Mikähän vaivaa 6-vuotiasta poikaa?

tästä on hyvä jatkaa...
Alkuperäinen kirjoittaja paulatäti;29697198:
Löysin Kaari-lehdestä vuodelta 2006 tekstin, jossasilloinen ylitarkastaja Hallikainen kirjoittaa näin:

"Jo vuonna 1993 amerikkalaisessa tieteellisessä julkaisussa (Journal of Agricultural and Food Chemistry) kerrottiin, että bentsoehaposta ja askorbiinihaposta syntyy bentseeniä, kun metalli on katalysaattorina. Artikkelissa kerrottiin, että bentseenin syntymiseen vaikuttavat erityisesti askorbiinihapon märä ja pH. Joten asia on tunnettu monta vuotta."

no, kirjastosta voi löytyä noita lehtiä, numero 4 / 2006
Olen tilannut sen aikoinaan, joten jotain olen lukenut ja jäänyt korvan taa. Ikinä en ole sietänyt askorbiinihappoa ja syykin on selvä, jos tai kun se tehdään maissista,...

Aiemmin jutussa mainitaan, että "Bentseeniä käytetään suuria määriä kemianteollisuudessa ja lääketeollisuudessa liottimena.."

Artikkelin lopussa on lause:

"..furaania syntyy samoissa olosuhteissa kuin akryyliamidia eli pelkistäviä sokereita kuumennettaessa aminohappojen läsnäollessa. Askorbiinihappo näyttää lisäävän sekä furaanin että bentseenin syntymistä"

No, nyt sen sit kaikki tietää, jos silloin on jäänyt lukematta Eviran uutislehti:)
Kunpa joku mainitsisi tuonkin seikan tuonne.... Ja nitriittiä on eniten rukolasalaatissa, ei sitä kannata syödä herkimpien ollenkaan:

Crohn ja Colitis ry - CCAFIN - Kuinka monella joku dieetti? Koetko saavasi apua?
 
pula-ajan menulla...
Noissa dieeteissä ei kukaan mainitse aitoja ruokia, siis mahdollisimman prosessoimattomassa muodossa! Mut tehkääpä parempi:-D

Hienoa, että jotku jaksaa ja viitsii ja yleensä kiinnostuu asioista:

http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=4&t=67376&sid=9ec13ec98a0fb55f47275443aa077afe&start=30#p1865062
 
lääkäreille ja vanhemmillekin
Noissa dieeteissä ei kukaan mainitse aitoja ruokia, siis mahdollisimman prosessoimattomassa muodossa! Mut tehkääpä parempi:-D

Hienoa, että jotku jaksaa ja viitsii ja yleensä kiinnostuu asioista:

Uusi ketju jaettu "sipseistä", napostelu ja syöpä - karppaus.info :: keskustelufoorumi
Ja nyt olis aika osoittaa syyttävä sormi niihin "tyhjennysaineisiin", mitä juotetaan ennen tähystystä. Onhan näitä juttuja ollut ennenkin, eikä kukaan tee mitään:

Crohn ja Colitis ry - CCAFIN - Väärä diagnoosi?
 
myrkkykermoista
Luomun täytyy olla suuri uhka jollekin teollisuudelle tai businekselle, koska se halutaan pilata sallimalla tuo askorbiinihappo ja karrageeni E407? MUTTA onneksi Ingman purkittaa puhdasta luomukermaa, voi tehdä itse jäätelöt ja makeuttaa ne luomuhunajalla:)

Karrageenista en löydä sitä Tobacmannin tekemää tutkimusta enää, mutta moni varmaan muistaa sen tai on tulostanut sen? Syöpä ja muut taudit saadaan aiheutettua terveille hamstereille ym koe-eläimille ja sen jälkeen voidaan testata, miten uusi lääke auttaa. Mutta en käsitä, miten Valio yhä haluaa sotkea sitä omiin tutteisiinsa, vaikka moni on asiasta valittanut ja varmasti aiheesta, katsos:

http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?p=783700&sid=931e2688db61e135354834fc448f78df#p783700

J.k Uudenkuun aikana - kuten myös täyden kuun aikana - ihminen tulee toimeen vähemmällä unella, joka ei ole unettomuutta;-)
 
varottava esimerkki
Luomun täytyy olla suuri uhka jollekin teollisuudelle tai businekselle, koska se halutaan pilata sallimalla tuo askorbiinihappo ja karrageeni E407? MUTTA onneksi Ingman purkittaa puhdasta luomukermaa, voi tehdä itse jäätelöt ja makeuttaa ne luomuhunajalla:)

Karrageenista en löydä sitä Tobacmannin tekemää tutkimusta enää, mutta moni varmaan muistaa sen tai on tulostanut sen? Syöpä ja muut taudit saadaan aiheutettua terveille hamstereille ym koe-eläimille ja sen jälkeen voidaan testata, miten uusi lääke auttaa. Mutta en käsitä, miten Valio yhä haluaa sotkea sitä omiin tuotteisiinsa, vaikka moni on asiasta valittanut ja varmasti aiheesta, katsos:

Entä iskukuumennettu tuote? - karppaus.info :: keskustelufoorumi
Ja varokaa varsinkin laktoosittomia tuotteita, kun monissa niissä on just sitä levää...
 
varokaa maltoa
Maissista tehdään myös maltodekstriiniä, jota on näissä valmisteissa:
http://spc.nam.fi/indox/nam/humspc.jsp?nimi=&luvanhaltija=&myyntilupanro=&atc=&freetext=maltodekstriini&vaikuttavat=&muoto=&haitta=&kaytto=&vasta=&x=0&y=0

Ja maissihan ON muuntogeenistä, jos ei erikseen mainita olevan luomua. Soija myös.
 
kaikkitietävät...
Solaniinipottuja ei saisi päätyä sipsipussiin koskaan, koska se perunan mukula, jossa vähänkin on vihreää, on myrkyllinen mut miten ne pystyy valkkaamaan sipsipussista enää pois?
 
kerro lisää, en tiedä...
Mites tämä voi olla enää hedelmäsokeria, kun sokerijuurikas on JUURIKASVI siinä missä porkkanakin?

"Suomessa hedelmäsokeri valmistetaan kotimaisesta sokerijuurikkaasta, ja sitä voidaan käyttää ruoanlaitossa, leivonnassa, juomissa ja säilönnässä."

Ja aina on ollut. MUTTA myös juurikkaissa voitoki olla ihmiselle sopimattomia osia, mitä ei teollinen tuotanto pysty valkkaamaan...
 
kaikkitietävät
Alkuperäinen kirjoittaja kaikkitietävät...;29735755:
Solaniinipottuja ei saisi päätyä sipsipussiin koskaan, koska se perunan mukula, jossa vähänkin on vihreää, on myrkyllinen mut miten ne pystyy valkkaamaan sipsipussista enää pois?
"Älä syö vihertävää sipsiä!" | Yle Uutiset | yle.fi


Tuossa se uutinen - vaikka johan sen tiesi 30 vuotta sitten ainakin 100-vuotiaat isovanhatkin:)

Miksi ihmiset eivät tiedä noita asioita, vaikka kouluja kaikki käyvät vuosikausia? Solaniinihan on vain 1 asia monista. Rutontorjunta-aineita ei ihmiset siedä, mutta niin vain sallitaan sekin... ja luomuperunoissa ei saa olla ollenkaan vihreää. Luontaisesti joissakin perunoissa on vielä glykoalkaloideja, joita herkimmät ei siedä ja siksi ihan pienenpieniä perunoita ei kannata syödä eikä varsinkaan uusia pottuja. Kuorimalla sen määrä vähenee humattavasti. Mutta esimerkiksi Rosamunda- lajikkeessa niiden määrä on niin pieni, että juuri ja juuri pystyy mittaamaa. Sen luin kauan sitten Eviran Kaari-lehdestä. Kohta on aika laittaa perunoita itämään...
 
karrageeni E407
Luomun täytyy olla suuri uhka jollekin teollisuudelle tai businekselle, koska se halutaan pilata sallimalla tuo askorbiinihappo ja karrageeni E407? MUTTA onneksi Ingman purkittaa puhdasta luomukermaa, voi tehdä itse jäätelöt ja makeuttaa ne luomuhunajalla:)

Karrageenista en löydä sitä Tobacmannin tekemää tutkimusta enää, mutta moni varmaan muistaa sen tai on tulostanut sen? Syöpä ja muut taudit saadaan aiheutettua terveille hamstereille ym koe-eläimille ja sen jälkeen voidaan testata, miten uusi lääke auttaa.

Mutta en käsitä, miten Valio (ja moni muukin!) yhä haluaa sotkea sitä omiin tuotteisiinsa, vaikka moni on asiasta valittanut ja varmasti aiheesta, katsos:

Entä iskukuumennettu tuote? - karppaus.info :: keskustelufoorumi
Tuollahan se on - tai ainakin äsken oli:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1242073/pdf/ehp0109-000983.pdf
 
myrkytysoireita
toinen ohjelma, joka vielä kannattaa katsoa katsomosta, on Cosmos, salattu luonto. Se tuli lauantaina 5.4.2014.

En muistanut, et Einstein on sanonut jotain, et kun neljäntenä vuonna siitä, kun mehiläiset ovat hävinneet, tuhoutuu ihminen tai jotain suunnilleen niin, ulkomuistista.
 
tukka nousee pystyyn...
Luin kirjaa Oravasyndrooma. Siinä sivulla 117-118 on karmivaa tekstiä:

"Kumpikin oli vuorollaan Suomen Akatemian lääketieteellisen toimikunnan jäsen ja valvoi näin valtion puolesta sekä tutkimuksen rahoitusta että eettisyyttä. Paavo ehti toimia jopa toimikunnan varapuheenjohtajana...

...Urpon rikoksissa kyse oli parinkymmenkertaisesta summasta Paavoon verrattuna...
...Paavon luonteen sinnikkyyden tuntien moni on ihmetellyt miksi hänen ei valittanut saamastaan tuomiosta..."

No, kai jokaisen kannattaa hankkia oma kirja pelkästään yleistiedoksi.
 
ihan suututtaa taas!
Em Oravasyndrooma ei ole kuin reilun 10 vuoden vanha kirja... mutta kuinka moni muistaa enää aiheesta mitään? Aika harva tuttava on tuon pienen kirjan lukenut,... Saako sitä enää kaupoista ollenkaan? Parkinssonin tauti tiedetään johtuvan liian monista ristiriitaisista viesteistä hermostossa, jota tietenkin voisi helpottaa mahdollisimman yksinkertaisella ravinnolla, yhtenä tekijänä. Hermomyrkkyjä vaan on niin monenlaisia. MUTTA meilläpä joku ministeri haluaa poikkeuslupaa niiden myrkkyjen käyttöön;-(
 
luomuhunajaa vain
Tässä se uutinen. Ei voi turvautua enää edes maalaisjärkeen - ja boikottiin tietysti. Ei osteta enää mitään rypsituotteita, ainoastaan luomua, jos resepti vaatii. Onneksi ilmankin pärjää oiken hyvin:)

http://www.hunajahelsinki.fi/258726272
 
salattu luonto
valtion puolesta????
Luin kirjaa Oravasyndrooma. Siinä sivulla 117-118 on karmivaa tekstiä:

"Kumpikin oli vuorollaan Suomen Akatemian lääketieteellisen toimikunnan jäsen ja valvoi näin valtion puolesta sekä tutkimuksen rahoitusta että eettisyyttä. Paavo ehti toimia jopa toimikunnan varapuheenjohtajana...

...Urpon rikoksissa kyse oli parinkymmenkertaisesta summasta Paavoon verrattuna...
...Paavon luonteen sinnikkyyden tuntien moni on ihmetellyt miksi hänen ei valittanut saamastaan tuomiosta..."

No, kai jokaisen kannattaa hankkia oma kirja pelkästään yleistiedoksi.
Tuolla englannin kielellä virallisempaa asiaa aiheesta:
Why did my colleagues turn to crime? | BMJ
 
aika paha...
Em Oravasyndrooma ei ole kuin reilun 10 vuoden vanha kirja... mutta kuinka moni muistaa enää aiheesta mitään? Aika harva tuttava on tuon pienen kirjan lukenut,... Saako sitä enää kaupoista ollenkaan? Parkinssonin tauti tiedetään johtuvan liian monista ristiriitaisista viesteistä hermostossa, jota tietenkin voisi helpottaa mahdollisimman yksinkertaisella ravinnolla, yhtenä tekijänä. Hermomyrkkyjä vaan on niin monenlaisia. MUTTA meilläpä joku ministeri haluaa poikkeuslupaa niiden myrkkyjen käyttöön;-(
Kuka muistaa näin vanhoja asioita enää?

Miksi ei muista?

Valtio valtiossa | MOT | yle.fi
 
jotain hyvääkin:-)
Hienoa, että kaupoista saa jo aika yleisesti luomurahkaa, jonka voi syödä sellaisenaan. tarkista kuitenkin aina, ettei seassa ole karrageenia E407, koska se just aiheuttaa tulehdusta;-(
 

Yhteistyössä