Miksi exäni on vieläkin ilkeä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Välillä alkaa jo jurppia entisen puolisoni käytös, ja meidän erostahan on aikaa jo tosiaan useita vuosia! Meillä on kuitenkin kaksi lasta, joiden vuoksi on ollut silloin tällöin viestejä vaihdettava. Joka ikinen viesti, minkä häneltä saan on joko syyttävä, ilkeä, riitaahaastava, tuomitseva, halveksiva, tai vittuileva.

Ja itse olen mielestäni antanut anteeksi hänen pettämisensä jo aikaa sitten ja ajattelen hänestä nykyään ihan positiivisesti. Olihan meillä monia hyviä vuosia ja muistoja yhdessä. Olimme erehtyväisiä ja epätäydellisiä, mutta saimme kuin ihmeen kaupalla täydelliset lapset.

Ok, alussa olin varmasti vähintään yhtä ilkeä. Mutta ei enää vuosiin ole ollut mitään tarvetta loukata häntä. Voisin olla jopa ystävä ja jutella pitkästä aikaa mukavia, mutta aina kun näen hänet, huomaan jo silmistä ja ilmeestä että hän vihaa minua niin kuin ennenkin. En ymmärrä mistä se oikein kumpuaa. Ei kai niin väliäkään, mutta toisaalta olen kuitenkin hänen lastensa äiti ja nyt kun oma viha ei enää suojele minua, niin loukkaannun myös hänen käytöksestään.
 
Ehkä sillä menee huonosti, kokee olevansa loukattu kun oot jättänyt. Mulla sama juttu exän suhteen, useimmiten pahalla tuulella ja kaikki aina mun syytä.
 
Ehkä hän ei voi sietää sinua ja mahdollisesti käyttäytyy tökerösti koska näkee sinussa elämänsä virheen? Ihmisten aivotuksista vaikea sanoa tietäen vain toisen kertomuksen.
 
Jotkut nyt vaan on sellasia ettei osaa antaa anteeksi, unohtaa menneitä ja jatkaa elämäänsä tai pakollista yhteydenpitoa hyvässä hengessä. Sinuna en pitäisi sitä omana murheenani.
 

Yhteistyössä