Mies saa liikkua kavereiden kanssa. Minä en.

[olen paha paha paha!!]

Olen 22 vee ja olemme mieheni kanssa asuneet noin 4 vuotta saman katon alla. Kodistamme on tullut minulle vankila. Näkymättömät kalterit ikkunoissa, ovesta en enää juurikaan astu ulos ja tuntuu kuin olisi sellainen rautapallo jalassa, kuin vanhoissa leffoissa vangeilla on.

Minun pitäisi kertoa ihan aina minne ja kenen kanssa menen ja milloin tulen. Jos sanon meneväni jonnekkin ilman miestäni, hän ei ainakaan pidä ideaa hyvänä. Ei tarvitse mennä paljon minnekkään kun saan sellaiset vittuilut, että ne muistaa pitkän aikaa. Siksi en yleensä liikukaan paljon missään. Muutaman kerran kun ole kaverieni kanssa tehnyt niinkin ison rikoksen, kuin sen, että lähdimme baariin. Mieheni vittuilee noista reissuista pitkään. Käyn yksin ulkona ehkä kerran tai kaksi puolessa vuodessa.

Mieheni vähät välittää minun tunteistani tämän asian tiimoilta. Hän juo ja paljon. Menee ja tulee miten lystää. Mieheni juo paljon. Vaikka tietää sen tekevän minut onnettomaksi, ei aijo itsensä eikä minun takia vähentää. Meillä käy miehen kaverit juopottelemassa, eikä minulla ole siihen juuri mitään sanottavaa.

Eilen halusin näiden neljän seinän sisältä illalla pois. Mieheni lähti mukaan tottakai. Koko sen ajan kun me istuimme baarissa olin pelkkää ilmaa. Hän katseli muualle, puhui muille, haki drinkkejä pyytämättä, eikä kuunnellut mitä halusin tai halusinko oikeastaan enää mitään. Olisin toki halunnut jutella, mutta muiden jutut kiinnosti enemmän. Viimein hän päätti, että nyt lähdemme kotiin. Kapakan ulkopuolella ilme sillä miehellä oli taas kuin olisi tärpättiä hörpännyt. En tiedä, että mitä pahaa olin taas tehnyt, mutta ilmeestä päätellen jotain. Sitten toivotin hyvää yötä ja lähdin kävelemään pois päin. Eräs kaverini sai minut kiinni ja pyysi, että lähtisin vielä jatkoille.Viime kerrasta on puoli vuotta, kun olen kavereiden kanssa ollut iltaa viettämässä kaupungissa.Nyt mä tein sen taas. Meni vähän pitkään... oikeastaan koko yö. Tietenkää en pettänyt.

Tänää oli vastassa hirveät vittuilut. Olen jälleen tehnyt jotain aivan kamalaa? Äsken heräsin ja kämppämme on tyhjä. Tällä kertaa tämä on varmaankin jokin kostotoimenpide, kun mä olin viimeyön pois. Mutta uutta tämä ei ole. Usein jos illalla torkahdan, herään myöhemmin yöllä yksin, kun mies on kavereilla käväsemässä. OK. ei siinä mitään, mutta pieni heippalappu siitä, että lähtee hetkeksi jonnekkin ei varmasti olisi vaikea kirjoittaa. Myös baariin hän on tuhottoman monta kertaa mennyt niin, että lähtee saunomaan ja joskus yhden ja neljän välillä tulee ympäripäissään taksilla kotiin.

 

[u are provo???]

Lukeeko sun otsassa: olen kynnysmatto? tai oletko provo vain? ;D
en voi uskoa ,että onko tuollaisia naisia niin kuin sinä anno 2007 vielä olemassa???????????????????????????

 

[7496]

Todellakin - lähde pois tuollaisesta suhteesta niin kauan kuin voit ! (Jos edes enää pääset) Tuo ei todellakaan ole tervettä käytöstä ja turha luulla että voisit "rakastaa" miehesi normaaliksi !!!!!

 

[ei muuta]

kuin, että hanki oma asunto ja äkkiä!

 

[Lähde pois!]

Kuule, vaikka täällä kertoisit minkälaisia hirveyksiä tahansa mitä miehesi on sinulle tehnyt, ei täällä kukaan pysty kertomaan sinulle keinoa, jolla saisit miehen käytöksen muuttumaan. Miehesi ei muutu. Mitä pikemmin tunnustat sen tosiasian, sen helpompi sinun on tehdä oikeat johtopäätökset. Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: a) jäät miehesi luo ja elämänne jatkuu kuten tähänkin asti (ja mahdollisesti pahenee eli kuvioihin voi tulla fyysinen väkivalta henkisen väkivallan lisäksi) tai b) jätät miehesi ja alat elää ihmisarvoista elämää. Olet vielä tosi nuori, sinulla on elämä edessä. Jos päätät jäädä miehesi luokse, olen satavarma, että kadut sitä myöhemmin, vanhempana ja viisaampana.

 

[djembe]

kuulostaa aika pahalta, suoraan sanoen

rakastatko sinä sitä miestäsi?

oletko puhunut tilanteestasi jollekin ystävällesi, ihan suoraan, kaunistelematta?

 

[nostradamus]

Jos suhteessa ison osan ajasta tuntuu pahalta parisuhteen vuoksi, niin silloin parisuhde ei toimi. Pitää joko yhdessä tehdä päätös, miten suhteen saa toimimaan tai sitten lopettaa suhde.

Kuulostaa siltä, että olet aloittanut avoliiton miehen/pojan kanssa, joka on ensimmäinen vakavasti otettava poikaystäväsi. Taidat roikkua miehessä kiinni ja pelkäät, että jäät yksin. Minusta kuitenkin yksin oleminen olisi paljon paljon parempi vaihtoehto kuin olla parisuhteessa, jossa et saa olla oma itsesi. Miehesi on sairaalloisen mustasukkainen ja ehkä tuleva alkoholistikin, joten takerrutte kumpikin toisiinne ihan vääristä syistä. Luottamusta ja arvostusta ei suhteessanne ole tippaakaan, vaikka juuri niitä vaadittaisi, että elämä sujuisi tavalliseen tapaan.

Sinä olet avomiehesi siivooja, ruoanlaittaja ja pano. Ei miehesi rakasta sinua. Jos hän rakastaisi sinua, niin hän kohtelisi sinua paljon paremmin. Olet niin nuori, että kannattaisi nauttia kavereiden seurasta, hauskanpidosta ja muusta sellaisesta eikä vielä sitoutua liian voimakkaasti yhteen mieheen, vaan kannattaa etsiä itselle sellaista kumppania, jonka kanssa on hyvä olla, jota rakastaa ja jonka kanssa voi olla oma itsensä.

 

[Hulluko olet?]

etkö osaa kunnioittaa miestäsi, miten voit noin törkeästi häntä vastaan rikkoa ja hillua kavereidesi kera ryyppäämässä!! minä lopetin sen kuin seinään kun aloin mieheni kanssa seurustella 10v sitten. Minä olen aivan tyytyväinen pitäessäni mieheni tyytyväisenä, ja välillä hän minut palkitsee viemällä kavereidensa luo pitämään hauskaa. Kyllä se niin on että jos miehelle lupaudut, niin häntä myös opettelet tottelemaan. Olen päivät lapsen kanssa kotona, mieheni on kavereidensa kanssa ja töissä. Riidelty meillä ei ole enää sen jälkeen kun ymmärsin paikkani, enkä mihinkään vaihtaisi, saan niin paljon enemmän, menettänyt olen vain tyttöjen ryyppyillat, enkä niitä kaipaa.

 

[Hullu olen]

Täh?

 

[hohhoo]

Älä alistu mustasukkaisen miehen tahtoon. Ei elämä saa olla mikään vankila. Kyllä sitä pitää päästä tuulettumaan, eikä nyhjätä sisällä. Kohta et saa pierastakaan, kuin ukkos luvalla. Tämä tämmönen vaan pahenee.

 

[salliz]

enkä sinunkaan kokonaan.
Lähde, kun vielä voit!! Sinä olet miehelle esine, jonka hän on kotiinsa varastoinut, jolla ei ole oikein ihmisarvoakaan ja sinun pitäisi taipua kaikkeen ja pysyä näkymättömissä! Lähde, sinua keljututtaa vuosien päästä, miksi jäit, jos sitten vanhempana lähdet, mietit, miten toisin olisit voinut elää!..joten LÄHDE!

 

[madameX]

Tulee mieleeni oma nuoruus, ja silloinen miesystävä.
Hän jopa lukitsi minut asuntoon, takalukko, kun lähti itse ulos.

Hän petti ja oli öitä poissa, mutta minä en olisi edes saanut kahvilla käydä. Hän myös pahoinpiteli minua. Turpaan tuli, jos esim ruoka ei ollut ajoissa valmis, en ollut siivonnut tai jälki ei miellyttänyt. Tai jos uskalsin sanoa vastaan.
Mies käytti henkistä ja fyysistä väkivaltaaa, mm harjoitteli karatepotkuja niskaani ja läimi ihan huvikseen... Mies ei siis ollut ihan terve.

Tein pitkään lähtöä, ensin en uskaltanut. Mutta ymmärsin kyllä jossain vaiheessa, että ei tämä voi jatkua. Sitten vaan pakkasin kamani, ja häivyin. Jätin kaiken "omaisuuden", hankkimani huonekalut jne, koska en niitä pystynyt kantamaan.

Mies itki vuosia jälkeeni, ensi uhkaili minua, sitten uhkasi tehdä itsarin jne. En heltynyt. Mies kävi myös uuden asuntoni oven takana ja yritti jopa tulla 2. krs asuntoon ikkunasta sisään. Naapurit soittivat poliisit. Hän myös rikkoi autoni ikkunat jne. Melkoisessa pelossa elin eron jälkeiset kuukaudet. Mutta sitten hän kai löysi uuden uhrin.

Itsetuntoni ei ollut kohdillaan vuosiin. Olin tietty ollut koko ko suhteen ajan ruma, tyhmä ja lihava, ja sain olla onnelinen, että edes hän on minun kanssani.
No, huomasin sitten sinkkuna, että eipä ihan pitänyt paikkaansa.

Tästä on jo aikaa n 20v, mutta vieläkin joskus mietin tilannetta silloin. Miksi en lähtenyt heti, miksi odottelin jne. Sitä vaan oli mieleltään heikko ja pelokas, huono itsetunto ja epävarmuus jne. Olisi pitänyt lähteä heti ensinmäisten "oireitten" jälkeen.

Näin miehen n 10v eron jälkeen, pyyteli anteeksi ja katui jne. Anteeksi voin antaa, mutta en unohda. Toivottavasti en enää koskaan törmää tyyppiin.

Ap:lle antaisin kokemuksen syvällä rintaäänellä neuvon: lähde

 

['''''''''''''''''''''''''''''''''''']

Olet lähesriippuvainen. kaikki lähesriippuvaiset ihmiset hyväksyy ja sietää paskaa kohtelua,syyelkäävät olla/elää yksin kun heillä pitää olla 'joku'
Toisten neuvot ei lähesriippuvaista auta ollenkaan. kuitenkin jatkavat suhdetta olkoot mies vaikka kuinka iso K.pää tahansa naista kohtaan.
ja sitten huutavat vielä "märakastan sitä niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin!
yokkis....

 

[Millka]

Jos annat ihmisen kävellä ylitsesi, olet kynnysmatto. Jos annat monen ihmisen ajaa ylitsesi, olet tie. Ja jos annat kaikkien ajaa ylitsesi, olet moottoritie ja sehän ei ole sitten ollenkaan ihmisarvoista elämää.

Arvostetaanko sinua kotona???

 

[uskomatonta........]

Minun pitäisi kertoa ihan aina minne ja kenen kanssa menen ja milloin tulen. Jos sanon meneväni jonnekkin ilman miestäni, hän ei ainakaan pidä ideaa hyvänä. Ei tarvitse mennä paljon minnekkään kun saan sellaiset vittuilut, että ne muistaa pitkän aikaa. Siksi en yleensä liikukaan paljon missään. Muutaman kerran kun ole kaverieni kanssa tehnyt niinkin ison rikoksen, kuin sen, että lähdimme baariin. Mieheni vittuilee noista reissuista pitkään. Käyn yksin ulkona ehkä kerran tai kaksi puolessa vuodessa. "
jne jne.

Miten olet joutunut/laittanut itsesi tuollaiseen tilanteeseen? oletko aina ollut 'alistuva nainen? tykkäätkö jos mies komentaa sinua??? ja kuunteletko jos se sanoo 'et saa mennä??
Miten voit vielä nukkua tuollaisen lurjuksen kanssa saatikka antaa sille p****??????????
mies kohtelee sinua huonosti mutta,pystyt vielä kaiken päälle paneskella sen kaa vaikka se kohtelee huonosti?

Mielestäni sinun pitäisi itse katsoa peiliin alkaa miettiä mitä haluat ITSE? ja :miksi hyväksyn paskaa kohtelua? et kai vaan väitä että, tuo on rakkautta ja rakastat sitä paskiaista???

 

[olen paha paha paha!!]

Kiitos, kun ette haukkuneet tätä provoksi, sillä sellainen tämä EI ole.

Olen tilannettani miettinyt jo pitkän aikaa... Miksi minä olen tässä liitossa? Miksi en osaa lähteä? Kyllä, olen läheisriippuvainen nainen. Tämä on varmaan verrattavissa kokaiiniin tai heroiiniin ja sen pitkäaikaiseen käyttöön. Olen päättänyt niin monta kertaa lähteä. Joka kerta kun olen sen päätöksen tehnyt, oloni on muuttunut aivan hirveäksi: tulee henkisesti niin kamala olo, paniikkia, käsittämätöntä pelkoa, jopa kuolemanpelon kaltaisia tunteita, tunne, etten sittenkään voi olla ilman. Jopa kroppa menee aivan sekasin, en saa henkeä, sydämmeni hakkaa jotenkin oudosti ja minua puistattaa ihan hirveästi. Mikäli aijon tästä lähteä, tarvitsen varmaankin psykiatrista hoitoa. Olen pahasti sairas ja "koukussa". Vakavasti läheisriippuvainen. Voiko tämä olla oire jostakin psykiatrisesta sairaudesta? Skitsofrenia jopa? Se tule ekana mieleen. Se ja sama, hullu tiedän olevani.

Onko kenelläkään vastaavasta kokemusta?

Ilman en siis osaa olla, vaikka tämä on suurimman osan aikaa yhtä helvettiä, enkä osaa lopettaa. Koko ajan yritän saada kiinni aidosta onnesta ja tasaisuudesta, mutta tässä liitossa se tuskin onnistuu. Jotenkin ne harvat hyvät hetket... ne ovat kuin "huumetta" nekin... saavat melkeimpä "euforiaan", vaikka tiedän niiden loppuvan lyhyeen.

 

[Olen paha paha paha!!]

Tänään kerroin, että haluaisin kutsua ensi perjantaiksi kavereita/sukulaisia (en kovin monta) kahvikekkereille. Mieheni vastasi ilman hirveää shouta, että "kyllä se käy". Olen todella positiivisesti yllättynyt. Vieraani ovat tervetulleita...

 

[jalat maassa]

Ei taida yhdet kahvikekkerit pelastaa teidän suhdetta. Henkiseltä väkivallalta kuulostaa tuollainen toiminta ja siitä ei ole pitkä matka fyysiseen! Juttele joskus jonkun kaverin tai sukulaisen kanssa tilanteestasi, ja jos olet niin viisas, että päätät lähteä, niin pyydä että he auttavat asioiden järjestämisessä!

 

[entinen kynnysmatto]

Valitettavasti AP:n avomies on henkisesti sairas, ja on erittäin epätodennäköistä, että hän paranisi. Siispä lähde suhteesta pois mahdollisimman pian! Pyydä apua vanhemmiltasi, hyviltä kavereilta, keneltä tahansa, jos et yksinään lähtöön pysty. Älä kuuntele "kyllä se mies muuttuu kunhan vaan palvelet sitä tarpeeksi" -neuvoja, ne eivät pidä paikkaansa. Ei ole sinun vastuullasi hoitaa miestä kuntoon, hänen on tehtävä se itse. Lähteminen on vaikeaa, tiedän sen, mutta takaan, että vuosien päästä, elämänlaatusi parannuttua, mietit, miksi et lähtenyt aiemmin.

 

[panacea]

Valitettavasti AP:n avomies on henkisesti sairas, ja on erittäin epätodennäköistä, että hän paranisi.

Enpä tiedä - minusta ap:n kertoman perusteella kyseessä on vain itsekeskeinen ihminen, joka tuossa tilanteessa pystyy toimimaan täysin oman mielensä ja impulssiensa mukaan. Se ei vielä tee hänestä "henkisesti sairasta".

On sanonta: "Ei se ole hullu joka pyytää vaan se on hullu joka antaa."

Olen samaa mieltä kirjoittajien kanssa siitä, että ap kirjoittajan käytös vaikuttaa läheisriippuvuudelta, johon pitäisi hakea apua. Ja noin sairaasta suhteesta lähteminen olisi tietysti ensimmäinen askel paranemiseen.

Voimia ap:lle!

 

[Ensimmäinen askel]

Minusta kuulostaa siltä, että tilanteesi on mennyt askel askeleelta pahempaan suuntaan. Luotatko mieheen, rakastatko häntä, kunnioitatko häntä, auttaako hän sinua kotitöissä ja yhteisen kodin kuluissa? Ylipäätään kysymys kuuluu, että mitä sinä saat häneltä? Kannattaa myös miettiä sitä, että mitä sinä kaipaisit miehessä, jos sinä lähtisit pois?

Sinä olet itsenäinen olento, aikuinen nainen, jolla on oikeus tehdä elämässään vapaasti asioita. Mies tajuaa selvästi, että kohtelipa hän sinua miten hyvänsä, niin sinä pysyt kotona. Ei miehesi sinua rakasta, koska hän ei osoita sinua kohtaan rakkauden tekoja. Voi olla, että mies jopa toivoo, että lähtisit, mutta et edes tajua lähteä, vaan pysyt hänen luonaan, vaikka hän kohtelisi sinua miten tahansa.

Ensimmäinen askel, joka sinun kannattaisi tehdä, olisi se, että varaat ajan lääkäristä (terveyskeskus, työpaikkalääkäri, opiskelijaterveydenhuolto) ja kerrot, että miehesi pahoinpitelee sinua henkisesti ja fyysisesti. Kerro, että haluaisit lähteä pois, mutta olet riippuvainen miehestä henkisesti.

Netissä on myöskin auttavia puhelimia ja tietosivustoja, joista saat asiantuntevampaa apua kuin täällä keskustelupalstalla, jossa kuka tahansa voi väittää olevansa psykiatri tms alan ammattilainen. Yksi hyvä linkki:
https://www.secure-tukinet.net/

 

[Keski-ikäinen täti]

Valitettavasti AP:n avomies on henkisesti sairas, ja on erittäin epätodennäköistä, että hän paranisi. Siispä lähde suhteesta pois mahdollisimman pian!
Ei ole sinun vastuullasi hoitaa miestä kuntoon, hänen on tehtävä se itse.

Olen täsmälleen samaa mieltä. AP:n kuvaama tilanne kertoo liiankin selvästi, että mies on häiriintynyt. Oli miehen tausta mikä tahansa, se ei tee tilannetta yhtään oikeutetummaksi. AP:n kannattaa pysyä irti miehestä eikä haikailla hänen peräänsä. 22-v on nuori ikä ja vielä ehtii parisuhteeseen, kunhan pääsee ensin omille jaloilleen.

 

[olen paha paha paha!!]

Tästäkin keskustelu-palstasta tuli kotona hirvittävä riita. Mieheni on saanut selville, että käyn joskus täällä Elleissä "vikisemässä elämäni kurjuutta ja haukkumassa häntä, hänen mielestään aivan syyttä". (Niin rakas mieheni, ei haittaa vaikka lukisit tämänkin. Ehkä olisi syytä.)

Hän valittaa siitä, etten puhu asioistani kotona. Noh, yleensä keskustelumme alkaa siitä, että hän kertoo lukemastaan ja alkaa "tenttaamaan" miksi olen kirjoittanut taas niin tai näin. Tai sitten hän sanoo, että mitä mieltä hänen kaverinsa on minusta tai tekemisistäni.

Ei elämäni ole mikään "peilisali". Ei minun tarvitse tavallaan peilata itseäni muiden ihmisten avulla löytääkseni itseni. =Ei minun tarvitse etsiä mielipidettä tekemisistäni kuuntelemalla koko aika muiden mielipiteitä. Tarkoitan, ettei muiden mielipiteet ainoastaan määrittele sitä, mitä olen, vaan minä itse olen vastuussa itsestäni ja elämästäni. Tai siis niin haluaisin asioiden olevan. Siis en tarkoita, että muiden puheista ei pitäisi välittää... vaan tarkoitan, että omaa tervettä järkeä ja harkintakykyä pitäisi käyttää ja luottaa niihin tarpeen vaatiessa.

En myöskään haluaisi, että mieheni muodostaa mielipiteensä niin usein kyselemällä sitä muilta. En ehkä haluaisi tietyissä asioissa hänen kaveriensa mielipidettä, vaan mieheni itsensä mielipiteen.

Tulee tunne, että miten voin kertoa kotona yhtään mitään, kun kaikesta tulee riita? Tai miksi ottaisin jonkin asian puheeksi kotona, kun mieheni on jo ehkä kuitenkin urkkinut sen täältä ja tehnyt omat johtopäätöksensä? Tulee sellainen vainottu olo. Aivan kuin hän vakoilisi minua.

Miksi sitten kirjoitan täällä... hmm... no, minulla ei ole paljoakaan ystäviä "reali elämässä"... ja jotenkin en halua heille lisätä taakkaa omilla asioillani. Lisäksi en halua edes ajatella omia murheitani, ellei ole pakko. Niin ahdistaa vähän harvemmin.

(no taas aivan utopistista puhetta, mutta saimpahan purettua sydäntäni)

 

[lurukki]

pitää jopa sinun kirjoituksiasi lukea ja vahtia tietokonetta, missä olet käynyt, niin ompas siinä sullä vanginvartija! Tyhjennä edes sivuhistoria, niin ei ole näytillä, missä olet surffannut.
Meillä on molemmilla omat koneet ja ei tulis mieleenkään käydä katsomassa missä mies on käynyt ja usein hän kutsuu katsomaankin, samoin minä olen antanut moneen paikkan omat tunnukseni, että saa katsoa.
Mies sanookin ettei hän ole mikään poliisi, lapsenvahti tai vanginvartija, aikuiselle ihmiselle.

 

[olen paha paha paha!!]

Kun pohdiskelen täällä asioita, ne ovat vielä keskeneräisiä ajatelmia. (Siis mieheni, jos luet ja nyt ymmärtäisit!) Puhuisin kyllä samat asiat vähän myöhemmin kanssasi, kun saisin vain ensin "muokattua ne julkaisukelpoiseen" muotoon. (=sinulle helpommin ymmärrettävään muotoon)

(eli vähän sama asia, kuin jos moottoriin tulee vika, on turha mennä ostamaan varaosia, ellei tiedä mikä on rikki.)