Miettikääpä ite, lasten joululahja-asiaa ja painavaa sellaista.

Opettaa ettei itke sen perään mitä ei saanut, no jaa, kai sitä lapsikin saa olla pettynyt.

Ostaa viime joulun hittilelu- taas no jaa, riippuu niin lapsesta ja kavereista, joillekin sopii oikein hyvin, toiset jäävät taas sosiaalisesti jälkijunalaisiksi, vähän ulopuolisiksi- vaikka kaverit eivät pahaa tarkoittaisikaan.

Paras tapa lienee seurata ihan oikeasti lastaan ja sovittaa periaatteensa lapsen mukaan, niin että joulu on iloinen juhla- kaikille.

 

Näissä ketjuissa vain tunnen itseni niin syylliseksi, kun tosiaan itselläkin on ollut aina toi linja kuten sulla. Voi kun voisikin pitää omat arvot joulunakin, ilman syylisyyttä.

Älä turhaan tunne syyllisyyttä, te teette niin kuin teidän perheelle sopii.

Mä taisin edellisellä sivulla todeta, että ostamme lapsillemme jouluisin aina heidän toivomansa lahjat (toiveita siis yleensä se yksi tai kaksi). Tarkemmin ajateltuna kuitenkin täytyy ottaa huomioon se, että lapsemme ovat kaikki poikia ja kautta aikain heidän toiveensa ovat olleet lähes aina Legoja. Sellaiset toiveethan on helppo toteuttaa, sillä kyseiset lelut ovat hyvin pitkäikäisiä ja niillä leikitään eri muodoissaan ties kuinka pitkään. Jos lapsemme toivoisivat jotain "pilipalijuttuja" (oli kuinka hittijuttu tahansa, itse asiassa me tai lapsetkaan emme ole niistä selvillä), joiden voisi kuvitella hajoavan helposti, niin kyllä mä "ohjaisin" lapsen toivetta toiseen suuntaan. Mun ei vain ole tähän asti tarvinnut tehdä tuollaista, voi olla, että sekin aika joskus tulee. Lapsemme eivät myöskään tähän asti ole toivoneet koskaan mitään älyttömän kalliita lahjoja, eli siihenkään ei ole tarvinnut puuttua.

Meillä lapset ovat ns. oman tiensä kulkijoita, esikoiselle esimerkiksi ne jokin aikaa sitten huudossa olleet kalliit "pottalippikset" olivat syvä huvituksen aihe. Hän ei kuulemma sellaista pistäisi päähänsä mistään hinnasta, vaikka lähes kaikilla pojilla koulussa oli sellaiset.

 

Siis miten te APn kaltaiset idiootit ette vaan tajua? Miten ihmeessä he (eli me) jotka välttävät ja vähättelevät materiaa ja lahjavuoria, ostaisivat jotain tiimarin krääsää lapsilleen, varsinkaan lahjaksi?! Koko aloitushan on aivan järjetön! Jos jotain nyt pitää ostaa, niin juuri se yksi ja hartain toive.

 

Jos perheessä on taloudellisesti tosi tiukkaa niin ei ne lapset välttämättä ole edes tottunut mihinkään isoon ja kalliiseen. Voihan aikuinen johdatella sitä lasta vähän esim "olisko joku ihana värityskirja, jonka toivoisit pukilta" "Olisiko sulla jotain kivaa pikku-autoa tai nukelle joku vaate, jonka haluaisit saada pukilta""haluaisitko siskosi kanssa yhdessä toivoa pukilta jonkun kivan lautapelin" jne
Ei sitä silloin tarvitse antaa kuvastoa käteen ja pyytää ympyröimään.

Meilläkin käydään ulkomailla kerran pari vuodessa, tehdään pienempiä reissuja jne. Ei se poista sitä, etteikö lapsi saisi jouluna mitä toivoo. Mä itse ostan lapselleni yleensä kaiken mitä hän toivoo. En todellakaan ole silti sitä mieltä, että sekään on hyvä. Toisaalta itse sain lapsena kaiken haluamani, eikö musta kasvanut materialistia ja osaan arvostaa elämän pieniä iloja. Mulla on hyvät välit vanheempi ja he viettivät lapsena aikaa mun kanssa. En koskaan tule ymmärtämään, miksi lahjat sulkisi pois yhdessä olon?
Vietämme paljon aikaa pojan kanssa. Harrastetaan,leikitään ja vaan ollaan. Meillä on jouluna todella tärkeää kuusen koristelu, pipareiden leivon ja jopa joulusiivous.
Aattoaamuna laitetaan ulos erilaisia kynttilöitä yms ja poika on ihan täpinöissään.

Kyllä jokaisen lapsen pitää saada edes jotain mitä toivoo. Mä edes halua ajatella, että on olemassa pieniä ihania pilttejä, jotka eivät saa jouluna mitään toivomaansa.

 

Sehän se AP:n idea nimenomaan kai oli, että lapsi saisi edes sen hartaimman toiveensa?

 

Mä oon vasta taltä palstalta oppinut, että sillä värillä on ihan oikeasti niin iso merkitys. Mä kun itse en edes osaa toivoa mitään jotain tiettyä vaan nautin siitä availusta ja yllätyksistä.

kyllä mäkin nautin yllätyksistä, mutta ikävä kyllä n. 9/10 yllätyksestä menee huti, eli ei väri,malli ym ominaisuuksiltaan aole sitä mitä käyttäisin, tarvitsisin tai laittaisin esille.
mun mielestä on 10 kertaa järkevämpää ostaa juuri niitä asioita lahjaksi mitä toinen toivoo ja lisäksi ylläreitä jos uskoo osaavansa kuin se että tuuri pelillä ostetaan jotain joka jää käyttämättä..

 

Siis miten te APn kaltaiset idiootit ette vaan tajua? Miten ihmeessä he (eli me) jotka välttävät ja vähättelevät materiaa ja lahjavuoria, ostaisivat jotain tiimarin krääsää lapsilleen, varsinkaan lahjaksi?! Koko aloitushan on aivan järjetön! Jos jotain nyt pitää ostaa, niin juuri se yksi ja hartain toive.

Näin juuri! Samaa ihmettelin minäkin ketjun alussa, mutta vastaukseksi sain vain kuulla, että se on lässytystä ja että minulla on ongelmia luetunymmärtämisessä... Vihdoinkin toinen järjen ääni! Useimmat kommentit ovat täällä ihan OT!

 

Olen kyllä samaa mieltä. On paljon vanhempien vastuulla, jos ei pysty toteuttamaan lapsen toiveista mitään. Ihan varmasti jokaisella muksulla on pilvin pimein krääsää ja vähemmän krääsää mitä toivoa. Jos se lapsi toivoo vaan 15t mopoautoa, voihan se äiti ja isi sanoa, että olisko jotain kirjaa ja leffaa mitä haluaisit.. Hei mites se Puman huppari jota pyysti kesällä tai uus hiirimatto josta puhuit viimeviikolla.

 

[QUOTE="vieras";25222762]

Paras tapa lienee seurata ihan oikeasti lastaan ja sovittaa periaatteensa lapsen mukaan, niin että joulu on iloinen juhla- kaikille.[/QUOTE]
Vaihtoehtoisesti kasvattaa lapsensa siten, että hän sopii perheensä periaatteisiin Mä muuten tunnen yhden ihmisen, joka 3-vuotiaana toivoi joululahjaksi oikeaa kultaharkkoa. Ja sai sen. Joulun jälkeen harkko vietiin pankin tallelokeroon ja siellä se on ollut parikymmentä vuotta.

 

Minä muistan lapsuudestani kaksi toivetta, jotka eivät koskaaan toteutuneet.
En saanut Peppi Pitkätossu-peruukkia, jota en muista toivoneeni erityisesti jouluksi- mutta toivoneeni noin yleensä. Mutta mitään katkeraa hampaankolossa ei kuitenkaan sen vuoksi vanhempiani kohtaan ole.=)

Tosin lapsuudessani joululahjoja osteltiin enemmänkin yllättämisperiaattella, tai sillä periaattella, että tiedettiin vastaanottajan siitä ilahtuvan.. eikä niinkään, että olisi esitetty toiveita. Lahjat olivat jonkun mittakaavan mukaan melko pieniä ja vaatimattomia. ( jos vertailukohteena käytettiin kaveriperheitä)mutta en muista, että olisin mitenkään jatkuvaa kateutta ja alemmuudentunnetta tuntenut sen asian vuoksi. Meidän perheemme joulunviettoon sisältyi monta sellaista asiaa, jotka tekivät niistä lahjojen lisäksi lapselle sadunhohtoisen ja arjesta erottuvan.

Mutta yhden asian silti muistan, toivoin sellaista Barbiea, jonka nimi taisi olla Superstar tms. jolla oli selässä joku nappi, jota painamalla sen sai pussamaan.. Ja sellaista en saanut. Vaan sain jonkun sellaisen herttaisen nukkeperheen ( sellaisia kutakuinkin Barbien kokoisia) jossa oli isä, äiti ja idyllisesti sievä pieni tyttö ja poikavauva. Sitä pakettia aukaistessa tunsin oikeasti hetkellistä katkeruutta..
Ja minua ärsytti, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä oli kyse lähinnä siitä, ettei isälläni ollut mitään tuntemusta Barbeista ja tuolla ostoksella hän ajatteli vilpittömästi ilahduttavansa minua.. mutta silloin koin sen sellaisena, että toivettani ei koettu soveliaaksi ja minulle annettiin tuollainen harmonisempi Happyfamily lelusarja. ( tosin siitäkin oli ehkä pikkuisen kysymys) Mutta selvisin kyllä pettymyksestä ja leikin tuolla nukkeperheellänikin..

Mutta koska muistan asian, jollain lailla yhä, voin myöntää, että lasten toteuttama jätetyt toiveet voivat vielä muistua aikusiässä mieleen. En tosin koe tuosta syvästi traumatisoituneeni. Enkä ole sillä linjalla, että lasten kaikki toiveet pitää toteuttaa. Mutta olen kyllä paljon pohtinut sitä, että osaisin oikealla lailla suhtautua lasten toiveisiin.. silloinkin kun toivovat jotakin sellaista, joka minua syystä tai toisesta arvelutttaa.. ja olen pyrkinyt löytämään jonkinlaisen keskitien asiassa. Inhosin aikoinaan aluksi Brazeja, liittäen niihin vähän ahdasmielisiäkin mielikuvia siitä, kuinka ne vääristävät tytöille naisenmallia jne. Mutta kun esikoinen sellaista aikoinaan HARTAASTI toivoi, sai hän ns. joulupukilta sellaisen.. sen yhä markkinoilla olevan herttaisen nukkperheen sijaan.


( jaaritteluksi meni, mutta imuri saa odottaa....)

 

Kyllä mulle on se lapsen ilo jouluna itelle suurin lahja. Mulle on itsestään selvyys, että lapset saa kukin jotain haluamaansa. Mä olen omista menoistani tinkinyt koko syksyn, että saan lapsille joulun. Teinit jo ymmärtää, ettei meillä ole varaa iPhoneen tai Pariisin matkaan. 16-vuotias toivoi vartalonkuorinta-ainetta ja bodybutteria body shopilta ja yhtä kirjaa. Ne hän saa. 14-vuotias halusi niittivyön ainoastaan ja sen hän saa.
6-vuotiaalla oli sitten oikein pukin lista, jota yhdessä kirjotettiin. Mä ainakin nimenomaan johdattelin vähän lasta sanomalla juurikin, olisiko joku vaate barbielle, kirja tai uusi tarravihko yms ja sitten yksi vähän isompi. Disneyn monopoli oli lopulta hänellä se päätoive ja sen saa. Lisäksi tarroja ja tarrakirjan, barbielle juhlamekon ja yhden barbien.

 

Vaihtoehtoisesti kasvattaa lapsensa siten, että hän sopii perheensä periaatteisiin Mä muuten tunnen yhden ihmisen, joka 3-vuotiaana toivoi joululahjaksi oikeaa kultaharkkoa. Ja sai sen. Joulun jälkeen harkko vietiin pankin tallelokeroon ja siellä se on ollut parikymmentä vuotta.

Aivan. Mä ainakin ymmärsin pienenä, että mun ei ole järkeä "hartaasti toivoa" jotain laskettelusettiä, koska en voi sitä saada. Toivoin sellaisia lahjoja, jotka olivat mahdollisia. Niitä oli kiva vanhempien antaa ja lasten saada. Ei lapset ole typeriä ja ymmärtämättömiä toiveissaan, jos heitä ei sellaiseksi kasvata.

Aloitus oli vähän hölmö.

 

Omat lapseni ovat mielestäni aika hyvin sisäistäneet sen, että toiveensa voi asettaa tietyn raamin sisään. Kuulosta tuollaisena tuo lause aika pahalta, mutta siis, että on olemassa tiettyjä reunaehtoja lahjojen ostolle. Esikoinen esimerkiksi nimesi yhden tietyn kirjan, jota toivoo- ja sen myös saa. Kyllä minusta toiveita voi ja saa toteuttaa, pitäytyen kohtuudessa. Se mikä sitten kullekin/ kellekin kohtuus onkin toinen juttu.

 

Itse en muista mitä en saanut joululahjaksi vaikka toivoinkin. Muistan kyl lahjoja jotka olivat minusta erityisen mieleisiä, mutta en muista niitä toivoneeni esim. sahalaitakuvioiset lapaset, turkoosit koira-aamutohvelit, karttapallo. Me ollaan tehty niin, että voi esittää kaksi lahjatoivetta jotka ovat kohtuuhintaisia joista lapsi joko saa molemmat tai toisen riippuen toiveesta sekä siitä miten toiveita löytyy meidän käpykylän valikoimista. Lisäksi saavat sitten jotain muita lahjoja esim. kirjaa ja yöpukua.

 

Vaihtoehtoisesti kasvattaa lapsensa siten, että hän sopii perheensä periaatteisiin

Osittain samaa mieltä. Periaatteiden sovittaminen lapsiin ja toisin päin on taas niitä lapsen tuntemis-juttuja. Kavereita kun ei voi kasvattaa samalla ja on kurjaa, jos lapsen pitää olla yksinäinen tulenkantaja. Eli hieman löysää omaa pipoaan, jos sillä voi helpottaa lapsen sosiaalista elämää. Arvoja voi vahvistaa sitenkin, että antaa sen aikuisen mielestä vähemmän suotavan lelun ja suo sen ilon ja keskustelee sitten silloin tällöin siitä miksei itse ole kovin ihastunut leluun.

 

Mä sain yks joulu just nimenomaan sen merkkisen jutun, mitä olin ilmaissut etten ainakaan halua (!!). Voin kertoa että se ällistys mikä siitä seurasi oli aika mieleenpainuva juttu. Ois jättäneet koko toiveen toteuttamatta mielummin.

 

Voin vielä ymmärtää, että vanhemmat antavat lapsilleen arvojensa mukaiset lahjat, mutta sitä en ymmärrä, kun luen vanhemmista, jotka "sensuroivat" muiden lapsille antamat lahjat. Eli mummon lahjaa ei lapselle anneta, koska se on arvojemme vastainen.

 

[QUOTE="vieras";25222923]Osittain samaa mieltä. Periaatteiden sovittaminen lapsiin ja toisin päin on taas niitä lapsen tuntemis-juttuja. Kavereita kun ei voi kasvattaa samalla ja on kurjaa, jos lapsen pitää olla yksinäinen tulenkantaja. Eli hieman löysää omaa pipoaan, jos sillä voi helpottaa lapsen sosiaalista elämää. Arvoja voi vahvistaa sitenkin, että antaa sen aikuisen mielestä vähemmän suotavan lelun ja suo sen ilon ja keskustelee sitten silloin tällöin siitä miksei itse ole kovin ihastunut leluun.[/QUOTE]
Ymmärrän tuon Mun lapseni ovat jo 25 ja 20 v ja - onneksi - heidän lapsuudessaan ei kaverisuhteet riippuneet siitä, mitä lapsi omisti ja mitä ei. Enemmän asiaan vaikutti esim se, saiko kaverille mennä usein mennä leikkimään vai kuuluiko lapsi niihin, joiden vanhempien mielestä vieraat lapset ovat vain häiriöksi.

 

aika monella lapsella on varmasti pitkä lista mitä toivovat, joten luulisi sieltä yksi tai kaksi löytyvän jotka voi toteuttaa. esikoinen toivoi kyllä pleikka 3, nintendo ds:ssää, omaa läppäriä.. ei tule saamaan. saa kyllä toivomiaan koulutarvikkeita ja sen legon ninja talon tai mikä lienee. samoin tyttö toivoi vaikka mitä erilaisia lemmikkijuttuja ja miljoona erilaista nukkekotia jne. tulee saamaan toivomansa haukkuvan koiran ja jäätelökoneen.

 

Ymmärrän tuon Mun lapseni ovat jo 25 ja 20 v ja - onneksi - heidän lapsuudessaan ei kaverisuhteet riippuneet siitä, mitä lapsi omisti ja mitä ei. Enemmän asiaan vaikutti esim se, saiko kaverille mennä usein mennä leikkimään vai kuuluiko lapsi niihin, joiden vanhempien mielestä vieraat lapset ovat vain häiriöksi.

Hieman raakaa ajatella, että kyseessä varsinaisesti se omistaminen, vaan kun ne leikkii jollakin yhdessä (vaikka Bratzeilla) niin onhan se Mollamaija-nukke siinä hieman eriparinen. Eli ihan ilman kiusaamistarkoitusta voi mennä pieleen. Tämäkin riippuu tosiaan niiiin paljon lapsesta, kavereista ja sattumasta- pitää vaan vanhempana yrittää kuulostella, että mites meilläpäin.

 

paras yllätys jouluna on ehkä siskolle ja minulle yhteiseksi ostettu höyläpenkki ja tarvittavat välineet.. vieläkin se on mummolassa ja hengissä, joskin kovia kokenut käytössä.

 

Entä, jos se lapsi (jo vähän isompi) toivoo sitä tiimarin barbia tai sitä joulun ehdotonta muotiroinaa, jota ette mielellänne osta, koska se ei ole kestävä eikä kehittävä. Ostatteko ne vain koska ne on lapsen ykköstoiveena?

 

Mutta miksi, miksi ei edes kerran vuodessa voisi saada sitä yhtä lahjaa minkä on halunnut???

aarhg, että mä inhoan tätä ole tyytyväinen siihen mitä sait äläkä valita. Varsinkin lasten pitäisi se palstan mukaan sietää nurisematta.


Mutta aikuiset nuriset kyllä, anoppi osti väärän värisen astiaston, mies ei ostanut just sitä oikeaa timanttikaulahaunaa. Sain vääränväriset käsipyyhkeet.

olkaa hiljaa älkääkä valittako vaan olkaa tyytyväisiä siihen että saitte edes jotain.

Ja parhaana kaikista, me toivottiin häälahjaksi rahaa ja saatiin ihan turhaa krääsää ja meille sopimattomia astioita, lakanoita ja pyyhkeitä!

 

[QUOTE="vieras";25223115]Hieman raakaa ajatella, että kyseessä varsinaisesti se omistaminen, vaan kun ne leikkii jollakin yhdessä (vaikka Bratzeilla) niin onhan se Mollamaija-nukke siinä hieman eriparinen. Eli ihan ilman kiusaamistarkoitusta voi mennä pieleen. Tämäkin riippuu tosiaan niiiin paljon lapsesta, kavereista ja sattumasta- pitää vaan vanhempana yrittää kuulostella, että mites meilläpäin.[/QUOTE]
Jo mun lasteni lapsuudessa oli lapsia, joilla oli useampi kuin yksi Barbie. Jos kaverilla ei ollut yhtään Barbieta, niin sille tietysti lainattiin. Noi Brazit taitaa olla aika sama juttu kuin barbitkin. Voi myös kysyä, pitääkö sen Brazin olla joululahjaksi saatu ja uutena ostettu vai voisiko sellaisen hommata eurolla kirpputorilta? Siis jos kavereillakin on vain yksi Braz ja niillä nyt halutaan leikkiä.

 

Nojaa...En mä krääsää niinkään saanu kakarana vaikken kaikkea todellakaan mitä toivoin. Nyt tolla 4v hartain toive on pikkulegot eli aivan mahdollinen ja niitä myös saa. Eli hänellä on varsin kohtuu toiveita enkä meinaakaan opettaa siihen että pitää olla kallista ja hienoa tavaraa lahjoina. Enkä siihen että kaiken saa mitä haluaa.