Olen 30 v. nainen ja odotan ensimmäistä lastemme. Olemme olleet 9 vuotta yhdessä mieheni kanssa. Emme siis ole naimisissa kuitenkaan, eikä kihloissa. (kai silti saan puhua miehestä?)
Tiedän mieheni olevan sen verran perinteinen, että voisi naimisiin halutakin, mutta itse en millään haluaisi.
Ja syy on pääasiassa se, etten nimenomaan keksi tarpeeksi järkevää syytä miksi naimisiin pitäisi mennä.
Jos joku osaisi perustella sen minulle voisin harkita.
Avioliitto on minun mielestäni jokseenkin vanhoollinen ja hivenen luonnottomalta kuulostava asia. En ole myöskään yhtään perinteitä kunnioittava ihminen. Ainakaan en itse tykkää sokeasti mennä jonkun tietyn kaavan mukaan miten on aina ja ikuisesti menty.. kuuntelematta omaa sydäntään tai mieltymyksiään.
En tarvitse avioliittoa kahlitakseni miestäni elättämään minua tai olemaan minulle uskollinen, jos rakkausasioita miettii.
Ei tarvitse ajatella, että mies on kanssani vain kun on mennyt solmimaan kanssani liiton, josta ei niin vaan lähdetäkään.
Nyt kun olen raskaana ja koska emme ole naimisissa jouduimme tekemään isyydentunnustuksen, mikä ei sinänsä ole vaiva eikä mikään. Pari allekirjoitusta vain papereihin.
Mutta edelleen tuntuu hölmöltä ja vanhoolliselta, että naimisissa olevan miehen ajatellaan automaattisesti olevan lapsen isä
Entä jos ei olekaan?
Mutta tää on ihmisten käytäntö.
Tehkööt muut niinku tekee ja toivon että minunkin annetaan tehdä niinku haluan. Eikä kenenkään tarvitse toisten parisuhteisiin tai avioliittoihin puuttua.
