Miksi helluntailaisuus epäilyttää minua?

  • Viestiketjun aloittaja tyttöjen äiti
  • Ensimmäinen viesti
14-vuotias helluntailainen
Näin 14-vuotiaan lapsen näkökulmasta:
Itse olen syntynyt helluntailaiseen perheeseen ja koko ikäni siis pyhäkouluissa tai nuorten illoissa käynyt. Olen joka kesä käynyt useammalla hellareitten leirillä niin kauan kuin vain muistan. Ja oma kokemukseni on positiivinen, ei ole koskaan millään helvetillä peloteltu tms. vaan pyhäkouluista jäänyt loistava pohja raamatuntuntemusta ja muuta sellaista. Olen parhaimmat kokemukseni leireiltä hankkinut, ja suurin osa parhaimmista ystävistäni löytyy seurakunnan parista.

Kymmenyksistä sen verran että eräs tuttuni, joka on vasta hiljattain mennyt naimisiin kertoi, että juuri niinä kuukausina kun taloudellinen tila on heikompi, niin Jumalasuhde on parantunut juuri sen takia, että on ollut vain pakko luottaa Jumalaan. Hänen ja hänen miehensä uskonelämä on tullut silloin elävämmäksi ja he ovat viettäneet enemmän aikaa rukoillen ja ylistäen. Sen takia kymmenykset voivatkin olla hyväksi vaikka taloudellinen tila olisikin hieman heikompi, koska pääsee turvautumaan Jumalaan ja näkemään kuinka Hän toimii.
 
"äiti"
Olen ev.lut. Tyttärelläni oli masennusta ja mielentilan ailahteluja kuten isälläänkin on ollut koko elämänsä. Löysi elämäänsä uskon ja seurakunnan, hellarit. Olin iloinen. Jotkut aiat kyllä olivat kovin ahdistavia. Kasteelle selvästi oli painostusta. Minä, ev.lut. uskovainen en uskonut oikein. Veljensä ja isänsäkin liittyivät hellareihin. itsekin kävin tilaisuuksissa. Hyviä puheita, mutta myös aikamoista painostusta, kylläkin sanatonta. Tyttäreni halusi jättää lääkkeet, kuulemma paranisi, jos vain usko olisi tarpeeksi vahva. Onneksi järki voitti. Vuosia on kulunut, molemmat lapseni ovat eronneet hellareista. Aikuisena ovat avautuneet miten uskomattoman kaksinaamaista touhua homma oli. Esiaviollisen seksin synnillisyyden korostaminen olikin oikeasti sen harrastamista. Nuoret olivat uskomattoman ulkonäkökeskeisiä. Ulospäin kaikki näytti tosi hyvältä, mutta sisältä homma ihan mätä. Ei varmaankaan kaikissa seurakunnissa, mutta ketju paljastaa että monissa. Miehestäni olen eronnut. En tiedä miten hän nyt oikeasti voi, liikaa oli esim.polvirukoukseen pakottaminen ja jatkuva niiden asioiden mollaaminen, jotka minulle ovat tärkeitä. Luulen että hän elää kaksoiselämää, täysin asiaan kouluttamattomana on aikamoinen saarnasmies seurakunnassaan. Soitteli minulle taannoin ja itki elämäänsä kovassa humalassa. Myöhemmin väitti minun keksineen koko jutun. Sääliksi käy. Mutta lapseni ovat onneksi tulleet järkiinsä.
 
Onnea
Selvititkö asioita ennen kuin päätit alkaa katkeraksi ?
Ei uskovat ole mitää pyhimyksiä ja yli-ihmisiä joten saman lailla mokaillaan ja tyritään on tosi ikävä juttu että sulle on käynyt näin.
Se että jaat katkeruutes täällä..helpottiko ?
Läpätilää, läpätilää. Läpäti-läpäti-läpäti-lää. Opettele edes välimerkkisäännöt. Mitä tarkoittaa "Se että jaat katkeruutes täällä"? Lauseenmuodostus on sitä luokkaa, että peruskoulu taisi jäädä unelmaksi.

Onpa taas uskomatonta katkeruutta, kun kirjoittaja sanoo, että haluaa lastensa tekevän itsenäiset uskonratkaisut täysi-ikäisinä. Terveempäähän se on istuttaa ipanoihin valitsemasi uskonto niin pian syntymän jälkeen kuin mahdollista, eikö niin? Anteeksi, etkö ymmärtänyt? Tarkoitin: "Eikö nii ?"

Alentuva kanttura. Sarkasmi ei hallussa, vaan tyhjässä kupolissa lepakot liihottaa....
 
Kastettu helluntalainen mies
Ei kukaan pakota antamaan rahaa tai kymmenyksiä ellei sitä ole. Luterilainen kirkko on ollut vain itselle kylmä ja kolkko paikka. Verot kelpaavat heille ja se tekopyhyys ja hurvittelu tuntuu olevan siellä parasta eli syntiä saa tehdä, ja katumalla kaiken saa aina anteeksi. Tämä luterilainen maailma ei ainakaan ollut itseäni varten. Olin luterilainen ja aikanaan kävin kasteella jossa helluntaikirkko otti minut vastaan sellaisena kuin olin eli lähimmäisenä. Uskon tiekään ei aina ole helppo, mutta yhdessä siinä voi kasvaa sellaisena kuin on. Jeesuksen seuraaminen on täysin vapaaehtoista. Kymmenyksiä voi antaa jos haluaa, koska ne helluntaiseurakunnat eivät saa verorahoja kuten ev.lut kirkko mm. On turha asettaa ev.lut kirkkoa ainakaan minun silmissä paremmaksi kuin helluntaikirkkoa. Helluntaikirkko on se henkinen koti, jossa on todellista uskoa ja Jeesuksen seuraaamista. Siinä sitoudutaan Jeesusta seuraamaan vapaaehtoisesti ei pakosta. Kannattaa kuunnella sydäntä ja käydä eri tilaisuuksissa ja katsoa mitä se itselle voi antaa. Pakosta ei ole kyse mihin moni viittaa, se on väärää tietoa tai luuloa. Helluntaikirkossa vain ei eletä siten kuten ev.lut kirkossa, jossa saa mellastaa kuin sika vatukossa. Helluntaikirkko on lähimmäistä eli ihmistä varten ja ihmisen kokoinen kirkko Jeesuksen ruumillistuma. Se on tie elämään.
 
Jumala on antanut ihmisille vapaantahdon.
 
"lukija"
suomen kansa on todella ateistien aivopesemää. en ole esim.r-kioskilla törmänny uskisten lehtiin hyllyissä,vaan pornolehdet siellä näkyy ym saasta.ja täällä puhutaan tuputtamisesta..en ymmärrä tätä keskustelua.
 
hoh hoijaa
Hei tyttöjen äiti!:) Ihan samaan taivaaseen ollaan menossa. Kaste on siksi upotus kaste koska helluntaiseurakunnan oppi nojaa Jeesuksen esimerkkiin,jos muistat kohdan jossa Jeesus otti kasteen Johannes-kastajalta ja sai Pyhän hengen.
Ja sitten noista kymmenyksistä.. Kirkkoon kuuluvathan maksaa kirkollisveroa, joilla he saavat hoidetuksi kaikki kulut mitä eri työmuodoista ja palveluista aiheutuu; häät,hautajaiset,kastetilaisuudet, palkatkoti-ja ulkomaan avut jne...
Ihan samat palvelut/toiminnat on Helluntaiseurakunnassakin, mutta hellarit luottaa jokaisen uskovaisen omaan tuntoon ja siihen mitä raamattu puhuu kymmenyksistä.
Ymmärsitkö eron? voit kysyä kun olen tässä hetken vielä koneella.
Minä, Herra, en muutu, ettekä tekään, Jaakobin jälkeläiset, ole entisestänne muuttuneet. Isienne ajoista asti te olette poikenneet käskyistäni ettekä ole noudattaneet niitä. Kääntykää minun puoleeni, niin minäkin käännyn teidän puoleenne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te kysytte: "Mitä väärää me sitten olemme tehneet?" Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta? Sitä te kuitenkin yritätte. "Mitä me sinulta riistämme?" te kysytte. Kymmenyksiä ja uhrilahjoja! Kirous on teidän osananne, koska te kaikki, koko kansa, petätte minua. Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. - Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen. Minä karkotan heinäsirkat mailtanne, ne eivät enää tuhoa peltojenne satoa, tarhojenne viiniköynnös ei jää hedelmää vaille, sanoo Herra Sebaot. Silloin kaikki kansat ylistävät teidän onneanne, sillä maanne on oleva ihana maa, sanoo Herra Sebaot. (Mal. 3:6-12)

ja tuo kirkollisvero on monta paljon kalliinpi hellareilla, ja toiseks hellari kirkkoa pyörittää rahan ahneet ja heillä on hyvin epäilyttäviä systeemejä kerätä rahaa, asun paikassa missä sattuu olemaan 7 hellari perhettä valitettavasti. Ja tuo kirjoitelma tuokaa kaikki kymmenykset aarrekammioon... en tiennyt että jumalakin tarvitsi rahaa ruokaan =D kaikki kirkot yrittää rahastaa ihmisiä ja moni hyväntahtoinen uskoo vielä kaiken tuon mitä ne syöttää.
 
"Uskis"

Ei Jumala rahaa tarvitsekaan, mutta sen tarvitsee köyhät, syrjäytyneet ym. joita seurakunnat tukee. Ja jollain se seurakunnan oma toiminta (kiinteistömenot, työntekijöiden palkat, lähetystyö jne) on kustannettava. Jeesus ei kumonnut kymmenyksiä, vaan mainitsi ne.

Jumala on ihmeellinen. Mitä enemmän uskaltaa antaa rahoistaan hyvään tarkoitukseen ja Jumalan valtakunnan työhön, niin ei köyhdykään, vaan tulee itselle yllättäviäkin rahalahjoituksia. Eli ihmeitä alkaa tapahtua.
(Se pitää tosin sanoa että tietysti rahalahjoituksissa ei saisi olla niitä seuraava siunaus se päällimmäinen lahjoittamisen motiivi...)
 
hoh hoijaa
[QUOTE="Uskis";25394060]Ei Jumala rahaa tarvitsekaan, mutta sen tarvitsee köyhät, syrjäytyneet ym. joita seurakunnat tukee. Ja jollain se seurakunnan oma toiminta (kiinteistömenot, työntekijöiden palkat, lähetystyö jne) on kustannettava. Jeesus ei kumonnut kymmenyksiä, vaan mainitsi ne.

Jumala on ihmeellinen. Mitä enemmän uskaltaa antaa rahoistaan hyvään tarkoitukseen ja Jumalan valtakunnan työhön, niin ei köyhdykään, vaan tulee itselle yllättäviäkin rahalahjoituksia. Eli ihmeitä alkaa tapahtua.
(Se pitää tosin sanoa että tietysti rahalahjoituksissa ei saisi olla niitä seuraava siunaus se päällimmäinen lahjoittamisen motiivi...)[/QUOTE]

just de seurakunnat tukee köyhiä mutta sitäkin apua saa niukasti mutta totuus on kyllä uskonnot ovat poliitiikkaa ja ihmisten aikaan saannosta kuin toinen puoli lakikirjasta se on ihan potaskaa koko homma. jos annat kirkolle ja ostat ns: taivaspaikan sillä jossain on silloin joku pahasti vialla, ja kuka haluaa antaa vähät rahat kirkolle joka ostelee uusia maa alueita koko ajan, ja jos ruokapussia joskus köyhille tarjoavat..... samaan kategoriaan he enempi syynäävät vankeja 5 tähden hotelli vankiloissa, on tästä usko kaukana, ja jos ajatellaan nyt järjellä mikä taivas kun tuolla ylhäällä olevat savu hattara siin sanottu taivas alue on avaruuden alkukansi, maa syntyi räjähdyksestä ei luomisesta ja jokainen plaanetan synty koostuu räjähdyksestä, koska olemme avaruudessa emmekä suinkaan yksi ja ainoa planeetta täällä missä on elämää... ja miten voi sanoa jos sinulla 100 euroa tilillä ja annat sen kirkolle et köyhdy =D
 
ja tuo kirkollisvero on monta paljon kalliinpi hellareilla, ja toiseks hellari kirkkoa pyörittää rahan ahneet ja heillä on hyvin epäilyttäviä systeemejä kerätä rahaa, asun paikassa missä sattuu olemaan 7 hellari perhettä valitettavasti. Ja tuo kirjoitelma tuokaa kaikki kymmenykset aarrekammioon... en tiennyt että jumalakin tarvitsi rahaa ruokaan =D kaikki kirkot yrittää rahastaa ihmisiä ja moni hyväntahtoinen uskoo vielä kaiken tuon mitä ne syöttää.
Täh? Mikä kirkollisvero?! Vapailla suunnilla on VAPAAEHTOISET kymmenykset! Ainakin hellareilla!

Kirkkohan se rahastaa kun kirkollisveroon on pakollisesti sidottu jokainen seurakunnan jäsen... Ottakaa selkoa älkääkä levittäkö väärää mutu-tuntumaan perustuvaa tietoa.

Ja jos on mitä antaa niin uskon että ne jotka antaa seurakunnan hyväksi on iloisia antaessaan. Raamattu kehottaa antamaan iloiten, ei surkeillen eikä pakosta. Ei mekään mitään rikkaita olla eikä kukaan seurakunnasta ole tullut nyhtämään pakolla rahaa...
 
"Uskis"
just de seurakunnat tukee köyhiä mutta sitäkin apua saa niukasti mutta totuus on kyllä uskonnot ovat poliitiikkaa ja ihmisten aikaan saannosta kuin toinen puoli lakikirjasta se on ihan potaskaa koko homma. jos annat kirkolle ja ostat ns: taivaspaikan sillä jossain on silloin joku pahasti vialla, ja kuka haluaa antaa vähät rahat kirkolle joka ostelee uusia maa alueita koko ajan, ja jos ruokapussia joskus köyhille tarjoavat..... samaan kategoriaan he enempi syynäävät vankeja 5 tähden hotelli vankiloissa, on tästä usko kaukana, ja jos ajatellaan nyt järjellä mikä taivas kun tuolla ylhäällä olevat savu hattara siin sanottu taivas alue on avaruuden alkukansi, maa syntyi räjähdyksestä ei luomisesta ja jokainen plaanetan synty koostuu räjähdyksestä, koska olemme avaruudessa emmekä suinkaan yksi ja ainoa planeetta täällä missä on elämää... ja miten voi sanoa jos sinulla 100 euroa tilillä ja annat sen kirkolle et köyhdy =D
Muista hengittää välillä. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyttöjen äiti;14198902:
Näillä on tilit ja se kymmenys maksetaan sinne viitenumerolla. Lisäksi kolehti.
Mä olin joskus jossain Helluntailaisten missio-tapahtumassa Helsingin jäähallilla, menin sinne koska siellä esiintyi Nicky Gruz, uokse poika juokse-kirjan kirjoittaja ja päähenkilö. Hänen tapaamisensa oli mahtava kokemus, mutta muakin ahdisti ihan valtavasti se, että vähintään kymmenen minuutin välein muistutettiin siitä maksamisesta, ja juuri noista tilisiirtolapuista ja kolehdista. Ja jälkeen päin ne hellarit soitteli mulle varmaan puol vuotta että mun pitäis mennä johonkin niiden juhla-aterialle, ilmeisesti käännytettäväksi. En mennyt, mutta annoin sekopäisen exäni numeron ja käskin soittaa hänelle. :D Ehkä lapsellista, mutta mä vaan aattelin että ne voi hoitaa mun puolesta sen exän riivaamisen kun hänkin kerran piinasi mua koko ajan mitä ihmeellisimmillä puheluilla. :p
 
"minna"
et minulle tehtiin niiiin vääriin jota kadun oikeesti mitä mulle tehtiin.minut ensin pakotettiin uskoon koska olivat huolissaan ja sitten myöhemmin pakotti serkun äiti kasteelle vaikka en ymmärtänyt asiaa vielä kuin vasta nyt.nyt en ole miss'ään mukana olin innokas todistaja mutta sekin tuntui raastavalta...eli kun en ole kaipyhittynyt niin miten se kaste.....mitä minulle tapahtuuu kun elän erilailla nyt kuin silloin koska ymmärrän nyt nämäkin asiat.,...suljin itseni pois täysin pois kuvioista......mitä mieltä te olette toivon pikasta vastausta ja kirjeenvaihtoa minuuu epäilyttäää helluntailussu kovasti syytetään paljon ja ei anneta anteeksi.vapaakirkosssa on sama miitinki onko kypsä niin ja niin juttuihin.........
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja tyttöjen äiti;14198902:
Näillä on tilit ja se kymmenys maksetaan sinne viitenumerolla. Lisäksi kolehti.
kaikilla seurakunnilla on tilit. Ja se on yksi vaihtoehto nykypäivänä. Saa maksaa suoraan tilille mutta ei ole PAKKO. Antaminen perustuu vapaaehtoisuuteen joka tapauksessa.
 
"mala"
Tyttöjen äiti-itse olen ev.lut kirkkoon kuuluva ja käyn myös helluntaiseurakunnassa ja meilläpäin ei todellakaan puhuta koko ajan kymmenyksistä eikä paljon ole muuten puhuttukaan ja otathan huomioon että suomessa on monia helluntaikirkkoja ja kaikissa on varmasti erilaisia piirteitä ja minusta on hieman äkkipikaista tuomita heti koko helluntailaisuus pelkän yhden asian perusteella. Ja itse uskon että kaikissa kirkkokunnissa on jotakin vikaa jossain suhteessa mikään ei ole täydellistä valitettavasti koska olemme kaikki vain ihmisiä. Mutta kuitenkin...onhan sinulla oikeus huolestua ja sanoa oma mielipiteesi asiasta että silleen.ei muuta
 
Itse olen ev.lut. uskova. Uskovia löytyy kyllä muistakin seurakunnista, mutta jokaisen tulee löytää se omansa. Minullekkaan ei varmaan helluntailaisuus sopisi.

Paavali kehottaa antamaan sen, miten varaa on, eikä se tarkoita pakollisia kymmenyksiä. Meilläkin olis kyllä vararikko, jos kaikista tuloista pitäis antaa 10 %.
Jotkut kun antavat vielä bruttotuloista. Eli mitä ei saa edes kaikkea käteen.
 
Mue
Missä ihmeessä noin on :eek: ?? Mun miehen sukulaiset, tai suurin osa kuuluu helluntaiseutakuntaan, mun mies ei eikä vanhempansa, mutta kaikki muut ja on jopa pari helluntaiseurakunnan saarnaajaakin.. Eivät koskaan ole yrittäneet käännyttää tms.. Sukujuhlissa ollaan oltu. Olivatpa he meidän tavisten häissä ja näyttivät nauttivan. Varmaankin kuuluisin siihen kirkkoon jos ylipäätänsä uskoisin...
 
hmmm...
mä en laskis mun lapsia helluntaiseurakuntaan. olen itse aikoinani kuulunut sinne, kahteenkin eri seurakuntaan ja niitä haavoja parantelen vieläkin. ei ole oikein tervehenkistä meininkiä herkille kasvuikäisille lapsille ja nuorille. täysi-ikäiset sit tehkööt mitä haluavat.
Nyt voinkin sanoa etten ole samaa mieltä. En ikääni julkaise mutta sen voin sanoa että olen alle 18-vuotias.
Käyn seurakunnassa usein (olen siis hellari), ja kaikilla leireillä + nuorten illoissa kerran viikossa. Omasta mielestäni on ainakin ihanaa tuntea yhteys ja rukoilla ja ylistää muiden kanssa.
Eräs kaverini on puhunut kielillä, ja esim. kun minua siunataan, rukoilen janiinpoispäin oloni on mitä parhain! Vapautunut, onnellinen. Voisin vaikka heittää kärrynpyörää jos kunnolla osaisin :) = en ole samaa mieltä, mutta jokaisella omat mielipiteet :)
 
Selvititkö asioita ennen kuin päätit alkaa katkeraksi ?
Ei uskovat ole mitää pyhimyksiä ja yli-ihmisiä joten saman lailla mokaillaan ja tyritään on tosi ikävä juttu että sulle on käynyt näin.
Se että jaat katkeruutes täällä..helpottiko ?
Hyvänen aika, kai ihminen saa täällä kertoa oman kokemuksensa, oli se sitten hyvä tai katkera! Ap käsittääkseni kysyi nimenoman ihmisten näkemyksiä helluntaiseurakunnasta, ja tämä ihminen kertoi omansa.

Yhtä hyvin voit kysyä helluntaiseurakuntaa ylistäviltä, että helpottaako heitä asian jakaminen täällä. Haittaako sinua vain se, että joku kritisoi ko. seurakuntaa? Onko kehuminen mielestäsi ok, eikä kehuihin kannata suhtautua kriittisesti?
 
epäilevä tuomas
miks pitäs uskoa johonkin, jota ei voi nähdä eikä tuntea?
Tarinat jostain menneisyydestä ja jokuhan ne on kirjoittanut.
No, Saavathan ainakin Klimenko ja Merilä palkkansa!!!!
 
"morkkis"
moikka, onko mulla ketään kohtalotoveria? Mäkin oon joutunut tekemisiin helluntaialisten kanssa. Aluksi tykkäsin siitä piiristä kovasti ja pidin sitä luterilaisuutta parempana. Äskettäin koen vaan vihaa ja ahdistusta koko kyseistä liikettä kohtaan. Mun jotkut kaverit käyvät eräässä toisessa vapaisiin suuntiin kuulivissa liikkeissä. sitten mulla on toisessa kaupungissa asuva ystävätär, jonka koen tosi hyväksi ja sympaattiseksi. Hän ei koskaan vaadi mitään. Hän johti ylistystä yhteen aikaan Helsingissä. ainakin mä haluaisin olla hänen kaverinsa.
Yks toinen tyttö lähettelee mulle aina silloin tällöin muistutustekstareita.
inhottaa mennä, mutta jos en mene, niin sitten tulee hirvee ahdistus ja morkkis, jos en osallistu esim. joihinkin musiikkijuttuihin. Oonko vain itsekäs, vai onko liiikkeessä puutteita?
t. yks onneton
 
Yhteistyössä