Miksen pysty jättämään miestäni vaikka hän tekee minut onnettomaksi?

[huojuva talo]

[QUOTE="a p";26692189]Googlettelin vähän, ei ole kyllä tuollainen tilanne, eikä mies tippaakaan. Kyllä minun mieheni on PALJON normaalimpi, huomattavasti. Ei hän ole mielestäni narsisti. enkä nyt ala keittiöpsykiatriksi tässä, mutta epäilen että asperger-piirteitä on jonkin verran. Mm. empatiakyvyn puute ja aistiyliherkkyyksiä.[/QUOTE]


lähinnä tuli mieleen tämä kirja, kun kerroit siitä, että mies kuristi, kun olit laittamassa pyykkikoneen pyörimään, eikä mies sietänyt pesuaineen hajua... ei kuulosta ihan normaalilta, aikuisen ihmisen käytökseltä kuristaa vaimoaan, jos hän pyykkää perheen pyykit.

 

["a p"]

lähinnä tuli mieleen tämä kirja, kun kerroit siitä, että mies kuristi, kun olit laittamassa pyykkikoneen pyörimään, eikä mies sietänyt pesuaineen hajua... ei kuulosta ihan normaalilta, aikuisen ihmisen käytökseltä kuristaa vaimoaan, jos hän pyykkää perheen pyykit.

No joo, tuo nyt oli vain yksi ainut tuollainen tilanne. Kyse oli astianpesukoneesta, ja tuon jutun jälkeen selvisi että mies oikeasti kärsii aistiyliherkkyyksistä, tuo konetiskiaineen käry on yksi pahimmista. Minä en siinä tilanteessa uskonut häntä. Mies olisi siis halunnut että laitan koneen päälle vasta kun hän ei ole kotona, enkä siihen suostunut. Mutta tuo on tosiaan ihan yksittäistapaus. Pelotti kyllä.

 

["a p"]

[QUOTE="a p";26692225]No joo, tuo nyt oli vain yksi ainut tuollainen tilanne. Kyse oli astianpesukoneesta, ja tuon jutun jälkeen selvisi että mies oikeasti kärsii aistiyliherkkyyksistä, tuo konetiskiaineen käry on yksi pahimmista. Minä en siinä tilanteessa uskonut häntä. Mies olisi siis halunnut että laitan koneen päälle vasta kun hän ei ole kotona, enkä siihen suostunut. Mutta tuo on tosiaan ihan yksittäistapaus. Pelotti kyllä.[/QUOTE]

Aistiyliherkkyys – Wikipedia

 

["a p"]

[QUOTE="a p";26692233]Aistiyliherkkyys – Wikipedia[/QUOTE]


Muutkin as-piirteet miehellä täyttyvät aika pitkälti. Hänellä ei ole diagnoosia, mutta nettitestissä jhän on saanut korkeat pisteet. Hän ei kuitenkaan tee asialle mitään. Ja varsinkin tuo empatiakyvyn puute sekä matala ärsytyskynnys sekä erityismielenkiinnon kohteet aiheuttavat noita ongelmia.

Mies tarvitsisi rinnalleen henkisesti vahvan naisen. Minä taas tarvitsisin rinnalleen henkisesti vahvan miehen joka olisi empaattinen, lempeä ja rakastava.

 

[parempi hyvä ero]

Lapsillen on hyvä ero parempi kuin huono liitto. Ymmärrän epävarmuutesi, pelottaa jäädä yksin, ettei ole halaajaa ja aikuista jakamassa ( edes osin läsnä) arjen asioita. Se on pelottavaa. Mutta mieti asiaa. Minä päätin erota, kun huomasin, että hyssyttelin vanhinta lasta 3v olemaan hiljaa, että isi saa lukea eikä hermostu. Mitä elämää se on? Ei mitään. Mies ei ollut väkivaltainen, mutta oli kyllästynyt ja käytti tuota: " täällä ei saa edes opiskella rauhassa"-korttia sitten. Kun sitten olin 4h hiekkalaatikolla 3v,1,5v ja vauvan kanssa jotta isä saa lukea ja hänpä oli nukkunut ja jutellut uhelimessa aloin miettiä onko tässä mitään järkeä. Mies halusi elää omaa elämää. Joten ulos vaan sitten. On erittäin hyvä isä nyt jo isoille lapsilleen. Mutta luojan kiitos, hän ei ole minun mieheni. Olin ensin epävarma ja halusin pelastaa liiton jne. Mutta voin luvata, että elämäni hienon tunne on se, kun vajaa vuosi erosta yksi aamu pohdni: olen niin onnellinen, ihan vaan lasten kanssa, ei tarvitse ketään mielistellä eikä sovitella. Elämä on ihanaa.

 

[jezebel]

Kumpi susta tuntuu ahdistavammalta? Se että elämä jatkuu tuollaisena tästä hetkestä ikuisuuteen muuttuen kenties vielä pahemmaksi (miten se vaikuttaa lapsen elämään ja hänen tulevaisuuteen, mistä kaikesta sä joudut luopumaan) jatkuu tuollaisena hamaan tulevaisuuteen saakka ilman toivoakaan paremmasta vai se että hetken aikaa elämä on täynnä surua, pettymystä, pelkoa, epävarmuutta, syyllisyyttä mutta sen jälkeen sä voit tehdä sun elämästä ihan sellaisen kun itse haluat?

 

["a p"]

Kumpi susta tuntuu ahdistavammalta? Se että elämä jatkuu tuollaisena tästä hetkestä ikuisuuteen muuttuen kenties vielä pahemmaksi (miten se vaikuttaa lapsen elämään ja hänen tulevaisuuteen, mistä kaikesta sä joudut luopumaan) jatkuu tuollaisena hamaan tulevaisuuteen saakka ilman toivoakaan paremmasta vai se että hetken aikaa elämä on täynnä surua, pettymystä, pelkoa, epävarmuutta, syyllisyyttä mutta sen jälkeen sä voit tehdä sun elämästä ihan sellaisen kun itse haluat?

Niinpä, jälkimmäinen olisi parempi. Ensimmäinen askel on vaan ihan jumalattoman vaikea ottaa. Ja aika usein syyllistyn huijaamaan itseäni, kun tulee hyviä päiviä, tai useampia. Niiden voimalla olen jaksanut näinkin kauan.

 

["a p"]

Lapsillen on hyvä ero parempi kuin huono liitto. Ymmärrän epävarmuutesi, pelottaa jäädä yksin, ettei ole halaajaa ja aikuista jakamassa ( edes osin läsnä) arjen asioita. Se on pelottavaa. Mutta mieti asiaa. Minä päätin erota, kun huomasin, että hyssyttelin vanhinta lasta 3v olemaan hiljaa, että isi saa lukea eikä hermostu. Mitä elämää se on? Ei mitään. Mies ei ollut väkivaltainen, mutta oli kyllästynyt ja käytti tuota: " täällä ei saa edes opiskella rauhassa"-korttia sitten. Kun sitten olin 4h hiekkalaatikolla 3v,1,5v ja vauvan kanssa jotta isä saa lukea ja hänpä oli nukkunut ja jutellut uhelimessa aloin miettiä onko tässä mitään järkeä. Mies halusi elää omaa elämää. Joten ulos vaan sitten. On erittäin hyvä isä nyt jo isoille lapsilleen. Mutta luojan kiitos, hän ei ole minun mieheni. Olin ensin epävarma ja halusin pelastaa liiton jne. Mutta voin luvata, että elämäni hienon tunne on se, kun vajaa vuosi erosta yksi aamu pohdni: olen niin onnellinen, ihan vaan lasten kanssa, ei tarvitse ketään mielistellä eikä sovitella. Elämä on ihanaa.

Mies hermostuu ja huutaa harva se päivä, kun ei saa lukea tai katsoa telkkaria rauhassa.

Jouluna -10 tajusin ekan kerran kristallinkirkkaasti ettei tästä tule mitään, ja siitä lähtien olen pyöritellyt eroa päässäni. Eli yli 2,5 vuotta jo. Alkaa ehkä olla jo riittävän kauan , että tajuan ettei tästä todellakaan tule mitään. Ja paljon olemme jutelleet ja yrittäneet parhaamme, mieskin. Muttei tämä tästä paremmaksi muutu.

 

[jezebel]

[QUOTE="a p";26692286]Niinpä, jälkimmäinen olisi parempi. Ensimmäinen askel on vaan ihan jumalattoman vaikea ottaa. Ja aika usein syyllistyn huijaamaan itseäni, kun tulee hyviä päiviä, tai useampia. Niiden voimalla olen jaksanut näinkin kauan.[/QUOTE]

Älä ajattele kaikkea mitä sun pitää ja selvittää niin kerralla, vaan yksi asia kerrallaan Mikä on ihan ensimmäinen asia joka sun täytyisi hoitaa että voisit erota? Keskity siihen ja miten sen toteutat, siitä se sitten alkaa. Ei se ole helppoa sietää sitä epävarmuutta ja pelkoa. Muutos on yleensä jollain tapaa aina "pelottava" asia, mutta aivan varmasti tulet huomaamaan, kun asiat etenee, että todellisuudessa se oma olo ei olekaan niin ahdistunut kun tällä hetkellä pelkäät sen sitten olevan

 

["vieras"]

Olet läheisriippuvainen. Katso netistä tarkemmin mitä se on.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";26692394]Olet läheisriippuvainen. Katso netistä tarkemmin mitä se on.[/QUOTE]

Niin, tiedän kyllä mitä se on, erittäin hyvin. Ja tässä nyt koitan itseäni auttaa, ja saada täältä potkuja perseelle, jos et vielä ole sitä ymmärtänyt.

Miten sinun vastauksesi mielestäni minua auttoi?

 

[toinen vieras]

[QUOTE="vieras";26692394]Olet läheisriippuvainen. Katso netistä tarkemmin mitä se on.[/QUOTE]

sinä taas olet typerys.

ap:lle voimia paljon!!

 

["vieras"]

Jssasap

 

["vieras"]

Ei miehesi kyllä kuulosta yhtään siltä, että olisi asperger. Ehkä se on sinun keinosi "ymmärtää" häntä. Ehkä tuntuu liian vaikealta ajatella, että miestä vituttaa pesuaineen haju niin paljon, että kuristaa sinua. Kuulostaa luonnevikaiselta.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";26692722]Ei miehesi kyllä kuulosta yhtään siltä, että olisi asperger. Ehkä se on sinun keinosi "ymmärtää" häntä. Ehkä tuntuu liian vaikealta ajatella, että miestä vituttaa pesuaineen haju niin paljon, että kuristaa sinua. Kuulostaa luonnevikaiselta.[/QUOTE]

Voi olla niinkin, en tiedä.

 

["a p"]

up

 

[wver]

Huomaatko ap, että ketjun edetessä puolustelet miestäsi enemmän ja enemmän?
Mä en todellakaan tajua, mitä teet tuollaisessa parisuhteessa. Jos et itseäsi ajattele, niin ajattele edes lastasi.

 

["a p"]

Huomaatko ap, että ketjun edetessä puolustelet miestäsi enemmän ja enemmän?
Mä en todellakaan tajua, mitä teet tuollaisessa parisuhteessa. Jos et itseäsi ajattele, niin ajattele edes lastasi.

Puolustelenko? Saattaa olla. Mutta silti olen kyllä nyt päättänyt tässä pohdiskellessani erota, huomenna jätän asuntohakemuksen. Tällä kertaa en anna periksi ja helly.

 

["poppis"]

Mä törmäsin sellaiseen termiin kuin piilonarsisti. Eli kaikilla ihmisillä on narsistisia piirteitä, mutta normaali ihmisillä ne pysyvät kurissa ja eivät korostu. Piilonarsisti usein jää huonoon suhteeseen, koska saa siinä huomiota. Vaikka huomio on negatiivista (huutoa ehkä väkivaltaa) se on huomiota ja vain "minulle". Piilonaristi on usein alistuja, joka saa itseasiassa tyydytystä alistumisestaan (olen parempi, koska en ala samaan huutoon.)

Sä pysyt huonossa suhteessa koska koet tarvitsevasi sitä. Pelkäät itse ottaa vastuuta. Nyt jos teillä on huono ilmapiiri, pystyt syyttämään miestä siitä (vaikka et sanoisi sitä ääneen, ajattelet niin). Kun alistut sun ei tarvi ottaa vastuuta siitä, että ehkä teetkin huonoja päätöksiä. Olet kuin lapsi, joka kaipaa auktoriteettia ja miehesi on nyt sinulle sellainen.

Mieti mitä ihan oikeasti haluat ja ota vastuu itsestäsi ja tulevaisuudestasi. Sinä itse vain voit tehdä ne päätökset, jotka vaikuttavat siihen millainen sun elämä on. Älä jää vangiksi elämäsi surkeuteen, vaan lähde tavoittelemaan jotain muuta!

 

[FreezeCat]

Luepa ihan uudelleen jokainen viestisi minkä olet kirjoittanut ja yritä lukea ne meidän muiden silmin. Kuten itsekin tuossa alkuviestissä kirjoitit, niin - eipä nuita positiivisia asioita liiaksi kertynyt, jotta niihin tarttumalla lähtisi uudestaan tallaamaan sitä kivikkoista tietä, yksin omilla rahkeilla.

:hug: - voimia irtiottoosi! Mun mielestä sä olet jo lähtenyt tuosta suhteesta...äläkä ollenkaan huoli sitä, ettetkö pärjäisi itseksesi lapsenne kanssa - mä luulen, että te kaksi pärjäätte vallan mainiosti ! Nyt vain uusi ovi rohkeasti ja ansaitusti auki ja nauttimaan elämästä!

 

["a p"]

Luepa ihan uudelleen jokainen viestisi minkä olet kirjoittanut ja yritä lukea ne meidän muiden silmin. Kuten itsekin tuossa alkuviestissä kirjoitit, niin - eipä nuita positiivisia asioita liiaksi kertynyt, jotta niihin tarttumalla lähtisi uudestaan tallaamaan sitä kivikkoista tietä, yksin omilla rahkeilla.

:hug: - voimia irtiottoosi! Mun mielestä sä olet jo lähtenyt tuosta suhteesta...äläkä ollenkaan huoli sitä, ettetkö pärjäisi itseksesi lapsenne kanssa - mä luulen, että te kaksi pärjäätte vallan mainiosti ! Nyt vain uusi ovi rohkeasti ja ansaitusti auki ja nauttimaan elämästä!

Joo juuri luin kaikki viestini, ja koitin tehdä sen muiden silmin. Ja aika karua tekstiä. Luulen että aika monelle naiselle olisi jo vajaa puoletkin noista jutuista jo riittänyt. Itse katselen aika pitkään aina suhteissa, en halua luovuttaa liian helposti, ja tosiaan kaikkeni olen yrittänyt tässäkin suhteessa, jutellut, sovitellut, jutellut ja taas jutellut, ja kuunnellut tietty myös. Mutta se ei enää riitä.

Aina niinä kahden (epäonnistuneen) eropäätökseni jälkeen mies on ollut muutaman viikon kuin enkeli, kun olemme aloittaneet alusta. Pian on kaikki muuttunut entiselleen.

Mies hommasi talon kaukaa kesäasunnoksi pari vuotta sitten, täydellisesti rempattavan, ihan täysin astoin minun toivettani. Muuttakoot sinne, eipähän ole kukaan enää vaatimassa hänen aikaansa.

Ja kyllä minä nyt tällä kertaa olen aika varma että se lopullinen raja on tullut vastaan.

 

["a p"]

[QUOTE="poppis";26693523]Mä törmäsin sellaiseen termiin kuin piilonarsisti. Eli kaikilla ihmisillä on narsistisia piirteitä, mutta normaali ihmisillä ne pysyvät kurissa ja eivät korostu. Piilonarsisti usein jää huonoon suhteeseen, koska saa siinä huomiota. Vaikka huomio on negatiivista (huutoa ehkä väkivaltaa) se on huomiota ja vain "minulle". Piilonaristi on usein alistuja, joka saa itseasiassa tyydytystä alistumisestaan (olen parempi, koska en ala samaan huutoon.)

Sä pysyt huonossa suhteessa koska koet tarvitsevasi sitä. Pelkäät itse ottaa vastuuta. Nyt jos teillä on huono ilmapiiri, pystyt syyttämään miestä siitä (vaikka et sanoisi sitä ääneen, ajattelet niin). Kun alistut sun ei tarvi ottaa vastuuta siitä, että ehkä teetkin huonoja päätöksiä. Olet kuin lapsi, joka kaipaa auktoriteettia ja miehesi on nyt sinulle sellainen.

Mieti mitä ihan oikeasti haluat ja ota vastuu itsestäsi ja tulevaisuudestasi. Sinä itse vain voit tehdä ne päätökset, jotka vaikuttavat siihen millainen sun elämä on. Älä jää vangiksi elämäsi surkeuteen, vaan lähde tavoittelemaan jotain muuta![/QUOTE]



Anteeksi mutta sinä olet nyt ihan todella metsikössä arveluinesi.

 

[vieras myös]

[QUOTE="a p";26691865]Minä en saisi edes asumistukea kun on sen verran hyvä palkka. mutta velkaa on tullut, aika pitkälti sen takia kun mies ei ole ollut töissä. esim. hoitovapaata en olisi ilman velkaa voinut pitää ollenkaan.

no, uskon että voisin jotenkin pärjätä, jos asuisin suht pienessä asunnossa, luopuisin autosta, pyytäisin lyhennysvapaata yms.

mutta se kaikki pelottaa kauheasti, ja lisäksi arjen pyörittäminen yksin.[/QUOTE]

Jos meillä olisi vain yksi lapsi, olisin lähtenyt paljon aiemmin. Yhden lapsen kanssa ainakin itse pärjäisin hyvinkin erotessa vaikka olisi vuorotyökin. Toki omat haasteensa tuokin sitten tuo kun koulu alkaa.
3 lasta ja vuorotyöni on kieltämättä jarruttanut minua jonkin verran eroa miettiessä.

 

["vieras"]

Niinpä sitä vaan usein itsensä kautta ajattelee asiat, että no katselenpa tässä vielä, että jos tästä jotakin tulisi, onhan minulla aikaa, en halua luovuttaa helpolla. Ei ajattele, että lapsella ei ole aikaa. Tärkein varhaislapsuus menee ihan hujauksessa ja tasapainoton perhe-elämä jättää varmasti jälkensä. Pitääkin ajatella päätökset siinä valossa ja unohtaa oma itsensä kokonaan, jos ei muuten päätöksiin pysty.

 

[vieras myös]

[QUOTE="vieras";26695086]Niinpä sitä vaan usein itsensä kautta ajattelee asiat, että no katselenpa tässä vielä, että jos tästä jotakin tulisi, onhan minulla aikaa, en halua luovuttaa helpolla. Ei ajattele, että lapsella ei ole aikaa. Tärkein varhaislapsuus menee ihan hujauksessa ja tasapainoton perhe-elämä jättää varmasti jälkensä. Pitääkin ajatella päätökset siinä valossa ja unohtaa oma itsensä kokonaan, jos ei muuten päätöksiin pysty.[/QUOTE]

Tuo on ihan totta. Sitä tässä itsekin alkanut miettimään.