mies painostaa aborttiin

Hyvä, että Ellit ovat saaneet sinut ajatukseen pitää lapsi!

Jatkaisin vielä eilistä juttua sen verran, että ei yksinhuoltajuus tarkoita yksinäisyyttä. Todella yksin voi olla avioliitossa (puhun kokemuksesta) tai vaikkapa sinkkuna - ja ethän ole oikeasti yksin kun sinulla on lapsi! Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat, mutta yksinäisyys tai terveyden menettäminen voi koskea ketä tahansa milloin vaan.

Itse en muuten ole ottannut taloudellista tukea sen paremmin lapsen isältä kuin yhteiskunnaltakaan, ja ihan OK olemme tulleet toimeen.

Minusta sinun ei kannata laskea miesystäväsi varaan yhtään mitään, pikemmin jättää koko mies kuin nalli kalliolle. Usko minua, että yksin (siis ilman miestä) lapsen kanssa voi elämä sujua paljon helpommin ja mielekkäämmin (meillä sujuu ainakin) kuin miehen asuessa sman katon alla. Epäilit , mahtaako nainen + lapsi/lapset löytää sitten joskus tulevaisuudessa miesystävän. Voin vakuuttaa sinulle, että kyllä niitä löytyy ja useita! Vielä näin vanhemmallakin iällä!

Onnea odotukseen sinulle ja lapsellesi!

 

Voimia sinulle hankalassa tilanteessasi!

Älä ihmeessä tee aborttia, tekisit sen vain miehen painostuksen takia.

Ehkä miehen mieli vielä muuttuu, ehkä ei. Joka tapauksessa sinä tulet rakastamaan lastasi, kauan kaivattua, toivottua, suunniteltua.

Sisälläsi kasvaa pieni ihminen. Älä tapa häntä vain siksi, että miehesi kiukuttelee kuin pahainen teini.

 

Olen todella samaa mieltä kuin useimmat: heitä se mies jonkkaan, pidä lapsi. Sinulla ei ole enää paljon aikaa hankkia lapsia, se on ikävä tosiasia. Jos nyt saat lapsen yksin, on 2 mahdollisuutta: joko kasvatat lapsen itseksesi tai löydät uuden miehen, joka tahtoo kanssasi suhteeseen ja hyväksyy lapsesi. Kumpikin noista vaihtoehdoista on mielestäni parempi kuin abortti tai juopon ja epäluotettavan miehen kanssa eläminen.

 

""Mutta siinä se vaan hössöttää pikkuasioista kuten keskuslämmityksen toimivuudesta, ja katselee rauhassa televisiota. Tajuaako se kunnolla koko asiaa?""

Taitaa mies luulla, että kiukuttelet vaan, että ei hän oikeasti joutuisi lähtemään! Vaikka vieraan ihmisen tajuamisesta on paha mennä sanomaan mitään!

Onnea kuitenkin hyvästä päätöksestä, en usko, että koskaan kadut päätöstäsi pitää lapsi. Vaikka mitä maailmassa tulisi vastaan uskon sinun olevan onnellinen siitä, että sinulla on lapsi. Lapsi antaa paljon lisää voimaa!

 

Siis kysymys on sinun iässäsi siis siitä, että haluatko lapsia?

Voit suoraan unohtaa tuollaisen höpinän, että yritetään vuoden päästä uudelleen. Ei lapset sentään ""tilaamalla"" tule. Että yritetään ja kun onnistuu, niin oikusta päätetään, että ei sittenkään vielä. Ryypätään vielä vuosi, ja katsellaan sitten ja jos nappaa uudestaan niin katsellaan taas!

Tuosta järkevyydetä! No mitä jos sitä järkevää ja tasapainoista miestä ei löydy. Tai mitäs jos rakastut, ja miehellä onkin ""lapsikiintiö"" täynnä. Tai et saakkaan lasta.

Itse asiassa, en ymmärrä yhtään. Olet käynyt lapsettomuushoidossa. nyt olette yrittäneet saada lasta. ja nyt sitten miehen oikusta harkitse aborttia, ja mietit että joo yritetään vaikka vuoden päästä uudestaan.

Olet 38v. Käytä aivojasi, surkastuvat pian käytön puuteesta!

T: esikoisäiti -73 ja yllätysvaavi 1v.

 

Moni meistä elää täällä sen vuoksi, ettei abortintekomahdollisuutta ole ollut. Harmi.

Tee abortti silmää räpäyttämättä. Kohta itket tällä palstalla yksinäisyyttäsi ja vauvan valvottamista. Ei ole herkkua tuossa iässä lapsen hoito.

 

Joopa oikeessa olet ""moni meistä"" sinutkin olisi ollut viisasta abortoida=) Suurin osa lapsista ovat ns vahinkoja ja silti selviävät... Siksihän tämä palsta on että saa vuodattaa... Eli jos joku pohtii tekeekö terminaattorit niin silloin on hyvä pohtia pääseekö elonsa aikana enään samaan tilanteeseen. Liian moni lykkää lapsen teon myöhemmille vuosille, mutta sitten ne jotka vanhemmalla iällä saavat lapsia laittavat myös omiin lapsiin aikaa.. Sitähän se on, ei kukaan ihminen ole erakko vaan laumasielu ja tarvitsee toisia ihmisiä.

 

Lapsi ei ole mikään paketti, joka tilataan ja sitten pannaan pois. Se on elävä ihminen. Jo 11 vk sikiö on ihan pienen lapsen näköinen tosin vain muutaman sentin mittainen. Jo n. 12 viikolla voit tuntea sen liikkuvan. Se ihan oikeasti elää.
Ymmärrän silti tilanteesi. Joudut herkässä vaiheessa painostuksen kohteeksi. Mies ei vaikuta aikuiselta, vaan teinipojalta. Voimia sinulle.

 

Hoh-mussukka,

aiemmassa tekstissä väitettiin, ettei lapsen tuloa voi perua.
Mitä tekemistä mainitsemiesi asioiden kanssa on perumisen kanssa?

Yritettiin sitä kakaraa yhteistuumin tai ei, tapahtui raskautuminen vahingossa tai ei, mutta lisääntymisen peruminen ON helppoa.

Senkun tekee abortin. Sitä vartenhan se on.

 

Entäpä, ennen kuin teet ratkaisusi, kuuntele neuvolassa ne sydänäänet. Ne kohisevat viuh-viuh -äänet tekivät lapsen minulle todelliseksi... Ehkä sinun olisi hyvä nähdä ja kuulla mitä sinun sisälläsi tapahtuu enne ratkaisua.

Se osa sinua, joka eniten kärsii mahdollisesta menetyksestä, on jo vahvasti sitoutunut tähän tulevaan ihmiseen. Siksi olisi hyvä tajuta tämä sisälläsi asuva elämä mahdollisimman konkreettisesti ennen kuin teet mitään ratkaisua.

Itseltäsi on turha yrittää totuutta kuitenkaan salata.

 

ööh - miten niin tuossa iässä?

Onkos se vauvan hoito helpompaa, jos on parikymppinen? Vai mitä tarkoitat?

En ymmärrä oikein joiden katkeroituneiden puhetta siitä, että yksinhuoltaja(äiti) olisi jotenkin yhteiskunnan elätti lapsensa kanssa.

Minun sisareni sai lapsen ja joutui yksinhuoltajaksi erinäisten tapahtumien seurauksena. Hän on pitänyt sallitun äitiysloman, mutta muun ajan ollut normaalisti töissä. Miten sinun mielestäni hän on yhteiskunnan elätti?

Ihme mielipiteitä täällä. Kysymys on kuitenkin ihmisen elämästä, olkoonkin sitten ihan tuntematon lapsi ja äitinsä. Täällä te vaan annatte ohjeita jumalalliseen sävyyn siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ja haukutkin saa vielä päälle.

Kuinkahan moni oikeasti julkisesti viitsisi omalla nimellään esimerkiksi työpaikalla kertoa ehdottoman oikeita mielipiteitään aborttia pohtivalle naiselle. Aivan - tuskinpa kukaan. Täällähän sitä on helppo inistä, mutta kun pitäisi oikeasti avata suu, niin sitten istutaan taas hiljaa.

 

Kiitos taas viesteistä! Lueskelenpa niitä, kun unikaan ei tule.

Päässäni pyörii vain sekavia ajatuksenpätkiä. Olen ollut miestä kohtaan maksimivihamielinen ja oksennellut. Hetkittäin vajoilen sellaiseen 'mikään ei tunnu miltään'-oloon, ja toivon että pääsisi tästä repivästä tilanteesta ulos hinnalla millä hyvänsä.

Kommentoin lisää sitten, kun kun keksin jotakin järkevämpää sanottavaa.

 

47+18=65. Mies taitaa olla epävarma suhteestanne ja ajatella, että hänelle lapsi tuo vaikeuksia. Hän siis pelkää. Tulevaisuus on meiltä arvailuja, edes onnemme kukkuloilla, emme pystyneet onnea säilyttämään, vaan meiltä monelta on paljon valunut hukkaan. Mutta jos sinulla on valmiiksi noin synkkä kuva, niin ei tuosta voi muuta kuin parempaa seurata. Mies voi alkaa pitää pikku prinsessasta/prinssistä, kun voisi sittenkin elää lapsensa kanssa perheenä. Hänellä on kai huonoja muistoja.

 

Joo raskausaika ei aina ole niin ihanaa, monet ovat odottaessaan masentuneista tietämättään, toiset taas ovat elämänsä kunnossa ja joillakin kokoraskausajan sotkee kaikki fyysiset vaivat.. Niin pieni lapsi on sellainen pakkaus että se tuo myös alitajunnan muistoja.. Vaikka väittäisi että oma lapsuus on ollut onnellinen niin jokaisella on myös niitä pelottavia ja huonoja muistoja... Tavallaan käy sääliksi jos isä on jotain 70v kun lapsi on 15v. No eipähän jää vanhemmistaan riippuvaiseksi kun luonto korjaa.
Sitä itse pohdin ja toivon että jokainen vanhempi muistais että tekee lastensa elosta pääosin onnellisen, nykyään lapsuus on niin nopeasti ohi ja vanhemmat korvaa yhteisen ajan tavaralla... että ite saavat olla rauhassa kun työpv on ohi.. Sitä vaan tarkoitan että kaikkea ei rahalla saa! Niin ja edellisen kanssa olen samaa mieltä, että vanhemuuteen voi myös kasvaa ja kypsyä siinä vaiheessa kun lapsi syntyy=) Joskus niistäkin miehistä jotka ovat täysiä retaleita ja pentuja kasvaa vastuuntuntoisia isejä=)

 

Niin siis TEKNISESTI voi alkaneen raskauden perua, mutta nyt oli kyse siitä, että TOINEN HENKILÖ eli tässä tapauksessa luuseri-isäehdokas ei voi ruveta perumaan sen jälkeen kuin ""maito on jo maassa"". Se joka on raskaana voi tietenkin sallittuun aikarajaan asti ITSE perua raskautensa, mutta kyseisen ukon on turha rupea spermojaan perumaan tuossa vaiheessa. Eikä hän voi pakottaa toista aborttiin.

Eli: MIES EI VOI NAISEN RASKAUTTA PERUA.

Luulet varmaan olevasi hyvinkin fiksu kun pääset pätemään ja inttämään.

 

Raskauden aikana mielialat vaihtelevat. Huono olokin menee ja tulee. Toivottavasti saat neuvolassa tukea. Oma lapsi on maailman ihanin asia. Kun saa ensinmmäisen hymyn, kun pinet kädet kiretyvät kaulaan, sen parempaa asiaa ei elämässä ole.
Toki myönnän, että pienen lapsen kanssa on rankkaakin, ainakin jos joutuu valvomaan. Yleensä ei kuitenkaan kannata pelätä turhaan tulevaa, asioilla on yleensä taopumus lutviintua ajan mittaan.
Sanomme täällä netissä mielipiteitämme, koska ap. nimenomaan kysyi niitä.

 

En koskaan ole tuntenut itseäni yksinäiseksi sen jälkeen kun sain ensimmäisen lapseni. Minulla oli helpompaa sen jälkeen kun mies lähti, vaikka lapsia onkin peräti kolme. Yksi passattava vähemmän ja kodin ilmapiiri muuttui paremmaksi. Niin minäkin luulin, ettei kukaan minua enää huoli, kun minulla on kolme lasta. Toisin oli, ei ollut mitään vaikeuksia miesystäviä löytää. Tosin aika vaativaksi olin muuttunut, ei sitä ketä tahansa enää kelpuuttanut. Lasten paras oli ja on mielessäni aina. Lasteni puolesta voisin kuolla jos sillä heidät voisin pelastaa, kenestäkään miehestä en ole ikinä niin ajatellut. Rakastan heitä ja heillekin olen tärkein ihminen maailmassa. Pelottavaakin olla niin korvaamaton, mutta antaa minulle elämän tarkoituksen, vaikka toki minulla muutakin elämää on.

 

Kiitos taas viesteistä. Ajattelin kirjoittaa vasta, kun olen tehnyt päätöksen suuntaan tai toiseen.

Miesystävä on ollut asian suhteen kaksijakoinen. Matkustin eilen Helsingin pikkuasuntooni. Käskin miesystävän pakata tavaransa ja häipyä maapaikastani, jos hän on yhä abortin kannalla. Napsautin keskuslämmityksenkin kiinni, enhän tiedä, milloin palaan sinne. Ukko ei millään halunnut lähteä pois, sanoi etten tekisi mitään hätiköityä ja soitteli perään.

Tänään mies taas vaan surkutteli puhelimessa paikallaan polkevia bisneksiään, ja suuttui, kun varovasti ehdotin töihin menoa.

Hän on aika stressaava ja kuluttava tässä tilanteessa. Su-iltana muuten haukuin hänet oikein kunnolla, vertasin sisältä mätään omenaan, ja hän haukkui vastaavasti minut. Se puhdisti hetkeksi ilmaa.

Mutta kyllä tuo vauvan vainoaminen on lyönyt melkoisen särön meidän suhteeseen, niin kuin jo taisi kirjoittaa.

Jotenkin hän ei tunnu aikuiselta. Kuin pikkupoika rähisisi, että ""ei meille saa tulla pikkuveljeä tai -siskoa, ja äiti on kurja kun ei enää tee ruokaa, vaan juoksee vaan yökkien keittiön läpi, eikä tuhma äiti juo enää yhtään mehuakaan yhdessä"".

Tänään kävin lääkärillä hakemassa aborttilähetteen (lomakkeen täyttöään se vain oli). Huomasin itsekin, etten oikeasti täytä yhtään niistä 'laillisista' abortinhankkimisperusteista. Mutta nyt se paperi on sitten olemassa.

Tuli mieleen, että jos laittaisin asian liikkeelle, se olisi ennen viikonloppua ohi. Voisi vaikka mennä lauantaina johonkin siistiin baariin, juoda kuohuviiniä tai siideriä (joiden hajukin inhottaa nyt) ja päästä eroon tästä stressaamisesta.

 

Oletko varma, että pääset stressaantumisesta eroon, jos teet abortin? Monille naisille se on kova paikka. Eivät läheskään kaikki pysty sitä unohtamaan tuosta vaan. Moni kantaa asiaa vuosikausia. Kysehän ei ole mistään pikkujutusta.

En halua syyllistää, sinulla on jo tarpeeksi vaikeaa muutenkin, ja varmaan tunnet itsesi. Me naiset itse koemme kehossamme raskauden ja itse myös koemme abortin ja itse myös läpikäymme ne tunteet päädyitpä mihin ratkaisuun tahansa. Itse tiedät kestävyytesi. Haluaisin kuitenkin kannustaa. Synkkinä hetkinä ei näe valoa, mutta yleensä elämässä asiat lutviintuvat. Olisiko sinulla ketään, jonka kanssa voisit asiasta puhua?
Nainen tarvitsisi tässä tilanteessa tukea. Jos ukko ei tukea anna, on rankkaa. Onko tuosta äijässä miestä ollenkaaan? Kuulostaa todella pikkupojalta. Itse vaikutat napakalta naiselta.
Haluaisin edelleen sanoa, että oma vauva on ihana.

 

En sano mittään muuta kuin sen, että lapsi on rankka juttu miehen kanssakin, saati ilman miestä. Onhan siinä ilon hetketkin ja onhan se rakas, jos sen saa, mutta kyllä se on raskasta. Mieti vielä.
Minun mieheni ilmoitti vain, että ei halua enää isäksi. Tein abortin.

 

Itse en suostunut,v92.Mun äijä meni niin pitkälle että tilas mulle abortin,en menny, en käyny edes neuvolan lekuris, ennenku oli tietyt viikot täys. Jätä se raakile,anna sen rakastaa sitä viinaansa, Kyllä sinä sen skidin kans pärjäilet. minä jätin aboritn vaatijan v.95. Onnea sinulle siskoseni

 

Kiitos kaikista hyvistä näkökulmista, joita tämä keskustelu tarjosi.

Päätin sitten pitää lapsen. Siihen päätökseen vaikuttivat faktat kuten ikäni, ystävien kannustus, teidän rohkaisevat tarinanne, muisto ex-liiton varhaisen keskenmenoni tuomasta suuresta surusta... Kun olen myös tutustunut adoptiota suunnitteleviin ihmisiin, tiedän, että vaikka itselleni sattuisi mitä, lapsella olisi silti mahdollisuus löytää rakastava koti.

Mies oli loppuun asti ailahtelevainen, yhdellä hetkellä halusi yhtä, toisella toista. Lopuksi taas tahtoi pitää lapsen (tai ei tahtonut luopua suhteestamme, en ole ihan varma, kumpaa).

Enää en odota häneltä yhtään mitään. Tai sentään toivon, että pysymme niin kauan yhdessä, että hän muodostaa hyvän suhteen lapseen. Tosin pidän mielessä, etten ole vastuussa siitä, miten hän hoitaa isän roolinsa.

Kuitenkin välillämme on yhä rakkauttakin. Ja oloni on sen verran rättiväsynyt, että enpä jaksaisi pokata uusiakaan

Sen verran rankkaa tämä hänellekin on ollut, että sairastui kovaan flunssaan, ja makaa kolmatta päivää kuumeisena raatona takan ääressä. Kiikutan hänelle teetä ja lisäpeittoja, ja maanittelen mittaamaan kuumetta - lapsen kanssa on varmaan yhtä työlästä...

 

Ihanaa Julietta!Luin ihan toista palstaa,kun bongasin nimimerkkisi ja ajattelin sinua.Tulin uudestaan tänne etsimään(etsin ketjua jo aiemmin,mutten löytänyt)ketjuasi ja tietoa oletko se sinä varmasti.Nyt sain vahvistuksen ja iloitsen lapsesi ja sinun puolesta.Toivotaan että pahoinvointisikin hellittää.
Energiaa!

 

Vauh! Onneksi olkoon!!! Upea päätös! Olen sinulle kade, haluaisin itsekin kovasti äidiksi. Vaikka olen jo 40. Mutta jospa vielä kerran!

 

Todella paljon onnea sulle hienosta päätöksestä!

Itse olen saanut kolmannen lapseni 37 v. eli iltatähden, kaksi edesllistä oli jo aikuisia. Tiedän, että pärjäät loistavasti ja nautit lapsesi olemassaolosta todella paljon! Ei sinulle mitään tapahdu, kyllä sinä lapsesi saat kasvattaa!

Onnea, onnea, onnea!