Meidän lasten kummatkin mummolat ovat n. 1 - 1,5 tunnin ajomatkan päässä meiltä kotoa. Yritämme käydä kummassakin mummolassa vähintään kerran kuussa, jolloin vietämme paikalla aina kaksi päivää. Tämä ei isovanhemmille (etenkään mummeille) kuitenkaan riitä, vaan he ovat aina pyytämässä meitä käymään useammin.
Lähteminen mummolaan on aina kauhea show; pitää pakata sen sata asiaa rattaista ja matkasängystä lähtien. Lisäksi toisessa paikassa asuminen on aina vähän vaikeampaa, vaikka auttavia käsipareja olisikin paikalla. Esim. kumpikaan mummola ei ole kovin lapsiturvallinen koti, joten taaperoa ei voi jättää silmistään hetkeksikään.
Olen usein pyytänyt isovanhempia tulemaan meille ja selittänyt, että kahden aikuisen liikkuminen on niin paljon helpompaa kuin perheen ja lisäksi heidän liikkumisensa ei ole sidottu päiväuniaikaan. Tämä ei kuitenkaan näytä menevän perille. Jostain kumman syystä omat lapset ja lapsenlapset pitää aina saada OMAAN kotiin vierailulle. Miksi ihmeessä asia on näin??? Välillä tuntuu, että eikö tämä meidän kotimme riitä, eikö se ole riittävän hieno äidilleni / anopilleni? Täällä on lapsilla kaikki lelut ja iso puisto vieressä, helppo olisi mummien leikkiä lastenlasten kanssa. Mutta ei - meillä ei käydä toistuvista pyynnöistä huolimatta, mutta jatkuvasti ollaan mankumassa meitä mummolaan. Huokaus
Lähteminen mummolaan on aina kauhea show; pitää pakata sen sata asiaa rattaista ja matkasängystä lähtien. Lisäksi toisessa paikassa asuminen on aina vähän vaikeampaa, vaikka auttavia käsipareja olisikin paikalla. Esim. kumpikaan mummola ei ole kovin lapsiturvallinen koti, joten taaperoa ei voi jättää silmistään hetkeksikään.
Olen usein pyytänyt isovanhempia tulemaan meille ja selittänyt, että kahden aikuisen liikkuminen on niin paljon helpompaa kuin perheen ja lisäksi heidän liikkumisensa ei ole sidottu päiväuniaikaan. Tämä ei kuitenkaan näytä menevän perille. Jostain kumman syystä omat lapset ja lapsenlapset pitää aina saada OMAAN kotiin vierailulle. Miksi ihmeessä asia on näin??? Välillä tuntuu, että eikö tämä meidän kotimme riitä, eikö se ole riittävän hieno äidilleni / anopilleni? Täällä on lapsilla kaikki lelut ja iso puisto vieressä, helppo olisi mummien leikkiä lastenlasten kanssa. Mutta ei - meillä ei käydä toistuvista pyynnöistä huolimatta, mutta jatkuvasti ollaan mankumassa meitä mummolaan. Huokaus
turha odotella jos vierailu on aina täältä sinnepäin...
) ja miehen vanhemmat 1,5 tunnin ajomatkan päässä. Anoppi jaksaa muistuttaa (=valittaa), että mummi (minun äitini siis) näkee meidän lasta paljon useammin kuin hän. Minkäs minä sille voin, että asuvat niin kaukana. Sinne lähteminen on aina oma hommansa, kun pitää pakata sitä sun tätä ja koko päivä siihen aina menee. Ja nyt kun lapsi on yli vuoden ikäinen, anoppi ei voi ymmärtää, että ihan kaikkea ei voi hänelle silti syöttää, kun on herkkävatsainen. Viimeksikin otin lapselle purkkiruokaa mukaan, koska siinä vaiheessa kun pääsimme perille, oli lapsen ruoka-aika jo mennyt ja anoppi vasta aloitteli ruuan tekemistä. En todellakaan oleta, että siellä olisi ruoka pöydässä kun menemme, mutta ei vuoden ikäiselle voi sanoa, että odota nyt ainakin tunti vielä että saat ruokaa. Ja anoppi ilmiselvästi närkästyi tästä. Päiväunilta herättyään lapsi halusi taas ruokaa ja annoin jälleen omia eväitä. Anoppi tyrkytti väkisin välipalaa. Selitin hänelle, että lapsi tarvitsee nyt toisen lämpimän ruuan, koska siinä vaiheessa kun pääsemme kotiin, hänen ruoka-aikansa on jälleen mennyt. Ja kotimatka on yhtä huutoa, jos lapsi on nälkäinen. Ei mennyt taaskaan jakeluun. Anoppi kysyi varmaan viis kertaa, että annetaanko nyt viiliä heidän jääkaapistaan, kun ovat vartavasten ostaneet ja loukkaantui, kun ei annettu. Ja kun he tulevat meille, niin aina pitää olla lämmin ruoka tarjolla ja sen seitsämää sorttia kahvin kanssa. Meillä on anopin kanssa ihan hyvät välit nykyään, mutta nyt ensimmäisen lapsenlapsen myötä nämä kyläilyt puolin ja toisin ovat alkaneet rasittaa minua. Etukäteen jo tympii, mutta pakko on vaan olla tekemisissä.