Miksi jotkut palstalaiset ihannoivat todella lihavia ihmisiä?

Kinkku
Vuosi sitten painoin 10 kg enemmän kuin nyt, nyt bmi on n. 24. Inhosin vartaloani aiemmin enkä nytkään siinä ole ihailtavaa. Olen joskus painanut vielä n. 10 kg vähemmän, enkä silloinkaan pitänyt vartalostani. Nyt koen, että vielä 10 kg tiputtaminen vaatisi treeniä kaikki illat, ja se on liikaa, mulla on kuitenkin perhekin. Ja tästä tomumajasta ei Eva Longoriaa tai Heidi Klumia saa.

Olen todella kamppaillut sen kanssa, että olisin tyytyväinen peilikuvaani, sillä kuten sanottu, aikaa kroppansa työstämiseen ei ole niin paljon, että siitä fitness-tasoisen saisi - ja tuskin olisi lähtökohdiltaankaan mahdollista. Masentaa lukea tällaisia juttuja, että tämänkokoiseen kroppaan ei kuulukaan olla tyytyväinen, miten voisi kun on niin armoton läski? Saati että mies voisi pitää, sehän pidättelee oksennusta koko ajan. Itkettää.
 
Kuulepas
Alkuperäinen kirjoittaja Kinkku:

Sinä olet normaali painossa!
Ja valitettavasti oikein malliesimerkki siitä mitä jokapuolelta tulvivat mallien kuvat, ohjelmat ja ympäristön paine saavat aikaan.

Itse olen painanut kaikkea alle 40 kilosta n. 95 kiloon asti ja kaikista onnettomin olen ollut painaessani alle 60 kiloa! Silloin tunsin itseni järjettömän lihavaksi, ajattelin että ihmisten hyljeksintä johtuu siitä että olen läski ja jos vielä vähän sais painoo pois niin sit olis kaikki hyvin.. joopa joo..

Nyt olen (vaikka sitten palstan mukaan "kauniisti" ilmaistuna ) "pullea" ystävistä ei ole pulaa, miehiä pyörii ympärillä, saan kuulla kehuja usein :eek: (mistä olen kyllä ollut hieman hämmentynyt, eipä niitä laihana tullut juuri koskaan :/ )
Ennen kaikkea! Tunnen olevani elossa! Teen asioita mitä haluan tehdä eikä maailmani kaadu siihen kun tänään sorruin syömään hampurilaisen :D

Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset että ei se kauneus ole kiloista kiinni!
 
Yksvaan
Todella kaunis nainen tuo etusivun lady. Eva Longoriaa nyt ei voi muodokkaaksi sanoa kyllä kukaan. Missä ne muodot on?

Onneksi voi jo vedota terveysseikkoihin myös ylipainossa, onhan toi tieteellisesti todistettu että paksureitiset elävät kauiten. Eli en ainakaan minä kuole koskaan.
 
kysyn
Alkuperäinen kirjoittaja Yksvaan:
Todella kaunis nainen tuo etusivun lady. Eva Longoriaa nyt ei voi muodokkaaksi sanoa kyllä kukaan. Missä ne muodot on?

Onneksi voi jo vedota terveysseikkoihin myös ylipainossa, onhan toi tieteellisesti todistettu että paksureitiset elävät kauiten. Eli en ainakaan minä kuole koskaan.
Missä ne muodot EI olisi?

http://www.hollywood-celebrity-pictures.com/Celebrities/Eva-Longoria/Eva-Longoria-30.JPG

Etusivun nainen taas on vain lihava.
 
Kyllähän tolla Evalla tissit on ja muodotkin näkyy paremmin kun ei ole sitä ylimääräistä missään. Sen sijaan ensimmäisen sivun naisen muodot peittyvät makkaroiden ja hänen päällään olevan muodottoman kaavun alle. Tissit hänellä toki on, mutta sellaiset voi olla ilman huomattavaa ylipainoakin.
 
böx
Mun mielestäni tuo etusivun nainen on hyvän näköinen ja seksikäs. :) Mun silmääni miellyttää pieni pyöreys, vaikka itse oon aina ollut hoikka ja alipainoinenkin. Itseäni en osaa kuvitella kovinkaan pyöreänä, koska en luonnostani liho, mutta toisissa naisissa huomaan usemmin kauniita naisia sellaisissa pyöreämmissä naisissa, joilla on mukavasti muotojakin.

Nämä ovat ihan älytömiä aiheita kinastella, koska tosi asia on se, että makuja on monia - niin miehillä kuin naisillakin. Mitään oikeaa totuutta kauneudesta ja hyvästä vartalosta ei ole olemassa. Yhtä miellyttää hoikat, toista pulleammat ja kolmatta jonkun muun näköiset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Naamaltaan voi olla kaunis, mutta ne 5 leukaa ei pue ketään. NORMAALIpainoisia ihmisiä on enää todella harvassa, on sairaan laihoja, tai hirveen kokoisia sotanorsuja.
Miten mä en tätä aiemmin huomannut, MUTTA tää ON niin totta. Hyvä kommentti.
 
Yhteistyössä