Mihin "laitatte" lapsen...?

Meillä jätkä oppi ryömimään, konttaamaan ja nousemaan viikon sisään miehen loman aikaan. Nyt onkin ongelmana se, että mihin lapsi siksi aikaa kun esim. käyn postin, käytän koiran pissillä ym. mitä pitää tehdä myös miehen töissä ollessa ja jätkän valvoessa? Aiemmin oon kantanu mukaan, mutta esim. näin vesisateella ei tosiaankaan viitsisi toista kastella kun käyttää koiran 2 min pisulla ja käy postin samalla.

Ja tiukkiksille, tosiaankin - aion jättää lapsen yksin tuon 2 min ajaksi kun OMALLA PIHALLA hoidan nuo max. 2 min vievät asiat jos vain keksin miten sen turvallisesti voisin tehdä.
 
Rukoilijasirkka
Alkuperäinen kirjoittaja TuiKKu:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Pinnasänkyyn.
Samoin.
Mun lapset on osanneet kiivetä siitä pois, ennen ku on oppineet kävelemään. Siis alle 8 kuukautisina. Vaarallista sekin, kun sieltä pongahgtaa lattiaan pää edellä.

Mieluummin jättää lapselle jotain mukavaa tekemistä, missä ei satuta itseään niin suurella todennäköisyydelllä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön:
Suihkun ajaksi en kyllä uskaltanut jättää pinnikseen, vaan nostin syöttötuolin (jossa meillä on valjaat) kylpääriin ja vauva siihen. Pienempänä sitterissä sama. Saa olla rauhassa suihkussa.
mä olen ottanut mukaan suihkuun tai sitten käynyt kun on nukkumassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja olava:
Meillä on olkkarin ja keittiön välissä aita ja olen neitin sinne aina jättäny ku ole tehny näitä pikasia asioita käyttäny koiraa tms. ja hyvin on toiminu.
endie, näin vesisateella en tosiaan viitsis (laiskimus kun oon) alkaa topata sadehuppua yms. kun siinä ajassa suunnilleen oon homman jo hoitanu pihalla.

olava, meillä sen verran ropelo lapsi, että en uskalla jättää hetkekskään yksin mihinkään missä a)varmasti jättää sormensa johonkin väliin, b)vetää jotain jostain niskaansa, c)ropeltaa muuten vaan luvattomiin paikkoihin vaikka lapsiystävällinen koti onkin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pauna:

Meillä ei kanssa pysyny pinnasängyssä vaikka pohja oli alhaalla, sen verran että seisomaan oppivat ja vetivät itsensä reunan yli kun ylttivät reunaan. Mä ottaisin mukaan ja pukisin ne sade vehkeet ja tekisin koiran kans hiukan pitemmän pissi lenkin niin ei tarttis turhaan pukee, muutenkin kyllä menin ulos aamusta kun muksut oli pieniä, koira tuli pissitettyä samalla.
 
.
Mulla ei ole mitään niin tärkeätä tekemistä, että mun pitäis jättää lapseni yksin edes minuutiksi. Siinähän se lapsi samalla saa vesileikkejä leikkiä, kun koiraa pissattaa. Ja suihkuunkin kyllä ehtii lapsen nukahdettua tai miehen töistä tultua.
 
ja
Alkuperäinen kirjoittaja .:

entäs ne joilla ei ole miestä ja on oikeesti meno johonkin ja pakko päästä suihkuun? Elämä ei aina ole niin mustavalkeeta....
 
.
Alkuperäinen kirjoittaja ja:

No lapset messiin suihkuun.
 
näin mä teen kun mies on pois 5pvää viikosta et muksut mukaan. tai sit tosiaan käyn ku pienempi nukkuu .
 
No voi sun---
Pinnasänky on turvallinen paikka sen pari minuuttia, aivan varmasti... jos vauvalla tai lapsella ei ole taipumusta kiipeillä...

Aina ei välttämättä pysty ottamaan mukaan, on erilaisia tilanteita... Saman verran menee aikaa veskis, otatteko vauvan aina mukaan?
 
Yhteistyössä