MIKÄ OIKEUS,on opettajalla puuttua kotona annettavaan rangaistukseen?

  • Viestiketjun aloittaja kysynpäVAIN
  • Ensimmäinen viesti
Niin kauan aikaa, kun rangaistukset eivät koske koulua, niin koulu tuskin puuttuu asioihin.

Oletko jutellut lapsen kanssa miksi hän myöhästelee? Onko lapsella kännykkää? Voitko soittaa hänelle ja kysyä missä menee?
Yleensä tuollainen käytös lapselta kertoo jostain ongelmasta. Haluaako lapsi tulla kotiin hyvin mielin?

Tiedän kokemuksesta, että ekaluokkalaiset ovat vielä sen verran pieniä, unohtuvat helposti leikkimään keskenään koulun jälkeen tai tutkivat maastoa tarkasti koulumatkoillaan. Joka kivi pitää kääntää, joka ötökkä tutkia.

Meillä lapsilla on ollut looginen selitys myöhästelyihin. Heillä on kännykät mukana myöskin. Olen itsekin kulkenut koulumatkoja aikoinaan monta tuntia, kun maailma on niin jännä paikka.
 
"vieras"
Olisikohan siihen pitänyt puuttua syksyllä jo heti kunnolla. Jos lapsi olisi saanut rangaistuksen joka kerta ja vääjäämättä myöhästelystä, siitä ei olisi ehtinyt tulla tapa. Ja jos kerran aamulla vitkastellaan, sitten vastaavasti noustaan aikaisemmin että kouluun ehtii ajoissa ja jos ei itse ehdi ajoissa, lapsi viedään kädestä pitäen kouluun ja jos koulusta ei tulla suoraan kotiin, lapsi haetaan koulusta.
 
kysynpäVAIN
Ei ole kyllä ihan oikea keino.
Eikä tuossa tilanteessa arestit ja rangaistukset auta. Miksi lapsi ei tee läksyjä, miksi myöhästelee ja miksei halua tulla kotiin?
syyksii jatkuvaan myöhään kotiin tuloon sanoo AINA haluaa jäädä leikkimään eikä mitään läksyjä tai muita halua alkaa tekemään.Joutuu siis hetken huilauksen ja ruuan jälkeen alkaa niitä tekemään koska niissä menee useampi tunti(tekee jatkuvasti kaikkea muuta ja heittäytyy tahallaan avuttomaksi että hänelle kerrottaisiin suoraan vastaukset näin pääsisi helpomalla)
kouluun menosta vetoaa että opettaja on sanonut että saa mennä myöhässä ja monesti on myös välitunnilta mennyt myöhässä tunnille.
 
"vieras"
Ei se tyttö siitä muutu miksikään rankaisemalla. On todella törkeätä riistää lapselta luokkaretkelle pääsy. Toivottavasti opettaja tekee lastensuojeluilmoituksen epäinhimillisestä rankaisusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kysynpäVAIN;23844290:
syyksii jatkuvaan myöhään kotiin tuloon sanoo AINA haluaa jäädä leikkimään eikä mitään läksyjä tai muita halua alkaa tekemään.Joutuu siis hetken huilauksen ja ruuan jälkeen alkaa niitä tekemään koska niissä menee useampi tunti(tekee jatkuvasti kaikkea muuta ja heittäytyy tahallaan avuttomaksi että hänelle kerrottaisiin suoraan vastaukset näin pääsisi helpomalla)
kouluun menosta vetoaa että opettaja on sanonut että saa mennä myöhässä ja monesti on myös välitunnilta mennyt myöhässä tunnille.
Ja sinä et sitten vissiin halua, että lasta tutkitaan, vaan annat vaan rangaistuksia hänelle?
 
toi on kyllä ehdottomasti väärä tapa rangaista lasta!!se retkihän on koulun juttu.jos arestia olet antanut niin sen pitäis mielestäni koskea sitä "kotiaikaa",ettei saisi mennä kavereiden luo tiettynä aikana ym ja kouluun menon ei pitäisi liittyä siihen mitenkään.onko kotona jotain ongelmia,kiusataanko lasta koulussa vai mistä tämmöinen käytös johtuu?
 
kysynpäVAIN
[QUOTE="vieras";23844286]Olisikohan siihen pitänyt puuttua syksyllä jo heti kunnolla. Jos lapsi olisi saanut rangaistuksen joka kerta ja vääjäämättä myöhästelystä, siitä ei olisi ehtinyt tulla tapa. Ja jos kerran aamulla vitkastellaan, sitten vastaavasti noustaan aikaisemmin että kouluun ehtii ajoissa ja jos ei itse ehdi ajoissa, lapsi viedään kädestä pitäen kouluun ja jos koulusta ei tulla suoraan kotiin, lapsi haetaan koulusta.[/QUOTE]

voi kuule me ollaan pidetty vaikka mitä arestia sun muuta heti alusta,tyttö on luupäinen suoraan sanottuna!haettu neuvoiloista sun muista ratkaisua ja kaikkien mielestä TUO ON IHAN NORMAALIA ekaluokkalaista!
lapsi lähtee kävelemään 700 metrin matkan kouluun PUOLITUNTIA AIKAISEMIN JOSKUS JOPA YLI PUOLITUNTIA JA PASKAT SE ON MYÖHÄSSÄ.isoveljensä sitä on monesti joutunut potkimaan perseelle ja pistämään vauhtia ettei myöhästy kun kävelevät joinan päivinä yhtä matkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kysynpäVAIN;23844309:

Hui kun puhut ikävästi omasta lapsestasi..

Onko sulla kaikki ok? Ettei lapsesi reagoi äidin olotiloihin noin radikaalisesti...
 
Alkuperäinen kirjoittaja kysynpäVAIN;23844309:
voi kuule me ollaan pidetty vaikka mitä arestia sun muuta heti alusta,tyttö on luupäinen suoraan sanottuna!haettu neuvoiloista sun muista ratkaisua ja kaikkien mielestä TUO ON IHAN NORMAALIA ekaluokkalaista!
lapsi lähtee kävelemään 700 metrin matkan kouluun PUOLITUNTIA AIKAISEMIN JOSKUS JOPA YLI PUOLITUNTIA JA PASKAT SE ON MYÖHÄSSÄ.isoveljensä sitä on monesti joutunut potkimaan perseelle ja pistämään vauhtia ettei myöhästy kun kävelevät joinan päivinä yhtä matkaa.
Luupää taidat itse olla.
 
kysynpäVAIN
[QUOTE="vieras";23844303]Ekaluokalla läksyihin ei mene kuin joskus 0-1 tunti. Karmeata pakottaa lapsi pänttäämään tunteja![/QUOTE]

kuka sitä pakottaa pänttäämään?
ei kukaan,ne koulusta tulleet perus TEHTÄVÄ KESTÄVÄT MONTA TUNTIA ENNENKUIN SAA TEHTYÄ.
Vai pitäisikö aina sanoa et ai tunti tulikin täyteen voit mennä nyt ei haittaa vaikka noi loput tehtävät on tekemättä,ei opettajaa haittaa se ollenkaan kuten ketään muutakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kysynpäVAIN;23844327:

No ehkä pitäisi keskustella opettajan kanssa asiasta, ettei lapsi saa niitä tehtyä ajoissa. Voisiko olla tukiopetuksen paikka tai joku muu, jos lapsi vaan ei yksinkertaisesti pienistä tehtävistä selviydy edes kohtuullisessa ajassa. Luulen, että lapsella on joku keskittymishäiriö tai sitten kotiolot tai kouluolot on karmivat ja lapsi reagoi siihen. Normaalisti koulun aloittaminen on hienoa ja kivaa lapselle, mutta teillä on ilmeisesti ollut ongelmia jo syksystä lähtien..
 
ehdotus
[QUOTE="akka";23844330]Jos ekaluokkalaista ei sada ajoissa kouluun niin vanhemmissa on silloin vika.Ilmeisesti lapsi on tutkittu että hänessä ei vikaa ole.[/QUOTE]

Käskisin tutkia uudelleen ja asiantuntijoiden voimin. Neuvola ei riitä.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja kysynpäVAIN;23844327:
kuka sitä pakottaa pänttäämään?
ei kukaan,ne koulusta tulleet perus TEHTÄVÄ KESTÄVÄT MONTA TUNTIA ENNENKUIN SAA TEHTYÄ.
Vai pitäisikö aina sanoa et ai tunti tulikin täyteen voit mennä nyt ei haittaa vaikka noi loput tehtävät on tekemättä,ei opettajaa haittaa se ollenkaan kuten ketään muutakaan.
No jokuhan siinä täytyy olla vikana, että niissä läksyissä noin kauan menee ja tuntuvat lapsesta vastenmielisiltä, koska ei normaali ekaluokkalaisella mene läksyihin noin kauaa
 
"vieras"
No huomisaamusta lähtien sinä itse saatat lapsen kouluun ajoissa, olet vastassa ja kävelette suoraan kotiin ja huilaus ja läksyt. Sitä jatkatte niin kauan että lapsi on kypsä ottamaan vastuun itsestään.
 
"vieras"
Ymmärrän ihan täysin aptä!
Nämä kitisijät eivät omaa kokemusta unohtelevast, suorastaan puupäisestä lapsesta.
Kun AINA unohtuu puhelin, kirjat, takki, kengät, polkupyörä tai liikuntavarusteet ja kun huomautat tai rankaiset asiasta sanoo lapsi vaan, AHA, EI KIINNOSTA!
Minäkin voisin rangaista noin. Jos joku nussuttaa jotain, sano että lapsi on kipeä, eikä tule kouluun!
 
kysynpäVAIN
[QUOTE="akka";23844330]Jos ekaluokkalaista ei sada ajoissa kouluun niin vanhemmissa on silloin vika.Ilmeisesti lapsi on tutkittu että hänessä ei vikaa ole.[/QUOTE]

Niin no voinhan toki jäädä sossun tuille lorvimaan töihin menon sijaan joka päivä että saan tytön ajoissa kouluun ja ovelle asti.
Siitä ei ole mitään hemmetin hyötyä vaikka heitän tytön koulun pihaan 7.30 seisomaan ja menen itse töihin kun kas lukee wilmassa tyttö myöhässä tunnilta eli jää lorvimaan siitä huolimatta sinne tunnille menon sijaan johonkin koulun pihaan!
 
Yhteistyössä