onpas täällä vieläkin vilkasta keskustelua, kiva että on tullut kannustaviakin kommentteja, kiitos teille
ja muidenkin mielipiteet ymmärrän kyllä, mutta pysyn silti kannassani ja koen valintani oikeaksi. vieläkin, ja vaikka ongelmia tulisikin sitten lapsen kanssa ollessani, minulla on kokemusta perheessäni ongelmalapsista joten ei ne ongelmat minään yllätyksenä minulle tulisi, osaan varautua. ja minulla on vahva tukiverkko, vanhempani ja läheinen ystäväpiiri jos tuntuu etten jaksa.
hyviä uutisia, saimme puhuttua miehen kanssa asiat selviksi. hän haluaa olla täysin mukana lapsen elämässä, yksinhuoltajuuden saan jos haluan mutta sanoin hänen saavan tavata lastaan milloin haluaa. rauhallisesti kaiken saimme sovittua. mies on mukana nyt jo raskauden aikanakin, saan soittaa hänelle jos siltä tuntuu ja näemme kyllä usein. seuraavaan ultraan hän haluaa mukaan ja olisi jo neuvolakäynnillekin halunnut, mutta sinne menin mielummin ystävän kanssa. sillä päätin erota hänestä kuitenkin, sen verran hän minua loukkasi, mutten sulje pois sitäkään vaihtoehtoa (eikä hän) että palaisimme yhteen vielä. katsotaan ja kypsytään nyt molemmat tässä.
tajusi mies olla pahoillaan ja syyksi sanoikin pelon siitä kuinka nopeasti kaikki tapahtui mutta sanoi pystyvänsä sen voittamaan ja siihen uskonkin. eli lapsen kannalta asiat ainakin tuntuvat menevän hyvin, mikä onkin tärkeintä, hän tulee saamaan kaksi vanhempaa
vaikakkin todennäköisesti asuukin minun luonani, näkee hän isäänsä usein ja voihan se olla että joskus vielä hänellä on kotonakin kaksi vanhempaa, itse luulen sen olevan mahdollista, kyspymistä se vaatii mutta kykenemme siihen niin uskon.
eli mies karkasi kyllä, mutta palasi eli kaikki hyvin. väärin hän teki ja siksi menetti minut, lastaan ei tietenkään koskaan, en vie lapselta isäänsä eikä niin tee hänkään eikä sellaista ole missään vaiheessa sanonutkaan. uskon tulevaisuuteen taas vahvemmin. ja lukuunottamatta pientä huolta tämän pikkuisen hyvinvoinnista pystyn nyt paremmin iloitsemaan tulevasta kauniista tapahtumasta
ja tosiaan olen idealisti mutten tyhmä silti, tiedän elämän realiteetit sanoisin että erittäin hyvin, vaikka olen vain 23v ja kuulostan ehkä naiviilta olen käynyt rankan elämänkoulun ja tiedän mihin vastuuttomuus ja väärin perustein toiminen johtaa, tämä ei sitä ole.uskon ja tulen aina uskomaan rakkauden ja välittämisen voimaan, niin tässä kuin missä tahansa asiassa. tämä on rakkauslapsi, rakastan miestäni, välitän hänestä ja haluan tukea häntä hänen henkisessä kasvussaan ja hän rakastaa minua samalla tavalla, on vain vähän pelokas joka aiheuttaa tuollaista karkaamista. mutta on minussakin virheeni joista aion kasvaa vielä pois. kuitenkin nyt olen onnellinen ja luotan ja tiedän kaiken menevän hyvin, rakastan tätä lasta ja teen kaiken hänen hyvinvointinsa puolesta nyt ja aina, ja siihen kykenen.
en tule tätä katumaan vaikka oletettavasti yksinhuoltajana tulee olemaan rankkaa (olen nähnyt, äitini oli 3n lapsen yh) niin silti lähden siihen koska mikään kärsimys ei tässä maailmassa ole liian suuri kannettavaksi kun kyseessä on pieni ihminen joka on rakkaudesta syntynyt ja tulee rakkaudessa kasvamaan. näin ajattelen, näin sanon, näin elän ja toimin.
vauvakuumetta minulla on jossain muodossa ollut aina, olen hyvin äidillinen ja rakastava luonteeltani ja näenkin äitiyden yhtenä oman elämäni suurimpana ja tärkeimpänä asiana, mutta olisin sitä valmis odottamaan niin pitkään kuin on tarkoitettu. se aika vain tuli nyt ja olen siitä onnellinen, en minä tai me mieheni kanssa tätä lasta tehneet vaan annoimme luonnollisesti kun toisiamme rakastamme hänelle mahdollisuuden tulla kun näin suodaan ja tämän lapsen aika tulla tähän maailmaan on nyt, ei siinä mitään sen kummallisempaa tai tuomittavampaa. elämästä tässä on kyse, omastani, miehen ja tämän pienen elämän alusta ja luotan elämään sen verran että kaikki tulee menemään hyvin ja näen realiteettien lisäksi sen kaiken kauneuden jota tässä on, ja se antaa voimaa ja varma olen valinnastani edelleen.
pieni usko maailman hyvyyteen ei vahingoita, usko, toivo ja rakkaus ei ole minusta naiivia vaan jotain kaunista ja tavoiteltavaa, kuljen tätä tietäni valossa ja olen onnellinen ja tätä tietä kasvatan myös lapseni sitten kulkemaan, rakkauden tietä.
sellainen vielä että vaikka olen näin toiminut viimeisessä kahdessa suhteessani en ole tullut raskaaksi, koska nuo miehet eivät olleet sopivia eikä ollut tarkoitettu että lapsi saa heidän kanssaan alkunsa eikä niin käynytkään, ei yksikään lapsi ole vahinko, lapsi on aina ihme, hänen kasvunsa ja sielunsa, ei se voi olla vahinko eikä Jumalan toimiin tule puuttua vaan ottaa ilolla vastaan ihmeet joita meille suodaan ja kiittää Häntä ja rakastaa toisiamme.
rauhaa & rakkautta jokaiselle!
Jos olette eronneet, niin miksi kutsut miestä omaksesi?
