toivoton
...kun puolison lapsi ärsyttää? Kun ei yksinkertaisesti pysty sietämään lasta, joka on aina saanut kaiken haluamansa, ikinä ei ole tarvinnut totella, aina on saanut olla se yksi ja ainoa, suvun pikku kultamussu... Kirveelläkään ei sitten suostu sopeutumaan yhteisiin pelisääntöihin (asuu meillä), vaan itsekkäästi vaatii kaiken itselleen kun on siihen tottunut. Isä ei tee mitään asialle vaikka on muka samaa mieltä kanssani. Koko mieheni suku vetää samaa linjaa lapsen kanssa, kuin ennenkin. Miksi minun lapseni piti sopeutua uuteen elämään? Miksi minulta vaaditaan rakastamista ja ymmärrystä kun kukaan ei ymmärrä minun kantaani, edes mieheni? Olen yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt, mutta en vain voi sille mitään, että jo pelkkä lapsen näkeminenkin saa vereni kiehumaan. Tiedän myös senkin, ettei lasta voi syyttää saamastaan kasvatuksesta (tai sen puutteesta). Aikuisen käsissä on lapsen kasvaminen kunnon ihmiseksi. En vain jaksa enää yrittää yksin pitää perhettä onnellisena. En jaksa katsella oman lapseni pahaa mieltä, kun taas kerran toinen sai haluamansa eikä tarvinnut totella.
Pitäisikö minun livetä oman lapseni kasvatusperiaatteista ja alkaa antaa hänenkin elää kuin pellossa?
Tiedän, ettei näin voi jatkua. Auttakaa, onko ketään saman kokenutta?
Pitäisikö minun livetä oman lapseni kasvatusperiaatteista ja alkaa antaa hänenkin elää kuin pellossa?
Tiedän, ettei näin voi jatkua. Auttakaa, onko ketään saman kokenutta?