Mikä on ollut vaikein/järkyttävin/pahin asia elämässäsi tähän asti?

Minulle rakkaan mummini kuolema vajaa 3 vuotta sitten on ollut suuri järkytys. En ole toipunut siitä vieläkään kunnolla.

 

Mulla ei ole mitään hirveää tapahtunut lähes kaikilla mittakaavoilla mitattuna, mutta henk.kohtaisesti kun minut ryöstettiin ja kun mieheni jäi kiinni pettämisestä. Tiedän, elämä on kohdellu mua tähän asti hyvin.

 

Jaa-a, en tiedä missä järjestyksessä: insesti, raiskaus, miehen kuolema, lapsen vakava sairastuminen ja vikana oma totaalinen loppuunpalaminen

 

onhan noita mut päällimmäisenä on just nyt ero,olen ihan rikki ja väsynyt mikään ei kiinnosta.Voi kuulostaa pieneltä mutta mulle se on suuri asia kun kaikki sortui.Luulin et se on mun elämäni mies.
Se on tällä hetkellä päälimmäisenä ja suurimpana.

Onhan noita sit varmasti vakavampiakin ja onkin ollu mut tää on nyt se vaikein ja järkyttävin tällä hetkellä.

 

Se, kun yhdellä lapsistani selvisi kaksivuotiaana vammaisuus ja se, mitä se perheellemme aiheuttaa. Lapsihan on rakas ilman muuta, mutta hänen hoitonsa on hirvittävän raskasta...

 

Koko lapsuus oli sen verran kuraa että olen päivittäin kiitollinen siitä että nyt olen aikuinen ja lapsuus ja nuoruus jää joka päivä pidemmälle menneisyyteen

 

Minullekaan ei ole tapahtunut mitään kovin pahaa tähän mennessä. Ensimmäinen raskauteni päättyi ensimmäisellä kolmanneksella keskenmenoon, silloin se oli suuri suru, mutta myöhemmin se on muuntunut hyväksi kokemukseksi, tai hyvä on huono sana, mutta kasvattavaksi kokemukseksi. Kaikki muu on vastoinkäyminen on ollut ihan pientä.

 

Tähän onhan hankala vastata koska jokainen kokee asiat niin erilailla. Lapsiin liittyvät asiat menee varmasti aina ensisijalle, sitten puolisoon. Olen haudannut molemmat vanhemmat, mutta olenhan kyyninen, se luonnonkiertokulku. Isovanhemmat ovat kanssa kuolleet, mutta ei se minussa mitään ajatuksia herätä näin jälkeenpäin. Ehkä mä haluan uskoa että kaikkeen on syy, vaikka se vaikealle tuntuu.

 

Järkyttävintä tuntuu nyt olevan se, että kun katson asioita ulkopuolisen silmin, on aikuiselämääni mahtunut aika paljon asioita, jotka eivät sillä hetkellä ole juurikaan järkyttäneet, vaikka yleisen käsityksen mukaan olisi ollut aihetta...

 

Läheisen ystävyyssuhteen katkeaminen niin, ettei selvitetty asioita kasvotusten. Jäin kuin nalli kalliolle. Inhoan asioita, jotka jäävät jossain mielessä kesken ja joihin ei voi itse vaikuttaa. Eipä mitään tuon pahempaa. Todella helpolla olen tähän mennessä päässyt. Kaikille ne omat murheet on toki aina isoja eikä niitä voi verrata toisten kokemuksiin. Kauheita juttuja teillä joillakin jo tässä vaiheessa ketjua. : /

 

Koko lapsuus oli sen verran kuraa että olen päivittäin kiitollinen siitä että nyt olen aikuinen ja lapsuus ja nuoruus jää joka päivä pidemmälle menneisyyteen

Mulla sama.

 

Vaikein, järkyttävin ja pahin asia mitä elämässäni on tähän mennessä tapahtunut on mun ex-mies. Mutta nyt se on taaksejäänyttä elämää ja voin iloita mun helposta ja mukavasta elämästäni!

 

Huume-jengin vainoaminen, ja ihme kun oon hengissä vielä

 

Pikkuveljen kuolema kun olin teini. Äitini sydäninfarkti viikko ennen joulua viime vuonna. Mumman aivoinfarkti ja siitä aiheutunut puhekyvyn menetys. Oltiin just joitain viikkoja aikasemmin juteltu niitä näitä ja parannettu maailmaa ( asun 400km päässä ) Seuraavaks kun tavattiin ei voinu enää jutella ja enkä juurikaan ymmärtänyt mitään. Oli aika kova paikka.

Pikkuveljen kuoleman vaikutukset oikeestaan näkyy nyt vasta ja kuolemasta tulee 15v ens kuussa.

 

Sairaan lapsen huostaanotto

 

Läheisen ystävyyssuhteen katkeaminen niin, ettei selvitetty asioita kasvotusten. Inhoan asioita, jotka jäävät jossain mielessä kesken ja joihin ei voi itse vaikuttaa. Eipä mitään tuon pahempaa. Todella helpolla olen tähän mennessä päässyt. Kaikille ne omat murheet on toki aina isoja eikä niitä voi verrata toisten kokemuksiin. Kauheita juttuja teillä joillakin jo tässä vaiheessa ketjua. : /

Samaa mieltä, ja mun mielestä tuo oli jotenkin suloisesti sanottu sulta.

Kauheinta mulla varmaan on ollut lapsuus narsisti-isän "kynsissä". Siitä toipumisessa onkin mennyt tovi jos toinenkin, ja täysin ehjää musta ei varmaan tule ikinä.

 

Mullakin rakkaan mummini kuolema 2 vuotta sitten. Ikävöin häntä kovasti.

 

Siskon sairaus ja kuolema.

Lapsen joutuminen humalaisen mopokuskin yliajamaksi ja siitä seuranneet asiat (mm. lapsen kärsimyksen näkeminen, taistelu vakuutusyhtiön kanssa ja oikeudenkäynti)

 

Vanhempien avioero tai ero omasta avomiehestä, en osaa sanoa kumpi. Helpolla kai olen päässyt minäkin.

 

Isän kuolema mun ollessa 14.v ja äidin kuolema ollessani 17.v Vaikutukset näkyy jokapäiväsessä elämässä. Harmittaa että en saanu sanottua kaikkea ja että en voi nyt kysyä joitakin asioita. Lapsen kanssa olisi ihanaa jos olis vielä omat vanhemmat joilta saada tukea ja neuvoja.

 

Mun kaverin kuolema. Ei ehtiny etes täyttää 18 . Toinen järkyttävin on ollu väkivaltanen exä. Pari muutakin olis, mutta niitä nyt en sillä tavalla koe pahoiks, vaikka vakavia onkin ollu. Mutta noi kaks on ollu mun elämässä todellakin ne hirveimmät asiat ja joista toipuminen vei aikaa ja voimia.

 

Jaa-a, en tiedä missä järjestyksessä: insesti, raiskaus, miehen kuolema, lapsen vakava sairastuminen ja vikana oma totaalinen loppuunpalaminen

:hug:

 

varmasti vaikein asia oli muutama vuosi sitten "katsoa vierestä" kun lapsi meinas hajota käsiin, kun ei pystynyt muuta kuin tukemaan ja olemaan läsnä, vaikka olisi halunnut päästä sinne pään sisään putsaamaan ne pahat asiat pois..
vaikka olen kokenut kaikkea kuraa itsekkin (väkivaltainen suhde jne ) niin se avuttomuus kun ei tiedä miten toista auttaa on kyllä pahinta mitä tiedän.

 

vanhempien ero ja kaikki sen seuraamukset

 

Kauheinta mulla varmaan on ollut lapsuus narsisti-isän "kynsissä". Siitä toipumisessa onkin mennyt tovi jos toinenkin, ja täysin ehjää musta ei varmaan tule ikinä.

Sama täällä. Tosin vielä kauheempaa oli se kun isä tappoi äitini. 10 vuotta jo mennyt ja vieläkin aika rikki...