Mulla ei ole tapana näyttää ulospäin, mitä ajattelen potilaasta, jonka kanssa asioin. Mutta aikamoista itsehillintää se välillä vaatii. Mä ymmärrän, että kun ihminen on kipeä, peloissaan, kyllästynyt sairastamaan jne, niin sitä on usein aika huonolla tuulella. Ja silloin pienetkin asiat tuntuu suurilta. Sen mä ymmärrän eikä mulla mene koskaan hermot sellaisten ihmisten kanssa.
Mutta sitten on se ryhmä, joka ei voi millään käsittää sitä, ettei se kyseinen hoitaja voi tietyille asioille mitään. Esimerkiksi jos joku tulee ja väittää kivenkovaa, että hänellä on aika meille varattuna eikä sitä ole, niin se ei ole meidän vika, vaan sen osaston, jonka piti se aika varata, muttei varannutkaan. Ja että me emme voi ottaa häntä tuosta noin vaan välistä, kun aulassa istuu 15 muuta ihmistä vuoronumerolaput kiltisti kourassa. Se valitus pitää osoittaa siihen yksikköön, joka on töpännyt, eikä siihen, missä töppi tuli ilmi. Toinen hyvä esimerkki on se, että jos joku tietty näyte voidaan ottaa vain tiistaisin ja torstaisin, sitä ei voida ottaa perjantaisin. Ei, vaikka siitä kuinka nostaisi metelin ja vaikka kuinka olisi tullut maailman ääristä saakka sille näytteelle. Siihen on syynsä, miksei sitä voi ottaa ja sillä sipuli. Ja jälleen kerran, pyytävän hoitoyksikön olisi pitänyt kertoa, että mene otattamaan se näyte tiistaina tai torstain, koska muina päivinä sitä ei voi ottaa.
Jotenka... Koittakaa ihmiset hyvät ymmärtää, että jos tulee mutkia matkaan eikä joku asia sitten onnistukaan tehdä sillä reissulla, niin miettikää ensin missä se vika on älkääkä ensimmäisenä huutako sille yksikölle, joka se uutisen joutui teille kertomaan.