Meidän kohta neljä vuotia poika on kaksivuotiaasta asti ollut kiinnostunut metsästyksestä. Kalastamassakin ollaan oltu, muttei ole saalista tullut. Joskus kun kerroin hänelle kalastuksesta ja siitä että laitamme sen pannulle ja syömme, hän itki, sillä hänen mielestään kalat ovat pieniä ja söpöjä. Mutta kun kerroin että ruuaksi tulevat kalat ovat ihan eri juttu kuin eläikaupasta ostettavat lemmikkikalat, hän rauhottui ja ymmärsi konkreettisen eron näiden välillä. Myös se tehtiin selväksi, ettei ruuaksi kalastettavaa kalaa saa ottaa lemmikiksi.
Poikamme on isän matkassa käynyt kyyhkystämässä, ja seurannut mielenkiinnolla perkaamista. Hän on saanut mennä mukaan kun ollaan peuroja nyljetty, ja silloin kun ne on laitettu lihoiksi. Hänen mielestään peuratkn ovat söpöjä, mutta ymmärtää jopa sen, ettei niitä huvikseen tapeta, eikä niitä kaikkia tapeta, vaan että ne nimenomaan kuuluvat ruokavalioomme.
Hän osaa kunnioittaa eläimiä, meidän kissojamme ja koiriamme, ja ymmärtää niin paljon näistä asioista, ettei tarvitse pelätä hänen joutuvan sokkiin joskus yläasteella biologian tunnilla. Myös edesmenneet eläimet ja ihmiset on käsitelty, ja kerrottu mitä niille on tapahtunut ja miksei niitä enää ole.
Lapset eivät ole tyhmiä, mutta niistä tulee jos vanhemmat ovat!
Haikara ei ole tuonut lapsiani, vaan olen ihan itse molemmat synnyttänyt, mutten navan kautta. Meidän lapsilla on aivan samat ruumiinosat kuin muillakin ihmisillä, ja niillä on aivan samat käyttötarkoitukset kuin muillakin. Sama pätee aivoihin.
Eikös juuri tietämättömyys kasvata noita hulluja ja perverssejä, jotka tekevät "tutkimusmatkojaan" sitten aikuisena, eivätkä silloinkaan ymmärrä mikä on normaalia ja mikä ei..