H
harmistunut
Vieras
Kun kerroin hänelle jo hyvissä ajoin, että lähdemme sitten pääsiäiseksi mieheni kotiin.
Niin jo tänään hän napautti takaisin, että ette kai vain ole muuttamassa sinne miehen kotia? Ei kai miehesi vain aio ryhtyä maanviljelijäksi? Eihän siellä edes ole mitään toimeentuloa ja mehtäläiset ovat mehtäläisiä. (Äitini tarkoitti mieheni vanhempia, koska hän inhoaa heitä ylikaiken.)
Sanoin, että emme taatusti ole sinne muuttamassa ja toki nyt kylässä saamme käydä. Hetki sitten kävimme teillä kylässä ja nyt menemme miehen kotia kyläilemään.
Äitini siihen, että teidän kyläilyt eivät minulle kuulu, käykää missä haluatte.
Sanoin myös useasti hänelle, että meidän kotipaikka on jatkossakin siellä missä nyt asumme, emmekä ole lainkaan suunnittelemassa muuttoa miehen kotia.
Mutta äitini vain yritti jatkaa omaa typerää jankutustaan, onneksi se sitten loppui ja aihe vaihtui toiseen.
Hän on aiemminkin tiedustellut tuota ihan samaa asiaa ja en tajua, että miksi? Miksi se häntä niin vaivaa ja riivaa?
Kai tällä kertaa oli se syynä, kun olemme nyt tavallista useammin käyneet kylässä miehen vanhempien luona. Joulun olimme heidän luonaan ja talvella mies + lapsi kävivät siellä kahdestaan muutaman päivän kyläreissulla ja nyt pääsiäisenä menemme jälleen.
Mutta olen myös sitä mieltä, että lapsella on oikeus myös olla miehen vanhempien kanssa, eikä pelkästään omien vanhempieni kanssa.
Kun tavallisesti olemme käyneet miehen vanhempien luona noin 2 kertaa vuodessa ja he meillä 1-2 kertaa per vuosi.