Miksi en saisi hankkia sterilisaatiota?

Ihan mielenkiinnosta kyselen mielipiteitä ja kokemuksia, kun olen tässä törmännyt yllättävään ilmiöön. Minulla on siis yksi lapsi ennestään ja toinen tulossa piakkoin. Olen kolmen- ja neljänkympin välillä ja aion tämän uuden tulokkaan jälkeen pistää ns. piuhat poikki. Syyt: kaksi riittää, luonto kiittää, talous ei mene hurjan tiukille, en halua enää olla raskaana, en tahdo vetää jaksamista liian tiukille, pelkään iän tuomia riskejä, hormonaaliset ehkäisyt eivät sovi eikä kuparikierukka kiehdo.

No, nytpä kun olen ratkaisustani kertonut ystäville, niin lähes kaikki ovat olleet jotenkin todella hämmentyneen oloisia ja kehottaneet vielä harkitsemaan. Ilmeisesti jopa näinä valistuneina aikoina on todellinen tabu, ettei nainen tahdo säilyttää hedelmällisyyttään ja pitää menopaussiin saakka auki mahdollisuutta hankkia lisää mukeloita. Miksi pitäisi? En ymmärrä. Useimpien perusteena on ollut se, että "mitäs jos sulle tulee halu hankkia iltatähti". Olen vastannut, että minusta kaikkia haluja tai kuumeiluja ei tarvitse lähteä toteuttamaan ja että varmaankin jonkinlainen vauvakuumeen tapainen voi tullakin, mutta mitä siitä. Jotkut perustelevat sterilisaation tekemättä jättämistä uusperhekuvioilla; jos liitto hajoaa ja tulee uusi kumppani, niin pitäisi saada se yhteinen lapsi omien lisäksi. No, mulla tulee todella kiire erota, hankkia uusi mies ja päättää tehdä lapsi, jos tässä elämässä meinaan vielä niin tehdä.

Minusta on ylipäätään hämmentävää, että sterilisaatioon vaaditaan tiettyjen kriteerien täyttyminen (ikä, lasten lukumäärä jne.), mutta abortin saa kuka tahansa. Minusta näiden kahden asian tulisi olla samalla viivalla keskenään – miten ihmeessä nykypäivänä nainen ei saa päättää omasta kehostaan, kun kyseessä on sterilisaatio?

No eniveis, kertokaa ihmeessä mielipiteenne / kokemuksenne. Onko se nyt niin kauhistuksen kauhistus, jos nainen päättää että kaksi riittää? Ketä varten mä niitä putkia auki pitäisin?

 

Ei se ole kauheeta. Mullakin kaks ja piuhat on poikki. Kyllä sen tietää itse parhaiten.

 

En ole katunut.On helpottavaa tietää ettei lapsia enää tule,kun niitä jo neljä on.Kyllä sen tietää milloin siihen on valmis
Operaationa helppo

 

Mä päätin myös että kaksi riittää. No, ehkäisy petti, jälkiehkäisy ei toiminut ja kolmannen lapsen sektion yhteydessä tehtiin sterilisaatio. Älä kuuntele muita vaan tee kuten itsestä hyvältä tuntuu.

 

Ehkä se on vain toisille niin outo ajatus.
Kun ei itse ole varma omasta halustaan niin on ehkä vaikea uskoa toisen olevan varma "lopulliseen päätökseen."

Mutta tee sinä juuri siten miltä sinusta tuntuu, itse en ole vielä valmis sterilisaation, en tiedä olenko koskaan.

 

Miksiköhän muut kehoittavat harkitsemaan? Tunnen itsekin pari naista, jotka olivat vakaasti päättäneet olla tekemättä lisää lapsia, tehneet sitten sterilisaation ja sitten se on purettu aika pian. Kolmikymppisenä nainen on vielä vakaasti liitossa, mutta hyvin pian sen jälkeen naisessa tapahtuu valtavaa kasvua ja myllerrystä. Erotaan, rakastutaan uudelleen ja halutaan lapsia uuden miehen kanssa.

 

Ja tämä on hieman kärjistettyä, mutta voisi sanoa, että nainen ei yleensä tiedä itsekään mitä mieltä hän huomenna tai viikon päästä on asioista. Nainen voi myös rakastaa tänään ja inhota huomenna. Samalla tavoin nyt voi haluta vakaasti sterilisaatiota, mutta kuukauden kuluttua mieli onkin muuttunut.

 

taas naisen sterilisaatio ei todellakaan ole mikään tabu, mutta meillä toimenpide tehtiin miehelle ja se herätti ystäväpiirissä melkoista järkytystä...

 

Jos mä olisin tienny mitä tuleman pitää niin en olis tehny.
Miksi kukaan ei puhu sterilisaation negatiivisista puolista

 

[QUOTE="vieras";23909431]Jos mä olisin tienny mitä tuleman pitää niin en olis tehny.
Miksi kukaan ei puhu sterilisaation negatiivisista puolista [/QUOTE]

No mitä kävi??

 

Kiitos vastauksista. Kiva kuulla positiivisia kokemuksia. Nimimerkille Sauli sanoisin, että olen jo lähempänä neljää- kuin kolmeakymppiä eikä tämä päätös muutenkaan ole mikään hetken mielijohde. On vaikea nähdä, että joutuisin sellaisen "hulluuden" valtaan, että yli neljäkymppisenä lähtisin lätkimään liitostani, pokaisin uuden miehen ja väen väkisin tahtoisin vääntää sen kolmannen. Ja jos näin kävisi, niin ehkä kaikille osapuolille olisi parempi etten enää voisi raskaaksi hankkiutua, vai?

Siltä yhdeltä kommentoijalta minäkin kysyisin, että mitä sinulle tapahtui, kun sterilisaatiota kadut? Olen pohtinut lapsien menettämistä ja sitä, että siitä saattaisi seurata halu hankkia lisää. Olen kyllä mietinnöissäni tullut siihen tulokseen, etten uusilla lapsilla menetettyjä kuitenkaan voisi korvata tai surua vähentää, joten sekään ei liene kovin hyvä peruste hankkia enempää. En tietenkään voi tietää miten reagoisin niin hirveässä tilanteessa.

Enköhän ne piuhat kuitenkin käy laittamassa poikki, jätän maan kansoittamisen niille kenellä siihen on enemmän halua ja voimia.

 

Mä kehottaisin harkitsemaan ainoastaan sitä, et eikse kandeis tehdä mielummin miehelle.

Mun mielestä sterilisaatio ei satuta ketäön, ei siinä viedä keltään elämää. Sen takia sen pitäs olla paljon suositeltavampi asia, kuin abortti.

 

[QUOTE="sauli";23909372]Ja tämä on hieman kärjistettyä, mutta voisi sanoa, että nainen ei yleensä tiedä itsekään mitä mieltä hän huomenna tai viikon päästä on asioista. Nainen voi myös rakastaa tänään ja inhota huomenna. Samalla tavoin nyt voi haluta vakaasti sterilisaatiota, mutta kuukauden kuluttua mieli onkin muuttunut.[/QUOTE]

Tuohan nyt on ihan paskaa suoraan sanottuna. Yhtä hyvin voit sanoa sitten, että naiset on vähän vajaita.

 

Tuohan nyt on ihan paskaa suoraan sanottuna. Yhtä hyvin voit sanoa sitten, että naiset on vähän vajaita.

Ei vaan hormonit heittelevät naista tuulen mukana. Naiset eivät ole vajaita, mutta kymmenen kertaa häilyvämpiä kuin miehet - siis keskimäärin. Onhan niitä poikkeuksia.

 

[QUOTE="sauli";23909833]Ei vaan hormonit heittelevät naista tuulen mukana. Naiset eivät ole vajaita, mutta kymmenen kertaa häilyvämpiä kuin miehet - siis keskimäärin. Onhan niitä poikkeuksia.[/QUOTE]

Juttus kuulostaa kyllä erittäin typerältä ja sovinistiselta.

 

Naisilla on sentään hormonien heittely suht säännöllistä ja kerran kuussa -meininkiä, eli ennalta arvattavaa. Miehet elävät jatkuvassa hormonimyrskyssä! Siksi sanotaankin, ettei mies pysty ajattelemaan aivoillaan.

 

Sitten kun täytän kolmekymmentä, haluan vielä yhden vauvan ja sen päälle olen myös valmis sterilisaatioon. Sen jälkeen ikä tulee vastaan, myös jaksaminen sekä se, että lapsi on varmasti terve.

Tällä hetkellä hormonaalinen ehkäisy, joka on kerryttänyt minulle vaan painoa lisää, joten haluan ajan kanssa eroon tästäkin ja hormonaalinen ei minulle siten sovi.

 

Minulla on kaksi lasta ja en oikein jaksa uskoa että ikinä haluaisin lisää, sen verran rankkaa on ollut raskaana oleminen. Meillä ei myöskään ole yhdyntöjä harrasteltu viimeiseen puoleen vuoteen, koska pelkään raskaaksi tulemista enemmän kuin mitään muuta. Hormonaalinen ehkäisy ei sovi.
Niin että mieluummin haluaisin sen sterilisaation kuin abortin!

 

Aivan. Sekin on yksi syy tähän listaan: olisi edes joskus mukava viettää seksielämää ilman raskaudenpelkoa. Ehkä kaipasin vähän tukea aatoksilleni ja nyt olen sitä saanut. Ei sillä, että päinvastaiset kommentit olisivat saaneet minut pyörtämään päätökseni. Ihmettelin vain, kun vannoutuneet femmaritkin ovat toppuutelleet tätä valintaa. Vuonna 2011 :O

Minulla on myös vähän sellainen kutina, että etenkin ylemmissä sosiaaliluokissa monilapsisuus on nykyään jonkinsortin statussymboli. Hyvin toimeentulevat hankkivat nykyään sen vähintään kolme lasta ja vähemmän on jotenkin so last season. Ja tuntuu, että varsinkin se kaksi lasta on jotenkin niin poroporvarillista tai muuten vain laimeaa, että se pitää ylittää.

 

Ei ole kauheaa pistää piuhat poikki, toisaalta ei ole kauheaa jos kehottaa sellaista ihmistä miettimään asiaa hyvin tarkasti. Oikeassahan ystäväsi ovat, älä ota sitä niin negatiivisesti. Ajattelevat sun parasta. Se sterilisaatio kun on sitten peruuttamaton.

Itse teet oman päätöksesi ja muut varmasti hyväksyvät sen kyllä.

 

Minä päätin, etten halua enmpää kuin yhden lapsen ja mies oli samaa mieltä. Piuhat laitettiin poikki kaksi vuotta sitten, enkä ole katunut. Kovasti lääkärit yrittivät toppuutella, mutta pysyin kovana ja sain mitä halusin.

 

Meillä on yksi lapsi, molemmilla ikää 34 ja parhaillaan pohdimme, kummalle meistä se toimenpide tehtäisiin. Jos meille joskus ero tulisi, kumpikaan meistä ei siitä huolimatta haluaisi lisää lapsia. Jos se ei sitten uudelle kumppanille sopisi, niin ei voi mitään. Eroamassa ei kuitenkaan olla, päinvastoin. Meidän parisuhde on monen hiljaisen vuoden jälkeen elpymässä "normaaliksi" ja nyt kun seksielämäkin taas kukoistaa, siitä nauttisi vielä enemmän kun ei tarvitsisi pelätä raskaaksituloa.

Jahka saan painoa pudotettua vielä muutaman kilon, menen ensin ruinaamaan pillereitä, koska haluaisin säännöllisen kierron. Jos en niitä saa, alamme viedä tätä sterilisaatioprosessia eteenpäin.

 

Mä en voisi itse koskaan teettää itselleni sterilisaatiota koska en ole niin hyvä ennustaja että voisin tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu...

"– miten ihmeessä nykypäivänä nainen ei saa päättää omasta kehostaan, kun kyseessä on sterilisaatio?"

Tämän ymmärrän sen varjolla että julkiseen terveydenhuoltoon kuuluu myös sterilisaatioiden purku, joita tehtäisiin huomattavasti enemmän jos noita rajoituksia ei olisi.
Itseasiassa mun mielestä sterilisaatio pitäisi olla lopullinen eli niitä purkujen teko julkisella pitäisi lopettaa kokonaan.

 

Meillä mies meni sterilisaatioon, koska se on miehelle paljon pienempi toimenpide. Tehdäänkin vain paikallispuudutuksessa. En todellakaan halua enää laparoskopiaan. Vatsa täynnä reikiä ennestäänkin...

Meillä kolme lasta ja enempää ei tule, hyvä niin

 

Miksi mies ei hanki sterilisaatiota? Paljon helpompi toimenpide ja jos joskus tuleekin vielä aatoksiin, että haluaisikin lapsia niin siittiöitä voi kerätä suoraan kiveksistä