"harmaa"
Joo ei se todellakaan voi niin mennä. Erityislapsi, ainakin meidän perheessä, todella tarkoittaa erityislapsi jonka vuoksi pitää tehdä paljon erityisjärjestelyitä. Mun jääminen pois työstä esimerkiksi on varmaan se näkyvin joskin ei todellakaan ainut erityisjärjestely. Lähes kaikissa arjen toiminnoista pitää miettiä miten joku asia tehdään niin, että siitä olis mahdollisimman paljon hyötyä tai mahdollisimman vähän haittaa tälle erityislapselle. Joka ikisessä toiminnossa pidetään meidän tavoite mielessä: toimitaan niin, että lapsen elämä olis joskus vähän helpompi. Tämä on tällä hetkellä meidän TYÖ tämä erityislapsen kasvattaminen niin, että joskus elämä voittais. Mutta myönnän, joskus meilläkin lipsuu. Joskus esim. jos on pitkään mennyt hyvin niin annetaan lapselle taas vapauksia liikkua kavereiden kanssa ilman valvontaa jne ja joskus vaan käy niin, että jotain ikävää sattuu (onneks ei nykyään juuri koskaan) jolloin taas joudutaan palamaan lähtöruutuun.Hmmm.
Kärkevää, mutta on tuossa asiaakin minusta.
On erityislapsia, ymmärrän sen. Lapsia, joilta ei voi olettaa ja vaatia samaa mitä samanikäisiltä keskimäärin, koska heillä on keskittymishäiriö, oppimishäiriö tms.
Sitä en vaan ymmärrä, että tällaiselle lapselle annetaan vapauksia, vastuuta ja velvollisuutta kuten "normaalille" lapselle. Kun eihän lapsi niistä mitenkään selviydy.
Olen siinä käsityksessä, että erityislapsen vanhemmuus vaatii erityisiä järjestelyjä, mutta palstaa lukiessa tuntuu joskus siltä ettei asia olekaan näin. Että erityislapsen voi laittaa ulkoilemaan itsekseen, käymään normaalia koululuokkaa, huolehtimaan itse läksyistään jne - ja kun tuo ei onnistu, kun lapsesta on suurta haittaa muille lapsille, niin todetaan että "mutku sil on aadeehoodee".
Ei se voi niin mennä!
Tuota sun kuvailemaa ilmiötä varmasti on olemassa, ikävä kyllä Se pilaa meidän kaikkien muiden erityislasten vanhempien (jotka siis todella koko ajan tehdään töitä sen eteen, että lapsesta kasvaisi yhteiskuntakelvollinen) mahdollisuuden saada toisilta ihmisiltä edes vähän ymmärrystä.
Nyt ap sanoisin, että vähän äkkiä vaadit päästä OSASTOLLE. Siis lapsi sinne. Jos et niin et edes halua tietää mikä lapsellasi on etkä auttaa häntä.