nonni, jos yrittäisi synnytyskertomuksen tynkää.
Supistukset alkoivat torstaina 4.12 ja oliva säännöllisiä heti alettuaan. muutamaksi tunniksi taukosivat, sain nukuttua ja torkuttua hetken. Perjantaina olimme synnärillä ennen klo 15, jolloin oli kanava hävinnyt ja olin reilulle sormelle auki. Supistukset eivät piirtyneet kovin hyvin. Pääsimme tarkkailuhuoneeseen, jossa istuin jumppapallolla ja jyväpussilla lämmitin selkää ja vatsaa. Tämän jälkeen menin pallon kanssa suihkuun, jossa olin melkein tunnin, kunnes en enää voinut istua. Sieltä pääsimmekin synnytyssalin puolelle, jossa jakoin kävelyä, jumppapallolla istumista, keinuttelya ym. Supistuksetkin alkoivat voimistua pikkuhiljaa.
Illalla sain tramalia ja sen kanssa ilokaasua. En kuitenkaan hahmottanut, missä vaiheessa ottaa ilokaasua ja en tykännyt pökkyrästä, mitä se aiheutti. Iltavuorossa ollut kätilöopiskelija tuli hyvästelemään. Tässä vaiheessa olin auki reilut 3 senttiä.
Epiduraalin sain puolen yön jälkeen, siinä vaiheessa olin 5 cm auki. Sen saatuani kätilö puhkaisi kalvot ja laittoi oksitosiinitippaan. Kaikki kivut hävisivät ja sain torkuttua hetken. Avautuminen oli hidasta ja välillä tuntui, että otettiin takapakkiakin. Yövuorokin vaihtui aamuvuoroksi.
Aamulla joskus 10 aikaan vissiin tuli älytön ponnistamisen tarve. Siinä pidättelin ja odottelin kätilöä. Vihdoin ennen yhtätoista sain ruveta ponnistelemaan. Kätilö ei vielä tässä vaiheessa tullut, kun piti saada kuitenkin tyttöä alemmaksi. Hyvin kuitenkin sain ponnistettua alemmaksi. Jossain vaiheessa kätilö tuli ja sanoi, että pitäisi tännekin joutua, että on paha, kun on monta tilannetta päällekkäin. Jossain vaiheessa kätilö sitten tuli ja toinenkin kätilö ja lääkärikin. Minulle tehtiin suht laaja eppari ja lääkäri totesi, että imukuppi kaveriksi. Minä hengittelin happea, itsellä oli usko mennä koko hommaan. Tuntui, että en enää tunne, milloin ponnistuttaa ja tuntui, etten osaa ponnistaa. Lääkäri totesi, että kohta lähdetään leikkuriin ja sanoi miehellenikin, että älä ihmettele sitten. Eka imukuppi ei pysynyt paikoillaan ja vasta toinen saatiin laitettua. Jostain kuitenkin voimaa tuli ja tyttö syntyi. Pää kun oli pihalla, niin olin jo ihmeissäni ja seuraavalla työnnällä olikin koko tyttö pihalla. Enemmän olin kuitenkin tehnyt itse töitä kuin mitä lääkäri imukupilla, pahkaa oli sen verran, ettei imukupilla saanut vissiin kunnon otetta. Sain tytön rinnalle hetkeksi. Tyttö lähti lastenlääkärin tarkastukseen saman tien, kun sydänkäyrät olivat käyneet vissiin tosi alhaallakin. Kaikki oli kuitenkin hyvin.
Tytön mukana tuli loput lapsivedet ja verta. ei ollut lääkärin kengät enää valkoiset sen jälkeen
. Napanuora oli lyhyt kuulemma.
Synnytyksen kesto oli kokonaisuudessaan 23h 31 min ( 1. vaihe 22h 20 min ja 2. vaihe 1h 11min).
Epparihaava on siisti, mustelmaakaan ei ole imukupista huolimatta. Kätilö kysyi tikatessaan, että jäikö traumoja. Totesin, että ei, kun on koko ajan on ajatellut itse, että sen mukaan edetään, mikä on pakko. Kun kuitenkin tärkeämpää on se, että tyttö voi hyvin. Ja mieluummin eppari kuin se, että olisi repeämään lähtenyt.
Eka yö kotona sujui hyvin. Minäkin sain nukuttua yllättävän hyvin
. Tyttö nukkui osan yöstä pinnasängyssä ja osan sitten minun vieressä. Maito alkaa nousta ja pumppailinkin tänään jo välistä.
Kattiina ja typy 4 vrk