Tuohon ekaan lauseeseen haluan sanoa, etteä mun kohdalla se ei pidä paikkaansa. Meidän perhekerho alkaa melko aikaisin ja menen sinne vain kuopuksen takia. En ehdi todellakaan meikata. Just hikisesti saan pojan valmiiksi. Kerhon jälkeen saatan sitten "laittaa itseni".Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:Ne, jotka on perhekerhoissa "rupsahtaneina", on ihan yhtä "rupsahtaneita" muuallakin.
Siis jos mietin vaikka omia tuttujani, joihin tutustuin aikoinaan perhekerhossa: ne jotka meikkasi siellä, meikkaa edelleen. Ne jotka eivät meikanneet perhekerhoon, eivät meikkaa vieläkään, vaikka kotiäitiys on jo taakse jäänyttä elämää. Pukeutumistyyli on kaikilla pysynyt suht samana (poissulkien toki raskausajan ja synnytyksen jälkeisten viikkojen pukeutumisen). Jne.
Ihmisiä on erilaisia, toisille se oma ulkonäkö merkkaa enemmän ja toisille vähemmän, toiset tykkää meikata ja toiset ei, jne. Mitä väliä sillä mukamas oikeasti on?
Mä ostan kyllä paljon vaatteita, mutta kolmen pienen kanssa en todellakaan ennätä laittaa tukkaa tai puunata naamaa. Tärkeämpää on, että lapset on puhtaita ja siistejä.Alkuperäinen kirjoittaja ihmetellen:kävin taas mammakerhossa ja vähän surulliselta näytti.. Monilla kotiäideillä oli tukat suht'koht kuosissaan, mutta maha roikkui yhdellä jos toisella, vaatteet mitä sattuu telttoja ja haalistuneita farkkuja, juuri kellään ei meikkiä, silmälasit viime vuosituhannelta.. vähän oli surullinen näky jotenkin.
En tarkoita, että ulkonäkö olisi maailman tärkein asia ja useamman lapsen kotiäitinä tiedän, ettei aikaa itselleen tolkuttomasti ole. Mutta ihan varmasti piristäisi kotiäitiäkin pieni ulkonäön hoitaminen. Surullista että alamme "ränsistyä" täällä kotona niin helposti!
Tuskin. kaikille neuvoksi, että kiinnittäkää huomio OMAAN ulkonäköönne, eikä muitten.Alkuperäinen kirjoittaja työläinen:Tällaisista ketjuista huomaa, kuinka jotkut hyökkää heti päälle kuin yleinen syyttäjä ja toiset taas pistää aivan läskiksi ja heittää vitsejä. Taitaa osua arkaan kohtaan!
Mä jaksoin,vaikka mulla oli 2 pientä lasta vuoden ikäerolla.Oli koliikkia,väsymystä,jne.Mutta sain energiaa siitä,kun jaksoin vähän meikata ja laittaa kivat vaatteet päälle.Olisin varmaan masentunut jos en olisi jaksanut hoitaa itseäni.Alkuperäinen kirjoittaja Mii:Minulla on kolme pientä lasta 3v4kk, kohta 2v ja ½vuotta. En todellakaan ehdi saati jaksa omasta ulkonäöstä kovin paljon huolehtia.
Toi pitää paikkansa myös mun kohdalla: mulle tulee pirteämpi olo, kun hieman laittaudun (kevyt meikki, vähän väriä hiuksiin, jne) ja puen päälleni jotain muuta kuin pyjamahousut ja t-paidan.Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:Mä jaksoin,vaikka mulla oli 2 pientä lasta vuoden ikäerolla.Oli koliikkia,väsymystä,jne.Mutta sain energiaa siitä,kun jaksoin vähän meikata ja laittaa kivat vaatteet päälle.Olisin varmaan masentunut jos en olisi jaksanut hoitaa itseäni.Alkuperäinen kirjoittaja Mii:Minulla on kolme pientä lasta 3v4kk, kohta 2v ja ½vuotta. En todellakaan ehdi saati jaksa omasta ulkonäöstä kovin paljon huolehtia.
:snotty: Mutta puolustuksekseni voin sanoa että mulla on vain yhdet mukavat äitiyshousut jotka ovat nyt pesussa.... tai ovat olleet jo kohta viikon...Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:Toi pitää paikkansa myös mun kohdalla: mulle tulee pirteämpi olo, kun hieman laittaudun (kevyt meikki, vähän väriä hiuksiin, jne) ja puen päälleni jotain muuta kuin pyjamahousut ja t-paidan.Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:Mä jaksoin,vaikka mulla oli 2 pientä lasta vuoden ikäerolla.Oli koliikkia,väsymystä,jne.Mutta sain energiaa siitä,kun jaksoin vähän meikata ja laittaa kivat vaatteet päälle.Olisin varmaan masentunut jos en olisi jaksanut hoitaa itseäni.Alkuperäinen kirjoittaja Mii:Minulla on kolme pientä lasta 3v4kk, kohta 2v ja ½vuotta. En todellakaan ehdi saati jaksa omasta ulkonäöstä kovin paljon huolehtia.
Joo niin on ja minä ainakin huolehdin itsestäni mutten silti kiinnitä paljon huomiota ulkonäköön........tosin olen luonnostaan ihan siedettävän näköinen ja naama näyttää samalta oli sitä ripsaria tai ei.Alkuperäinen kirjoittaja kolmen äiti:Itsestään huolehtinen=ulkonäkfriikki??????
Ps. itsestään huolehtiminen on jotain ihan muuta kuin rakennekynnet tai korkkarit