytänyt elämääni hyvän ystävän täytettyäni 30 vuotta. Pienin askelin ja oikeastaan ihan vuosien kuluessa hyvänpäivän tuttavuus muuttui tuttavaksi ja siitä vielä ystäväksi. Itse olen vielä todella huono ystävystymään. En niin kaipaakaan ihmisiä elämääni. Ne harvat hyvät riittävät minulle.

 

[faceystävyysnykyaikaa]

En ole maalta, kaupunginosasta toiseen liikun yleensä autolla, en julkisilla, vai mitä tarkoitit M32?
Sepä se, ystävyyssuhteita tulisi hoitaa eikä vain ajatella, että kyllä se toinen perässä roikkuu. Itse en haluaisi olla tuo joka aina hoitaa ystävyyssuhdetta käymällä kylässä, toivoisin vastavuoroisuutta. Mutta jos ihmiset ei jaksa enää käydä toistensa luona kylässä niin miten ollaan sosiaalisia? Vai ramppaako muilla vieraita alvariinsa?

Kaalimaan vartija, on kiva kuulla, että hyviä ystäviä voi saada vielä aikuisiälläkin! Minullekin riittäisi yksi ystävä jota kiinnoistaisi myös viettää aikaa minun kanssa eikä vaan kirjoitella facessa. Ehkä tunnen itseni hieman yksinäiseksi pelkästään perheen parissa, lapsetkin on jo isoja ja menevät omia menojaan.

 

["Martta"]

Meillä käy vieraita vain kutsuttaessa. Samoin menen kylään vain kutsuttaessa. Viikottain näen kavereita, mutta kyllähän se vaatii aktiivisuutta. Aika yksin saisin olla jos vain odottelisin vieraita kylään.

 

["Melu"]

Mulla on samankaltainen tilanne kuin aloittajalla! Olin yksinäinen jo ennen lapsia. Mäkään en jaksaisi aina olla se, joka tekee aloitteen yhteydenpidossa, mutta jonkunhan se on tehtävä! Vain yksi ystävä ottaa yhteyttä itsekin, mutta hän onkin ainoa Ystävä. Hänen lisäkseen on pari kaveria, joihin mä koitan pitää jotain yhteyttä. Tuntuu vaan niin tyrkyltä välillä...

 

[vieraskin.]

Minä myös 35v ja vaikeaa on ystäviä pitää ja saada. Tuntuu, että työkavereillakin on tosi vilkas seuraelämä. Ei viitsi pyytää heitä mihinkään. Yksi ystävä on ala-asteajoilta ja yritän pitää yhteyttä, mutta nihkeää on. Vasta pyysin kylään ja ei ehtinyt. Talvella yritin saada hänestä shoppailukaveria, mutta ei ehtinyt. Soittelen hänelle 1-3 kertaa vuodessa. Hän laittaa kerran vuodessa facen kautta pienen viestin. Asuu kuitenkin 100 km päässä, joten luulisi että helposti pääsisi kylään jos haluaisi. Vastakutsua ei sinnepäin ole tullut. Sekin kertoo jo jotain. Surku olo.

 

[astrolabe]

Millä mandaatilla toi M32 aina jakelee tota mutuaan? Vai onko jokin sosiaali- ja kulttuuriantropologian tai naistutkimuksen proffa tms.? Kun hän on lapseton mies, joka ei tunnu edes pitävän lapsista niin ihmettelen tuota hänen kykyään keskustella aiheesta syvällä rintaäänellä.

 

[Data]

Monet (etenkin naiset) eristäytyvät vanhasta kaveripiiristään lasten hankinnan myötä. Tämä on ihan okei, jos tosiaan arvelee oman perheen tai äitituttujen riittävän ihmissuhteiksi, mutta sitten on turha myöhemmin valittaa, ettei ole ystäviä. Ystävyys kun vaatii vastavuoroisuutta ja vaivannäköä. On turha takertua romanttiseen kuvitelmaan tosiystäviä, jotka kyllä jäävät kuvioihin, vaikka koskaan ei tehtäisi mitään yhdessä.

Ystävistä on vaivaa siinä missä lapsistakin.

 

["Hanna"]

Tosiasia on, ettei sitä vaan jaksa ruuhkavuosina enää ylimääräisiä kyläilyjä. Minulla on pari ystävää, joita tapaan 1-2 kertaa vuodessa ja se todellakin riittää. Toista näen myös töissä aina välillä. Muuten pidämme yhteyttä sähköpostilla. Työ, iltaharrastukset ja perusarjen pyörittäminen vie niin paljon aikaa ja energiaa, ettei enää muuta jaksa. Viikonloppuisin pitää siivota ja tehdä rästiin jääneitä isompia juttuja ja on se kiva välillä hengähtääkin rankan viikon jälkeen.

 

[Ymmärrystä]

Lapset vie aikaa, ja kun lähdetään rakentamaan omakotitaloa, ym. haastavia projekteja niin ei siinä jää paljon energiaa ja aikaa ystäville. Mutta fiksu ystäväkin ymmärtää tämän. Kyllä mun ystävät jatkaa siitä mihin jäätiin, vaikka edell. yhteydenpidosta voi olla vuosikin.

Sallin myös saman heille, jos perheenlisäystä tulossa ja pesänrakennus menossa, niin annan ystävälle tilaa. Sitten kun aikaa taas jää, ollaan yhdessä ja tehdään reissuja. Ystävyyteen kuuluu empatiakyky ja kyky nähdä asiat toisen kannalta, sekä ymmärrys toista kohtaan. Ei itsekkyydellä ja omien tarpeiden korostamisella mitään ystävyyttä saa pidettyä yllä.

 

["Lilian"]

Itse tapaan vanhoja ystäviä ehkä kerran vuodessa, koska kaikilla omat kiireensä ja osa asuu muilla paikkakunnilla. En tosin osaa heitä enää mieltää edes varsinaisesti ystäviksi, vaan vanhoja tuttuja joiden kanssa kiva silloin tällöin turista kuulumisia. Jos mulla tulee elämässä jokin ongelma, johon kaipaisin ystävän mielipidettä, en osaisi heihin ottaa yhteyttä. Eli oikeita ystäviä ei minulla taida enää ollakaan. En ole edes facebookissa, joten siksikin yhteydenpito on vähäistä.

Sen sijaan olen nyt kotiäitivuosien aikana päässyt rakentamaan pientä kaveriverkostoa muiden äitien kanssa. Sovitaan leikkitreffejä, käydään yhdessä puistoilemassa, kyläillään puolin ja toisin, höpötellään tuntikausia samalla kun lapset leikkivät. Mun mielestä se on ollut tässä elämänvaiheessa tosi antoisaa. En ehkä osaa pitää näitä äitituttavia ystävinä, mutta kavereina kumminkin.

 

["Lotta"]

Ap, kun kerran sinä itse haluat pitää ystävyyssuhteita yllä ja haluaisit tavata useammin,
niin tottakai sinä olet silloin se joka yhteydenpidon ja tapaamiset/kyläilykutsut järjestää!

Minulla oli nuorempana ystävä, jonka kanssa tavattiin pari kertaa vuodessa ja viestiteltiin vähän useammin.
Hän jaksoi aina syyllistää ja valittaa siitä, etten ole taaskaan pitänyt yhteyttä. No, eipä hän itsekään ollut!!
Se ystävyys onneksi jäi. En halua elämääni ihmisiä jotka tuntuvat rasitteelta ja velvollisuudelta.

Joten ap alkaa nyt vain itse aktiivisemmin kirjoitella vanhoille ystävilleen tai sitten yrittää löytää uusia.

 

[Mythago]

Lapset vie aikaa, ja kun lähdetään rakentamaan omakotitaloa, ym. haastavia projekteja niin ei siinä jää paljon energiaa ja aikaa ystäville. Mutta fiksu ystäväkin ymmärtää tämän. Kyllä mun ystävät jatkaa siitä mihin jäätiin, vaikka edell. yhteydenpidosta voi olla vuosikin.

Sallin myös saman heille, jos perheenlisäystä tulossa ja pesänrakennus menossa, niin annan ystävälle tilaa. Sitten kun aikaa taas jää, ollaan yhdessä ja tehdään reissuja. Ystävyyteen kuuluu empatiakyky ja kyky nähdä asiat toisen kannalta, sekä ymmärrys toista kohtaan. Ei itsekkyydellä ja omien tarpeiden korostamisella mitään ystävyyttä saa pidettyä yllä.

Mun mielestä vaikka kuinka olisi empatiakykyä ja ymmärrystä, niin jos yhteydenpito jää kertaan vuodessa, niin ystävyys ei vain voi säilyä kovin läheisenä. Molemmilla tulee elämään uudet sisällöt, ja sitten kun nähdään, niin ei kertakaikkiaan ole aikaa päivittää sitä kaikkea. Ja vaikka olisikin, niin ei se ole kertomalla sama kuin yhdessä kokemalla.

Kokemukseni mukaan jos yhteydenpito jää noin harvaksi, niin ystävyys muuttuu kaveruudeksi ja tuttavuudeksi. Kun/jos nähdään, niin muistellaan vanhoja ja kertoillaan pintapuolisesti uutisia, ja se voi olla hyvinkin mukavaa, mutta sitä syvempää sidettä ei enää ole.

 

[247247]

[QUOTE="Lotta";30030490]Ap, kun kerran sinä itse haluat pitää ystävyyssuhteita yllä ja haluaisit tavata useammin,
niin tottakai sinä olet silloin se joka yhteydenpidon ja tapaamiset/kyläilykutsut järjestää!

Minulla oli nuorempana ystävä, jonka kanssa tavattiin pari kertaa vuodessa ja viestiteltiin vähän useammin.
Hän jaksoi aina syyllistää ja valittaa siitä, etten ole taaskaan pitänyt yhteyttä. No, eipä hän itsekään ollut!!
Se ystävyys onneksi jäi. En halua elämääni ihmisiä jotka tuntuvat rasitteelta ja velvollisuudelta.

Joten ap alkaa nyt vain itse aktiivisemmin kirjoitella vanhoille ystävilleen tai sitten yrittää löytää uusia.[/QUOTE]

Jos on kiinnostusta ystävyys säilyttää, silloin pitäisi molempien pitää yhteyttä, niin puolin jos toisinkin, eikä vain niin, että toinen ylläpitää yhteyttä.

 

["niin"]

Täällä vähän sama juttu. Olen kyllästynyt aina olemaan se, joka ottaa yhteyttä ja pitää yhteyttä. Siksipä olenkin antanut näiden ystävien olla, en ole ottanut yhteyttä, eikä heistäkään ole mitään kuulunut sen jälkeen. Uusia ystäviä tulee tai ainakin minun kohdalle näin on käyny Välillä toki harmittaa, kun pitkä ja hyvä ystävyys/sisaruus "kuollut", mutta elämä on.

 

["Jenis"]

Millä mandaatilla toi M32 aina jakelee tota mutuaan? Vai onko jokin sosiaali- ja kulttuuriantropologian tai naistutkimuksen proffa tms.? Kun hän on lapseton mies, joka ei tunnu edes pitävän lapsista niin ihmettelen tuota hänen kykyään keskustella aiheesta syvällä rintaäänellä.

No amen. Luulis että jos tahtoo kommentoida yli kolmikymppisten naisten/äitien kaverisuhteita, pitäis olla muutakin taustaa kuin että ei ole kumpikaan

Mutta joo. Mä olen saanut yli kolmikymppisenä yhden aivan sydänystävän ja lisäksi muutamia hyviä ystäviä - ihan vaan sinnikkyydellä. Vanha kaveripiiri hajosi ja lasten tulo sekoitti pakkaa entisestään, mutta olen niin onnellinen näistä "uusista" ihmisistä. Enemmän vaivaa ystävystyminen vaatii kuin nuorempana, mutta kyllä se mahdollista on. Täytyy vain tavata se oikea/ne oikeat ihmiset.

 

["Nelikymppinen"]

Monet (etenkin naiset) eristäytyvät vanhasta kaveripiiristään lasten hankinnan myötä. Tämä on ihan okei, jos tosiaan arvelee oman perheen tai äitituttujen riittävän ihmissuhteiksi, mutta sitten on turha myöhemmin valittaa, ettei ole ystäviä. Ystävyys kun vaatii vastavuoroisuutta ja vaivannäköä. On turha takertua romanttiseen kuvitelmaan tosiystäviä, jotka kyllä jäävät kuvioihin, vaikka koskaan ei tehtäisi mitään yhdessä.

Jaa-a, on mulla tuollainen "romanttinen tosiystävä", ollaan tunnettu 5v saakka, käyty koulut yhdessä parikymppisiksi saakka, sit tiet on erkaantuneet, vuosiakin välissä, ettei olla pidetty yhteyttä. Nyt molemmilla samanmoinen elämäntilanne, ollaan taas lähennytty. Asutaan eri puolilla suomea, tavataan n.1-2x vuodessa, ei aina sitäkään. Silti hän on paras ystäväni,, tavatessa juttu jatkuu siitä mihin viimeks jäätiin

 

[meah]

Mulla on mielestäni isohko ja tiivis ystäväpiiri.
Olen tosin "vasta" sen tasan 30, mutta paria poikkeusta lukuunottamatta joka ainoa näistä ihmisistä on ilmaantunut elämääni lasten saannin välissä ja jälkeen, aikuisiällä, sen jälkeen kun muutin kaupungista maalle ns. "tyhjän päälle".

Näitä on löytynyt lasten myötä, harrastuksen kautta, työn ohessa jne.
Ja siis ihan tosiystäviä. Sellaisia, joiden kanssa sitten nykyään voidaan istua vaikka tunteja syömässä puhumatta sanakaan lapsista/harrastuksista/työstä/mikä se alkuperäinen yhdistävä tekijä onkaan ollut.
Voidaan tehdä reissuja, jotka ei mitenkään liity mihinkään näistä mainituista.

Mutta joille myös voin soittaa ja jotka voivat soittaa mulle, jos on joku akuutti hätätilanne, ja puolin ja toisin voidaan luottaa että se toinen jeesaa jos vaan pystyy.

Kullanarvoisia ovat.

Olen itse tosin melko sosiaalinen luonne, ja aina ylläpitänyt ns. muutakin elämää, vaikka perhettä on ilmaantunut.
Ehkä osittain se muutto tännekin teki sen, että sosiaalisena ihmisena hakeuduin muiden seuraan ja tutustumaan ihmisiin, muuten täällä hevonkuusen peräreiässä tosiaan saisi kököttää ihan keskenään.