Ä
äiti
Vieras
Kyse on nyt siitä, että kohta on alkamassa lapselle tarkemmat tutkimukset johtuuko hänen käyttäytymisensä ylivilkkaudesta vai jostakin muusta?
Hyviä keskusteluja olenkin nyt aiheen tiimoilta käynyt mieheni (lapsen isä) kanssa. Mutta yhä edelleen kuuntelen häntä hämmentyneenä, kun mies on edelleen sitä mieltä, että lapsella ei välttämättä ole ylivilkkautta, vaan jotakin muuta esim; autismia tms.
Hänen mielestään lapsella on jonkinlainen oma maailma ja hän ei hoksaa kunnolla tätä meidän maailmaamme. Mies jatkoi vielä, että lapsi haluaa paljon tehdä omia mieleisiään asioita ja että näin kotona lapsi pärjää siksi niin hyvin, kun olemme itse sopeutuneet lapsen omiin systeemeihin. Mutta kodin ulkopuolella lapsen pärjääminen on siksi heikompaa, kun hän haluaisi sielläkin tehdä asioita oman maailman mukaisesti ja kun se ei onnistu, hän kiukustuu.
Mutta en kai sitten "tunne" omaa lastani tarpeeksi hyvin, kun en minä vain osaa hoksata sitä, että lapsella olisi oma maailma. Tai sitten minullakin on joku oma maailmani ja siksi en hoksaa että lapsellakin on omansa.
Koska vaikka tätä mies ei hoksaa eikä halua ymmärtää, kieltämättä itsekin välillä koen erilaisuuden tunnetta toisten ihmisten seurassa ja koen etten aina ole niin hoksaavainen esim; sosiaalisissa suhteissa.
Koen myös, että olen ollut vähän "sähläri" ennen lasta, mutta kun lapsi tuli, niin koin, että enää en voi esim; jatkuvasti kotona kävellä sinne tänne, koska sehän teettää levottomuutta lapsellekin. Nykyään siis levottomuuden tunne on pääni sisällä, mutta ei aina ja pystyn kyllä hillitsemään itseäni, vaikka kokisin, että nyt alkaa olla liikaa vauhtia päässä.
Hyviä keskusteluja olenkin nyt aiheen tiimoilta käynyt mieheni (lapsen isä) kanssa. Mutta yhä edelleen kuuntelen häntä hämmentyneenä, kun mies on edelleen sitä mieltä, että lapsella ei välttämättä ole ylivilkkautta, vaan jotakin muuta esim; autismia tms.
Hänen mielestään lapsella on jonkinlainen oma maailma ja hän ei hoksaa kunnolla tätä meidän maailmaamme. Mies jatkoi vielä, että lapsi haluaa paljon tehdä omia mieleisiään asioita ja että näin kotona lapsi pärjää siksi niin hyvin, kun olemme itse sopeutuneet lapsen omiin systeemeihin. Mutta kodin ulkopuolella lapsen pärjääminen on siksi heikompaa, kun hän haluaisi sielläkin tehdä asioita oman maailman mukaisesti ja kun se ei onnistu, hän kiukustuu.
Mutta en kai sitten "tunne" omaa lastani tarpeeksi hyvin, kun en minä vain osaa hoksata sitä, että lapsella olisi oma maailma. Tai sitten minullakin on joku oma maailmani ja siksi en hoksaa että lapsellakin on omansa.
Koska vaikka tätä mies ei hoksaa eikä halua ymmärtää, kieltämättä itsekin välillä koen erilaisuuden tunnetta toisten ihmisten seurassa ja koen etten aina ole niin hoksaavainen esim; sosiaalisissa suhteissa.
Koen myös, että olen ollut vähän "sähläri" ennen lasta, mutta kun lapsi tuli, niin koin, että enää en voi esim; jatkuvasti kotona kävellä sinne tänne, koska sehän teettää levottomuutta lapsellekin. Nykyään siis levottomuuden tunne on pääni sisällä, mutta ei aina ja pystyn kyllä hillitsemään itseäni, vaikka kokisin, että nyt alkaa olla liikaa vauhtia päässä.
) Mutta sitä todella ihmettelen miksen minä havaitse lapsella mitään ns. omaa maailmaa? Kun olen hänen kanssaan päiviä kotona, niin asiat rullaavat ihan ok. Mennään tietyn rytmin mukaan päivä läpi ja kun pyydän lasta tekemään jotain pientä kotityötä, niin kyllä hän sen tekee mielellään.