Mies ja nollahuomioiminen

[huohhuohhuoh...]

Ehkä itsetuntoni on sitten huono, mutta tarvin tällaista huomiota. Siksi valitsin näin.
-Witchie kitjoitti noin. Ei ihme etteivät liitot kestä kun ne perustuvat ulkoisiin ominaisuuksiin ja materiaan ja aatelisarvoon. ja hei, älä väitä muuta kjoska näis seon ja aina niistä puhut.

 

[surullinen vaimo]

Olen ollut työmatkalla ja nyt vasta pääsen kommentoimaan. Kiitos kovasti vastauksistanne.

Ensinnäkin täytyy sanoa tähän miljardi-sanaan, että se oli totta kai rankka liioittelu. Tarkoitti sitä, että asiasta on puhuttu niin monta kertaa, että ei voi olla epäselvää. Mutta ei päivittäin, ei viikoittainkaan.

Minun täytyy sanoa, että nuo viestit, joissa kerrottiin parisuhteen muista tavoista olla hellä, osoittaa rakkautta... ne tulivat kyllä oikeaan osoitteeseen. Tarkoitan sitä, että jos tuollaista on normaaleissa parisuhteissa niin ikävä kyllä se vain alleviivasi ettei mieheni osoita rakkautta lähes millään muulla tavalla kuin sanomalla ne sanat.

Mies ei siis tee minulle näitä kivoja pikku palveluksia, ei esimerkiksi koskaan tankkaa ja imuroi autoani että mun olis hyvä lähteä sillä TMS. Ja sitä naulaa seinään saisin odottaa tosi kauan jne. Jos täällä kodissa nyt joku paikka suorastaan hajoaa käsiin, ja sen rikki olemisesta tulee lisälaskua, hän korjaa sen. Muuten minä saan pyytää vaikka maailman tappiin jotakin, eikä sitä ikinä tapahdu. Hän ei täytä toiveitani.

Mies kyllä suutelee, kun menen suutelemaan, halaa kun menen halaamaan. Äsken kun olin ollut pari päivää poissa ja kotiin tultuani suutelin ja halailin häntä sohvalla, itse menin siihen, niin huomasin kuinka minua loukkasi että parin minuutin kuluttua hän oli jo puolittain kääntynyt pois minusta ja katseli samalla televisiota. Se oli tärkeämpi.

Seksiä meillä on yleensä aina minun aloitteestani ensimmäisten huumavuosien jälkeen. Viimeiset pari vuotta seksiä on ollut hyvin vähän, koska mies on haluton.
Olen tyytynyt n. kerran kuukaudessa seksiin, jonka olen itse ruinannut, kaikkien peruskotitöiden yksin tekemiseen (ruoka, siivous, pyykit, miehelle eväät töihin...),
täydelliseen kehumattomuuteen (kauneus tai muu asia, oletpa kulta hyvä siinä tai tässä, ainut mitä hän kehuu on ruoat joita teen ja luultavasti hän onkin kanssani niiden takia...) ja muuhunkin huomioimattomuuteen. Joten kyllä, olen niin pinnallinen ja lapsellinen että minun mielestäni tässä ei ole kaikki kunnossa ja se tunne vain vahvistuu.

 

[Sivupersoona]

Onko hän aina ollut tuollainen, muuttunut yhtäkkiä, vai vähitellen?

Ihmeellistä miten noiden hellyydenosoitusten antaminen on joillekin niin vaikeaa. Meillä se on juuri päinvastoin. Minä joudun kaikki suukot ja halaukset hakemaan vaimolta, joten hyvin ymmärrän miltä teistä tuntuu. Samoin on niiden helliensanojen laita, harvoin niitä kuulla saan, mutta itse niitä käytän jokapäivä.

Riittäisikö seksiksi se, jos hän vaikka kädellä hyväilisi teitä? Kai siihen pystyy vaikkei niin kovasti olisi halujakaan.

Entä ihan vaan alastomana olo, riittäisikö se? Näkisi ainakin jotakin ja voisi ääneen ihailla vastapuolen vartaloa.

Minulle on jo paljon se, kun voin sanoa mitä tahtoisin tehdä hänelle. Ei aina tarvitse tehdä, kunhan jotakin kaunista sanoa saa.

 

[hutikka0]

Ei ihme, että olet kyllästynyt suhteeseenne ihan perusteellisesti. Ei taida mies osata puhua, mutta eipä osaa tehdäkään. Vaikea sanoa, onko miehesi patalaiska ja itsekeskeinen vai olisiko taustalla masennusta. Joka tapauksessa jos itse olet valmis muutokseen, niin suosittelen, että vaadit miestä puhumaan parisuhteenne tilasta silläkin riskillä, että se voi merkitä myös eroa.

Minusta parisuhteesssa ei voi olla vapaamatkustajia. Kotityöt, rahan ansainta yms. kuuluu kummallekin osapuolelle ellei muista järjestelyistä erikseen sovita. Sinun pitäisi vain vaatia miestä osallistumaan. Jos ei kaunis puhe tehoa, niin sitten enemmän vaatimista peliin. Voi olla niinkin, että mies on niin itseensä käpertynyt, ettei hän edes tajua, miten paljon sinä teen parisuhteenne ja yhteisen kodin hyväksi.

 

[hippale]

Mitä hyvää tuossa miehessä olikaan? Tulee suoraan töistä kotiin? Ei hänellä taida muutakaan paikkaa olla minne mennä. Onko miehesi siis lainkaan kiinnostunut sinusta naisena tai ihmisenä? Ei kauheasti kuulosta siltä. Tuskin hän nyt enää sinua esim. ujostelee. Jos mies on vaan sellainen, että tyytyy elämään, jossa on sellainen ihan siedettävä puoliso, ihan ok työ, kaikki on vähän semmoista vaniljaa josta ei jaksa hirveästi olla kiinnostunut. Ilman mitään ihmeempiä mielenterveysdiagnooseja.

 

[surullinen vaimo]

Miehessä on hyviä puolia. En olisi muuten rakastunut häneen. Tarkoitin sillä tulee suoraan töistä kotiin että ei ole toisia naisia En kirjaimellisesti että tulee kotiin.
En minä täällä aina ole odottamassa häntä kuitenkaan.

En tiedä, onko hän kiinnostunut minusta naisena tai ihmisenä. Hän varmaan sanoisi, että on tietysti. Mutta en koe sitä, joten kai minun vastaukseni on että en koe niin. Eikä toki minua ujostele.

Nyt kun ajattelen häntä, niin hänen työnsäkin on juuri noin: välttää. Ei ole suuria intohimoja. Tekee työnsä, saa palkan, aivan sama. Ei ole välittänyt kouluttautua pitkälle, vaikka on älykäs ihminen. Ei vaan huvita.

Minä en ole itse vaniljaa. En mene elämästä minimipanoksella. Olen kiinnostununut, innostuva jne. Siitä tässä on kai kyse. Olen odottanut 5 vuotta, että mies maalaisi pyöräkatoksen. Ei tapahdu. En enää jaksa pyytää sitä.

Olen huomannut vähentäneeni tosi paljon panostani tähän kaikkeen. Pyykkivuoria on välillä, en jaksa siivota minäkään kun ei mieskään ja joka päivä ei ole lämmintä ruokaa. Kai tämä on sellaista hidasta luopumista sitten. Tai hidasta kuoleman odotusta. Haluaisin elävän suhteen: värikkään ja intohimoisen kuten itse olen.

Puhumista olen yrittänyt kyllästymiseen asti. Se on niin ison työn takana, että saan miehen puhumaan. En jaksa enää kovin usein nähdä sitä vaivaa kommunikaation, todellisen sellaisen, synnyttämiseksi. Kun ei mikään puhuttu kuitenkaan yllä tekojen tasolle. Monet turhat lupaukset kuulleena en enää vain jaksa.

 

[xyzc]

Mä en odota mieheltäni kommentteja ulkonäöstäni. Enkä mä odota lahjoja tai kukkia, musta ne on ihan turhanpäiväistä hömppää. Tärkeintä on läsnäolo ja läheisyys, sitä meillä riittää joka päivä vielä 12 yhteisen vuoden jälkeenkin.

Aamen! Olen täysin samaa mieltä, paitsi että meillä noita läheisyyden vuosia on tähän mennessä vasta 7

Oikeestaan tosi huvittavia nämä "mun mies ei sano mua kauniiksi, byääh!" -jutut. About 95% naisista kun ei edes ole mitenkään erityisen kauniita, vaan ihan tavallisen näköisiä perustallaajia. Valehtelevan miehenkö te väen vängällä haluatte vai mistä tässä oikein on kyse?

 

[pohjan akka]

tuolla itsetunnolla ei kannata ainakaan pohjalaista miestä naida hän kun lupaa ilmoittaa sitten kun ei enää rakasta... avaa nainen silmäs rakkaus on moninainen asia se ei välttämättä ilmene sanoina se tuntuu tekoina, hellyytenä arjessa yhdessä elämisenä yhteisinä tavoitteina .... on se oppinut peräkamarin poikakin

 

[kaksoiskappale]

Surullinen vaimo, ymmärrän sinua hyvin. Minunkin mies on tuollainen. Me ollaan oltu yhdessä kuitenkin yli 25 vuotta. Väitän, että itselläni ei ole huono itsetunto. Silti satuttaa, kun toinen ei muista millään tavalla syntymäpäivää tmv.
Hellyys on kadonnut, osaksi osan syyn niskoilleni. Osoitan mieltäni sillä, ettei meillä enään halata. Koska minä olin aina se aloitteen tekijä. Joskus hellyydenkaipuu saa suunnattomat mittasuhteet, itkua ja pahaa oloa.
Pienet asiat teen itse, olen opetellut. Muut saa olla.
Olen yrittänyt puhua, enään en viitsi yksinäni jutella. Onneksi itselläni on ystäviä, joiden kanssa voi purkaa itseään.
Joo, tiedän joku kohta sanoo, katso peiliin, miksi kituutat? Mutta asiat kun eivät ole yksioikoisia.
Joten Surullinen vaimo, et ole yksin.