Mikä oli kamalinta synnytyksen JÄLKEEN?

Se kun a-vauva autettiin imukupin avulla maailmaan. Kävi ihan pirun kipeesti :snotty:

 

Ekan synnysyksen jälkeen kamalinta oli se, kun vauva joutui lasten teholle. Toisen jälkeen rintatulehdus :kieh:

 

Pissalla käynti oli tuskallista toisen jälkeen, kun oli tikki auennu.. Kirveli nii perkeleesti |O

 

se,kun heräsin leikkurin jälkeen osastolta sänky veressä ja pissassa.
katetri oli lähtenyt irti ja veri oli istukan irrotuksen jäljiltä.

 

Mulla murtu häntäluu esikon synnytykses enkä pystynyt istumaan edes renkaan päällä vuoteen.

Sama täällä! Masennusta pukkasi, kun ekat kuukaudet vietin vauvan kanssa enimmäkseen sängyssä, kun toinen oli koko ajan tissillä enkä voinut ajatellakaan imettäväni muuten kuin makuulla. Itkin, kun ei voinut käydä missään eikä edes katsella imettäessä sohvalla telkkaa, vaan tuijotin aina vaan makkarin seinää.

Imetys oli myös kamalaa, jatkuvasti tukoksia ja tulehduksia, pahimmillaan 42 asteen kuume ja kauheat kouristukset. Toivoin vaan, että joku olisi antanut luvan lopettaa imetyksen. Jälkeenpäin olen ollut ihan tyytyväinen, ettei sellaista ihmistä tullut vastaan, lapsen parhaaksi se oli kuitenkin ja itsekin jäin henkiin. Lyhyt aika se oli lopulta kuitenkin.

 

ekasta olli ainakin se vessalla käynti eikä kakkaa tullut ja se sattu niin pirusti.pelkäsinkin vessassa käyntiä.
toisessa en oikeastaan muista oliko mitään.
kolmannessa jälkisupistukset varsinkin kun imetti niin sattu niin että ei pystynyt oleen missään asennossa ja päätä särki.

 

Pari kuukautta oli nännit tosi kipeet. Tyttö söi usein ja väärällä imuotteella.

 

jälkisupparit imetettäessä molemmista, melkein oksu tuli

 

Lisään myös ne innokkaat vierailijat, kun ei kahteen viikkoon saanut olla päivääkään perheen kesken.

 

Mitäkähän niitä oli. öö no se oli kyl ikävä käydä vessas, ja en pystynyt kunnolla seisoon ku palleaan sattu, en tiedä miks ja lekuri ja hoitajaki katso ihmeissään ku sanoin et mun on pakko istua ku palleaan sattuu, mitäkähän ihmettelemistä siinäki oli. tisseihin sattui ku tuli haavaumia ja huonoa imuotetta ym esikoisella ei pystynyt oleen ylläällä ku vähä aikaa ku heti rupes vattaan särkeen, en tiedä mikä noist ois kamalinta. kaik yhtä kamalia. noh tos imettämisessä itkin ku sattu niin pirusti ku oli haava ja laps imi ja se heijasti sen kivun selkäpuolellekki, siihen liitty myös henkistä pahoinvointia ku en olisi halunnut antaa periksi. lopulta oli pakko imettää vähä aikaa vain toisesta tissistä et haava parani. ehkä se sit oli kamalinta.

 

En lukenut muitten vastauksia, mutta se oli pahinta, kun ei saanut sitä omaa rauhaa ja että oli ne jälkisupistukset, joista olin autuaan tietämätön

 

Ekasta unenpuute, seuraavasta kahdesta jälkisupistukset, nelosen jälkeen taas se, kun yhtäkkiä toisena päivänä synnytyksen jälkeen jalat turposivat pölkyiksi.

 

Unenpuute,vessassa käyminen tikatun alapään kanssa,jälkivuoto sen lisäksi,että synnytyksen aikana menetin luvattoman paljon verta..ylivoimaisesti pahin shokki oli kuitenkin se,että lopultakin meni jakeluun,että minun vastuullani on pieni ihmisen alku ja oikeasti olen ihan pallo hukassa!!

 

Peräpukamat oli aika inhottavat. Olivat aluksi todella kipeät. Lisäksi harmitti se, että vaikka soitin synnytysosastolle, terveyskeskukseen ja neuvolaan kysyäkseni neuvoa peräpukamiin, joka paikassa sanottiin, että aika parantaa ja osta apteekista jotain lääkettä. Tein työtä käskettyä, mutta pukamat eivät ole vieläkään parantuneet (synnytyksestä 2 v). Miksiköhän mun kipuja ei otettu missään tosissaan? :| Nyt, kun toinen synnytys on edessä, aion olla todella vaativana, että saan pukamiin oikeaa hoitoa, jos vaivaavat tän toisen synnytyksen jälkeen....

Mutta muuten synnytyksestä jäi kyllä oikein mukavat muistot, eikä mitään painajaismaista onneksi tapahtunut.

 

Kipu nivusissa kun ei pystynyt koukistamaan jalkoja ollenkaan. Johtuen siitä että ponnistin jalat ilmassa, kätilö piti toisesta ja mies toisesta jalasta kiinni.

 

Mulla oli kans maha kovalla, enkä älynny pyytää ulostus lääkettä. Ensimmäistä kertaa sektion jälkeen menin kakalle, kun mies oli vauvan kans odotushuoneessa. Änkesin, ja änkesin aikani, varmaan 15 min, ja mitään etenemistä ei tapahtunut suolessa. Sieltä oli tulossa sellainen norsun kärsän kokoinen jööti. Piti välillä käydä miehelle sanomassa, että nyt voi kestää tovi. Se oli jo vähän ihmetellyt, että minin olin jääny.
Ikinä en ole sellaista sontaa saanu aikaiseksi, kuin silloin!

Sori, mutta *reps* sis naurattaa nuo sun sanankäänteet, ei itse tilanne. Itte en uskaltanu ekalta edes yrittää kakata, sitä paitsi olin just ennen synnärille lähtöä ripuloinut niin ettei olis mitään ollu tulossakaan, kun yleensä käyn isolla hädällä vaan 2-3x viikossa. Mutta en oo kummaltakaan uskaltanu kakkia kun silleen sokeripalalla jöötiä houkuttelemalla ennenkuin tikit on suunilleen sulaneet...

Ittellä kaikkeen muuhun oli osannu varautua, mutta se kuvo olo, en tienny kitä se on. Toisen aikanakaan en muistanu sitä. Kun sisukalut ettii paikkaa, ja se kesti päiviä. Pojan synnytyksessä oli vielä mennyt niin paljon vertakin, vähä vajaa litra, ja olin valkonen ku lakana, mutta heti vaan seuraavana päivänä piti nousta ylös vaikkei jalat kantanu yhtään ja en nähny mihin menin kun näky vaan mustaa...

 

jälkisupparit ja kohdunpainelu. mielialavaihtelut on kans aika karseita.