Mikä minussa on vikana?

[mies marsista]

-Heippa elliläiset. Olen seurannut palstaa ja todennut täällä olevan fiksuja ihmisä joten ajattelin kirjoittaa tänne vähän kuin itseterapiana. Olen 44v ja vanha äijä ,eronnut muutama vuosi sitten ja liitosta kaksi aikuista lasta (tyttö ja poika). Ero oli tosi vaikea ja pitkä,vaimoni jätti minut ja silloiset teini-ikäiset lapset. Syytä oli kyllä minussakin,en jaksanut hoitaa suhdetta(olimme menneet yhteen nuorina) eli se klassinen juttu. No ei siitä enempää.

Oltuani muutaman vuoden ittekseni ja selvitettyäni vaikean prosessin löysin maailman ihanimman naisen ja rakastuttiin toisiimme. Yhdessä ollaan oltu reilu vuosi. Ongelma on että jotenkin tunnen itseni huonommaksi ja tunnen välillä aikamoista mustasukkaisuutta hänestä. Tiedän että mustasukkaisuus on pidettävä aisoissa ja enkä ole riehunut enkä ollut väkivaltainen mutta onnistun pilaamaan mukavia illanistujaisia kun sitten keittää yli...sanon vaan typerästi. Naisellani on akateeminen koulutus sekä miesvaltainen työympäristö, itse olen käynyt ammattikorkean ja olen pienen firman omistaja. Kaikki sujuu muuten kuin unelma:-arki on mukavaa puuhastelua ja vaan oleskelua, meillä on samanlainen huumorintaju ja sängyssä menee really fine. En ole mikään suupaltti ja jäänkin naiseni varjoon sosiaalisissa tilanteissa. Luulen että huonommuuden tunteeni johtuu lapsuudesta asti, siihen liittyi alkoholia ja väkivaltaa. haluan onnistua tässä suhteessa ja kysyisinkin että onko täällä elleissä kokemusta mm. jostain terapiasta? Kannataako minun mennä psykoterapiaan ja auttaisika se? Tuntuu etten pysty itse tätä ratkaisemaan, jatkuva tietystä asiasta riitely,onneksi vain ulosmentäessä,rasittaa. Haluaisin saada asiat kuntoon koska tämä suhde on taistelun arvoinen ja rakastan aivan mielettömästi naistani. Tuli pitkä ja sekava sepustus mutta helpotti jo nyt...

 

[uuh!]

Täälläkö fiksuja ihmisiä? Nyt olet erehtynyt pahemman kerran...

 

[mies1]

Kiitos hyvästä kuvauksesta, siis tarvittavasta tiedosta. Sinulla on heikko itsetunto. Et arvosta itseäsi tarpeeksi ja se johtaa myös mustasukkaiseen käyttäytymiseen, kun et luota ja tunnet itsesi huonommaksi.
Aika selkeästi sinun pitää alkaa arvostamaan itseäsi ja aloita se siitä, että tulet toimeen työssäsi; se on iso asia ja siinä osoitat tarpeellisuutesi.
Et kai ihan tumppu ole , kun olet naisen valloittanut.

Toisaalta et kai tuntisi näin, jos ei sinulla olisi syytä? Meneekö naisesi liian pitkälle mielestäsi? Pidä oma linjasi ja katso mihin se johtaa; älä hyväksy mitä tahansa, mutta älä tee nopeita johtopäätöksiä mistään asiasta. Anna ajan kulua ja nauti elämästä, luota siihen, että jotka vierelläsi haluavat olla , niin he myös siinä pysyvät ihan omatahtoisesti.

 

[sama täällä]

Luulen että huonommuuden tunteeni johtuu lapsuudesta asti, siihen liittyi alkoholia ja väkivaltaa. "

No yksi hyvä asia on että tiedät jo mistä sinun huono-heikko itsetunto on kotoisin.
justis tästä,koska sinun vanhemmat tai ehkä yksi sinun vanhemmista oli juoppo alkoholisti väkivaltainen sellainen paska kusipää.
Kiitä vanhempiasi tästä nyt sinun ihanasta elämästä josta et voi oikeasti nauttia just tuon takia mitä olet saanut/nähnyt kun olit pieni poikalapsi.
Mene keskustelemaan vanhempiesi kanssa lapsuudestasi ja kerro kaikki suoraan päin naamaan,eli miten olet saanut pelätä kun kotona tunnelma oli niin uhkaava.
Huuda kaikki ulos,se auttaa saat jopa vastauksiakin,eli miksi ne oli niin välinpitämättömiä teitä lapsia kohtaan,ja muista nekin ovat VAIN ihmisiä,sulla on oikeus sanoa suoraan että nyt sinulla on vaikeuksia olla onnellinen ,se on teidän aiheuttama syy ja vika ,koska olen saanut kokea liikaa paskaa teidän takia.

Mä inhoan alkoholisti vanhempia joilla on lapsia,ei niitä hoideta ikinä hyvin,sen voin takuulla sanoa. lasten itsetunto tapetaan ja muutenkin tulevaisuus menee ja opn vaikeaa vaikka kuinka yrittää parhaansa.

 

[korjaus...]

jolisti on siis HOLISTI

 

[mies1]

Luulen että huonommuuden tunteeni johtuu lapsuudesta asti, siihen liittyi alkoholia ja väkivaltaa. "

No yksi hyvä asia on että tiedät jo mistä sinun huono-heikko itsetunto on kotoisin.
justis tästä,koska sinun vanhemmat tai ehkä yksi sinun vanhemmista oli juoppo alkoholisti väkivaltainen sellainen paska kusipää.
Kiitä vanhempiasi tästä nyt sinun ihanasta elämästä josta et voi oikeasti nauttia just tuon takia mitä olet saanut/nähnyt kun olit pieni poikalapsi.
Mene keskustelemaan vanhempiesi kanssa lapsuudestasi ja kerro kaikki suoraan päin naamaan,eli miten olet saanut pelätä kun kotona tunnelma oli niin uhkaava.
Huuda kaikki ulos,se auttaa saat jopa vastauksiakin,eli miksi ne oli niin välinpitämättömiä teitä lapsia kohtaan,ja muista nekin ovat VAIN ihmisiä,sulla on oikeus sanoa suoraan että nyt sinulla on vaikeuksia olla onnellinen ,se on teidän aiheuttama syy ja vika ,koska olen saanut kokea liikaa paskaa teidän takia.

Mä inhoan alkoholisti vanhempia joilla on lapsia,ei niitä hoideta ikinä hyvin,sen voin takuulla sanoa. lasten itsetunto tapetaan ja muutenkin tulevaisuus menee ja opn vaikeaa vaikka kuinka yrittää parhaansa.

Ei kai sinne huutaan tarvitse mennä, mutta vihan tunne on oikeutettua, siitä olen samaa mieltä. Se helpottaa asioiden käsittelyä, kun tietää "syyllisen".

 

[sama täällä]

niin on mutta,ainakin kun itse menin keskustelemaan asioista suoraan ,eli mitä olen saanut kokea esim.kotona uhkaava tunnelma aina sain pelätä jne jne.
niin tuli riitaa... siitä se huuto sitten alkoi,koska vanhemmat kielsi kaiket,me lapset oltiin nähty vain UNTA heidän mielestä .
Mutta, mä en enää välitä enkä sääli ( alkoholistin lapset aina kuitenkin säälii ja tuntee sympatiaa vanhempiensa kohtaan olkoot tapahtunut vaikka mitä paskaa lapsille)
ei ne mitään enkeleitä ole, vaikka isi ja äiti ovat.luut kurkkuun,eivät nekään meistä oikeasti välittänyt kun lapsia oltiin? riitelivät/uhkasivat jne jne.

 

[juuliskainen]

Suuremmmat haavat ja epäluottamuksen olet saanut, kun ensimmäinen vaimosi jätti sinut ja lapset. Vaikka olisit tuntenut jossakin vaiheessa jopa helpottustakin asiasta, niin mielenpohjalla jäytää kuitenkin oma riittämättömyys. Oletko täysin tietoinen, miksi vaimosi lähti silloin, oliko hänellä toinen, jonka katsoi sinua paremmaksi.
Minulla itselläni oli mies, joka kulki vieraissa ja ei jättänyt mainitsematta kuinka paljon parempia joka suhteessa nämä muut olivat ja kuvittelin, miehestä eroon pääsy on helpotus, mutta sepä jättikin hirveät painajaiset. Kuvittelen, että jokainen mies, pitää minua vain hätävarana, paremman puutteessa, aina löytyy minua parempi. Olen keskustellut nykyisen kaverini kanssa asiasta, sillä hänen kokoemuksensa ovat aivan samoja. Avoin ja raaka keskustelu auttaisi hyvin paljon, eikä siihen tarvitse ammattiapua, juttele puolisosi kanssa, kerro kuinka paljon sinä pelkäät.

 

[Apua kyllä]

"tunnen itseni huonommaksi ja tunnen välillä aikamoista mustasukkaisuutta hänestä"

Onneksi tiedostat tilanteen etkä yritä kieltää sitä. Mustasukkaisuutta voi tuntea, mutta se ei saa johtaa toisen (kohtee) ahdistamiseen tai painamiseen. Silloin ollaan liian pitkällä.

"onnistun pilaamaan mukavia illanistujaisia kun sitten keittää yli...sanon vaan typerästi"

Kuulostaa hälyttävältä. Minä en kauaa moista katselisi.

"Naisellani on akateeminen koulutus sekä miesvaltainen työympäristö, itse olen käynyt ammattikorkean ja olen pienen firman omistaja"

Haittaako se sinua? Vai teetkö siitä ongelman?

"jäänkin naiseni varjoon sosiaalisissa tilanteissa"

Haittaako se sinua?

"haluan onnistua tässä suhteessa ja kysyisinkin että onko täällä elleissä kokemusta mm. jostain terapiasta? Kannataako minun mennä psykoterapiaan ja auttaisika se?"

Jos haluat jatkaa suhdettanne ilman, että se kiristyy, kannataa hakea apua joko itselleen tai sitten suhteeseen.

 

[juuliskainen]

sinä ajat naisesi vain kauemmaski itsestäsi, kohta hän kuvittelee,, parempi todella käydä vieraissa, niin se pelko sinusta on ainakin sitten pois, se on faktaa sitten...mutta liian raakaa.

 

[Neiti keittiöspykologi]

Ensin täytyy kyllä kehaista sinua sen suhteen, että enpä ole noin fiksua lähestymistapaa koskaan aikaisemmin havainnut kenenkään tuntemani miehen kohdalla tuollaisessa tilanteessa. Olet aika ainutlaatuinen, kun yrität ajoissa tehdä asioille jotain etkä vain jää syyttelemään muita tilanteista, joissa koet pahaa oloa.

Tuo terapiaan hakeutuminen tuntuu yleensä olevan viimeinen asia, minkä suomalainen mies suostuisi tekemään. Mieluummin tuhotaan kaikki hyvä elämässä, kuin mennään jonkun "kallonkutistajan" pakeille. Tämä asenne loukkaa itseäni, sillä olen aina antanut paljon arvoa ammattiauttajien työlle ja itse kokenut saaneeni apua psykologien ja muiden ammattilaisten kanssa keskustelusta. Ikävä kyllä kaikenlaista tarjontaa noissakin piireissä on ja kannattaa aluksi tehdä todella töistä sen eteen, että löytää ihmisen, jonka kanssa henkilökemia pelaa. Muuten hoidosta ei ole kovin suurta hyötyä.

Tutkimuksissa on osoitettu, että tärkeintä terapian onnistumisen kannalta on juuri terapeutin persoona ja hänen suhteensa asiakkaaseen. Suuntauksella ei ole niin hirveästi väliä. Tosin eri terapiamuodoissa on suuria eroja sen suhteen kuinka nopeasti asikas alkaa saada niistä apua. Lisäksi olen itse hyvin skeptinen joitain suuntauksia kohtaan. Varmasti kannattaa miettiä ensin millaista terapiaa haluaisi ja selvittää terapeutin suuntaus. Moni on saanut hyvää apua esimerkiksi kognitiivisesta psykoterapiasta. Löytyy varmasti myös paljon hyvää kirjallisuutta, jonka avulla noita hankalia asioita voisit pohtia.

Menneisyyteen ei kannata takertua ja elättää sen vaikutuksia vuodesta toiseen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö menneisyyden tapahtumia kannattaisi käsitellä ja selittää itselleen syy ja seuraussuhteita. Kuitenkin tärkeintä on kysymys: miten tästä eteenpäin? Miten tahdon toimia tästä eteenpäin hankalissa tilanteissa, mitkä voisivat olla vaihtoehtoisia ajatuksia pelokkaille ja negatiivisille ajatuksilleni? Kokeile vaikkapa ajatuspäiväkirjan tekniikkaan perehtymistä.

Itse olen tässä jo jonkin aikaa yrittänyt vihjata mieheni (tällä hetkellä ex) tarpeesta kokeilla ammattiauttajan kanssa juttelemista. Hän kärsii samantapaisista ongelmista, kuin sinä, mutta osaa aina erilaisten tilanteiden jälkeen syyllistää muita käyttäytymisestään. Toisaalta hän syyttää myös todella rankkaa menneisyyttään, jonka vaikutus näkyy edelleen hänen itsetunnossaan sekä eräänlaisena lohduttomana turvattomuutena.

Mieheni oli suhteen alusta lähtien äärimmäisen mustasukkainen lukuisista miespuolisista tutuistani (jotka alkoivatkin sitten putoilla pois tuttavapiiristä, mikä varmasti helpotti hänen oloaan). Lisäksi hän koki, että mikä tahansa hieno harrastus, sosiaalinen kanssakäyminen yms. joka minulle toi iloa ja jossa pärjäsin oli jotenkin häneltä tai "meiltä" pois tai teki minusta paremman tai suositumman.

Hän sai aluksi kauhean noloja kohtauksia tilanteissa, joissa ei kertakaikkiaan millään objektiivisella mittarilla arvioituna olisi ollut syytä tuntea mustasukkaisuutta tai alemmuutta. Lisäksi hän hoki usein kuinka joku päivä vaihdan hänet johonkin parempaan, lahjakkaampaan ja komeampaan alfaurokseen . En käsittänyt näitä pelkoja ja niiden vakavuusastetta, sillä mieheni edusti minulle juuri tuollaista ykkösmiestä, jonka löytämisen koin elämäni hienoimpana tapahtumana.

Vähitellen mieheni oppi luottamaan minuun sen suhteen, etten pettäisi häntä tai flirttailisi koko ajan muiden miesten kanssa, sillä hän ei saanut minkäänlaisia todisteita epäilyilleen sekä joutui itse tilanteeseen, jossa hän huomasi käyttäytymisensä haitat sekä nöyryyttävyyden aika karvaasti. Ikävä kyllä tästä alkoivatkin sitten muunlaiset ongelmat.

Mies ei kestänyt enää harrastustani, jossa olen hyvä ja josta hän kokee jonkinlaista katkeruutta. Hän alkoikin olla mustasukkainen tätä harrastusta kohtaan ja tämä osaksi vaikutti siihen, että hän lopulta jätti minut. Toki muitakin tekijöitä oli, mutta pääpiirteissään kaikki selitykset liittyivät hänen ahdistukseensa, erillisyydentunteeseensa. Lisäksi hän sanoi kokevansa että olen kaikkea liikaa, olen liian vahva jne jne.

Suren vieläkin hetkiä, joina mieheni alkoi vertailla meitä erinäisissä taidoissa ja ominaisuuksissa. Tuollainen tuntuu niin pahalta, jos itse on nostanut toisen jalustalle ja yrittänyt kaikin tavoin osoittaa kunnioitusta häntä kohtaan, mutta joutuu huomaamaan, ettei mikään määrä arvostusta ja kauniita sanoja ja tekoja riitä korjaamaan toisen epävarmuutta itsestään.

Tulipa pitkä kirjoitus. Tuo vain kuulosti niin tutulta tuo tarinasi. En osaa enää sanoa oikein muuta, kuin että tuntuu hienolta lukea kuinka kauniisti kirjoitat naisestasi ja kuinka kunnioitat häntä. Itsekin olet varmasti tehnyt häneen vaikutuksen, kun hän on sinut valinnut ja hän pitää varmasti arvossa asioita, joissa sinä pärjäät ja olet hyvä.

Siksi tällaisissa asetelmissa ei kyllä kannata mielestäni lähteä etsimään suurennuslasin kanssa syitä epäillä naistaan tai ajatella jäävänsä hänen varjoonsa. Tuollaisia epäilyjä saa kyllä huonolla itsetunnolla varustettu ihminen vahvistettua loputtomiin. Siksi kannattaa oikeasti hoitaa itseään kuntoon ja uudelleenrakentaa omaa itsetuntoa sekä vahvuusalueita.

Onnea sinulle tulevaisuuteen sekä itsetutkiskeluun! Kunpa miehenikin olisi ollut noin avoin ja uskalias yrittämään vielä, niin hänen ei tarvitsisi nyt harrastaa itsetutkiskelua yksin isossa asunnossaan...