Tuosta yhdestä ketjusta tämä tuli mieleeni, eikä siis liity sinällään tähän toiseen ketjuun ja sen aloittajan tilanteeseen.
Melko uusi trendi, joka näkyy lastensuojelussa sekä lastenpsykiatrialla on se, että uusioperheessä uusi rakkaus menee lasten edelle. Monesti nämä usein juuri äidit perustelevat, että "eikö minulla muka ole viranomaisten mielestä oikeutta onneen?" tai jotain vastaavaa paskaa. Tottakai on, mutta jos omat lapset ovat onnen esteenä, on silloin aika hakea apua eikä jättää lapsia heitteille.
Näitä tapauksia on paljon, ja äidit jopa oma-aloitteisesti ottavat yhteyttä lastensuojeluun ja pyytävät, voisivatko antaa lapsensa johonkin. Usein syynä on uuden puolison vaatimukset yhteisestä ajasta, jota äiti ei pysty lasten vuoksi miehen haluamalla tavalla järjestämään. Toisinaan myös äiti itse tahtoo antautua uuteen suhteeseen, ja pitää lapsiaan esteenä omalle onnelleen. Yhtenä syynä ilmoitetaan, että "lapset eivät tule toimeen uuden isäpuolen kanssa". Mitähän silloin pitäisi vastuuntuntoisen ja lapsiaan rakastavan äidin tehdä? No, he itse käsittävät asian siten, että "näin on lapsille paras, että he muuttavat pois kotoa".
Siis mitä helvettiä? Onko tämä teille tuttu ilmiö?
Sitten yhteiskunta yrittää korjata näitä vakavasti traumatisoituneita lapsia, joiden itsetunto ja identiteetti nujerretaan ja määritellään vain sen perusteella, että he ovakin yhtäkkiä liikaa ja tiellä.
