Kamalaa!! tiedän että vanha keskustelu, mutta asia koskettaa itseäni ja haluan vastata jos joku vielä tänne eksyy. Todellakin tuossa tilanteessa pitää levätä, ettei esim. synnytys käynnisty ennenaikaisesti! Miten jotkut miehet voi käyttäytyä noin! Se on hirveää. Mulla oli todella paha raskauspahoinvointi ja olin lääkärin määräämällä saikulla..siis oksensin koko ajan ja vesikään ei pysyny alhaalla. Kuivuin ja laihduin ja kävely pyörrytti, hengästytti..välillä silmissä musteni. Yritin kaikkeni että sais jostain verensokeria ylös ja jotain pysymään vatsassa..imeskelin karkkeja jne..mut pystyin vaan makaamaan ja oksentamaan lopulta ja aloin jo toivoa et kuolisin, kun oli niin pitkään niin paha olla. Samaan aikaan mun mies sätti mua siitä etten tee mitään ja miten hän joutuu tekemään kaiken. Moitti mua aina kun poistuin kammarista. Ei puhettakaan et ois lohduttanu mua tai ollu tukena. Kateellisena luin keskustelupalstoilta, miten muut naiset jotka kärsivät vakavasta raskauspahoinvoinnista, saivat hoivaa miehiltään. Ihan itkettää nyt kirjoittaa asiasta. Sama on jatkunut edelleen tuosta ajanjaksosta lähtien. Siitä on puoli vuotta. Lapsi kuoli kohtuun siinä välissä..viiden kuun iässä. Joka kerta kun riidan poikasta ilmassa, alkaa mies taas syyttää etten tee mitään. Vaikka siivoan, hoidan lasta ja pihaa ja teen töitä, teen ruuat jne. Kyllä on ollut ero jo mielessä, kun en kestä jatkuvaa mitätöintiä enää. On sovittukin miehen kanssa, että ei enää tuota hakemista, etten tee mitään..Mutta jatkuu näköjään vaan. Alan kohta itsekin uskoa etten tee mitään vaikka koitankin pitää järkeni kasassa. Jatkuva mitätöinti voi vaikuttaa rankasti ihmiseen. Toki puolustan jatkuvasti itseäni, mutta en halua enää tätä. Ihanaa olisi mies, joka arvostaa ja ymmärtää.