Mies painostaa muuttamaan

Olen etäsuhteessa toisessa kaupungissa asuvaan mieheen, välimatkaa 200 km. Mies opiskelee muutaman vuoden vielä ja valmistumisen jälkeisestä sijoituspaikasta ei ole tietoa. Ongelmana on, että nyt mies painostaa minua ja murkkuikäistä tytärtäni muuttamaan samaan kaupunkiin kanssaan mahdollisimman pian. Siitä huolimatta että sekä hänen että oman lapseni etävanhemmat asuvat siellä missä minäkin tällä hetkellä. Olemme seurustelleet vasta vuoden ja minusta vaatimus ja painostus tässä kohtaa suhdetta on kohtuutonta, varsinkin kun minä olen se osapuoli joka jättäisi taaksensa aivan kaiken. Tyttäreni on oman tahtonsa ilmaissut eli haluaa elää samassa kaupungissa isänsä kanssa, mikä on aivan luonnollista. Mies voisi opiskelupaikkansa vaihtaa, mutta siihen ei näytä olevan haluja. Sen sijaan hän pitää meidän mahdollista muuttoamme pikkujuttuna eikä ymmärrä minun näkökulmaani saatikka lapseni. Seinää vasten pistäminen tuskin on otollinen lähtökohta uusperheen perustamisellekaan...Suhteemme on muutoin onnellinen, paitsi tämä jatkuva painostus ja vaatimus yhteenmuuttamisesta. Niin pahalta kuin se tuntuukin, tulee suhteemme todennäköisesti kariutumaan koska painostuksen alla on vaikea elää. Onko kukaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa?

 

Onko kukaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa?

Voi kuule tuhannet naiset. Teepä mielessäsi pikakierros tuttavapiiristäsi ja kaikista tietämistäsi ja lukemistasi pareista, joissa on oltu etäsuhteessa ja muutettu yhteen. Etelässä asuvat ulkomaalaiset miehet poislukien, kuinka monessa tapauksessa olet kuullut miehen muuttaneen naisen perässä? Ylivoimaisesti yleisimmin nainen joustaa.

 

Miehenä, wanhana äijänä ja elämää monin tavoin kokeneena en kerta kaikkiaan ymmärrä miksi mies voi tuollaista vaatia. Minä ainakin pitäisin tärkeämpänä tyttäresi, kuten myös sinun suhteitasi omiin sukulaisiinne.
Mahtaako mies vaan haluta hyvää hoitajaa itselleen. Eikö ole tottunut elämään yksin?
Noh, joka tapauksessa en ymmärrä alkuunkaan.

 

Miehellä ei siis ole mitään muuta pointtia kuin, "no kun MÄ haluun". Sinulla taasen tytär (jolla myös koulu keske ja ystävät nyky kaupungissa) isineen ja myös hänen lapsensa asuu sinun paikkakunnallasi. Itsekkyyttä. Minkä ikäinen ihminen mahtaa olla kyseessä?

Älä muuta. Olkaa etäsuhteessa niin kauan kuin mies opiskelee tai tytär itsenäistyy.

 

Olet aivan oikeassa. Pointti on juuri tuo " nokun mä haluun". Ikää on kuitenkin jo päälle 40, että poikasesta ei ole kysymys. Toisekseen olen miettinyt tuota taloudellista puolta, opiskelijan puolisona sitä huomaa äkkiä maksavansa viulut ja hoitavansa kaikki mahdolliset kotityöt " kun mun täytyy nyt lukee" jne. On lasten kannalta epäinhimillistä, että he joutuisivat joka viikonloppu lähtemään kahdensadan kilometrin päähän etävanhemmilleen, kun asiat voi järjestää toisinkin. Jos parisuhde on todella tärkeä, on toisenkin oltava valmis kompromisseihin ja vähintäänkin odottamaan että lapset kasvavat. Lpsille aiheutettu kärsimys tulisi aivan varmasti rassaamaan koko suhdetta. Olisipa siinä sitten kiva olla yksin vieraassa kaupungissa ilman ystäviä ja tukiverkkoja.

 

Olin joskus hieman vastaavassa tilanteessa. Tutustuin miesystävääni pikkukaupungissa, josta hän myöhemmin muutti pääkaupunkiseudulle. Elimme etäsuhteessa vajaan vuoden ja välimatkaa oli noin 500 km.

Itsekin sain töitä pääkaupunkiseudulta. Olisin halunnut muuttaa aluksi omaan asuntoon, mutta miesystäväni mielestä "joko muutetaan yhteen tai erotaan". Hän myös perusteli yhteenmuuttoa taloudellisilla syillä, kun ei ole järkeä maksaa kahta vuokraa jne...

Asuimme yhdessä reilun vuoden ennen eroa. Jälkikäteen ajatellen minun olisi silloin kannattanut kuunnella omia tuntemuksiani. Olin silloin alle kolmikymppinen ja kuvittelin kai, että yhteenmuutto olisi parantanut suhdettamme. Lisäksi pääkaupunkiseudun vuokrat tuntuivat todella kalliilta pikkukaupungin vuokrien jälkeen... Onneksi en sentään missään vaiheessa suostunut yhteisen asunnon ostoon! Ostin kuitenkin itselleni asunnon erottuamme

Tämän perusteella suosittelen, että mieti tarkkaan mitä teet. Se 200 km ei kuitenkaan ole kovin pitkä matka...

 

Kyllä tuossa tilanteessa mies on se, jonka elämäntilanteensa puolesta tulisi muuttaa, jos se kerta on niin tärkeää.
Laittaisin ykkössijalle lapsen, jonka kannalta paras vaihtoehto on selkeästi nykyinen asuinpaikka.

 

Olen ollut, ja se painostus oli hirveää eikä perustunut muuhun kuin mutkunmähaluun- jankkaukselle. Alkaako miehen nimi kirjaimilla amp?