Mies särki sydämen...

[hän ei rakastunut]

Tapasin todella upean miehen, aloimme samantien suhteeseen. Hän on aito, eteenpäinpyrkivä.. kaikkea mitä minä toivoin. Seksi oli aivan mahtavaa, molempien mielestä. Mutta jonkin ajan päästä mies sanoi, ettei tästä taida tulla mitään, jotain puuttuu. Pidimme yhä yhteyttä, seksisuhdettakin. Nyt tuosta puoli vuotta, ja kävimme läpi meitä. Hän sanoi, että olen juuri sellainen nainen mitä hän on etsinyt, olen keskustelutaitoinen, kiva, kaunis ja älykäs, arvostan häntä. Mutta hänestä tuntuu, ettei hän osaa rakastua minuun.

Tuo viimeinen virke.. se satutti. Miten voi olla, että rakkautta ei tule, vaikka kaikki natsaa. Ymmärtäisin, jos intohimopuolella puuttuisi, mutta kun tämän kanssa meillä oli kemiaa aivan muissa määrin kuin minulla ollut kenenkään toisen kanssa. Hänkin kehunut seksiä jatkuvasti. Korostan seksipuolta tässä siksi, koska itsellä on kokemusta suhteesta, jossa meillä yhteiset harrastukset ja mukavaa kimpassa, mutta seksissä ei pelannut yhteen ollenkaan. Kaikki intohimo puuttui.

Näiden kahden suhteen jälkeen tuntuu, että minussa on jotain vikaa.. että mun pitäisi kehittää itseäni jotenkin, jotta voisin saada tasapainoisen suhteen kaikilla eri osa-alueilla ja minuun voisi tosissaan rakastua. Surullinen olo, tuo "en osaa rakastua sinuun" tuntuu tosi vaikealta..

 

[Ei väkisin]

"Mikä vika minussa on, kun en kelpaa?" Kääk! Tuo on raivostuttavin kysymys, minkä tiedän tällaisessa yhteydessä. Se on lässyttävää lohdutusta ja kehumista kerjäävä itsesäälin osoitus.

Totta hitossa toisessa - tai toisen ja oman yhdistelmässä - on jotain perusteellista vikaa, jollei häntä halua. Siis katsojan vinkkelistä. Jonkun muun silmissä vikaa ei ole mailla eikä halmeilla.

Meissä kaikissa on jotain vikaa jonkun mielestä. Itsesääli ja alistuva säälinkerjuu on niistä vastenmielisimmät.

 

[juliannastiina]

Tuo viimeinen virke.. se satutti. Miten voi olla, että rakkautta ei tule, vaikka kaikki natsaa. Ymmärtäisin, jos intohimopuolella puuttuisi, mutta kun tämän kanssa meillä oli kemiaa aivan muissa määrin kuin minulla ollut kenenkään toisen kanssa. Hänkin kehunut seksiä jatkuvasti. Korostan seksipuolta tässä siksi, koska itsellä on kokemusta suhteesta, jossa meillä yhteiset harrastukset ja mukavaa kimpassa, mutta seksissä ei pelannut yhteen ollenkaan. Kaikki intohimo puuttui.

Ei kannata jäädä tuota murehtimaan. Jos et olisi niin rakkauden puutteessa, niin tuokin mies olisi toiminut sinulle vain hyvänä seksikokemuksena. Miksi olet nyt rakkauden puutteessa? Käyttäisit sen rakkauden viakka lemmikkiin tai muihin, ei miehiin. Puute näkyy silmistä ja karkoittaa miehet.

Ala seisoa omilla jaloillasi, tapaa muita miehiä, (älä välttämättä tosiaankaan mene sänkyyn).

Sinun pitää nyt kerätä sellaisia ihmisiä ympärillesi joilla on hyvää sanottavaa elämästä.
Unohda seurustelu vähäksi aikaa. Katsele ympärillesi.

Voithan toki myös riutua itseksesi ajoittain, mutta älä pyydä siihen kenenkään miehen apua.
Osaat varmasti itkettää itse itseäsi vaikkapa surullisella musiikilla ja suklaalla, älä turhaan kerjää mieheltä haukkuja/kehuja.

Kyse on asioista jotka teet väärin kanssakäydessäsi ihmisten/ miesten kanssa. tätä tapahtuu jokaiselle joskus, tulee tarve muka miettiä mikä "minussa on vikana". Se on täysin korjattavissa opettelulla, eikä se ihmsestä huonoa tee ettei heti osaa kaikkea.

Mutta mies joka on jo sanonut ettei rakasta: UNOHDA!
Älä enää hetkeäkään edes altistu hänen seurallleen, tai keskustele mistään suhteista.
Siitä tulee vain paha olo, koska amies joka ei rakasta, ei todellakaan katso sinua ihaillen. Ja mitä enemmän kyselet hänen mietteitään, sitä enemmän hän alkaa sääliä sinua, ja joku päivä hän ärähtää että ole akka hiljaa äläkä marise.

Silloin sinulla on entistä vaikeampi olo. Ihmissuhteita voi ohjailla, aina ei ole pakko päästää niitä siihen pisteeseen että sanotaan jotain hölmöä,. tai analysoidan jommankumman sisintä olemusta rakkausmielessä.

 

[naisen kommentti]

Ei kaikkia voi rakastaa vaikka pitäisikin henkilöä tosi hyvänä ja tasokkaana tyyppinä ja seksikin toimisi hyvin! Ei rakkaus ole mitenkään automaattista. Esim. itse en ole vielä koskaan rakastanut ketään miestä, vaikka monia hyviä suhteita onkin takana. Jotain pientä on kuitenkin jäänyt puuttumaan ja se mitä se puuttuva juttu on, on vaikea pukea sanoiksi.

 

[tuli]

Rakastuminen ei ole tahdonasia. Etkö sinäkin tunne upeita, fiksuja miehiä, jotka ovat kivoja kavereita ja jopa ihanteellisia aviomiesehdokkaita, mutta "se jokin" vaan puuttuu, etkä osaa kuvitellakaan rakastuvasi näihin miehiin.

Älä ajattele, että sinussa on jotain vikaa, sillä jos ja kun ihminen rakastuu, niin se tapahtuu toisen pienistä vioista huolimatta -ja joskus suuristakin vioista.

Itseäsi voit kehittää olemalla yksin, itkemällä eroitkusi, nauttimalla yksinolosta. Se elämäsi rakkaus tulee sitten eteesi, kun on tullakseen.

 

[Ei aina käy niin...]

Kokemuksesi vastaa omia kokemuksiani. 2-kymppisenä elin 5v avoliitossa kivan miehen kanssa, jonka kanssa kaikki muu toimi paitsi seksi ja sen seurauksena lopulta ei enää muukaan. 5 vuotta ehdin sinkkuilla ja yhtään minua kiinnostavaa miestä ei tullut vastaan. Sitten tapasin miehen, jonka kanssa kaikki tuntui osuvan kohdalleen. Varovaisen alun jälkeen rakastuin mieheen täysillä, mutta puoli vuotta tapaamisemme jälkeen hän sanoi, että ei voi antaa itsensä rakastua vielä, koska edellinen erittäin ikävästi päättynyt suhde satuttaa edelleen.

Hän myös sanoi, että minussa on kaikki ominaisuudet joita hän naisessa hakee ja olisi kiva yrittää uudelleen sitten kun hän on valmis. Tästä on nyt 3v aikaa ja pidämme edelleen yhteyttä. Olen kuitenkin elätellyt toivetta, että jossain kohtaa hän olisi oikeasti valmis, mutta järki sanoo, että niin ei enää voi käydä minun kanssani. Kuukausi sitten sanoin, että minusta ei ole enää hyvä idea pitää yhteyttä, kun en osaa siirtyä eteenpäin tässä tilanteessa. Hän loukkaantui ja sanoi, että on epäreilua jos hän menettää minut. No, minun mielestäni on epäreilua, että kun kerrankin tapaan miehen, joka on juuri sellainen kuin haluan, hän ei pysty rakastumaan minuun.

En ole valmis sanomaan, että minussa tai sinussa ap olisi jotain perusvikaa. Elämä vain on epäreilua ja meillä on ollut epäonnea rakkaudessa. Toivottavasti silti muistat kuka olet ja mitä elämältä tahdot ja jos sopiva kumppani tulee vastaan, uskallat jakaa elämäsi hänen kanssaan. Kaveripiirissä on esimerkkejä miten käy, kun suruissaan/yksinäisyydessään ottaa ensimmäisen miehen joka huolii ja parin vuoden päästä eletään mahdottomassa tilanteessa väärän miehen kanssa. Hyvää jatkoa sinulle!

 

[tuli]

Siis mies on pitänyt sinua piippuhyllyllä 3 (!) vuotta ja loukkaantuu kun haluat jatkaa etenpäin... huh, huh! Hyvä, että sinä pystyit päätöksentekoon.

 

[tuoksuli]

Jostain luin, että rakastuminen tapahtuu aistien kautta, jossa esim. tietty haju saa miehet rakastumaaan. En nyt kyllä yhtään muista mikä haju olisi ollut, mutta kokeile peittää oma hajusi jollain, jos sitten natsaisi.

Mulle itselle tulee miesten kanssa joku ällötys-töks aina jossain vaiheessa, vaikka olisi kuinka mukava mies, joten aikansa kutakin...

 

[N49]

ei sitten kuitenkaan riitä. Mies oli kaikkea sitä mitä mieheltä haluan: avarakatseinen, suora, asiansa hoitava, läheisistään huolta pitävä, seksi sujui. Nyt sitten hän kertoi, että tästä ei tule mitään sen kummempaa, olen TYLSÄ. Eli en kuitenkaan riitä hänelle vaikka tunteita olisi. Sen asian kuuleminen satuttaa. Siis ei muuta vikaa kuin kyllästyminen!
Miten tästä eteenpäin? En osaa jatkaa oikein mitenkään.

 

[tunteita ja tuoksuja]

tuoksuli: "mutta kokeile peittää oma hajusi jollain, jos sitten natsaisi.

Mulle itselle tulee miesten kanssa joku ällötys-töks aina jossain vaiheessa, vaikka olisi kuinka mukava mies, joten aikansa kutakin..."

Tänään on sisällöllisesti antoisia ja hauskoja keskusteluja elleissä.

Niin... rakkaus voi tosiaan olla ihan jotain arkipäiväistä, kukapa sen tietää.

Ominaishajun peittääminen aina, joka tilanteessa voi muuten olla melkoisen mahdotonta. Tulee sitten sellainen ällötys-töks kuitenkin.

 

[Feromonitar]

Rakkaus ei tosiaankaan ole juurikaan riippuvainen mistään ulkoisesta tai sisäisestäkään piirteestä tai elämäntavasta. Sitä joko rakastaa tai sitten ei.

On sekin rasittavaa ja epätoivoista, että rakastaa ihmistä jonka kanssa eläminen on tavattoman vaikeaa. Että ollaan niin erilaiset ihmiset elämäntavoilta ja mieltymyksiltä, että erimelisyyttä tulee vähän päästä, mutta silti rakastaa sitä ihmistä itseään aivan tajuttomasti, eikä halua luopua. Sekin satuttaa, ja sehän vasta satuttaakin: hyvä ei ole yhdessä eikä hyvä ole erikseen.

Ja mitä niihin tuoksuihin tulee: luulisin että toiseen rakastuu juuri hänen alitajuisesti miellyttävän ominaistuoksunsa takia - ei mihinkään purkista tuprutettuun. Dödömainokset on aikuisten satua.

"Sun feromonit sopii mun reseptoreihin", kuten minun mieheni asian ilmaisee.

 

[Jeannex]

Vähän aikaa sitten mietin, miksi ihminen rakastuu?? Rakastuminen on sellainen mysteeri, ettei paremmasta väliä. Tietenkin toisen kanssa voi elää, perustaa perheet ja kaikki rakastumatta. Yleensä suhde on "kauniimpikin" ilman tulista rakkautta... ainakin silloin jos rakkaus saa kestämään vähemmän helpon suhteen.

Tiedän mitä on tuntea rakkaudestaan enemmän kipua kuin lämpöä. Rakastaminen on hyväntahtoisuutta vaatimatta mitään takaisin. Monesti mietin, missä on omanarvontuntoni, mutta tiedän sen olevan kunnossa. En halua suhteeseen ilman tuota mystistä rakastumista. Vaikka kaikki muuten toimisi, rakastumattomuus on merkki siitä, että suhde "ei ehkä ole tarkoitettu". Minusta ainakin. Luotan mysteeriin.

Oli merkkinä mikä tahansa, suhteesta on aina vaikea luopua. Sen jälkeen elämä tosin tuntuu palaavan raiteilleen ihan uudella tavalla. Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin.

 

[lapset suhteeseen]

Heitänpä tähän, minkälaiseen suhteeseen sitten uskaltaa hankkia lapsia? Hurjan intohimoiseen, jos se intohimo saattaa lakata joku päivä eikä sitten olekaan mitään jäljellä? Vai "ihan hyvään", perusarkiseen kumppanuussuhteeseen, jossa ei suurempia kiksejä toisesta saa? Toki optimi olisi, jos olisi ollut vuosia yhdessä ja yhä valtava vetovoima, mutta samalla arki tasapainoista ja kumppanuuskin tuttu käsite. Mutta sellaista tuntuu olevan niin vaikea saada ja muuten valmiudet vanhemmuudelle alkaisi jo löytyä.. Jossain vaiheessa niille lapsillekin on annettava mahdollisuus, mikäli niitä tahtoisi. Mitä sanotte? Missä menee ne "rajaehdot" että kannattaa edes miettiä lapsia? Vaiko vain tuollaisessa, missä on todella voimakas rakkauden tunne toista kohtaan?

 

[Jeannex]

Voimakas rakkaudentunne, jonka tietää säilyvän, ei vielä tarkoita että lapset sopivat kuvioon. Intohimokin on vähän häilyvä käsite. Kait paras tilanne on sellainen (mitä itsekin odotan), että on löydetty yhteiset linjat lasten, kodin ja elämän suhteen. Parisuhde olisi rauhallisessa vaiheessa, jossa alkuhuumat, yhteen ja sitten yksilöiksi kasvamiset on takanapäin. Toivon ja odotan suhteen sisältävän silloinkin "kiksejä" ja roimasti yhteenkuuluvuutta ja arkista helppoutta. Lasten syntymä on kaiketi se suurin koetinkivi suhteelle, eikä siihen voi tarpeeksi valmistautua. Jos on historiaa vaikeista ongelmista selviytymisestä, se on paras turva lapselle.

 

[..ja muita vanhoja viisauksia]

Se ei pelaa joka pelkää. Yrittänyttä ei laiteta. Mitään ei saa jos mitään ei anna. No pain no gain...

 

[Arpapeliä]

Tiede-lehdessä väitettiin, että yhteen hitsautuminen vie aina vuosia, joskus vuosikymmeniä.

Että mieti siinä sitten parin vuoden jälkeen et onks tää ny se oikee ja tuleeks täst mitää.

 

[Ei aina käy niin...]

Sattuu kuitenkin ihan pahuksen paljon, kun itse on lähtenyt täysillä mukaan ja toinen ei sitten tunnekaan samoin. Tässä vaan kyynisyys kasvaa, kun ikää karttuu ja enpä usko, että annan ainakaan muutamaan vuoteen kenellekään mahdollisuutta hakea poikaystävä kolmosen virkaa.

 

[Elianoora]

Sattuu kuitenkin ihan pahuksen paljon, kun itse on lähtenyt täysillä mukaan ja toinen ei sitten tunnekaan samoin. Tässä vaan kyynisyys kasvaa, kun ikää karttuu ja enpä usko, että annan ainakaan muutamaan vuoteen kenellekään mahdollisuutta hakea poikaystävä kolmosen virkaa.

Tottahan toki se kyynisyys karttuu, mutta älä anna sen voittaa! Itse koin hyvin hyvin rankan eron vuosi sitten. Viime talvi meni sumussa, romahdin tietyin väliajoin itkemään suihkun lattialle yms... Nyt alkaa vihdoin tuntua siltä että ehkä tämä elämä tästä lähteekin sujumaan. Miehiä on alkanut pyöriä ympärillä, mutta pidän itseni sinkkuna ja katselen rauhassa ympärilleni. Kyllä se "oikea" sieltä ilmaantuu, kun vähiten sitä odotan =)

Kyllä se suhteen toimiminen on kahden kauppa, yksinään on aivan turha yrittää. Järjestä elämäsi siten, että olet onnellinen ja itsenäinen yksilö ja tyytyväinen elämääsi -> mies kyllä tulee jos on tullakseen. =)

 

[logical]

ap:n pitäisi nyt vain ymmärtää, että nämä täydellisyystuntemukset ovat Sinun, eivät hänen. Niin yksinkertaista.

 

[sykoloki]

niin ja että parisuhteessa etsitään sitä toista puoliskoa, puuttuvaa itseä.
Juontaa juurensa lapsuuteen...hän ei näe sinussa mitään tuttua joka vetäisi sinua hänen puoleensa. Teillä ei ole yhteisiä ongelmia, hän ei voi peilata itseänsä sinuun.
Niin yksinkertaista se on.
(vrt.alkoholisti,hylätty tms.)
Hänessä on jotain joka vetää sinua puoleensa, mitä se on? Hän kohtelee sinua jotenkin samanlain miten sinua jos joskus joku ihminen kohdannut, (vaikka äiti tai isä) hän on sinulle tuttu.

 

[Untuvikko*]

Joskus mies etsii vaimoksi äitinsä kaltaista täydellistä hahmoa, joka täyttää ulkoisesti kriteerit: kiltti, lempeä, pullantuoksuinen hahmo, joka osaa pitää kodin ojennuksessa ja osaa olla edustava. Miehellä saattaa olla kuitenkin ristiriitaa siinä, että hän etsii tietyt ulkoiset kriteerit täyttävää naista kuten edellä mainittu ja jolla on sopiva tausta ja sopivat geenit jälkeläisiä ja edustamista ajatellen. Voi siis olla, että mies ajattelee järjellä, että tässäpä hyvä vaimoehdokas, mutta kun välttämättä sydämessä ei tunnukaan miltään, vaikka pitäisi. Tällaisessa tilanteessa jotkut toteavat, että parempaakaan ei löydy, joten otetaan tämä tai että ei pidä vaatia, että vielä kaiken lisäksi pitäisi rakastua, joten koska ulkoisesti kaikki on OK, niin eiköhän se rakkauskin joskus syty.

Jotkut hyvät miehet ovat olleet liian kauan sinkkuna ja arvostavat liikaa ystäviään ja vapauttaan, jotta uskaltaisivat sitoutua keneenkään tai sitten naisen pitäisi olla ihan täydellinen. Mies ei siis välttämättä itsekään ole mitenkään täydellinen, mutta henkisesti ahdistaa ajatus loppuiäksi sitoutumisesta.

AP:lle sanoisin, että sinussa ei ole mitään vikaa. Ole oma itsesi, sillä et kai tosiaankaan halua, että mies rakastuisi sinuun siksi, että olet koko ajan täysissä meikeissä kauniina ja yrität koko ajan täysillä olla henkevä, hauska ja älykäs? Haluat varmastikin, että sinuun rakastutaan sinuna itsenäsi, vaikka olisitkin ilman sen enempää yrittämistä. Minä itse ainakin arvostan eniten vaikkapa kauneuteni ihailua silloin, kun olen meikitön enkä niinkään silloin, kun olen pynttäytynyt juhlakuntoon.

 

[hmppah]

Tuli tuosta edellisestä kirjoituksesta mieleen eräs exäni, joka kerran sanoi mulle haluavansa äitinsä kaltaisen vaimon, koska äiti oli niin täydellinen. Mua ällötti aika reippaasti tuollainen oidipaalinen insestiinvivahtava näkemys. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että halutaan kumppanin olevan kuin oma vanhempi, kun kuitenkin kyseessä on elämänkumppani - ei sijaisvanhempi

 

[mies1]

Untuvikko kirjoitti paljon asiaa. Varsinkin seuraava:

"AP:lle sanoisin, että sinussa ei ole mitään vikaa. Ole oma itsesi, sillä et kai tosiaankaan halua, että mies rakastuisi sinuun siksi, että olet koko ajan täysissä meikeissä kauniina ja yrität koko ajan täysillä olla henkevä, hauska ja älykäs? Haluat varmastikin, että sinuun rakastutaan sinuna itsenäsi, vaikka olisitkin ilman sen enempää yrittämistä. Minä itse ainakin arvostan eniten vaikkapa kauneuteni ihailua silloin, kun olen meikitön enkä niinkään silloin, kun olen pynttäytynyt juhlakuntoon."

Minustakin oman itsensä arvostaminen on tärkeää ja hyvin paljon pitää tehdä asioita, joista itse pitää. Silloin ei ole riippuvainen toisesta. Kukaan ei jaksa näytellä loputtomiin ja suhteen oikea laita tulee nopeammin esille olemalla oma itsensä.

Minä ainakin pidän vaatimattomasta naisesta, josta tulee esille luonnollinen kauneus.

Eiköhän naiselle ole helpompi sanoa asioita, joita hän haluaa kuulla?

 

[aina vian yksin.]

Tapasin todella upean miehen, aloimme samantien suhteeseen. Hän on aito, eteenpäinpyrkivä.. kaikkea mitä minä toivoin. Seksi oli aivan mahtavaa, molempien mielestä. Mutta jonkin ajan päästä mies sanoi, ettei tästä taida tulla mitään, jotain puuttuu. Pidimme yhä yhteyttä, seksisuhdettakin. Nyt tuosta puoli vuotta, ja kävimme läpi meitä. Hän sanoi, että olen juuri sellainen nainen mitä hän on etsinyt, olen keskustelutaitoinen, kiva, kaunis ja älykäs, arvostan häntä. Mutta hänestä tuntuu, ettei hän osaa rakastua minuun.

Tuo viimeinen virke.. se satutti. Miten voi olla, että rakkautta ei tule, vaikka kaikki natsaa. Ymmärtäisin, jos intohimopuolella puuttuisi, mutta kun tämän kanssa meillä oli kemiaa aivan muissa määrin kuin minulla ollut kenenkään toisen kanssa. Hänkin kehunut seksiä jatkuvasti. Korostan seksipuolta tässä siksi, koska itsellä on kokemusta suhteesta, jossa meillä yhteiset harrastukset ja mukavaa kimpassa, mutta seksissä ei pelannut yhteen ollenkaan. Kaikki intohimo puuttui.

Näiden kahden suhteen jälkeen tuntuu, että minussa on jotain vikaa.. että mun pitäisi kehittää itseäni jotenkin, jotta voisin saada tasapainoisen suhteen kaikilla eri osa-alueilla ja minuun voisi tosissaan rakastua. Surullinen olo, tuo "en osaa rakastua sinuun" tuntuu tosi vaikealta..

Minulle mies on sanonut jopa rakastavansa, eikä silti halua olla yhdessä. Olen täysin ymmällä ja turvonnein silmin.

Miksi mies ei anna arvoa hyvälle parisuhteelle ja rakkaudelle?

 

[Vapauden kaipuuta]

Jotkut ihmiset eivät halua sitoutua. Heille sitoutuminen merkitsee luopumista vapaudestaan esim. mennä kaljalle silloin kuin huvittaa, saa käyttää rahansa miten haluaa ja jos sattuu ihan vain teoriassa joskus huvittamaan vieras seura, niin mies voi kokeilla, josko tärppäisi. Sellaisessa tilanteessa ei voi pakottaa toista valitsemaan parisuhdetta, jos hän ei sellaiseen ole valmis.

Tälläkin palstalla on paljon sellaisia kirjoittelijoita, jotka elävät rakastamansa ihmisen kanssa, mutta yhteiselämä on pelkkää tappelua. Pelkkä rakkauskaan ei riitä siihen, että parisuhde toimii.

Jos edellisestä suhteesta on vain vähän aikaa, ihminen saattaa säästellä tunteitaan ja varoa uutta suhdetta, jottei taas joudu satutetuksi. Itselleni kävi niin, että mies nosti exänsä jalustalle ja piti häntä täydellisenä naisena, joten ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä koskaan edes lähellekään miehen vaatimuksia, koska minun olisi pitänyt olla hänen eksänsä kopio, jotta olisin voinut päästä nyksäksi.