Mies jätti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Hei,
olen 55 vnainen. Avomiehen kanssa oli syksyllä kauhea riita ihan mitättömästä arjen asiasta ja sen seurauksena mies Katosi puoleksi vuodeksi . Ei asuttu yhdessä mutta oltu kimpassa reilu 20 vuotta. Mies ei ottanut yhteyttä ollenkaan ja myös minulla tuli seinä vastaan kun ajattelin että se on varmaan mennyt vieraisiin. Joitakin vuosia sitten hän petti minua vanhan tuttunsa kanssa johon ilmeisesti rakastui tai hullaantui. Nainen on terapeutti ja osasi lirkutella ja kehua mieheni maasta taivaisiin ja mies hullaantui tästä. Tuo nainen jopa ilmoitti miehelleni että hänkään ei ole koskaan, vaikka jo 60 v nainen, ole kokenut mitään näin ihmeellistä ja kaunista ihmissuhdetta kuin mieheni kanssa, mieheni näytti sen meilin minulle. No meni luotto miehen tietenkin.
sitten mies soittaa nyt kesän alussa yllättäen että mitä kuuluu ja puhelee ihan kuin me ei erossa oisi oltukaan. Minä olen ihan lukossa, raivo kasvaa. Äsykäisen että mitä tänne enää soittelee kun yli puoli vuotta olet ollut näkymättömissä. Sitten hän iloisena ilmoittaa että on parisuhteessa. No, tuon terapeutin kanssa jonka kanssa on pettänyt minua vuosia. Mies päättää puhelun ja minun maailma meni pirstaleiksi lopullisesti kun vihdoin tajuan että olen menettänyt hänet lopullisesti. Minä luulin että olemme yhdessä hautaan asti.
siis mies vaan jätti minut mitään sanomatta, syytä kertomatta, siinä meni yhtäkkiä yli 20 vuotta vessasta alas. En tiedä miten selviän tästä, ikävä on hirveä enkä voi ymmästyää miten hän saattoi näin minut hylätä sanomatta yhtään mitään. Miten jaksan tästä eteenpäin. Ei ole mitään motivaatiota enää yhtään mihinkään. Itken koko ajan enkä pysty nukkumaan. Ajatus kiertää kehää. En voi missään tapauksessa enää ottaa yhteyttä kun siellä on tuo toinen ja mies vain nauraisi minulle.
 
Ette asuneet yhdessä eikä mitään muodollistakaan liittoa ollut. Millä perusteella se mies "petti", jos oli suhteessa tuon "lirkuttelevan" terapeutin kanssa, kun oli sinun kanssasi suhteen lopettanut.
 
Arvostelijan osa on helpoin, ei tarvitse tietää mistään mitään, mutta mielipide on ja se täytyy tuoda julki.
Niin, tarkoitat varmaankin sitä, että ap arvosteli miestä, jolla ei ole minkäänlaista puolustautumismahdollisuutta. Kuulimme vain yhden puolen tarinasta, totuudesta emme tiedä mitään.
Aloituksiin keskustelupalstalla on ihan luvallista kommentoida muutenkin kuin ilmaisemalla myötätuntoa huomion kerjääjälle.
 
vierailija
Ette asuneet yhdessä eikä mitään muodollistakaan liittoa ollut. Millä perusteella se mies "petti", jos oli suhteessa tuon "lirkuttelevan" terapeutin kanssa, kun oli sinun kanssasi suhteen lopettanut.
Siis tuollahan luki, että petti jo joskus aiemmin sen naisen kanssa. Ja ilmeisesti pettänyt vuosia ennen kuin jätti ap:n. Vaikka ei asuisi yhdessä, mutta on parisuhteessa niin ei silloinkaan saa muiden kanssa panna. Avoliitossa ap ei kyllä ollut koska eivät asuneet yhdessä.
 
Oletko varma, että myös miehen mielestä he olivat parisuhteessa eivätkä vain deittailleet?
 
vierailija
Kannattas olla onnellinen, jos pääsee tollasesta kusipäästä eroon. Olis pitäny potkasta perseelle jo ensimmäisen pettämisen jälkeen eikä antaa sen jatkua. Turhaan tämän tarinan ap itkee, kun on itse antanut käyttää vuosia hyväkseen. Poru seis ja uutta petturia hyysäämään. Kyllä niitä suomi on pullollaan. Enkä minäkään oikein tajua, mikä varsinainen parisuhde sellanen on, että vielä 20v päöstäkin asutaan eri osoitteissa. Onko siis jo alkua päälle ollut oletuksena, että "seurustelu" ei tule kauaa kestämään tai se on vaan köykäistä tapailua, jossa voi samalla katselka vähän muitakin? Ap otti siis vähän liian tosissaan seukkaamisleikit?
 
vierailija
Mutta jos katsoo että on noinkin iäkkäästä ihmisistä kyse niin ihmetyttää kuitenkin että jos syystä mikä tuossa ei selviä ovat asuneet eri osoitteissa, jos vaikka työn tai jonkun takia niin vaikka olen rutkasti nuorempi niin miettisin tuota tapaa millä mies toimi . Ilmeisesti siis ghostaaja? Olipa syy eroon mikä tahansa niin kait nyt moraalisesti olisi miehelläkin ollut fiksua sanoa tuolle ap suoraan että on siirtynyt toiseen naiseen. Eihän sitä muutakaan kavereita petetä, miksi sitten pitäisi hyväksyä deittajansa pettämistä. Tuskin ton ikäiset deittaa, ei tuo nyt ihan heikolla pohjalla ole ollut kun vuosikymmeniä olivat yhdessä, eihän me tiedetä miten tiiviisti olivat. Onhan ihmisillä nykyisin useammat osoitteet esim. Justiin työn takia.minulla ainakin on sympatiat ap puolella!
 
vierailija
Minäpä miehen. Reipas 50 v. näkökulman tähän heitän kanssa. Eihän tuollanen mies terve ole. Ilmeisesti persoonallisuushäiriö? Narsisti? Luoja varjelee sinua kun pääset eroon siitä. Nyt sillä on se uusi uhri siellä, niitä terapeuttejakin on ihan kaikenlaisia, kuka vaan voi nykyisin itseään tituleerata terapeutiksi. Kuulostaa siltä että se lirkuttava nainen kusettaa exääSI. Voi voi, niitä on naispuolisiakin auervaaroja, kuulostaa että exäsi kalasteli vain kehuja, se viittaa narsismiin, narsisti ei kestä arkea kenenkään kanssa, ja tuo jos se oikea terapeutti on tietystihoksasi sen ja antaa mitä tuo haluaa, sehän on sillä pojalla varmaan vielä tiedossa miten käy, menettääkö mies vaikkapa omaisuutensa tai jotain. Veikkaanpa että ei hyvin käy. Mutta sinä saatat pelastua vielä joltain ja elämäsi kääntyy paljon paremmaksi!
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Kannattas olla onnellinen, jos pääsee tollasesta kusipäästä eroon. Olis pitäny potkasta perseelle jo ensimmäisen pettämisen jälkeen eikä antaa sen jatkua. Turhaan tämän tarinan ap itkee, kun on itse antanut käyttää vuosia hyväkseen. Poru seis ja uutta petturia hyysäämään. Kyllä niitä suomi on pullollaan. Enkä minäkään oikein tajua, mikä varsinainen parisuhde sellanen on, että vielä 20v päöstäkin asutaan eri osoitteissa. Onko siis jo alkua päälle ollut oletuksena, että "seurustelu" ei tule kauaa kestämään tai se on vaan köykäistä tapailua, jossa voi samalla katselka vähän muitakin? Ap otti siis vähän liian tosissaan seukkaamisleikit?
Eikö se ole aika tavallista että monet vanhemmat ihmiset ei enää muuta yhteen?
 
On tavallista.
Esim. 74 v. äitini on "deittaillut" 9 v. nuorempaan miestä n. 12 vuotta. Molemmat ovat leskiä, molemmilla omakotitalot. Eikä heillä ole aikomustakaan muuttaa yhteen tai mennä naimisiin. Äitini mainitsi kerran, että hyvä vaan etteivät asu yhdessä. ei toisen naamaa jaksaisi ehkä katsoa yli viikkoa kauempaa.
 
vierailija
Kannattas olla onnellinen, jos pääsee tollasesta kusipäästä eroon. Olis pitäny potkasta perseelle jo ensimmäisen pettämisen jälkeen eikä antaa sen jatkua. Turhaan tämän tarinan ap itkee, kun on itse antanut käyttää vuosia hyväkseen. Poru seis ja uutta petturia hyysäämään. Kyllä niitä suomi on pullollaan. Enkä minäkään oikein tajua, mikä varsinainen parisuhde sellanen on, että vielä 20v päöstäkin asutaan eri osoitteissa. Onko siis jo alkua päälle ollut oletuksena, että "seurustelu" ei tule kauaa kestämään tai se on vaan köykäistä tapailua, jossa voi samalla katselka vähän muitakin? Ap otti siis vähän liian tosissaan seukkaamisleikit?
Mikä parisuhteen edellytys se yhdessä asuminen muka on? Olisiko sinunkin aika astua tähän päivään sieltä esi-isiesi agraariajoilta?
 
Eikös miehillekkin monesti tuppaa tuleen tuossa iässä ikäkriisi jolloin saattaa tehdä hyvinkin impulsiivisia päätöksiä ja tempauksia... Kynnys ap:n tapauksessa on varmasti ollut matala kun ei asu saman katon alla, omaisuus ei mene samalla tavalla jakoon eikä välttämättä tarvitse katsoa loukattua naamasta naamaan. Eli poissa silmistä, poissa mielestä. Ja vielä kun on sattunut löytämään sen, joka sillä hetkellä uutuuden viehätyksessään palvoo maata miehen jalkojen alla niin mikäs sen mukavampaa, etenkin kun toinen vaihtoehto on (sillä hetkellä)kiukkuinen ja rähjäävä tuttuakin tutumpi kasvo.

Mun tuttavalle kävi juuri vastaavasti. Olivat 23 vuotta naimisissa, lapset maailmalla, omaisuutta mukavasti ja arki rullasi sutjakkaasti omalla painollaan, he olivat toistensa parhaat ystävykset eivätkä oikeastaan ikinä riidelleet.
Yhtäkkiä mies ilmoitti että muuttaa pois(ja parin pvän päästä muuttikin), haluaa eron ja kuukauden päästä miehellä oli jo uusi nainen...
Mies on jotain 50-54 ja nainen 55.
 
Joo hyvä pointti. Minäkin tiedän muutaman vastaavan tapauksen. Miesten vaihdevuodet aiheuttaa sen että ne luulee 60 vuotiaana olevansa elämänsä huipussa ja altistavat itsensä huijareille, naisissakin niitä on. Sitten ne itkee
sen vanhan eukkonsa perään kuitenkin kun sen kanssa olisi ollut kiva vanheta. Kun ei se uus eukko ollutkaan sellainen kun luuli....sepä ei enää ymmärtänytkään ja pessyt sukkia kuten se nuorena otettu eukko. Näin se käy tuossa ap tapauksessakin vielä.....routa porsaan kotia ajaa, varsinkin tuollain vanhemmalla iällä....
 
Tämän mä epäilen olevan tuttavankin miehen tapauksessa. Siitä uudesta naisesta oikein huokuu gold digger...
Surullista kuitenkin, kun kaikki meni niin nopeasti.