Kyllä se on tuo naisen mieli kuin tuuliviiri. Täytän 34ja minulla on kolme pian kuusivuotiasta. Välillä käy ajatuksissa, että millaista olisi saada yksi vauva kerralla? En ole kokenut ns. normaaliraskautta puhumattakaan niistä vauvan ja äidin kahdenkeskisistä ajoista? Olen nähnyt unta vauvasta ja panen tämän kyllä tikittävän biologisen kellon piikkiin. Lapseni ovat aina joutuneet jakamaan kaiken, joten heille olisi vähintäänkin kohtuullista, että omistaisin kaiken mahdollisen ajan ja huomion heille. Elämäntilanteeni on opiskelujen takia hyvinkin kiireinen eli iltaisin ja viikonloppuisin tehdään PALJON läksyjä. Terveyteni ei myöskään ole paras mahdollinen, sillä kärsin puolet odotusajasta kamalaa migreeniä. Oli siis aika tuhti hormonipaukku, kun tuli kolmoset. Mutta toisaalta vauva olisi ihana ja lapset saisivat pikkukaverin hoitaakseen ja muutenki elämänsisältöä. Mies ei ole pätkääkään innostunut ja jos järjellä ajattelen, hulluhan olen. Nyt pitäisi panostaa parisuhteeseen, on ollu kaikiien muka tärkeimpien asioiden jaloissa. Kyllä NAINEN ON IHMEELLISIN / HULLUIN olento hormooneineen maan päällä. Toisaalta, jos lastenteko olisi miesten hallussa, olisiko maailmassa yhtään lasta? On se vaikea sanoa, missä iässä vielä uskaltaa tehdä babyjä, sillä tuo kromosomihäiriöiden riski pomppaa 35 hurjasti. Toisaalta naisten terveydentila on aiempaa parempi, riippuu tietysti yksilöstä ja jos pystyy välttämään stressiä, vielä parempi. Itse olen sellainen hermokimppu, mutta onneksi iän myötä huolehtiminen ja murehtiminen vähenee. Se ei yksinkertaisesti kannata. eli ilmeisesti pitää olla superkiitollinen näistä ja keskittyä tuottamaan iloa jo olemassaolevalle perheelle. Ja ei kun saunaa lämmittämään... Tsemppiä kaikille rohkeille, jokaisen elämä on jokaisen oma!