Ap, meidän lapsi on hyvin saman tapainen ja pitkän (8vkon) sairaala tutkimusjakson jälkeen saatiin diagnoosiksi masennus+ uhmakkuushäiriö. Jos et ole näihin perehtynyt niin katso oisko siellä jotain mihin tarttua. Meillä ei muuten masennus oireillut lainkaan vetäytymisenä, itkuisuutena, apaattisuutena jne. vaan nimenomaan saamattomuutena (toki sai aikaan jos kiinnosti), uhmakkuutena, aggressiivisuutena ja yleensäkin arjen perustehtävistä selviytyminen (tavaroista huolehtiminen, peseytyminen, kouluun meneminen jne) oli todella hankalaa.
Uhmakuus oli ihan omaa luokkaansa, en jaksa edes tähän alkaa luettelemaan mitä se käytännössä meidän elämässä tarkoitti.
MUTTA: se ero minussa ja sinussa on vissiin se, että minä PAKOTIN ottamaan lapseni tarkempiin tutkimuksiin vaikka useiden vuosien ajan oli sanottu, että lapsi on vaan vilkas. Koulusta ja joka paikasta muualta tuli kuitenki ihan toisenlaista palautetta joten en luovuttanut, ennenkuin lapsi pääsi tutkimusjaksolle. Sen myötä ollaan aloitettu psykoterapiat, lapsi on saanu henkilökohtaisen avustajan auttamaan nimenomaan TUNNE-ELÄMÄN asioissa ja lapsi on siirtynyt pienempään ryhmään vaikka oppimisvaikeuksia ei ole.
Toisekseen: minä lopetin työt (otin virkavapaata) saadakseni lapseni kouluun lähtemiset ja koulusta tulemiset sujumaan. Meillä on todella tiukkaa taloudellisesti mutta mun työ tällä hetkellä on TÄMÄN LAPSEN AUTTAMINEN. Palkkatoivomus on se, että jonain päivänä lapsen elämä on vähän helpompaa joka taas tarkottais sitä, että minunkin elämä ois helpompaa.