Alkuperäinen kirjoittaja Juures Suikale:
Näitä suosituksiahan riittää ja ne vaihtuu aina "trendien" mukaan. Suositusten sijaan kannattanee kuunnella ihan lasta ihtiään, kyllä se kertoo (usein hyvinkin äänekkäästi) kun alkaa olla tarve maitoa vahvemmalle.
"Kovia jätkiä" ne leidit, jotka jaksaa tehhä suuren työn ja imettää lastaan pitkään, kyllä mie heille hattua nostan. Mut silti joskus ihmettelen, että eikö koskaan yön pimeinä tunteina, jo ties kuinka monennetta kertaa samaisena yönä ipanaansa (en siis puhu ihan pienestä nyytistä ) imettävälle tule mieleen, että oiskohan lisäravinto sittenkään ihan pahasta?
Niinpä niin. Meillä kun poika oli vielä täysimetyksellä, yöt oli suht rauhallisia, poika söi 1-3 kertaa yössä eli ei mitenkään mahdottoman usein pienelle lapselle. Jaksoin aivan hyvin imettää. Mutta kun aloitelitiin kiinteät ja vaikka poika rupesi syömään niitä sitten ajan kuluessa hyvin ja paljon, ei yösyömiset vähentyneet lainkaan. Päinvastoin. Yötissittelyt vain lisääntyivät pojan kasvaessa, tapahan se tietysti oli. Eli jokos lopetettais tää "lisäravinto eli kiinteät parantaa yöunia, lapsi rupeaa nukkumaan kokonaisia öitä heräämättä"- tarinointi! Joskus näin käy, muttei todellakaan aina.