Alkuperäinen kirjoittaja Cupcake Housewife:Alkuperäinen kirjoittaja Ärrimurri:No aika hassulta kuulostaa... Monihan voi siis "vannoa kotiruuan nimeen" ja pitää kiihkeitäkin puheita kotiruuan hyvistä puolista, ja silti käyttää jonkin verran myös valmisruokia, mutta ihan eri asia onkin sitten kun aletaan haukkumaan toista laiskaksi ym. Melkein tulee mieleen, että tämä äiti käyttää vain valmisruokia itse ja koittaa peitellä sitä väittämällä kovaan ääneen, että hän tekee kaiken itse![]()
No ruokavalion kannalta on aika iso merkitys syökö 100% eineksiä vai 20% eineksiä. Esim valmiiksi murskattu valkosipuli on tavallaan einestä. Mulle se on ihan yksi hailee mutta jos kaveri rupee jotain eurosopperin lihapullia hehkuttamaan niin ei siinä oikein voi ruveta komppaamaan. Kerran olen äidilleni suoraan huomauttanu eineksien käytöstä kun pikkuveljen ruokavalio tuntui koostuvan lähinnä lidlistä ostetuista pakasteista ja kananuggeteista että vois välillä tehdä jotain kunnollistakin ruokaa.
Niin, mutta luitko sä nyt tuon ap:n toisen kommentin, jossa kertoi ettei vieras suostunut syömään ap:n tekemään mustikkapiirakkaa, koska se oli tehty valmiiseen taikinaan? Ja käyttää silti itsekin esim. valmiita lihapullia. Että on se musta kyllä vähän huvittavaa ja outoa. Jos ap:n kaveri on huolissaan ap:n einesten käytöstä, niin tuo tuskin on oikea tapa häntä asiasta valistaa.