Miesten seksitavat?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minni_72
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Minni_72

Vieras
Kiinnostaisi tietää, miten paljon ihastuminen ja rakastuminen vaikuttavaa miehen seksikäyttäytymiseen. Takanani on yksi pitkä avoliitto, johon mentiin nuorina ja aika kokemattomina. Seksi oli näin jälkeenpäin ajatellen suloisen hellää ja molemminuolin
pidettiin huolta toisen tarpeista, siksipä onkin ihmetyttänyt tämä meno, että toinen ihminen
(usein nainen) on pelkkä objekti. Eron jälkeen olen katellut ympärilleni ja erinäisten suhteiden jälkeen havainnut, että omalle kohdalleni on osunut karkeasti ottaen kolmea tyyppiä:

1) "Panokoneet", jotka ovat omaksuneet seksipuuhat ilmeisen suoraan pornoleffoista. Pääasia on suuseksi ja raivoisa paneminen eri asennoissa. Kovakouraisuus ja muutenkin kaikenalaisen hellyyden vähäisyys (ei silittelyä, eikä suukottelua). Jos nainen ei saa orgasmia yhdynnässä niin sitä ei muulla tavalla tarjouduta tekemään saati, että kysyttäisiin "mitä sä haluaisit". Monet näistä ovat eläneet tosi pitkään sinkkuina ja tottuneet tyydyttämään tarpeitaan vaihtuvien kumppanien kanssa ja usein mukana on myös maksullisten seksipalveluiden käyttäminen. Suhde omaan kehoon on narsistinen tai sitten välinpitämätön. Oman kullin(erektion) ihailu ja palvonta saa naurettavat mittasuhteet. Nämä miehet voivat olla ulkoisesti ja tyyppeinä ihan erilaisia (nörtistä harrikkahirmuun), mutta yhteistä on tuo yksipuolinen ja karkea seksi - ja kovat puheet siitä, kuinka edelliset mimmit on lauenneet monta kertaa naimisen aikana...mistä tulee väkisinkin mieleen, että ehkä ne eivät ole koskaan oikeasti kokeneetkaan naisen orgasmia.

2) "Suorittajat", jotka ovat eläneet aikuisen elämänsä sen verran pitkissä suhteissa, että seksin perusasiat on hanskassa - ainakin teoriassa. Vaikka temppuja on paljon niin haittana voi olla liika yrittäminen ja näyttäminen. Nämä eivät välttämättä rohkene ehdottaa kaikkea, mistä haaveilevat ja siksi tyytyvät tekemään sellaista, mikä on turvallista ja kohteliasta. Nämä ovat ihanan ja hellyyttävän tosissaan, mutta usein epävarmoja "taidoistaan", kyselevät paljon (mikä tietysti on hyvä asia) ja kaivavat tavalla tai toisella esille sen "miten suoriutuivat". Näiden kanssa seksi voi olla ilotonta, mielikuviteksonta puurtamista tai sitten oikein tyydyttävää varsinkin jos suhde jatkuu pidempään. Nämä miehet ovat usein kivoja ja vastuuntuntoisia. Kokeilunhalusta ja uteliaisuudesta huolimatta nämä kuitenkin kaipaavat yhtä hyvää suhdetta, mikä on ihan tervettä!

3)"Aidot rakastajat" - näitä on harvassa, mutta on kuitenkin. Nämä miehet ovat herkkiä ja aidosti itsevarmoja, sinut oman seksuaalisuutensa kanssa ja ennen kaikkea halukkaita kohtaamaan kohdalleen osuneen naisen kokonaisuutena. He osaavat keskustella, saada naisen kokemaan, että on haluttu monella tavalla. He osaavat lähestyä sopivan itsevarmasti ja rohkaista naistaan näyttämään haluaan. He osaavat lämmittää naisen pitkillä ja hellillä hyväilyillä, kiusata ja kiihdyttää. Eikä kyseessä ole miestenlehdistä kopioidut temput ja maneerit vaan aito kyky lukea toisen osapuolen reaktioita. Näiden miesten kanssa on upeinta se, että he kiihottuvat naisen kiihottumisesta. Itse akti voi olla kaikkea mahdollista hellästä lähetyssaarnaajayhdynnästä aina hillittömään naintiin keittiönpöydällä kunhan mukana on YHTEINEN kiima ja halu. No arvaatte varmaan, että näitä viimeisiä on harvassa.

Olisi mielenkiintoista tietää, muuttuuko miehen seksitavat iän, suhteiden ja tunteiden muuttumisen myötä paljon? Voiko esim. Panokoneesta tulla oikean ihmisen kanssa herkkä ja oivaltava rakastaja? Tai "Aidosta Rakastajasta" esim. pettymysten myötä tunnoton panokone?
 
Itsevarmuutta tulee iän myötä lisää, mutta se voi kadotakin erinäisistä syistä. Esimerkiksi kovin nuori mies/poika on yleensä aina epävarma, jyrkkä, toisen huomioon ottamaton ja tylsä. Usein vielä laukeaa nopeasti. Kokemattoman kanssa seksi pyörii sopivan rutiinin hiennossa. Tämä alkaa parin ensimmäisen "vakavan" suhteen jälkeen rasittaa, enkä tällaista vätystä enää ottaisikaan.

Tuo suorittaja kuulostaa peräkammarinpoikahissukalta, jonka joku joskus on huolinut vahingossa ja antanut (kännissä) pesää. Tätä vahinkoa hyödyntäen mies on päässyt uusintaan, vaikka ei sitä ole ansainnut. Pitkässä suhteessa seksi voi parantua, mutta hissukka ei koskaan voi taata naiselle maksimaalista nautintoa.

3) kohta kuulostaa maskuliiniselta alfaurokselta. Näitä kaikkien naisten tulisi hakea, vaikka vaarana on, että ei itse ole liian hyvä ko. miehelle ja tulee jätetyksi. Mutta eivät kaikki naiset voi olla D-kupin 92-58-90 missejä, joiden ÄO on 140 ja palkka 4ke/kk. Mutta näillä miehillä on varaa valita. Alfaurokseksi on synnyttävä. Silti kypsyyteen ja ylipätemisen karsiutumiseen menee joitakin vuosia päälle 20v. Mies säilyy parhaimmassa kunnossa näin hiukan alle nelikymppiseksi.
 
Uskon että jokaisen ihmisen, miehen ja naisen seksitavat muuttuvat elämän, ja kokemusten myötä. Pitääkin muuttua, uudistua ja löytää aina uutta eliksiiriä suhteeseen.
Aina se kuitenkin vaatii sen vastakappaleen, siitähän se suhde muodostuu.

Kiva lukea noita ihmismalleja.
Itse olen selvästi tuo "Aito rakastaja".
 
Alkuperäinen kirjoittaja ellionoora:
I

Enpä ole nähnyt yhtä mustavalkoista tekstiä sitten yläasteen ainekirjoitustuntien.

Kuuluun luokkaan 3, mutta valitettavasti ap. onnistui kuvailemaan asiaa ihan eri kannalta ja paljon oivallisemmin.

Ellionoora itse kuulostaa niin luokalta 2.

P.S. Ei "alfauroksen" (kuka näitä oikein keksii) tarvitse vierelleen naista, joka tienaa 4 ke/kk. Sitä vartenhan uros itse tienaa.

Itse en koe tarpeelliseksi puhua rahasta. Sitä joko on tai ei ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Western:
Uskon että jokaisen ihmisen, miehen ja naisen seksitavat muuttuvat elämän, ja kokemusten myötä. Pitääkin muuttua, uudistua ja löytää aina uutta eliksiiriä suhteeseen.
Aina se kuitenkin vaatii sen vastakappaleen, siitähän se suhde muodostuu.

Kiva lukea noita ihmismalleja.
Itse olen selvästi tuo "Aito rakastaja".

Näinhän se menee. Alussa oli panokone ja nyt maailman ihanin "Aito rakastaja". Päivääkään en vaihtasi pois elämästäni rakkaan aviomiehen kanssa:)
 
Mihin on kadonnut suomalainen vaatimattomuus? Tuskin kaikki kommentoivat voivat olla "aitoja rakastajia". Täytyyhän jonkun olla keskinkertaisuuskin, miten muuten näitä asteikkoja voi edes tehdä?
 
Tuossa ryhmittelyssä on varmasti perää. Itse voisin sanoa että olen joskus tipahtanut noihin kaikkiin kategorioihin.

Aika usein nainen on pitänyt mua rakastajana jumalan armosta. Varmasti olenkin onnistunut silloin petipuuhissa oikein hyvin ja täyttänyt alfauroksen määritelmän. Näissä tapauksissa on aina ollut erittäin hyvä kemia ja paljon muutakin jaettavaa kuin sänky.

Joskus taas koko tilanne on semmoinen tunnusteleva, jolloin helposti tulee fiilis että tekninen suoritus oli hyvä, mutta sitä oikeaa fiilistä puuttui. Semmoista perus suorittamista siis.

Joskus taas on fiilis puolin ja toisin puuttunut lähes tyystin, joten kyse on ollut vain panemisesta. Onneksi näitä on plakkarissa erittäin vähän, eikä lisää ole tarkoitus hankkia.

Neljäntenä kategoriana on täydellinen floppi, eli hyvän alun jälkeen ei vaan ota eteen. Näihin muutamaan tapaukseen on aina liittynyt suht aivoton bimbo, joka aloittaa mittailemalla minkälaista on tulossa ja kertoo käsikirjoituksen koko sessiolle etukäteen tyyliin ”mitä kaikkea pitää tehdä että tyydytät mut, saa nähdä onnistutko”.

Alkuvaiheessa rahalla ei olekaan väliä ja alfauros taatusti jopa mielellään kustantaa daamin elämän. Mutta ainakin mun sisäinen alfa uros alkaa pikkuhiljaa suivaantua jos epäsuhta on liian iso. Tällä hetkellä naisystäväni liksa on isompi kuin mun, eikä omanikaan sieltä pienimmästä päästä ole. En ole ainakaan vielä huomannut mitään vaikeuksia suhtautua asuiaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja miesnäkökulma:
Mihin on kadonnut suomalainen vaatimattomuus? Tuskin kaikki kommentoivat voivat olla "aitoja rakastajia". Täytyyhän jonkun olla keskinkertaisuuskin, miten muuten näitä asteikkoja voi edes tehdä?

Se on niin helppoa kehuskella avujaan ja taitojaan ruudun takaa. :D

Huomaan usein että netissä puhutaan muhkeita, mutta tosiasiat ovat tosiasioita. Moni mies/nainen on aika ujo ja epävarma ja estynyt seksuaalisesti. Tarvitaan paljon hellyyttä ja luottamusta että uskaltaa avautua toisen edessä ja olla oma itsensä ja heittäytyä erotiikkaan.

Mistä muuten johtuu niin monet sinkut Suomessa? Uskomattoman paljon on poikamiehiä jotka eivät ole koskaan pariutuneet. Myös naisia on paljon. Mielestäni muissa maissa missä olen vieraillut ei ole samaa yksinäistä sinkkuryhmää kuin Suomessa. Tätä samaa ihmettelivät eräät eurooppalaiset ystäväni kun Suomeen tulivat.

Alkuperäinen kirjoittaja netissä voi höpistä mitä vaan:

Kappaan nyt ketjun topicin lyhyeksi aikaa taas. Eli sanoisin, että Suomessa on uskomattoman paljon poikamiehiä, jotka eivät ole koskaan pariutuneet eivätkä koskaan paritelleet. Sitten ruinaavat jokaiselta ja ylistävät esim. netissä kaikkia hiukankin paljastavia naisia. Koita siinä sitten hiukan realistisemmalla asenteella pärjätä mukana, kun hukkuu kirkuvaan massaan.

Koko yhteiskunnan kehitys on ollut siihen suuntaan, että enemmän yksilöllisyyttä ja vähemmän yhteisöllisyyttä. Lehtien mukaan ihmiset ovat yhä yksinäisempiä ja on sellaisia, joilla ainoa kontakti maailmaan on esim. ircin kautta. Esimerkiksi paljas pinta hyväksyttynä sosiaalisena ilmiönä alkaa olla katoavaa, ja yhteiskunta menee takapakkia jenkkilän tyylisen kaksinaismoralismin häkkiin. Noniin, miten tämä liittyy seksiin? Kaipa tuo vähäinen kosketus todellisuuteen ja ihmisiin luo vääristyneitä persoonallisuuksia, jotka odottavat liikoja.

Itse arvostan seksissä suoritusta enemmän sitä, että on läheisen ihmisen kanssa siinä ihan "aseettomana", eikä tarvitse esittää mitään eikä jättää sanomatta ilkeyksiä. Joskus onnistuu hyvin, joskus ei - aika kausiluontoista se on pidemmän päälle. Tiedän kyllä, että joidenkin ihmisten kanssa himo ja kiihko on aivan käsittämätöntä ja pelkästään asian ajatteleminen pistää kostumaan/seisomaan, mutta silti kaipaan aina (yleensä useammin = joka päivä) myös läheisyyttä.

Niin ja tässäkin ketjussa koitetaan jotenkin hyvän seksin onnistuminen saada näyttämään siltä, että se on miehen vastuulla. Kyllä nainenkin voi olla laiska paska ja asenteeltaan täysi älykääpiö. Ei siinä hyvääkään miestä huvita pitkään.
 
Sorry, naisena halusin vaan tuoda esille oman naisnäkökulmani - hieman kärjistetyn sellaisen.
Ihan varmasti myös naisten seksitapoja voi luokitella mielin määrin. Ja hieno seksi syntyy kyllä yhteistyönä eikä pelkillä soolosuorituksilla. Ja ainakin itse olen halunnut opetella rakastelemaan miestä ja tekemään hänelle hyviä juttuja, enkä vain olemaan pantavana.

Kommenttina tuohon alfauros-pointiin. En itse tarkoittanut, että nuo "aidot rakastajat" olisivat mitään alfauroksia, vaan ihan tavallisia miehiä, joilla on naiseen aidosti rakastava asenne. Kohdalleni on tullut pari tälläistä miestä, joiden kanssa olen saanut nauttia todella hyvistä seksuaalisista kohtaamisista. Hyviksi ne on tehnyt miehen kyky olla lähellä, olla oma itsensä, olla kiinnostunut minusta - ja sen lisäksi rohkeus haluta minua ja pyytää minulta haluamiaan asioita.
Ulkoiset seikat kuten ovat olleet ihan toissijaisia. Paras seksihän on pohjimmiltaan toimivaa vuorovaikutusta - sen kemian lisäksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minni_72:
. Hyviksi ne on tehnyt miehen kyky olla lähellä, olla oma itsensä, olla kiinnostunut minusta - ja sen lisäksi rohkeus haluta minua ja pyytää minulta haluamiaan asioita.
Ulkoiset seikat kuten ovat olleet ihan toissijaisia. Paras seksihän on pohjimmiltaan toimivaa vuorovaikutusta - sen kemian lisäksi.

Näin olen minäkin hyvän seksin ymmärtänyt. Ilmeisesti olen onnistuntut, kun olen samassa suhteessa ollut yli 30 vuotta, eikä vaimo ole päästänyt otettaan irti. Mitä tekemistä hyvällä seksillä on muuten alfauroksen ja tulojen kanssa?? En omaa mielestäni kumpaakaan, mutta kummasti naiseni on aina saanut nauttia orkuistaan ja minä siinä samalla.
 
Semmoinen vielä, etten minä ainakaan ole muuttanut tapojani, aina olen ajatellut naisen nautintoa ja elänyt siitä. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö olisi välillä ottanut rajusti, tai vastoin "kieltoa" yhteisen hyvän vuoksi.
 
No minun exani oli hyvinkin mekaaninen rakastaja, hanet sai enemmankin hurmioon se tissien ja pepun katseleminen, kuin kohtaaminen, minun aito halu, hellyys, vapaa improvisaatio. Ajattelin etta se siita muttuu, mutta ei se muuttunut kahden vuoden aikana... Koin etta hanen kanssaan en tule koskaan kokemaan aitoa laheisyytta ja sitakautta jaisin kumppanitta ja yksin tutkimusmatkalle erotiikan moniulotteiseen ja syvallisen tyydyttavaan maailmaan. En jaksanut olla tissi ja peppu hanelle ja jatin hanet.

Kylla varmasti tassa on kyseessa miehen perusluonne, seka suhtautuminen laheisyyteen/naisiin. Mies joka ei ole kokenut turvallista aitoa laheisyytta ei valttamatta osaa koskaan olla "herkka rakastaja", siihen "aito rakastaja" kategoriaan yltavat juurikin muutoinkin henkisesti ja tunnetasolla herkat, kokonaiset ja tasapainoiset miehet, jotka eivat pelkaa naista/laheisyytta. Miehen luonne siis paljastanee hanen taipumuksensa..

Itse olen oppinut intuitiivisesti tunnistamaan nama erilaiset rakastajatyypit (todella mainiosti ja osuvasti kuvailtu muuten ap, kiitos siita!) heidan vuorovaikutustyylistaan. Olen ollut jopa yllattynyt kun ns tiesin jostakin etta hanen taytyy olla hyva rakastaja, ja suorittajat olen oppinut valttamaan :)
 
Aivansamantekevää.Miehen tai naisen seksitavat.Miehiä on hyviä ja vielä parempia.Samoin naisia,hyviä ja vielä parempia.Huvittaa toisaalta nämä kirjoitukset.Mutta mitä me siitä opimme?Me olemme ihmisiä kaikkinen hyvine ja huonoine puolineen.Naiset HOI,kyllä olette idiootteja kaikkinen meikkeine ja värjäyksinenne.Lopettakaa tuo idioottitouhu,alamme kohta todella uskoa,että olette ihan oikeasti idiootteja.Nainen seksiobjektina.Ou jees.Etenkin nuoremmat versiot aivan syötävän herkkuja.Mutta toisaalta,naiset haluavat olla huorahtavia kaikella tasolla.Ekshibionistionisteja,eikös näin ole?En tiedä,nainen on jotain todella miehelle ainutlaatuinen,samoin mies on naiselle jotain ainutlaatuista.Nykyään naiset on seonneet totaalisesti.Nainen on vaatimassa sitä ja tätä,ei sille kelpaa mikään.Meikkiä naamaan ja hiuksia värjäämään,kynsiä lakkaamaan....Jos joku paikka menee epäkuntoon,ei puhettakaan,itse yrittää korjata.Siihen komennetaan mies alistumaan naisen orjaksi,koska nainen ei osaa eikä edes viitsi osata.Helpompi komentaa orjamies töihin.Joko alatte ymmärtää,miksi en anna naiselle kovinkaan paljon pinnoja?Turhanpäiväsiä narisijoita kaikkine meikkeineensä,kynsilakkoinensa,irtoripsinensä,rakennekynsineen,huulikiiltoineen,luomivärineen,irtoripsineensä,poskipuninensa.lävistyksinensä.Listaa voi jatkaa loputtomiin.Tässä alkua,arvon leidit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sivhos:

...voisi mennä latelemaan tuota tajunnanvirtaa jonnekin muualle?

Ilta-lehti tänään.Miss Suomi,Satu Tuomisto,liian rohkeita kuvia.Kaunis nainen ja seksikäs,hyvävartaloinen kaikin puolin.Kyllä näin on,naiset ovat eräänlaisia huoria,itsensäpaljastajia,narsisteja,jossain mielessä luonnevikaisia.Mutta väliäkö sillä.On niitten kanssa kiva kuidennii seksiä puljata.Miksei muuten vanhojen naisten kuvia,tollasia rohkeen sorttisia,ole lehtien sivuilla?Nyt äkkipoika alkaa luulla että naiset ovat kauttaaltaan noin hyvän näköisiä.Meidän miestenkin aika alkaa poseerata munaa vilauttaen ,stondis päällä hauista pullistaen,saadaan naisille samanlaista ylimääräistä sydämentykytystä mitä tollaset kaunokaiset saavat aikaan miehille.Ps.Kyllästynyt,älä suotta kiusaa itseäsi.Lue jutut ja sillä selvä.Kuka kirjoittaa mitäkin.Mukava niitä on lukea.Ei kannata provosoitua.
 
Similar threads

V
Viestiä
70
Luettu
26K
A
H
Viestiä
92
Luettu
31K
Seksi
vierailija
V
N
Viestiä
0
Luettu
677
Seksi
nainen 30
N

Yhteistyössä