Mikä vaivaa tällästä äitiä?

Koko pienen ikäni lapsena yritin olla avuksi, aikuisenakin oon auttanut, Mutta ah laiska ja itsekäs siskoni on aina nostettu jalustalle.

Riippumatta siitä mitä siskoni on tehnyt , minä olen syyllinen. Tähän on aivopesty myös kotona vielä asuvat sisarukset.

Viimeksikin sain soiton jossa jäkätettiin mulle siitä mitä mä oon tehnyt, kysymättä edes mitä on oikeastaan edes tapahtunut, sit kun kilahdin ja huusin että nyt loppuu niin oon hullu ämmä ja ties mitä. ( ja tämä soitto tuli 16v mua nuoremmalta sisarukselta)

Mutta kun äitini on kärsinyt nivelvaivoista niin kuka on ollut auttamassa, no minä.. kenelle on voinut soittaa ja pyytää apua, multa. Sisko ei oo ikinä välittänyt kuin itsestään.

Kysymys kuuluu mikä vaivaa vanhempia jotka näkee yhden lapsen enkelinä ja toisen piruna, ilman että siinä on mitään perää??

 

Kai nämäkin voi olla persoonakysymyksiä. Miten isäsi, tuletko toimeen hänen kanssa? Entä äitisi, onko hän vielä yhdessä isäsi kanssa?

Itse olen ainoa lapsi ja silti äidilleni se "mustavaate". En ikinä riitä missään hänelle. Aina on joku väärin tein niin tai näin. Joko teen liikaa töitä - tai olen liian laiska. Olen liian lepsu lapsilleni - tai liian ankara.... loputon lista puutteita olen äidilleni.

Aihetta miettiessäni törmäsi kerra yhteen kirjaan jossa puhuttiin viha/inhon projisoimisesta toiseen henkilöön. Se kolahti. Äitini projisoi omaa itseään ja pahaa oloaan minuun. Olen muös valitettavasti osa hänen ja isäni parisuhde ongelmia eli koska olen isäni kaltainen (äidin silmissä, sanonut mulle tuhat kertaa) hän oksentaa päälleni samaa kaunaa kuin isällenikin.

Sinä et voi äitiäsi muuttaa. Valitettavasti. Mutta itseäsi voit. Yksi kirja joka voisi auttaa on "will i ever be good enough" - kertoo narsisti äitien tyttäristä. Enkä sano että äitisi on narsisti, sitä diagnoosia on vaikea asiantuntijankaan antaa. Mutta tuolla kirjassa käsitellää useaa "vaikeaa äitityyppiä". Voisi antaa sinullekin vastauksia mutta ennen kaikkea työkaluja itsesi muuttamiseen niin ettei äitisi voi sinua enää enempää satuttaa.

 

Itse olen myös miettinyt tätä. Oma isäni suosi siskojani, mutta minä olin se mustalammas. Kai se johtui jotenkin siitä, että näytin erilaiselta. Nyt aikuisiällä olen kuullut sukulaisilta, että isäni ei halunnut uskoa että olisin hänen lapsensa, sillä minä olin syntyessäni tummapiirteinen, kun taas siskoni olivat vaaleita. Vissiin oli ihan isyystesteissä käynyt ja vaikka siellä paljastuikin että olen hänen tyttönsä, isä siitä huolimatta jatkoi outoa käytöstään minua kohtaan. Myös koko isäni suku tuntui vihaavan minua ja he syyttivät minua aina kaikesta mitä muut olivat tehneet. Myönnän saaneeni traumoja lapsuusajastani, ja vieläkin minulla on itsetunnon kanssa vähän ongelmia tämän vuoksi.
Jouduin jo pienenä lapsena tekemään paljon kotitöitä, kun siskoni saivat leikkiä keskenään, eikä minulle järjestetty edes ilmaista hammashoitoa vinojen hampaideni vuoksi, vaikka siskojeni hampaat hoidettiin yksityisellä. Lisäksi minä sain aina siskoni vanhoja vaatteita, kun siskoilleni ostettiin uusia. Joskus toinen mummoni osti minulle uusia vaatteita, mutta vanhempieni mielestä siskoni saivat halutessaan ottaa ne minulta. Toinen siskoni löi pääni joskus tahallaan seinän kulmaan niin, että otsaani tuli iso haava ja isäni vielä kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen selitti minulle, kuinka hän joutui työpäivänsä jälkeen lähtemään viemään minua sairaalaan tikattavaksi, vaikkei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa. Siskoni ei saanut tästä edes toruja. Teini-iässä siskoni varasti minulta itse ostamiani koruja ja myi niitä kavereilleen ja vanhempieni mielestä suutuin turhasta. 16v aloitin koulun ohella työt, ja isäni mielestä minun kuului ostaa itse itselleni ruuat ja kaikki tarvitsemani koska sain palkkaa (vaikka asuin vielä vanhemmillani), mutta siskojeni ei tarvinnut mennä töihin ja vanhempani ostivat heille kaiken tarvitsemansa, sekä tekivät heille ruuan. Isä monesti söi minun ostamiani ruokia ja se oli kuulemma oikeutettua, sillä säilytin ruokiani heidän jääkaapissa, mutta itse en olisi saanut syödä heidän ruokiaan. Isä myös harkitsi, että olisi alkanut pyytää minulta jopa vuokraa heillä asumisestaan, vaikkei minulla ollut siellä edes omaa huonetta. Lopulta kun muutin kotoa pois ja silloinen poikaystäväni paljastui psykopaatiksi joka pahoinpiteli ja petti minua, isäni syytti niistäkin asioista minua, vaikka vanhempani olivat ainoita ihmisiä, joilta hain kyseisessä asiassa tukea.. Kuulemma oli ihan miun oma vika kun olin liian kiltti, eikä poikaystävääni voinut noista asioista syyttää.

Nykyään käyn vanhempieni luona aika harvoin, sillä vaikkei tilanne enää noin paha olekaan, se paikka jotenkin ahdistaa tosi paljon. Isän suvun kanssa minua ei kiinnosta olla enää missään tekemisissä, vaikka he jatkuvasti yrittävätkin ottaa yhteyttä.

Joten ymmärrän tuskasi.. Itse olen tullut siihen lopputulemaan, että tuollainen käytös vanhemmilta ei johdu siitä, että ne "enkelilapset" olisivat jotenkin muita parempia, vaan se yksi syrjitty lapsi on heidän mielestään jostain syystä huonompi. Omalla kohdallani se johtui ulkonäöstäni, sinun tilanteestasi en osaa sanoa.


Tsemppiä sinne!

 

Isäni puolustaa tottakai äitiä ja tätä duosikki lasta. Meitä lapsia on 9
Suurinosa heistä ei saa erityiskohtelua mihinkään suuntaan. Mutta minä ja sisko ollaan musta lammas ja enkeli.

Sitten on nuoremmista sisaruksista veljekset vuoden ikäerolla, heistä toinen saa kaiken ja saa tehdä mitä vaan, ikinä äiti ei toru, toinen taas saa jatkuvasti paskaa niskaan. Sanomattakin selvää että heistäkin lellikki on laiska ja itsekäs, eikä tee mitään kenenkään eteen, kun taas parjattu oikeasti auttaa kaikessa ja on epäitsekäs, silti hän saa vaan haukkui osakseen.

Ihan niinku mun ja siskon kohdalla.

Luulisi että lellikki olisi se kiltti, auttavainen ja epäitsekäs. Mutta ei kun just päinvastoin.

En ymmärrä yhtään tätä. Oon ollut parjatun veljen tukena ja onneksi tuo lellitty veli tajuaa että äiti toimii väärin, ei siis sokeasti puolusta äitiä vaan on ottanut parjatun veljen puolen!!

Toisin ku tuo minusta seuraava sisko, hän ei tee koskaan mitään väärää, on aina oikeassa ja vähän kun aiheesta kritisoi niin pistää vuosiksi välitä poikki.

Minusta on turhauttavaa ja väärin eytä sisko erottaa serkukset toisistaan

 

Tsemppiä! Sanot vain heille, että turha ottaa yhteyttä, jos ei ole hyvää sanottavaa. Niin kauan kun et itse arvosta itseäsi, eivät hekään sinua arvosta, ja parhaiten arvostat itseäsi laittamalla stopin hyväksikäytölle ja huonolle käytökselle. Eli aina kun he käyttäytyvät huonosti, toteat ystävällisesti, että tuollaista käytöstä sinun ei tarvitse kuunnella ja rauhallisesti lähdet pois/suljet puhelimen.

 

Miksi ihmeessä te perheenne 'mustat lampaat' autatte näitä kiusaajianne? En ole koskaan ymmärtänyt tätä asiaa. Minä hakeudun välittömästi eroon sellaisista ihmisistä, jotka aiheuttavat minulle mielipahaa ja ahdistusta. Jos heitä on pakko sietää jonkin verran esim. sukulaisuussuhteen takia, niin ei tulisi mieleenkään mennä auttamaan tai tehdä mitään heidän hyväkseen, jos kerran se ei ole vastavuoroista.

Onko teissä masokistin vikaa vai mistä oikein on kysymys? Ihan vilpittömästi ihmettelen.