Alkuperäinen kirjoittaja petra:
ensinnäkin, kyllä minä ajattelen myös omilla aivoillani. Ei usko poissulje ajattelua. Onhan monet tiedemiehetkin ja ns. "suuret herrat" uskovia, ja samalla ajattelevia ihmisiä. Raamattu on Jumala ilmoitusta meille ihmisille. Raamattu selkeästi ilmoittaa meille ihmisille, kuinka Jumala on meitä rakastanut, niin paljon että Hän halusi meidät luoksen, taivaaseen, iänkaikkiseen elämään. Islamin uskolla ja kristinuskollahan on yhteinen juuri? Tiesitkö sitä? Muslimeilla ei kuitenkaan ole Vpahtajaa, Messiasta, vaan heidän pelastuksensa on riippuvainne ihmisen teoitsa. Ja kuitenkin Jumala on pyhä, taivaaseen ei ihmisellä ole menemistä omin ansioin. nykyisin herätys on suurimmillaann juuri noilla alueilla, joissa esim hindulaisuus on ollut vallalla. Etelä-Amerikka, Kiinna, Lähi-Itä. Nämä ihmiset kuulevat sanoman Jeesuksesaa tv:n ja netin kautta. Myös muslimit ovat löytäneet elävän Vapahtajan.
Kyllä tiedän uskonnoista ja niiden juurista. Ajattelin vain, ja olinkin oikeassa, että näet kristinuskon ainoana oikeana, siis uskon Jeesukseen vapahtajana. Hindut sun muut, muslimitkin siis turhaan kolkuttelevat taivaan portteja, elleivät kohti kristinuskoa käänny. Tämä on niin pöyristyttävän ylemmyydentuntoista, etten koskaan tule käsittämään. Siis länsimaissa me ja vain me olemme löytäneet Sen Oikean Uskon ennen muita. Ja nyt meidän osamme olisi julistaa.
Sinua ei siis häiritse se, että Raamatussa on sitä ja tätä ja vaikka mitä? Tahdon tietää, miten voit valita sen todellisen sisällön? Jos kykenet siihen, etkö silloin tavallaan korota itsesi ihmisen yläpuolelle, Jumalan tasolle ikään kuin, kun kerran voit itse päättää oikeasta ja väärästä? Näihin tuskin saan vastauksia, olen usein yrittänyt. Vastauksia en saa, koska niitä ei ole.
Harva tiedemies uskoo, tietänet sen. Osa uskoo ja se onkin perin ristiriitaista. Lähinnä todiste siitä, kuinka syvälle ihmislapsen mieleen voidaan asioita, irrationaalisiakin, juurruttaa.