Mä olen ihan lopussa. :'(

["a.p"]

[QUOTE="suski";22524893]Ei haittaa, kun kappalejako oli kunnossa .

Oletko harkinnut panevasi välit poikki äitiisi? Hän ei selvästikään tee hyvää sun mielenterveydelle :/ .[/QUOTE]

Itseasiassa tein juuri äsken näin. Mulla on siitäkin paha mieli, puhuin ehkä minuutti sitten mutsin kanssa, ja lopulta sekin meni siihen että haukuin hänet lyttyyn ja löin uurin korvaan. En aio olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan. Mua ahdistaa ihan suunnattomasti tällä hetkellä, tuntuu että päälimmäisenä olotilana on puhdas viha ja katkeruus. Tekis mieli soittaa neuvolaankin, mutten uskalla.

 

[LisaMarie]

[QUOTE="a.p";22524958 begin_of_the_skype_highlighting**************22524958******end_of_the_skype_highlighting]Mua ahdistaa ihan suunnattomasti tällä hetkellä, tuntuu että päälimmäisenä olotilana on puhdas viha ja katkeruus. Tekis mieli soittaa neuvolaankin, mutten uskalla.[/QUOTE]
Olisiko mahdollista, että olet jossakin kohtaa anteeksiantamisen prosessia? Se menee suunnilleen näin:

1. Hämmennys,... epäusko "mitä mulle on tapahtunut?"
2. Ahdistus, epämääräinen tunne, että kaikki ei ole hyvin, tähän on hyvä jäädä jumiin ja alkaa joku pakonomainen toiminta (päihteet, työ, siivousneuroosi, netti, pelaaminen...)
3. itsensä hylkääminen, itse syytökset; jos minä olisin...jos minä en olisi...
4.Masennus on normaali reaktio epänormaaliin tapahtumaan, kuten siihen, että on tullu kohdelluksi väärin.
5. Viha (Tää on mun ongelma. Itsepetos astuu kybällä kuvaan, mä olen niin helvetin hieno ihminen, että mähän en vihaa...ja siksi vielä aika jumissa, koska olen kyvytön myöntämään vihan tunnetta tai ainakin kohdistamaan sitä oikein)
6. Pettymys ja suru siitä, että joku minulle todella rakas on voinut kohdella minua niin väärin, joku johon olen luottanut (tai johon ainakin olisi kuulunut voida luottaa, jos kyseessä on esim. vanhemmat)
7. Hyväksyminen ja ymmärrys, johon ei saa kiirehtiä, seuraa ahdistusta jos koittaa ymmärtää toista ennen kuin on siihen valmis. Voi ymmärtää ja hyväksyä, että näin on käynyt, mutta kaikkea tapahtunutta ei koskaan saa hyväksyä "normaalina"
8 Anteeksiannon tuoma vapaus, kun uskaltaa vihata on vapaa myös rakastamaan.

Tässä siis puhutaan anteeksiannosta siitä näkökulmasta, että sä itse pääset tapahtumasta irti, sun elämä voi jatkua, ei siinä merkityksessä, että pitää antaa anteeksi jollekin, jotta sen toisen olis parempi olla. Tuo perosessi on kuitenkin pitkä ja monikerroksinen, ei niin, että se menisi järjestyksessä kohta kohdalta, vaan kaikki on käytävä tavalla tai toisella läpi, joskus useampaa vaihetta kerralla, joskus takaisin jo läpikäytyyn palaten.