V
vihainen ap
Vieras
Meillä on 5kk vanha poika ja nyt on tilanne se, että mä olen nyt lähdössä töihin/jatkamaan opintoja, kun alunperin oli suunnitelma. Tarkoitus oli, että mies jää sitten kotiin pojan kanssa seuraavat 5kk. Mä siis petasin hommat sillä tavalla, että näin se tulee menemään, kun niin sovittiin. Olen ilmoittautunut seminaareihin, hommannut harjoittelupaikan, lupautunut tutkimusryhmään jne. Kahden viikon päästä alkaa hommat.
Nyt mies kuitenkin päätti muuttaa mieltään eikä haluaisikaan jäädä. Alkoi eilen illalla nihkeilemään asiasta sanoi vaan, että miksi en minä voisi nyt vielä jäädä, kun mä olen niin hyvin pärjännyt pojan kanssa kotona. Olin että
Hämmästyin ja sitten raivoistuin! Me sovittiin jo vaikka kuinka paljon aiemmin tää juttu! Rahasta ei ole kiinni, mutta mitä ilmeisimmin hän ei vaan halua ja ajatteli, että mä jäisin kuitenkin vielä.
En voi sanoin kuvailla, miten vihainen olen. Mä en todellakaan ala perua juttujani, jotka olen vaivalla järjestänyt. Sovituista asioista on tapana pitää kiinni. Mä koen tuollaisen ihan äärimmäisen epäkunnioittavana toimintana.