Miksi isovanhemmat eivät saisi auttaa lapsiperhettä?

Ei ole mitään pahaa jos isovanhemmat vapaaehtoisesti haluavat auttaa. Mutta meillä siitä huolimatta että molempien vanhemmat mielellään maksaisivat (ja yrittävätkin rahaa antaa välillä) halutaan kustantaa oma elämä itse. Vanhempia autetaan (ovat jo suht vanhoja) kun he sitä tarvitsevat ja ollaan paljon tekemisissä (mutta ei siis mitään koska me autetaan te maksatte -kuviota ole) mutta koska olemme aikuisia ihmisiä ja itse olemme lapsemme hankkineet niin itse haluamme vastata omasta perheestä, myös taloudellisesti. Mutta tämä on vain meidän periaate. Ja jos on tarvittu joskus rahaa niin varsinkin minä (mies ei niin tiukka tässä) olen suostunut vain lainaamaan ja siis maksanut sitten takaisin.

 

Sanoohan Iso kirjakin näin;
" Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. "

Paino sanoilla jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa! Ja sama koskee vaimoa!

Jokaisella on omat "isot kirjansa", joten tuolta sinun kirjastasi ei mitään totuuksia löydy. Monissa kulttuureissa sukupolvet asuvat yhdessä. Mies ei koskaan jätä vanhempiaan vaan perustaa sen oman perheensä lapsuuden kotiinsa.
Vai onko juuri sinun uskontosi sellainen missä kielletään taloudellinen auttaminen?

Yhdessä asuminen on kuitenkin eriasia, kuin se, että ollaan vanhempien huollettavana. Missään kohdassa en väittänyt, että raamattu kieltäisi taloudellisen avun. Käsketäänhän siellä antamaan ja auttamaan hädässä tai puutteessa olevia. Kun perustetaan perhe lapsuuden kotiin, siellä yleensä vanhapari jättäytyy taka-alalle ja nuoret huolehtivat tuloista ja taloudesta, vanhat auttavat töitä tekemällä sen, mitä jaksavat, eivät taloudellisesti.
Aika jännää, että sunkin, niinkuin monen muunkin mielestä vanhemmiltaan saatavan avun oletetaan olevan automaattisesti taloudellista!!!
Toi on mun mielestä typeää, alkaa vääntämään jostain lauseesta "sanoja toisen suuhun" säkin aina vaadit toisilta suvaitsevaisuutta ja mitä vielä, mutta heti kun joku asia on eri, kuin sun "OIKEA" mielipitees, niin alat vääntämään ja pilkkaamaan.

 

Jos asia on kaikille osapuolille selkeä ja ok, niin siinä ei ole mitään vikaa.
Minut on kasvatettu niin, että aikuinen ihminen ottaa vastuun itsestään (vaikka ei olisi perhettäkään) ja omista lapsistaan. Siksi minua hävettäisi ottaa vastaan apua vanhemmilta. Tähän liittyy osaksi se ajatus, että jos esim. appivanhempani avustaisivat meitä rahallisesti tai hoitaisivat koko ajan lapsiamme antaisin heille oikeuden esim. arvostella meidän elämäämme ja puuttua monenlaisiin asioihin (esim. lastenkasvatus).
Meistä (minä ja mies) oli tärkeää katkaista napanuora kotiin, kun muutimme omillemme, meille tämä oma perheemme on tärkein ja vaikka isovanhemmat kuuluvat elämäämme (lapset tapaavat heitä, isovanhempia muistetaan), he eivät kuulu perheeseemme. Heillä ei ole velvollisuuksia meitä kohtaan tai lapsia kohtaan vaan tapaamiset jne. toimivat isovanhempien ehdoilla.

 

ja kyllä kai aikuisten ihmsten pitäisi oppia jo elämään omillaan.
ymmärrän et jos isovanhemmat vaikka lainaa rahat johonki isompaan ostokseen.. ei se raha niillekkään oo aina ilmaiseksi tullut...

eiköhän kaikki yritäkin elää omillaan, mutta jos tulee sellaisia tilanteita, niin onhan se kiva tietää, että joku on auttamassa ja pyytettömästi.

no miks nää avun saajat ei sit oo mihinkään tyytyväisiä???? täällä sit kitistään....

sorge, mutta sopisi olla yleistämättä. Kiitos. :kieh:

 

Höpöhöpö! Anna ihmisten kauhistella..jos alkaa muiden mielipiteitä kuunteleen, niin lopulta ei voi tehdä mitään. Tottakai isovanhemmat SAA auttaa, jos itse haluavat. Se on ihan between sä ja isovanhemmat!!!
Ihanaa kun auttamishalua vielä on..näitä "jokaisen tulee pärjätä omillaan ja YKSIN"-tyyppisiä kirjotuksia on ihan liikaa. Yhteisöllisyys ja toisten huomioonottaminen, keskinäinen avunanto ja solidaarisuus ne ovat voimia, jotka pidemmän päälle pitävät ihmiskunnan pystyssä!!!!!!!!!!!!!!!!! =)

 

saavat toki, mutta velvollisuus ja pakko se ei ole. kun lapsi täyttää 18 niin sen jälkeen hän on täysi-ikäinen ja ei ole enää vanhemmilla elatusvelvollisuutta. mutta suurin osa vanhemmista varmaan vielä tuon iän jälkeenkin huolehtii lapsestaan.

 

Toki saavat auttaa ihan niin paljon kun haluavat.

Mut on kasvatettu siihen että silloin kun kotoa pois lähtee ja oman perheen perustaa on omillaan tultava toimeen. Perhettä ei perusteta muiden elätettäväksi.

 

ja kyllä kai aikuisten ihmsten pitäisi oppia jo elämään omillaan.
ymmärrän et jos isovanhemmat vaikka lainaa rahat johonki isompaan ostokseen.. ei se raha niillekkään oo aina ilmaiseksi tullut...

eiköhän kaikki yritäkin elää omillaan, mutta jos tulee sellaisia tilanteita, niin onhan se kiva tietää, että joku on auttamassa ja pyytettömästi.

no miks nää avun saajat ei sit oo mihinkään tyytyväisiä???? täällä sit kitistään....

sorge, mutta sopisi olla yleistämättä. Kiitos. :kieh:

niimpä. mä en edes tiedä miten mulla olis käynyt jos ei vanhemmat olisi olleet auttamassa ja tukemassa kun ero yllätti. ja siitä olen heille ikuisesti kiitollinen ja kiitän luojaa siitä että minulla on sellaiset vanhemmat.

 

Puolin ja toisin autellaan. Me autellaan missä osataan ja vastaavasti apua saadaan. Kenelläkään ei ole velvoitetta ja pakkoa tehdä. Vapaaehtoisesti ite kaikki ehdottaneet mitä voi tehdä. Nytkin kun olen kouluun menossa tätini joka on eläkkeellä tulee vahtimaan pikku pojua ja äitini tulee jatkamaan, kun töistä pääsee. (vastaavasti just auttettiin tätiä kun hän muutti ja mummoni asioita olen hoitanut melko paljon)

sitäkään En ymmärrä miksi vanhemmat eivät saisi rahallisesti auttaa. Heillä talosta lainat maksettu, 1-2 kertaa vuodessa käyvät ulkomailla jne. Eiköhän ne ihan ite tiedä mihin varat riittävät. Minun puolesta saavat ostaa pojulle vaatetta ym jos niin tahtovat.

 

kai siinä jo verottajallakin on jotain sanomista jos ihan autojakin aletaan lahjoittaa aikuisille lapsille

 

no kyllä mä oletan että vanhemmilta saa apua kun tarvitsee,ellei jokin sitä estä. ja oletus toimii toisinkin päin. minusta tämä on paljon parempi elämänoppi että saa ja annetaan,autetaan puolin ja toisin. kuin tuo että kummatkaan ei tee mitään toistensa hyväksi.

 

Meillä molempien isovanhemmat auttaa ja paljon, lastenhoidossa ja muissa asioiden hoitamisessa kuin myös sitten rahallisestikin. He haluavat auttaa, ei koskaan olla pyydetty rahaa tms, lapsen hoitoon liittyvissä asioissa nyt tietenkin täytyy kysästä et miten ois..

Mutta se on omituista, että jotkut sitten on sitä mieltä, että jos vaikka äitini ostaisi pojalle talvihaalarin ja me siinä säästämme 50 euroa, niin me emme saisi sitä 50 euroa sitten käyttää johonkin muuhun hyödylliseen juttuun tai ihan huvitteluun, vaan se pitäisi visusti säästää koska äiti tarkoitti ostamisellaan auttaa meitä ja kuitenkin sen rahan tuhlasimme johonkin muuhun. Mutta kun itse kuitenkin raha-asiamme hoidetaan ja tottakai meillä on aina rahaa sen verran, että toimeen tullaan ilman rahalahjoituksia ja muita niin hittojako se muille sit kuuluu mitä me rahoillamme ostetaan, ikinä ei ole tähän päivään mennessä ollu tili tyhjä kuun lopussa

Ja minusta on hienoa että isovanhemmat auttaa. Aion itse auttaa omia lapsia niin paljon kuin mahdollista. Kyllä elämää oppii elämään muutenkin kuin niin että vanhemmat lopettaa auttamisen heti kun lapsi muuttaa kotoa pois.

 

Mä ilomielin ja kiitollisena otan avun vastaan!!!!Kovin paljon ei sitä saada mikä ymmärrettävää.
Kun joskus itse pääsen mummiksi haluan ehdottomasti auttaa,olla tukena ja rahallisesti myös(jos rahaa on),jos miniä vain apuni huolii!!!(poika 3 v. nyt)

 

En nyt koko ketjua lukenut, mutta ehkä ollaan siinä mielessä onnekkaita että tullaan hyvin taloudellisesti toimeen, mutta joka tapauksessa musta tuntuis todella oudolta jos meidän vanhemmat alkais meille antamaan rahaa, kantamaan ruokakasseja tms. Taitaisin lähinnä loukkaantua...

Mutta tietysti enpä tiedä miten suhtautuisin, jos kokisin että meillä olis avun tarvetta tai jos vanhempamme olisivat sen tyylisiä, että auttaisivat. Me kun ei olla vanhemmiltamme saatu ikinä sentin senttiä.

 

KUnkahan monen vanhemmat/appivanhemmat ovat nuorena/omien lasten ollessa pieniä, joutuneet kituuttaan. Meillä ainakin oli näin mun lapsuudessa, lapsilisätkään eivät tulleet kerran kuukaudessa vaan muistaakseni puolivuosittain. Isä yritti repiä tuloja muutamalla mullikalla, yrittäjänä, tehden metsähommia. Nyt toivoisin että käyttävät eläkkeensä itseensä ja hemmottelisivat edes joskus jollain kivalla. Me ollaan otettu pankkilaina tarvittaessa, ainoastaan talolainaan anoppi oli takaajana alle 10 000 e summaan (joka maksettu jo pois)

näimpä.Vaikka itsestäni tiedän että kaiken lapsilleni annan minkä pystyn =) en vaan voi sille mitää että mieluummin itse pärjää vähemmällä ja lapsille antaa kaiken.

 

saavat auttaa, mutta pakko ei ole

 

ja kommentti ihan pelkästään ap:n jutun perusteella.
Toki isovanhemmat saa auttaa, koska jokainen itseään ja omaisuuttaan hallitseva saa tehdä rahoillaan tehdä mitä haluaa.
MUTTA kukaan ei voi/saa laskea tämän varaan yhtään mitään. Isovanhemmat voi "sanoa tämän sopimuksen irti" niin halutessaan eli jos tänä päivänä saat jotakin, niin ei koskaan voi pitää varmana että vaikka ensi vuonna saa. Mummo voi ihan hyvin päättää käyttävänsä rahansa ja aikansa ihan omaan elämäänsä jatkossa eikä muuta voi vaatia.

 

Tottakai saavat.

Mutta jos aletaan niristä, kun eivät auta, saa kai sanoa mielipiteensä. =)

tai VAADITAAN apua. Niin kauna ku vanhemmat/appivanhemmat auttavat vapaaehtoisesti eikä pikkupakolla, on asia ok Musta on tärkeää myös muistaa että autetaan/muistetaan myös toisinkinpäin, ettei olla aina saamapuolella.

Peesi tähän

Tätä mä peesaan kanssa.
Täällä joku jo kyseenalaisti, että onko miehensä lainkaan appivanhempien poika kun mies on niin antelias ja appivanhemmat ei taloudellisesti auta miniää ja tämän perhettä.

 

Minun vanhempani ovat maksaneet paljon meidän investointeja. Se ei aiheuta minkäänlaista tuskaa, koska heillä varaa löytyy - päinvastoin iloa puolin ja toisin.
On erittäin järkevää siirtää varoja vähitellen tavalla ja toisella sen sijaan, että rahan päällä istuttaisiin vain sitä varten, että vuosien päästä maksetaan älyttömiä perintöveroja.

 

Tietysti saa auttaa jos haluavat.

Ja kyllä olen kateellinen. Ei edes takaajaksi autoon lähde, mutta lempilapselleen kyllä vaikka mihinkä lainaan. Mutta se on tietysti heidän valintansa. Kirpaisee vaan eriarvoinen kohtelu. Eikä vaan raha-asioissa vaan kaikessa muussakin.

 

Kun täällä sitä aina niin hirveästi kauhistellaan? Meillä ainakin auttavat pyytämättä. Äitini on auttanut auton ostossa, maksoi puolet häistä (jopa sormuksenkin), ostanut lapsille vaatteita ja leluja todella paljon, osti meille digikameran jne. Appiukko auttaa aina tarvittaessa ja anoppi, onko siinä jotain pahaa?

tottakai saa auttaa mutta.. minun mielestäni on ainakin lähinnä NOLOA jos kannat sormessasi ÄITISI OSTAMAA VIHKISORMUSTA..

 

Jos asia on kaikille osapuolille selkeä ja ok, niin siinä ei ole mitään vikaa.
Minut on kasvatettu niin, että aikuinen ihminen ottaa vastuun itsestään (vaikka ei olisi perhettäkään) ja omista lapsistaan. Siksi minua hävettäisi ottaa vastaan apua vanhemmilta. Tähän liittyy osaksi se ajatus, että jos esim. appivanhempani avustaisivat meitä rahallisesti tai hoitaisivat koko ajan lapsiamme antaisin heille oikeuden esim. arvostella meidän elämäämme ja puuttua monenlaisiin asioihin (esim. lastenkasvatus).
Meistä (minä ja mies) oli tärkeää katkaista napanuora kotiin, kun muutimme omillemme, meille tämä oma perheemme on tärkein ja vaikka isovanhemmat kuuluvat elämäämme (lapset tapaavat heitä, isovanhempia muistetaan), he eivät kuulu perheeseemme. Heillä ei ole velvollisuuksia meitä kohtaan tai lapsia kohtaan vaan tapaamiset jne. toimivat isovanhempien ehdoilla.

 

Mun vanhemmat auttavat melko paljon, esim. maksavat lasten vakuutukset, ostavat kenkiä, vaatteita yms pyytämättä - ikinä en siis ole heitä näin pyytänyt tekemään tai ajatellut, että isovanhempina heidän on jotenkin "pakko" auttaa. Arvostan heidän apuaan erittäin paljon, koska opiskelijaperhe ollaan eikä niitä tuloja nyt niin kamalasti ole, mutta hyvin ollaan toimeen tultu kuitenkin.

Meillä ei biletetä, eli lapsia ei tyrkätä isovanhemmille hoitoon. Ottavat, jos haluavat.

 

Itselleni on aivan luonnollista että isovanhemmat auttavat. Äitini on sellainen että elää vaikka vedellä ja leivällä, jotta meillä lapsilla olisi asiat hyvin. Jos hän jotain antaa, niin en raaski kieltäytyä koska hän pahoittaa siitä mielensä. Tottakai yritämme tulla omillamme toimeen, mutta en näe siinä mitään pahaa jos otan vastaan lahjoja isovanhemmilta, jos nämä itse haluavat lahjoittaa. Yleensä jos pyydämme rahaa, niin lainaamme sen eli maksamme takaisin.

Minulle oli tosi outo juttu, että jotkut ajattelevat että isovanhemmille pitää maksaa rahallinen korvaus jopa lapsenlastenhoidosta. Kyseinen ajatusmaailma kyllä kielii siitä, että meidät on kasvatettu ajattelemaan aivan eri tavalla.

Minusta tuntuu taas pahalta, että jotkut potkaisevat lapsensa maailmaan tyhjin käsin 18-vuotiaana eikä kotoa heru enää mitään. En ainakaan itse aio olla samanlainen, eikä minunkaan vanhempani onneksi niin toimineet.

Näitä juttuja lukiessani minulle on tullut mieleen että usein 30-40-vuotiaat tuttuni ajattelevat juuri niin että on häpeä ottaa vanhemmilta vastaan rahalahjuksia, parikymppisten hujakoilla se on aika luonnollista.. Mites teillä muilla? Pitääkö paikkansa että nykyajan nuoret olisi kasvatettu ottamaan almuja vanhemmilta?

 

Sanon saman minkä moni muukin, eli että toki isovanhemmat saavat auttaa ja tukea niin paljon lapsiaan ja näiden perheitä kuin itse kullakin siihen on aikaa ja varaa.
Mutta mielestäni on väärin jos isovanhempia ikään kuin käytetään "pankkina" huonoina aikoina tai jos heitä käytetään lastenhoitopalveluna unohtaen että isovanhemmilla jotka ovat useat vielä työelämässäkin mukana, on myös oma elämänsä. En tuomitse enkä moiti sitä että satunnaisesti lapset on isovanhemmilla hoidossa, siitä on monesti varmasti iloa puolin ja toisin (lapsille, vanhemmille ja isovanhemmille). Mutta jos isovanhemmilla joskus hoitotarpeen ilmetessä olisi omiakin menoja, eikä pystykään ottamaan lastenlapsia hoitoon, ei siitä saisi suuttua ja ottaa itseensä.
Tiedän isovanhempia (työelämässä olevia) jotka hoitavat lastensa lapsia (ei siin vain yhden oman lapsen lapsia, vaan useamman lapsensa lapsia)viikonloppu toisensa jälkeen ja lisäksi näillä isovanhemmilla on vielä molempien vanhempia (huonokuntoisia, dementoitumassa olevia) huolehdittavanaan ja oma elämäkin on vielä kohtuu vilkasta muiden työ-ym. velvoitteiden vuoksi.
Jotenkin tuollainen hyväksikäyttö tuntuu pahalta sivusta katsottuna vaikka tietääkin heidän mielellään olevan lastenlasten kanssa. Mutta sitä vain miettii ja ihmettelee kuinka kauan he jaksavat kaikkien velvoitteittensa kanssa.

meillä itsellä on isovanhemmat olleet niin vanhoja ja sairaitakin ja sitäpaitsi asuneet kauempana, ettei heitä ole voinut edes pyytää avuksi vaikka olisi tarvinnutkin. En ole kuitenkaan katkera tai kateellinen heille joilla on parempi tilanne isovanhempien suhteen. Toivoisin vain että isovanhemmat osaisivat sanoa jos eivät jaksa tai muuten voi olla lastenhoitoapuna. Toivoisin myös että jos näin käy että ei voida auttaa syystä tai toisesta, sitä ei avun pyytäjätkään ottaisi henkilökohtaisena ilkeytenä heitä kohtaan vaan muistaisivat tosiaan sen että kun on jo omaa perhettä on siitä kuitenkin pääsääntöisesti itse vastuussa.
Iso vanhemmat ovat oikeasti rikkaus,mutta sitä rikkautta ei saa väärin käyttää!