Miksi juuri hoitajat mollaavat asiakkaita?

Tuli mieleen tuosta päiväkodinhoitajan avautumisesta iltalehdessä, jota puidaan toisessa ketjussa. Usein täällä myös lähihoitajat, sairaanhoitajat ja vanhustyössä olevat avautuu kamalista ja hankalista potilaista ja kurjasta kohtelusta.

Vastaavasti harvemmin olen kuullut kampaajien, ravintolatyöntekijöiden, pankkityöntekijöiden tai vaikka yritysasiakkaiden kanssa työskentelevien mollaavaan jatkuvasti asiakkaitaan tai heidän käytöstään.

Luulisi että olisi juuri toisinpäin tilanne. Että lasten, vanhusten ja sairaiden kanssa työskentelevät ihmiset ovat empaattisimpia ja kärsivällisimpiä persoonia.
 
"vieras"
Koska lapsia tai sairaita hoitaville luodaan keinotekoinen uhrautumisen sädekehä. Jos on taipumusta kusen nousemiseen päähän, niin hoitaja( päiväkodin työntekijä voi kuvitella olevansa oikeutettu leikkimään marttyyriä potilaiden ja lasten vanhempien kustannuksella. Ammatteja ne ovat siinä missä muutkin.
 
"vieras"
Se on oikeasti raskasta työtä varsinkin kuntapuolella, paikasta riippuen resurssit voivat olla hyvinkin tiukoilla. Ei ehkä pysty hoitamaan työtään siten kuin haluaisi.
Ja se valittaminen asiakkaista- itse ainakin mutisen ja valitan vähintäänkin mielessäni mutta sitten työssä ollessani hoidan asiakkaat 110% laadulla ja kärsivällisyydellä.
 
hyhtghtt
sitähän voit mennä kokeilemaan miltä tuntuu, kun et koskaan tiiä millon tulee nyrkistä tai potkuja tms. Kyllä siinä välillä on pakko johonkin avautua. Vai pitäskö hoitajien jaksaa vaan kaikki paska mitä niskaan tulee niin hoidettavilta kuin omaisiltakin ihan vaan mitään sanomatta.
 
  • Tykkää
Reactions: TULKINNANVARAINEN
Peyote
No, en tykkää valittamisesta, mut sun kommentistas kuuluu, että sä et tiedä, millaisia ne hoidettavat vanhukset saattaa olla. Se työ on sellaista, ettei sitä voi tehdä, jos ei kykene tuntea myötätuntoa, koska ne vanhukset voi olla todella ilkeitä, väkivaltaisia ja vaikeita.
 
"vieras"
Hoitoaloilla työstä saatu palaute tulee useimmiten sairailta, hoidon tarpeessa olevilta taikka näiden omaisilta. Huolestuneilta, turhautuneilta ja väsyneiltä ihmisiltä saatu palaute voi olla hyvinkin henkilökohtaista, jopa ilkeää ja tätä palautetta tulee usein. En ihmettele että osa kyllästyy jatkuvaan narinaan ja purkaa harmiaan kirjoittamalla iltalehteen :)
 
ex-hoitaja
Siksi että se on yksi raskaimmista ja aliarvostetuimmista duuneista. Ja kun ei ne hoitajatkaan nyt vaan ole mitään äiti teresoita taikka yleisiä sylkykuppeja :) Nyt olen kosmetologi ja onhan tää työnkuva ihan eri ulottuvuudesta!

Mutta mun mies on kokki, kuulisitpa vaan millaista juttua siellä keittiössä lentää, ja ihan miesten kesken. Ja tarjoilijat on ihan sitä samaa sakkia ;)
 
"vieras"
sitähän voit mennä kokeilemaan miltä tuntuu, kun et koskaan tiiä millon tulee nyrkistä tai potkuja tms. Kyllä siinä välillä on pakko johonkin avautua. Vai pitäskö hoitajien jaksaa vaan kaikki paska mitä niskaan tulee niin hoidettavilta kuin omaisiltakin ihan vaan mitään sanomatta.
Työnohjaus ja juttelu työkavereiden kesken on sitä varten. Ei jaaritella bussissa, sukulaisten kesken tai iltapäivälehdissa ellei oikeasti ole vähän yksinkertainen tai sääliä tai huomiota kerjäävä.
 
no mun mielestä siksi
Tuli mieleen tuosta päiväkodinhoitajan avautumisesta iltalehdessä, jota puidaan toisessa ketjussa. Usein täällä myös lähihoitajat, sairaanhoitajat ja vanhustyössä olevat avautuu kamalista ja hankalista potilaista ja kurjasta kohtelusta.

Vastaavasti harvemmin olen kuullut kampaajien, ravintolatyöntekijöiden, pankkityöntekijöiden tai vaikka yritysasiakkaiden kanssa työskentelevien mollaavaan jatkuvasti asiakkaitaan tai heidän käytöstään.

Luulisi että olisi juuri toisinpäin tilanne. Että lasten, vanhusten ja sairaiden kanssa työskentelevät ihmiset ovat empaattisimpia ja kärsivällisimpiä persoonia.
siksi että ihmiset käyttäytyävt huonommin julkisen sektorin työntekijöitä kohtaan, luulen mä.
kampaamohan voi antaa porttikiellon putiikkiinsa, jos asiakas häiriköi.
 
[QUOTE="vieras";28089657]Se on oikeasti raskasta työtä varsinkin kuntapuolella, paikasta riippuen resurssit voivat olla hyvinkin tiukoilla. Ei ehkä pysty hoitamaan työtään siten kuin haluaisi.
Ja se valittaminen asiakkaista- itse ainakin mutisen ja valitan vähintäänkin mielessäni mutta sitten työssä ollessani hoidan asiakkaat 110% laadulla ja kärsivällisyydellä.[/QUOTE]

Hyvä kuulla et työt tehdään täysillä, en sitä epäillytkään. Siksi ihmettelen, koska tuntuu että hoitajat paljon kovaäänisemmin purkaa painetta kuin muut työntekijät. Monella muullakin alalla varmasti resurssit tiukilla.
 
"vieras"
Valitetaan muuallakin asiakkaista, myös yritysasiakkaista. Sellaisessa työssä on vaan paljon helpompi ns. päästää höyryt pihalle jo siellä työpaikalla työkavereiden kesken, kun asiakkaat eivät ole jatkuvasti kuulolla.
 
  • Tykkää
Reactions: Porho
jatkan
niin ja arvostus on surkeaa naisvaltaisilla aloilla, lasten kanssa olemista ei arvosteta, joten tottakai se purkautuu sitten jollain tapaa niihin asiakkaisiin.

kun taas joissain maissa lapset on ok asiakkkaita ja arvostusta tulee kotiäidille, naisille, lastenhoitajile, lapsille paljon enemmän kuin kenelllekään muulle ja onhan tämä vähä sellaienn kierre.
 
No, en tykkää valittamisesta, mut sun kommentistas kuuluu, että sä et tiedä, millaisia ne hoidettavat vanhukset saattaa olla. Se työ on sellaista, ettei sitä voi tehdä, jos ei kykene tuntea myötätuntoa, koska ne vanhukset voi olla todella ilkeitä, väkivaltaisia ja vaikeita.
En ole vanhusten kanssa työskennellyt, oikeassa olet. Myöskin sinun kommentistasi kuuluu, ettet ole työskennellyt yritysasiakkaiden kanssa vaativissa projekteissa. Myös he osaavat olla vaikeita ja jopa ilkeitä. Kuitenkin hoitoalla valitetaan minun tarkkailuni perusteella eniten.
 
"vieras"
[QUOTE="jatka";28089719]eihän kukaan törkyile putkimiehelle tai pankkivirkailijalle kuten opelle törkyillään.[/QUOTE]

Kyllä muuten jopa putkimiehille ja vastaaville sattuu tosi asiattomia asiakkaita joskus. Mutta putkimiestä ehkä helpottaa se, että harvemmin asiakkaana on se sama päivästä toiseen ja toisekseen itse työ tehdään niiden putkien kanssa, ei suoranaisesti ihmisen.

Ja kyllä ne putkarit ja muutkin haukkuvat asiakkaita:D Ette vaan tunne niitä, jos ette ole kuulleet.
 
"ookoo"
Ei useimmilla toimialoilla tulisi kuuloonkaan, että avautuisi tuolla tavalla julkisesti asiakkaista. Niitä rasittavia asiakkaita kun löytyy ihan joka alalla! Minusta on epäeettistä, että hoitoalan ammattilaiset avautuvat julkisesti ja puhuvat esim. viattomista lapsista vittumaiseen sävyyn. Tällainen käytös vain kasvattaa muuria heidän ja muiden ihmisten välillä ja herättää epäluuloisuutta. Laskee myös alan ja alalla työskentelevien arvostusta. Heidän juuri tulisi kasvatusalan ammattilaisina käyttää ammattitaitoaan ja levittää hyviä vuorovaikutustaitoja ja luottamusta ihmisten keskuuteen - ei päinvastoin. Kahvipöytäkeskustelut tai keskenään heitetty läppä oman porukan kesken ovat eri juttu.
 
"vieras"
Minä ymmärrän kyllä jotenkuten hoitajien purnaamisen keskustelupalstoilla tai lehdissä.
Sitä taas en ymmärrä että hoitajat nauravat ja pilkkaavat potilaita tai v*ttuilevat näille suoraan ja kokevat olevansa oikeutettuja tähän koska "työ on niin raskasta ettei sitä muuten jaksa!!1".
 
Siksi että se on yksi raskaimmista ja aliarvostetuimmista duuneista. Ja kun ei ne hoitajatkaan nyt vaan ole mitään äiti teresoita taikka yleisiä sylkykuppeja :) Nyt olen kosmetologi ja onhan tää työnkuva ihan eri ulottuvuudesta!
Arvostuskin on jännittävä käsite. Itse ainakin tosielämässä arvostan kyllä minua hoitaneita henkilöitä. Lähes kaikki tutuistani arvostavat hoitoalalla työskenteleviä. Palstan takia tein tämän aloituksen, koska ihmettelen jatkuvaa näkyvää valitusta.

Nauttiiko sitten esim. kampaaja tai toimistotyöntekijä suurta arvostusta? Palkkakin voi olla samaa tasoa. Itsellä ainakin suurin arvostus tulee siitä, että itse tiedän tekeväni tärkeää työtä.
 
Peyote
En ole vanhusten kanssa työskennellyt, oikeassa olet. Myöskin sinun kommentistasi kuuluu, ettet ole työskennellyt yritysasiakkaiden kanssa vaativissa projekteissa. Myös he osaavat olla vaikeita ja jopa ilkeitä. Kuitenkin hoitoalla valitetaan minun tarkkailuni perusteella eniten.
Meillä on oma yritys, mutta tietenkään meillä ei ole mitään vaativia projekteja tai hankalia asiakkaita, senhän sinä selvänäet tekstistäni.

Jos meillä on liian hankalia asiakkaita, meidän ei ole pakko pitää heitä asiakkainamme lainkaan, vaan voimme valikoida. Siksi emme valita julkisesti, vaan ainoastaan salassa.
 
ex-hoitaja
[QUOTE="vieras";28089743]
Sitä taas en ymmärrä että hoitajat nauravat ja pilkkaavat potilaita tai v*ttuilevat näille suoraan ja kokevat olevansa oikeutettuja tähän koska "työ on niin raskasta ettei sitä muuten jaksa!!1".[/QUOTE]

En mäkään, joskaan en kyllä tuollaisia hoitajia edes tunne. Höyryt päästetään nimenomaan kaffehuoneessa korvien ulottumattomissa tai sit esim. anonyyminä keskustelupalstalla tms.

Ja kaikenkaikkiaan, minusta vähän liioittelua nyt väittää että kaikki hoitajat haukkuu hoidokkejaan mediassa siellä täällä, jos tänään on sattunut pahimmassa juorulööpissä olemaan joku yksittäinen kärkäs kirjoitus :D
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
Ehkä myös päiväkotihenkilökunnalle, sairaanhoitajille, lähihoitajille, ltoille jne. asetetaan aika suuria odotuksia, siitä, minkälaisia heidän tulisikaan olla. Minkälaisia persoonaltaan jne. Hoitotilanteet ovat ne sitten vaikkapa lastenhoitotilanteita tai vaikkapa vanhustenhoitotilanteita ovat aika tunneherkkiä tilanteita, joissa työntekijä ja asiakas usein kohtaavat aika henkilökohtaisellakin tasolla. Noilla aloilla sitä työskenetelee ns. enemmän persoonallaan, kuin vaikkapa töissä, joissa vaaditaan ns vaan mekaanista suoritusta, joita arvostellessa ei niinkään arvostella työn tehnyttä ihmistä, vaan itse suoritusta.Mutta hoitoaloilla se arvostelu kohdistuu usein ihmiseen itseensä. Ammattimaisuutta olisi toki olla ottamatta sitä liiaksi ja henkilökohtaisesti itseensä. Mutta voisin ajatella, että vaikka asiakkaiden arvostelu ei sinällään olekaan suotavaa, eikä järin ammattimaista, on se osaltaan tälläisen " arvostelukolikon" kääntöpuoli.


hmmm.. saikohan tästä mitään tolkkua, taisin itsekin vähän kadottaa sen, mitä olin muka sanovinani.:ashamed:
 

Yhteistyössä