K
kukaan ei ymmärrä
Vieras
Ottakaa joku toi vauva pois, ihan vaan hetkeksi. Edes vartti. Edes siksi aikaa että käyn vessassa yksin. Mä rukoilen. Oikeesti, ennen kuin mä teen jotain kamalaa. Ottakaa se pois. Mä en kestä enää. Mä en jaksa. Naama punasena oon huutanut kotona apua ja anellut miestä ottamaan vauvan hetkeksi. En ole ollut yhtään vauvasta erossa, en edes suihkussakäynnin aikaa, siitä asti kun vauva syntyi. Siitä on 5 kuukautta. Vauva itkee ja kitisee, ei huoli tuttipulloa, ei soseita. Huutaa kun syötävä hetki kun ei ole mun sylissä. Ja mä en enää kestä. Esikoinen on niin mustasukkanen että satuttaa vauvaa ja tekee tuhoa talossa. Mä en saa siivottua, laitettua ruokaa, pestyä hampaita kun vauva vaan itkee. Sitä pitää hyssytellä, kantaa, antaa tissiä, pompottaa. Muuten se huutaa. Huutaa ja itkee. Kaikki yrittää auttaa mutta ihan väärällä tavalla. Äitini, anoppini, mieheni. He siivoavat, hoitavat esikoista, laittavat ruokaa. Mutta kukaan ei ota tuota vauvaa pois multa edes hetkeksi. Ei vaikka itken ja pyydän. Heti kun vauva on jonkun muun sylissä alkaa itku ja saman tien vauva on taas mulla. Kaikki, neuvola mukaan lukien, vähättelee tätä. Kyllä sä jaksat, kyllä sä pystyt ja mä itken ja huudan että en voi. En enää. Mä haluan siivota, mä haluan käydä suihkussa, mä haluan olla esikoisen kanssa. Ilman tuota vauvaa. Mä oikeesti alan inhota sitä jos mä en kohta pääse hetkeksi pois sen luota. Mä haluan olla edes 10 min niin että mun tarvi sitä koskea tai kuulla sen itkua. Mutta sitä ei kukaan ymmärrä. Tekevät kyllä kaikkea muuta mutta ei sitä yhtä asiaa joka auttaisi. Mä oon ihan täyspaska.