Mikä on normaalia, mistä te riitelette??

[oiikkä]

Olen ollut kohta 10 vuotta yhdessä saman miehen kanssa, siis ainoan miehen kanssa koko elämäni áikana. Meillä menee välillä huonosti, välillä hyvin mutta jossain ihmeen ikäkriisissä aloin miettimään että mikä edes on hyvin ja mikä huonosti?? Meillä seksi toimii, läppä lentää, päivittäiset pienet huomionosoitukset jatkuu, annetaan toiselle aikaa ilman lapsia, hoidetaan lapsia 50/50 ja ainakin vielä toistaiseksi rakastan puolisoani.

Ongelma onkin se, että olen alkanut miettimään ongelmiamme. Ovatko ne normaaleja, vai pitäiskö erota? Vaikka meillä menee hyvin, mies saa silti minut joillain asioilla raivon partaalle. Kotityöt. Tiedätte varmaan sen kummempaa selittämättä mitä tarkoitan. Niitä meillä tehdään 20/80. Ja koska minulla alkaa pian opiskelut, ei niitä tehdä varmaan enää ollenkaan sitten kun opinnothan tulevat kotiinkin. Haluan kuitenkin mieluummin olla lasten kanssa sen ajan kuin siivota. Olen yrittänyt vaikka mitä keinoja mutta olen tullut siihen lopputulokseen että se on jossain hemmetin geeneissä ettei jakseta ja osata siivota. Ongelmana on myös se, että mieheni muutti suoraan vanhemmiltaan luokseni, minä asuin hetken yksinkin. Ja siivosin. Miehelläni on myös muumimamma äitinä joten you know... Mutta minä en ole muumimamma enkä mikään siivousfiikki, ihan tavallinen. Siis tiskit koneeseen, pyykit pyykkikoriin. lelut illallal lelulaatioihin, kengät telineeseen, lakanoiden vaihto kerran kuussa ja imurointi jne jne mutta en vitullakaan jaksa tehdä kaikkea tätä yksin ja vielä vähemmän jaksan kokoajan jankuttaa aikuiselle että tekisitkö sen tän ja ton... tekisi joskus ihan itse, oma-aloitteisesti!!!!!!!!!! Ollaan ihan normaalistikin tästä puhuttu muttei se mitään auta. Huuto auttaa sen verran että mies hiljentää minut viemällä roskat... ja polttamalla hermosavut.



Mikä siis on normaalia riitelyä ja koska pitää erota?? Joskus pahin pelkoni oli yksin jääminen lasten kanssa, nyt pahin pelkoni on saman paskamiehen kanssa eläminen koko loppuelämäni Mieluummin eroan nuorena kun 40 vuotiaana ja olen sitten 40 vuotta yksin.. Ei minua muut miehet kiinnosta kuitenkaaan. Koska siis ihminen tyytyy liikaa ja mikä on siedettävä hammasta purren? Ymmärrätte varmaan että tuohon kotitöiden tekemiseen liittyy paljon isoja tunteita, turhautumista, loukkaantumista, väsymystä, ahdistusta ja miehellä alemmuutta, vihaa, myös samoja tunteita... En ymmärrä seurustelusta mitään koska mieheni on esimmäiseni, teiniajoilta ja en enää tiedä onko hän viimeiseni vai hän, josta kerron kauhutarinoita muille. Hän on loistava isä, joten tuntuu kamalalta ajatella että ehkä meidän kannattaisi etsiä sopivammat puolisot ja keskittyä lapsiinkin erikseen koska se kuitenkin onnistuisi. Lapset kärsii tietenkin mutten sitä etukäteen murehdi. Ei tämä miehen mallikaan hyvä ole, todellakaan. On minussakin vikani. Oravan pyörä on valmis kun minä en aio lopettaa nalkutusta ennenkuin mies alkaa hommiin, ja mies ei tee ennenkuin hiljenen. Hänellä on myös ikuisia projekteja jota suututtavat paljon koska en jaksa asua sikolätissä jossa kaikki lahoo koska mies ei saa aikaiseksi. Meillä on monta vuotta rikkinäisiä huonekaluja ja lamput kuukausia vaihtamatta. Osaanhan minäkin lampun vaihtaa mutten jaksa kaikkea lastenkin kanssa jo tehdä!!! On kuitenkin ne välttämäättömätkin hommat kuten ruoan laitto, tiskit jne... prkl kertokaa siis millaisia on normaalit kiistat parisihteessa ja ylipäätään, mistä tietää koska pitää laittaa siippa vaihtoon??? :S Muutenkin meillä on hyvin vähän yhteistä aikaa koska mies on mieluummin yksin kun lapset saa hoitoon, tai siis kavereiden kanssa. Pyyydän häntä pizzalle yms kanssani muttei hän jaksa, kyllähän lapset väsyttää joo.. En vaan jaksa olla parikymppinen sohvaperuna! Pitääkö vaan hyväksyä kaikki vai vaihtaa menevämpää mieheen? En todellakaan jaksa tätä loppuelämääni mutta eihän se nyt vaihtamalla parane?Millaisia ongelmia teillä on normaalissa parisuhteessa, kertokaa??

 

[kaalimaan vartija]

Mikä tai millaine on normaali parisuhde noin ylipäätään? Miten se normaalius määritellään?

Meillä on takana yhteistä taivalta noin 20 vuotta.. ja on hyviä ja on huonoja aikoja. Välillä mennään ihan vain tyhjäkäynnilläkin.. Välillä kaikki asiat menevät todella hienosti putkeen. Ollaan ns samassa kohdassa kummatkin. Halutaan samoja asioita ja ollaan melkeinpä vain samaa mieltäkin kaikista asioista. Ja sitten välillä väliin tulee Elämä. Lapset, työ, harrastukset... Ja oman ajan tarve. Joskus sitä vain täytyy saada mietiskellä itseään, elämäänsä ja maailman pyörimistä ihan itsekseen.

Niin kauan kuin elämä rullaa näin. Miellyttää enemmän kuin ottaa päähän. Niin kauan kuin on yhteisiä unelmia ja tavoitteita. Niin kauan kuin joka päivä (taio edes joka toinen viikko...) jaksaa toista ymmärtää, tukea ja edes nähdä, en jaksa alkaa lusikoita jakamaan...

Aina ei ole kivaa. EIkä tarvikaan olla. On hyviä ja huonoja aikoja. Oikeasti on hyviä ja huonoja vuosiakin... Mutta kaikesta on selvitty, kun kummatkin on niin halunnut. Oikeastaan hyvään liittoon ja parisuhteeseen kai tarvitaan vain roppakaupalla tahtoa. Kaikesta selviää niin kauan kuin tahtoo. Kun ei enää tahdo... No silloin menee chippendeilit jakoon.

 

[samaa]

Mutta mistä minä tiedän onko tuolla jossaibn jotain parenpaa? En odota täydellistä liittoa mutta sellaista joissa arki ei ole vaikeaa=kotityöt aina vääntöä.. Kyllähän sellaisia miehiä on muutta onko kaikissa joku niin suuri vika että minun on tyydyttävä tähän jo lastenkin takia. En vaan haluaisii tyytyä, parisuhde on kuitenkin iso osa elämää.. Ja kotityöt iso osa arkea jota suurin osa elämästä on. Tuntuu että olen umpikujassa.. Jotenkin olen tähän asti vaan antanut olla mutta en enää jaksa täät läävää mutten jaksa sitä, että kaikki hoituu vain minun aloitteesta. En jaksa aina olla huutamassa ja käskemässä.. enkä kauniisti lässyttämässä... Ja tilanne on siis pahentunut miehen työttömyyden pidetessä.. Kaikki puhuvat vaan että mieheni on masentunut mutta onko minun korjattava hänet?

 

[Vierasss]

En tiedä mutta oletko varma että tosiaan rakastat jos kotitöiden takia mietit eroa? Voithan toki kysyä mieheltä alkaisko kotityöt kiinnostaa jos toinen vaihtoehto on ero?

 

[saamaaa]

Edelleenkin, ei ne kotityöt vaan se kaikki mikä siihen liittyy kuten se, että toinen saa päivittäin raivon partaalle ja että arki omassa kodissa on kamalaa.. En odota kaiken toimivan ja on meillä nyt muitakin ongelmia mutta pitääkö kaikki yksityiskohtaisesti selittää kun luulin että muutama esimerkki riittää niin sitten sanotaan ettei meillä ole tarpeeksi ongelmia kun en läväytä kaikkea tähän jo valmiiksi ylipitkään tekstiini..

 

["..."]

Mulla oli yks suuri syy eroon just toi kotitöiden jakaminen. Mä en sit vaan enää jaksanu. Mulla on tapana, et mä en jankuta. Sanon asiast kerran ja jos oikeen kiva mies, niin ehkä jopa toisenki kerran. Mut jos siit huolimat ei mitään ala tapahtua, niin en ala huutamaan/jankuttamaan. Puhuin asiasta rakentavasti ja jopa mietittiin eri vaihtoehtoja. Siivoojaa, osa-aika duunia yms. Mut mitään ei kuitenkaan tapahtunu.

Rasittavaa, niin rasittavaa! Mut jos on kaks muksuu, ni ei siihen sirkukseen enää haluu yht sohval makaavaa äijää. Sai siis mennä. Tokihan meil oli myös muit juttuja, mut toi oli isoin riidan aihe aina.

 

[hiiooop]

Meillä ei oikeastaan riidellä. Ollaan menty kolmikymppisinä yhteen ja tiedetään varmaksi, ettei aidan takana ole mitään parempaa. Kumpikin ottaa toisen huomioon. Toki joskus väsyneenä sanaillaan jostain, mutta ei oikeastaan riidellä ikinä. Meille perhe on yhteinen yritys. Vuosia takana 10.