Miksi jotkut tekee paljon lapsia, jos ei ole "varaa"

  • Viestiketjun aloittaja .
  • Ensimmäinen viesti
wennis
Jokainen kai tavallaan. Me opiskeltiin eka ja sitten töihin ja lapset eli peruskaavalla, kai, mutta ainakin on rahaa elättää perhe. Meillä molemmat käy töissä, poika 7kk. On se vaan mukava, että ei tarvitse joka penniä laskea ja itselleenkin saa jotain kivaa ja yllättäviin menoihin on edes hieman säästössä.

Tämä ei silti tarkoita, että pitäisi hankkia kaikki mahdollinen ja mahdoton lapselle tai itselleen. Nautin kuitenkin siitä varmuudesta, että vuokran saa maksettua ajallaan, samoin laskut, on varaa käydä kampaajalla, ostaa uusia vaatteita jos on tarve, ja harrastaa.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
No me ollaan varmaan tämmönen perhe. Neljäs on tulossa ja tiukkaa on. Mutta kyllä lapsilla
on kaikki mitä tarvitsevat. Ei tosin mitään kalliita ulkoiluvaatteita ja goretexeja. Halvemmillakin pärjätään. Rahatilanne on tietysti eri sitten kun itse menen takaisin töihin. Tällä hetkellä meille on kuitenkin tärkeämpää hoitaa pienet lapset kotona mahdollisimman pitkään.
Ja kotonahan nostelet yhteiskunnan tukia? Kyllä pitäisi tuet tosiaan loppua kahteen lapseen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lode84:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lode84:
Kyllä mä ainakin mieluummin veroeuroni laittaisin köyhien lapsiperheiden elättämiseen kuin narkkien ja spurgujen toimeentulotukiin ym. elämismenoihin. Harmi, kun omien verorahojensa sijoituskohdetta ei voi valita.
Aina nämä samat esimerkit... Eiköhän niille narkkareille ja spurguille mene pienen pieni murto-osa verotuloista.
Vähän niinkuin niille köyhille, suurilapsisille perheillekin.
ei ole totta, katselepa valtion budjettia ja vertaa.
Juopoille ja narkkareille on olemassa myös erilaisia katkoja, hoiokoteja, kuntoutusyksiköitä ym. jotka monet kustannetaan ihan valtion budjetista. Puhumattakaan kustannuksista, joita kuluu näiden henkilöiden psyykkiseen kuntoutukseen, lääkemenoihin ym.

Muoks, ja monestikaan nämä päihteiden käyttäjät ei vät ole kovinkaan sitoutuneita ja motivoituneita omaan hoitoonsa, joka siis valtion rahoilla kustannetaan. Eli rahaa menee vielä paljon hukkaankin.
 
Afrikannorsu
Mielenkiintoinen ajatus että vain varmasti varakas voisi tehdä lapsia. Varmasti varakkaita on vaan sellaset toooodella rikkaat koska kukaan työllä omaisuutta kartuttava ei voi olla varma etteikö se lopu (onnettomuus, konkurssi, mitä vaan). Hieman elitistinen ajatus, tuollaisen mielipiteen omaava on itsekeskeinen ja pitää itseään muita parempana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lode84:
Kyllä mä ainakin mieluummin veroeuroni laittaisin köyhien lapsiperheiden elättämiseen kuin narkkien ja spurgujen toimeentulotukiin ym. elämismenoihin. Harmi, kun omien verorahojensa sijoituskohdetta ei voi valita.
Aina nämä samat esimerkit... Eiköhän niille narkkareille ja spurguille mene pienen pieni murto-osa verotuloista.
Kyllä sinunkin koulutuksesi, neuvola- ja lääkärikäynnit, tienkäyttösi ym. on kustannettu valtion varoista.
Kyllä, mutta minun toimintani on ollut silti valtiolle tuottavaa korkean veroprosenttini kautta, toiset elelevät vuosikausia tukien varassa.
Oletko ollut ansiosidonnaisella äitiyspäivärahalla?
En.
Eli sulla ei ole lapsia? Älä sit teekään, koska jos sä korkeista tuloistasi jäät ansiosidonnaiselle äitiyspäivärahalle, se se vasta kalliiksi tulee tälle yhteiskunnalle!
Olin äitiysloman ulkomailla. Ei aikomuksia hankkia lisää lapsia.
Mites sun äitiysloma rahoitettiin? Ettet vaan ollut toisen yhteiskunnan pummina? Vai elättikö mies?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
No me ollaan varmaan tämmönen perhe. Neljäs on tulossa ja tiukkaa on. Mutta kyllä lapsilla
on kaikki mitä tarvitsevat. Ei tosin mitään kalliita ulkoiluvaatteita ja goretexeja. Halvemmillakin pärjätään. Rahatilanne on tietysti eri sitten kun itse menen takaisin töihin. Tällä hetkellä meille on kuitenkin tärkeämpää hoitaa pienet lapset kotona mahdollisimman pitkään.
Ja kotonahan nostelet yhteiskunnan tukia? Kyllä pitäisi tuet tosiaan loppua kahteen lapseen...
No eikös se kodinhoidontuki ole juuri niitä varten ketkä haluavat hoitaa lapsensa kotona 3-vuotiaaksi? Vai pitäisikö siitäkin nyt alkaa tuntea syyllisyyttä? :saint:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja wennis:
Jokainen kai tavallaan. Me opiskeltiin eka ja sitten töihin ja lapset eli peruskaavalla, kai, mutta ainakin on rahaa elättää perhe. Meillä molemmat käy töissä, poika 7kk. On se vaan mukava, että ei tarvitse joka penniä laskea ja itselleenkin saa jotain kivaa ja yllättäviin menoihin on edes hieman säästössä.

Tämä ei silti tarkoita, että pitäisi hankkia kaikki mahdollinen ja mahdoton lapselle tai itselleen. Nautin kuitenkin siitä varmuudesta, että vuokran saa maksettua ajallaan, samoin laskut, on varaa käydä kampaajalla, ostaa uusia vaatteita jos on tarve, ja harrastaa.
Tässä esimerkki elämänhallinnasta.
 
osaatko lukea
Alkuperäinen kirjoittaja Afrikannorsu:
Mielenkiintoinen ajatus että vain varmasti varakas voisi tehdä lapsia. Varmasti varakkaita on vaan sellaset toooodella rikkaat koska kukaan työllä omaisuutta kartuttava ei voi olla varma etteikö se lopu (onnettomuus, konkurssi, mitä vaan). Hieman elitistinen ajatus, tuollaisen mielipiteen omaava on itsekeskeinen ja pitää itseään muita parempana.
Haloo, nyt oli enemmänkin kyse siitä, että miksi niitä lapsia pitää tehdä aina _lisää_ jos tilanne on selvästi huono?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lode84:
Kyllä mä ainakin mieluummin veroeuroni laittaisin köyhien lapsiperheiden elättämiseen kuin narkkien ja spurgujen toimeentulotukiin ym. elämismenoihin. Harmi, kun omien verorahojensa sijoituskohdetta ei voi valita.
Aina nämä samat esimerkit... Eiköhän niille narkkareille ja spurguille mene pienen pieni murto-osa verotuloista.
Kyllä sinunkin koulutuksesi, neuvola- ja lääkärikäynnit, tienkäyttösi ym. on kustannettu valtion varoista.
Kyllä, mutta minun toimintani on ollut silti valtiolle tuottavaa korkean veroprosenttini kautta, toiset elelevät vuosikausia tukien varassa.
Oletko ollut ansiosidonnaisella äitiyspäivärahalla?
En.
Eli sulla ei ole lapsia? Älä sit teekään, koska jos sä korkeista tuloistasi jäät ansiosidonnaiselle äitiyspäivärahalle, se se vasta kalliiksi tulee tälle yhteiskunnalle!
Olin äitiysloman ulkomailla. Ei aikomuksia hankkia lisää lapsia.
Mites sun äitiysloma rahoitettiin? Ettet vaan ollut toisen yhteiskunnan pummina? Vai elättikö mies?
Mies elätti.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
No me ollaan varmaan tämmönen perhe. Neljäs on tulossa ja tiukkaa on. Mutta kyllä lapsilla
on kaikki mitä tarvitsevat. Ei tosin mitään kalliita ulkoiluvaatteita ja goretexeja. Halvemmillakin pärjätään. Rahatilanne on tietysti eri sitten kun itse menen takaisin töihin. Tällä hetkellä meille on kuitenkin tärkeämpää hoitaa pienet lapset kotona mahdollisimman pitkään.
Ja kotonahan nostelet yhteiskunnan tukia? Kyllä pitäisi tuet tosiaan loppua kahteen lapseen...
Ei mua huoleta noi yhteiskunnan tuet, kyllä ne on yksi parhaimpia yhteiskunnan sijoituksia. Mutta nekin ovat kovin pienet, eli eikö ihmiset tee minkään näköisiä laskelmia, ennenkuin pukkaavat lisää lapsia maailmaan?
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
No me ollaan varmaan tämmönen perhe. Neljäs on tulossa ja tiukkaa on. Mutta kyllä lapsilla
on kaikki mitä tarvitsevat. Ei tosin mitään kalliita ulkoiluvaatteita ja goretexeja. Halvemmillakin pärjätään. Rahatilanne on tietysti eri sitten kun itse menen takaisin töihin. Tällä hetkellä meille on kuitenkin tärkeämpää hoitaa pienet lapset kotona mahdollisimman pitkään.
Ja kotonahan nostelet yhteiskunnan tukia? Kyllä pitäisi tuet tosiaan loppua kahteen lapseen...
No eikös se kodinhoidontuki ole juuri niitä varten ketkä haluavat hoitaa lapsensa kotona 3-vuotiaaksi? Vai pitäisikö siitäkin nyt alkaa tuntea syyllisyyttä? :saint:
Miksi Suomen yhteiskunnan täytyy tukea kotihoitoa 3-vuotiaaksi saakka, eihän tuollaisia tukia missään muuallakaan ole. Jos lapset haluaa kotona kasvattaa, niin sitten pitää olla perheessä yksi perheenelättäjä, ei yhteiskunta.
 
vieras
Lasten saaminen oli jokaisen perusoikeus/ihmisoikeus niin kauan kunnes ihminen keksi rahan (ja sen että pitää olla reimatecit, kaks autoo, iso omakotitalo, varaa antaa viikkorahaa yms.).

Kuinkahan ihmiset on lapsineen entisaikoina pärjänneet?
 
Kyllähän kotihoidontuki tulee huomattavasti halvemmaksi yhteiskunnalle kuin päivähoito.
 
kivat meille

..yhteiskunnan varoilla. kiitos siitä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lode84:
Kyllä mä ainakin mieluummin veroeuroni laittaisin köyhien lapsiperheiden elättämiseen kuin narkkien ja spurgujen toimeentulotukiin ym. elämismenoihin. Harmi, kun omien verorahojensa sijoituskohdetta ei voi valita.
Aina nämä samat esimerkit... Eiköhän niille narkkareille ja spurguille mene pienen pieni murto-osa verotuloista.
Kyllä sinunkin koulutuksesi, neuvola- ja lääkärikäynnit, tienkäyttösi ym. on kustannettu valtion varoista.
Kyllä, mutta minun toimintani on ollut silti valtiolle tuottavaa korkean veroprosenttini kautta, toiset elelevät vuosikausia tukien varassa.
Oletko ollut ansiosidonnaisella äitiyspäivärahalla?
En.
Eli sulla ei ole lapsia? Älä sit teekään, koska jos sä korkeista tuloistasi jäät ansiosidonnaiselle äitiyspäivärahalle, se se vasta kalliiksi tulee tälle yhteiskunnalle!
Olin äitiysloman ulkomailla. Ei aikomuksia hankkia lisää lapsia.
Mites sun äitiysloma rahoitettiin? Ettet vaan ollut toisen yhteiskunnan pummina? Vai elättikö mies?
Mies elätti.
Mä en näe eroa siinä, onko yhteiskunnan vai miehen elättinä. Elätti kuin elätti.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lasten saaminen oli jokaisen perusoikeus/ihmisoikeus niin kauan kunnes ihminen keksi rahan (ja sen että pitää olla reimatecit, kaks autoo, iso omakotitalo, varaa antaa viikkorahaa yms.).

Kuinkahan ihmiset on lapsineen entisaikoina pärjänneet?
mun mielestä vaakaa talous riittää: rahaa ruokaa, perusmenoihin sekä myös joihinkin yllättäviin menoihin.
 
o_b
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja wennis:
Jokainen kai tavallaan. Me opiskeltiin eka ja sitten töihin ja lapset eli peruskaavalla, kai, mutta ainakin on rahaa elättää perhe. Meillä molemmat käy töissä, poika 7kk. On se vaan mukava, että ei tarvitse joka penniä laskea ja itselleenkin saa jotain kivaa ja yllättäviin menoihin on edes hieman säästössä.

Tämä ei silti tarkoita, että pitäisi hankkia kaikki mahdollinen ja mahdoton lapselle tai itselleen. Nautin kuitenkin siitä varmuudesta, että vuokran saa maksettua ajallaan, samoin laskut, on varaa käydä kampaajalla, ostaa uusia vaatteita jos on tarve, ja harrastaa.
Tässä esimerkki elämänhallinnasta.
Pisteet teille wennis. Oikeasti esimerkillistä toimintaa, näin se pitäisikin mennä. Valitettavasti kaikki eivät tähän pysty.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
No me ollaan varmaan tämmönen perhe. Neljäs on tulossa ja tiukkaa on. Mutta kyllä lapsilla
on kaikki mitä tarvitsevat. Ei tosin mitään kalliita ulkoiluvaatteita ja goretexeja. Halvemmillakin pärjätään. Rahatilanne on tietysti eri sitten kun itse menen takaisin töihin. Tällä hetkellä meille on kuitenkin tärkeämpää hoitaa pienet lapset kotona mahdollisimman pitkään.
Ja kotonahan nostelet yhteiskunnan tukia? Kyllä pitäisi tuet tosiaan loppua kahteen lapseen...
No eikös se kodinhoidontuki ole juuri niitä varten ketkä haluavat hoitaa lapsensa kotona 3-vuotiaaksi? Vai pitäisikö siitäkin nyt alkaa tuntea syyllisyyttä? :saint:
Miksi Suomen yhteiskunnan täytyy tukea kotihoitoa 3-vuotiaaksi saakka, eihän tuollaisia tukia missään muuallakaan ole. Jos lapset haluaa kotona kasvattaa, niin sitten pitää olla perheessä yksi perheenelättäjä, ei yhteiskunta.
Kyllähän kotihoidontuki tulee huomattavasti halvemmaksi yhteiskunnalle kuin päivähoito.
Kuinka niin? Olen asunut pitkään maassa jossa lapsen päivähoito on vähintään 1000 eur kuussa/per lapsi ja tämä lienee yleis-Eurooppalainen hintaluokka.

Tiedän että jopa päivähoito on Suomessa tuettua, mutta maksaahan työssäkäyvä äiti veroja. Ja kuinka kalliiksi tulee yhteiskunnalle äiti joka on koulutettu mutta pysyy kotona monta vuotta?
 
No sitä sun täytyy varmaan kysyä niiltä ketkä asiasta on aikoinaan päättäneet.
 
no itse nautin kotihoidontukea ja käyn myös töissä.
 
ei juma..
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lode84:
Kyllä mä ainakin mieluummin veroeuroni laittaisin köyhien lapsiperheiden elättämiseen kuin narkkien ja spurgujen toimeentulotukiin ym. elämismenoihin. Harmi, kun omien verorahojensa sijoituskohdetta ei voi valita.
Aina nämä samat esimerkit... Eiköhän niille narkkareille ja spurguille mene pienen pieni murto-osa verotuloista.
Kyllä sinunkin koulutuksesi, neuvola- ja lääkärikäynnit, tienkäyttösi ym. on kustannettu valtion varoista.
Kyllä, mutta minun toimintani on ollut silti valtiolle tuottavaa korkean veroprosenttini kautta, toiset elelevät vuosikausia tukien varassa.
Oletko ollut ansiosidonnaisella äitiyspäivärahalla?
En.
Eli sulla ei ole lapsia? Älä sit teekään, koska jos sä korkeista tuloistasi jäät ansiosidonnaiselle äitiyspäivärahalle, se se vasta kalliiksi tulee tälle yhteiskunnalle!
Olin äitiysloman ulkomailla. Ei aikomuksia hankkia lisää lapsia.
Mites sun äitiysloma rahoitettiin? Ettet vaan ollut toisen yhteiskunnan pummina? Vai elättikö mies?
Mies elätti.
Mä en näe eroa siinä, onko yhteiskunnan vai miehen elättinä. Elätti kuin elätti.
Hahahahaa! Uskomatonta. Kyllä siinä on ero kuin yöllä ja päivällä elättääkö sen lapsen (ja naisen kotona olemisen) oma mies vai yhteiskunta eli me muut! Otahan sitruunat pois sieraimista ja mieti toisen kerran niin olet samaa mieltä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lasten saaminen oli jokaisen perusoikeus/ihmisoikeus niin kauan kunnes ihminen keksi rahan (ja sen että pitää olla reimatecit, kaks autoo, iso omakotitalo, varaa antaa viikkorahaa yms.).

Kuinkahan ihmiset on lapsineen entisaikoina pärjänneet?
mun mielestä vaakaa talous riittää: rahaa ruokaa, perusmenoihin sekä myös joihinkin yllättäviin menoihin.
Joidenkin kommenttien pohjalta tulee vain käsitys, ettei lapsiin ole oikeutta ellei ole varaa "ostaa"niitä.
 
ei voi ymmärtää
Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä! Ihmettelen myös sitä, miten moni tässä ketjussa on aidan sijaan vetänyt keskustelun aidanseipääseen. Kyse kun ei ole siitä, että vain varakkaat saisivat hankkia lapsia, vaan siitä, miksi lapsia hankitaan vaikkei entisiäkään saada elätettyä.

Kieltämättä hieman kummastuttaa, kun 5 lapsen äidit täälläkin itkevät, kun ei ole taaskaan rahaa. Eikös sitä taloustilanteen tasapainoa kannattaisi miettiä ennen kuin alkaa pukata lasta toisensa jälkeen? Niin että oltaisiin varauduttu myös taloustilanteen äkilliseen heikentymiseen esim. työttömyyden vuoksi. Jotenkin kamalaa, että vedetään niin tiukalle elämä, että kaikki romahtaa jonkin odottamattoman menoerän tullen.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja slörde:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lode84:
Kyllä mä ainakin mieluummin veroeuroni laittaisin köyhien lapsiperheiden elättämiseen kuin narkkien ja spurgujen toimeentulotukiin ym. elämismenoihin. Harmi, kun omien verorahojensa sijoituskohdetta ei voi valita.
Aina nämä samat esimerkit... Eiköhän niille narkkareille ja spurguille mene pienen pieni murto-osa verotuloista.
Kyllä sinunkin koulutuksesi, neuvola- ja lääkärikäynnit, tienkäyttösi ym. on kustannettu valtion varoista.
Kyllä, mutta minun toimintani on ollut silti valtiolle tuottavaa korkean veroprosenttini kautta, toiset elelevät vuosikausia tukien varassa.
Oletko ollut ansiosidonnaisella äitiyspäivärahalla?
En.
Eli sulla ei ole lapsia? Älä sit teekään, koska jos sä korkeista tuloistasi jäät ansiosidonnaiselle äitiyspäivärahalle, se se vasta kalliiksi tulee tälle yhteiskunnalle!
Olin äitiysloman ulkomailla. Ei aikomuksia hankkia lisää lapsia.
Mites sun äitiysloma rahoitettiin? Ettet vaan ollut toisen yhteiskunnan pummina? Vai elättikö mies?
Mies elätti.
Mä en näe eroa siinä, onko yhteiskunnan vai miehen elättinä. Elätti kuin elätti.
Anteeksi nyt, en ymmärrä ajatuksen juoksuasi ollenkaan. Siis mieheni oli töissä, maksoi veroja ja sinusta on siis sama jos olisin ottanut rahat valtiolta?

Tottakai mieheni elätti minua sen 9 kk jonka olin kotona meidän vauvamme kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Anteeksi nyt, en ymmärrä ajatuksen juoksuasi ollenkaan. Siis mieheni oli töissä, maksoi veroja ja sinusta on siis sama jos olisin ottanut rahat valtiolta?

Tottakai mieheni elätti minua sen 9 kk jonka olin kotona meidän vauvamme kanssa.
Pointtini on se, että ei tarvitse tulla arvostelemaan niitä, jotka joutuvat olemaan yhteiskunnan elätteinä - jonkun elätteinä me aina ollaan. Sinä olet ollut miehesi elättinä mutta mitä jos miehesi olisi ottanut jalat alleen? Niinkin voi sattua. Ehkä parempi, että siinä tilanteessa on sentään yhteiskunta, joka elättää. Mä en ymmärrä, mikä siinä on niin pahaa, jos yhteiskunta elättää huono-osaisia? Itse maksan veroja kolmanneksen tuloistani, eikä minua haittaa tippaakaan, että verorahoistani elätetään köyhiä, sairaita, työttömiä jne.
 
Yhteistyössä