mies huumekoukussa. kohtalontovereita ja juttelukavereita?

[nandelli]

Niin, sitä olen miettinyt.. miehellä jo valmiiksi hieman henkisiä ja psyykkisiä ongelmia :/ tuskin auttaa asiaan.. tiedätkö voinko omalla käytökselläni vaikuttaa tähän? Turha räyhäys tuskin auttaa...

 

[Morrigan]

Niin, sitä olen miettinyt.. miehellä jo valmiiksi hieman henkisiä ja psyykkisiä ongelmia :/ tuskin auttaa asiaan.. tiedätkö voinko omalla käytökselläni vaikuttaa tähän? Turha räyhäys tuskin auttaa...

Et voi tehda asialle mitaan. Psykoosi iskee jos on iskeakseen. Ja speed bugs... tuntuu silta, etta olisi otokoita ihon alla tai etta iho alkaa irrota ja sita joutuu repimaan irti. Mita kauemmin menee ilman unta, sita suuremmaksi mahdollisuus kasvaa.

 

[nandelli]

Mm.. näinpä. Toivotaan ettei näin tulisi tapahtumaan.. surullista tämä. Kunpa edes nukkuisi välillä.. ja söisi, on kuin luuranko nykyään :/ niin sairaan näköinen.

 

[Morrigan]

Melkein vaittaisin, etta ajan kysymys se vain on, koska iskee psykoosi paalle. Joillekin riittaa se, etta kerran kayttaa, joillakin menee kauemmin.

 

["vieras"]

Vähennätte määriä pikkuhiljaa. Paljon rakkautta, halimista, suuseksiä, ruokaa (nestemäisenä). Vähän alkoa, mahd. paljon pilveä, mahd. vähän piriä.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28068942]Vähennätte määriä pikkuhiljaa. Paljon rakkautta, halimista, suuseksiä, ruokaa (nestemäisenä). Vähän alkoa, mahd. paljon pilveä, mahd. vähän piriä.[/QUOTE]

Ja sittenpä sitä napsahtaakin nätisti psykoosi päälle joko piristä, pilvestä ja/tai valvomisesta.
Mahd.paljon pilveä jo valmiiksi erittäin psykoosiherkässä tilassa olevalle ihmiselle ei ole mikään hyvä suositus, kokemuksen syvällä rintaäänellä..
Vaikka tod.näk se on jossain vaiheessa edessä kuitenkin.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28068980]Ja sittenpä sitä napsahtaakin nätisti psykoosi päälle joko piristä, pilvestä ja/tai valvomisesta.
Mahd.paljon pilveä jo valmiiksi erittäin psykoosiherkässä tilassa olevalle ihmiselle ei ole mikään hyvä suositus, kokemuksen syvällä rintaäänellä..
Vaikka tod.näk se on jossain vaiheessa edessä kuitenkin.[/QUOTE]

Höpöhöpö, saninhan, että vähentää. Ja pilveen vaihtaminen ei voi olla huono juttu. Noh, okei, riippuu lajikkeesta.

 

[Kuivilla]

Voi kun on taas tullut paljon uutta tekstiä tänne. Kiva kuulla teidänkin omakohtasia kokemuksia ja jotenkin aina vähän piristyy kun saa jutella/lukea muista ja heidän selviytymis tarinoitaan. Itse olen aivan pihalla mitä tässä tekisin. Eilen illalla yritin vielä puhua mieheni kanssa ja riita siitä vaan taas tuli :/ ei mahda mitään, parempi pysytellä hiljalleen taka-alalla. Kuinka mies ei voi yhtään ajatella minun tilannetta? Kuvitella itse olevansa tässä asemassa? Itsellä oli hermoräjähdys niin lähellä, itkin vielä kuudelta aamulla kun tekee pahaa katsoa tuota ja nähdä miten voimakas aine tuo pirion ja kuinka se ihmistä muutaakaan iehellä neljäs täysin valvottu yö ja tuntuu olevan aika hermoheikko zombie tällä hetkellä... pelkään että sen kroppa ei kestä jos jatkaa..

Luen tätä ketjua sydän painavana. Mä olen ollut nyt nelisen vuotta erossa exästäni, joka oli päihderiippuvainen. Alkoholisti lähinnä, mutta käytti myös nappeja ja satunnaisesti kannabista. Ulkoisesti kaikki erittäin ok. Pystyi pitämään kulissin kasassa viimeiseen asti. Rakastin häntä ja rakastan yhä. Joo, olen läheisriippuvainen. Siitä huolimatta tai siitä johtuen rakastan.

Me tehtiin se "virhe" että hankittiin lapsi. Minäkin oletin ja ajattelin, että tässä tulee talot ja elämät ja pelit ja vehkeet, niin sanoakseni. Tulikin, mutta minulta meni myös terveys hullun rakkauteni mukana.

Lapsi on rakkain ja tärkein, ja onneksi lopulta pakon edessä pystyin irrottautumaan suhteesta ja pelastamaan lapsen ja itseni. Ihmettelen edelleen, miten meistä kukaan ei menettänyt henkeään siinä rallissa...

Luen näistä viesteistänne niin paljon omia muistojani. Hirveitä riitoja, järkipuhetta, vaatimista, toiveita, odotusta, pelkoa, hylkäämistä, etäisyyttä, epäempaattisuutta, kylmyyttä.

Mulla oli omaa pohjaa suhteeseen ryhtyessäni lievä masentuneisuus jo teinistä saakka. Kyllä, läheisriippuvaisuuteni tiesin jo ennen tätä suhdetta, mutta en tajunnut, miten voimakkaaseen koukkuun sen kanssa joutuisin. Kuvittelin tästä suhteesta juurikin, että tämä olisi se, mikä palkitsee lopulta. Mies oli mitä kultaisin ja hienoin ihminen "järkiaikoinaan". Ajatus siitä, ja ne pienet hetket myöhemminkin, missä se tuttu ihana rakas häivähti, auttoivat (sairaalla tavalla? vai inhimillisellä?) jatkamaan.

Jossakin vaiheessa mies alkoi saada psykoottisia oireita ja niihin lääkitystä myös. No nämäpä lääkkeet viinan kanssa olivat mainio yhdistelmä sekoittaa pää... Minulla oli hyvin rauhallinen zombie-mies, joka selvisi päiviksi töihin, mutta iltaisin ja viikonloppuisin oli täysin seis. Apaattinen sekakäyttöjakso saattoi saada seuraajakseen "kirkkaan" viinakauden, joka pahimmillaan oli äkkiväärää raivoamista ja sekoilua. Epäluotettavuus leimasi kaikkea riippumatta siitä, mitkä aineet olivat kyseessä. No, te tiedätte tämän kyllä...

Katkollakin hän oli, ja sen jälkeen oli selvää kautta. Sitten taas mentiin. Opin haistamaan ja vaistoamaan aina ne ensimmäisetkin hetket, kun joku sekoitusväline oli kehissä. Väsyin, uuvuin, romahtelin. Masennus paukahti täysille, päädyin itse sairaalakuntoon.

Eron jälkeen olen pikkuhiljaa toipunut. Lapsessa jäljet tuosta kaikesta nähdystä ja koetusta näkyvät yhä, vaikka mä haluan ja halusin ajatella ja uskotella, että ei tässä mitään ja eihän hän näe ja eihän hän tiedä. Paskat. Totta kai lapsi näkee aistii kuulee muistaa.

Mä en toivu työkykyiseksi, kunnolla, varmaan enää koskaan. Mutta hengissä olen ja lapsen takia aion pysyäkin. Mies on elämässämme, etäällä tosin, mutta lasta tapaa ja yrittää hoitaa isyytensä ok. Olen kohta 40 ja jos oikein tulkitsen, Nandelli, olet vielä onneksesi aika paljon nuorempi. Älä hassaa elämääsi ja parhaita vuosiasi pirin kanssa tappelemiseen. Tee miehelle selväksi tilanne: joko tai, ja katso, mitä tapahtuu. Jos hän menee hoitoon ja sitoutuu haluamaan parantua, niin pysyttele lähellä ja tue ja ole mukana. Jos hän ei siihen pysty/halua, niin lähde pois ja rakenna uusi elämä toisin.

Älä missään nimessä perusta perhettä hänen kanssaan, ennen kuin on useamman vuoden selvästi sitoutunut päihteetön elämä takana. Sitten, jos jaksatte kumpikin tähän odotukseen sitoutua, niin go for it.

Joitakin onnellisia loppuja näille tarinoille on. Paljon enemmän on onnettomia loppuja.

Mun onnellinen loppu on siinä, että olen hengissä ja lapsi on hengissä ja terve. Mutta menetin kuitenkin hyvin paljon siitä kaikesta, mitä mulla itsessäni oli. Oman terveyteni.

Rakkaus on omituinen asia välillä. Läheisriippuvaiselle ja sille, joka tarvitsee meitä läheisiä riippumaan itsestään, se on erityisen omituista. Mä en edelleenkään kuvittele, että lähteminen on helppoa. Ei aika kultaa lähtemisen muistoja eikä se haavojakaan ole vielä parantanut, niin syviksi ne menivät.

Kaikkea hyvää sinulle. Miehellesi toivon rohkeutta ja selkärankaa valita oikein.

 

["vieras"]

Luen tätä ketjua sydän painavana. Mä olen ollut nyt nelisen vuotta erossa exästäni, joka oli päihderiippuvainen. Alkoholisti lähinnä, mutta käytti myös nappeja ja satunnaisesti kannabista. Ulkoisesti kaikki erittäin ok. Pystyi pitämään kulissin kasassa viimeiseen asti. Rakastin häntä ja rakastan yhä. Joo, olen läheisriippuvainen. Siitä huolimatta tai siitä johtuen rakastan.

Me tehtiin se "virhe" että hankittiin lapsi. Minäkin oletin ja ajattelin, että tässä tulee talot ja elämät ja pelit ja vehkeet, niin sanoakseni. Tulikin, mutta minulta meni myös terveys hullun rakkauteni mukana.

Lapsi on rakkain ja tärkein, ja onneksi lopulta pakon edessä pystyin irrottautumaan suhteesta ja pelastamaan lapsen ja itseni. Ihmettelen edelleen, miten meistä kukaan ei menettänyt henkeään siinä rallissa...

Luen näistä viesteistänne niin paljon omia muistojani. Hirveitä riitoja, järkipuhetta, vaatimista, toiveita, odotusta, pelkoa, hylkäämistä, etäisyyttä, epäempaattisuutta, kylmyyttä.

Mulla oli omaa pohjaa suhteeseen ryhtyessäni lievä masentuneisuus jo teinistä saakka. Kyllä, läheisriippuvaisuuteni tiesin jo ennen tätä suhdetta, mutta en tajunnut, miten voimakkaaseen koukkuun sen kanssa joutuisin. Kuvittelin tästä suhteesta juurikin, että tämä olisi se, mikä palkitsee lopulta. Mies oli mitä kultaisin ja hienoin ihminen "järkiaikoinaan". Ajatus siitä, ja ne pienet hetket myöhemminkin, missä se tuttu ihana rakas häivähti, auttoivat (sairaalla tavalla? vai inhimillisellä?) jatkamaan.

Jossakin vaiheessa mies alkoi saada psykoottisia oireita ja niihin lääkitystä myös. No nämäpä lääkkeet viinan kanssa olivat mainio yhdistelmä sekoittaa pää... Minulla oli hyvin rauhallinen zombie-mies, joka selvisi päiviksi töihin, mutta iltaisin ja viikonloppuisin oli täysin seis. Apaattinen sekakäyttöjakso saattoi saada seuraajakseen "kirkkaan" viinakauden, joka pahimmillaan oli äkkiväärää raivoamista ja sekoilua. Epäluotettavuus leimasi kaikkea riippumatta siitä, mitkä aineet olivat kyseessä. No, te tiedätte tämän kyllä...

Katkollakin hän oli, ja sen jälkeen oli selvää kautta. Sitten taas mentiin. Opin haistamaan ja vaistoamaan aina ne ensimmäisetkin hetket, kun joku sekoitusväline oli kehissä. Väsyin, uuvuin, romahtelin. Masennus paukahti täysille, päädyin itse sairaalakuntoon.

Eron jälkeen olen pikkuhiljaa toipunut. Lapsessa jäljet tuosta kaikesta nähdystä ja koetusta näkyvät yhä, vaikka mä haluan ja halusin ajatella ja uskotella, että ei tässä mitään ja eihän hän näe ja eihän hän tiedä. Paskat. Totta kai lapsi näkee aistii kuulee muistaa.

Mä en toivu työkykyiseksi, kunnolla, varmaan enää koskaan. Mutta hengissä olen ja lapsen takia aion pysyäkin. Mies on elämässämme, etäällä tosin, mutta lasta tapaa ja yrittää hoitaa isyytensä ok. Olen kohta 40 ja jos oikein tulkitsen, Nandelli, olet vielä onneksesi aika paljon nuorempi. Älä hassaa elämääsi ja parhaita vuosiasi pirin kanssa tappelemiseen. Tee miehelle selväksi tilanne: joko tai, ja katso, mitä tapahtuu. Jos hän menee hoitoon ja sitoutuu haluamaan parantua, niin pysyttele lähellä ja tue ja ole mukana. Jos hän ei siihen pysty/halua, niin lähde pois ja rakenna uusi elämä toisin.

Älä missään nimessä perusta perhettä hänen kanssaan, ennen kuin on useamman vuoden selvästi sitoutunut päihteetön elämä takana. Sitten, jos jaksatte kumpikin tähän odotukseen sitoutua, niin go for it.

Joitakin onnellisia loppuja näille tarinoille on. Paljon enemmän on onnettomia loppuja.

Mun onnellinen loppu on siinä, että olen hengissä ja lapsi on hengissä ja terve. Mutta menetin kuitenkin hyvin paljon siitä kaikesta, mitä mulla itsessäni oli. Oman terveyteni.

Rakkaus on omituinen asia välillä. Läheisriippuvaiselle ja sille, joka tarvitsee meitä läheisiä riippumaan itsestään, se on erityisen omituista. Mä en edelleenkään kuvittele, että lähteminen on helppoa. Ei aika kultaa lähtemisen muistoja eikä se haavojakaan ole vielä parantanut, niin syviksi ne menivät.

Kaikkea hyvää sinulle. Miehellesi toivon rohkeutta ja selkärankaa valita oikein.

Ei mies, ei päihde, vaan sinä.

Sinä olit pelle, ja idiootti, ja mitä kaikkia sanoja käytitkään.


Katso, horo, itse peiliin.





























Jos et usko, niin voin millin tahansa tulla katsomaan sinua ja vammaista olemustasi, pelle.

 

[mahdollistaja]

Voi kun on taas tullut paljon uutta tekstiä tänne. Kiva kuulla teidänkin omakohtasia kokemuksia ja jotenkin aina vähän piristyy kun saa jutella/lukea muista ja heidän selviytymis tarinoitaan. Itse olen aivan pihalla mitä tässä tekisin. Eilen illalla yritin vielä puhua mieheni kanssa ja riita siitä vaan taas tuli :/ ei mahda mitään, parempi pysytellä hiljalleen taka-alalla. Kuinka mies ei voi yhtään ajatella minun tilannetta? Kuvitella itse olevansa tässä asemassa? Itsellä oli hermoräjähdys niin lähellä, itkin vielä kuudelta aamulla kun tekee pahaa katsoa tuota ja nähdä miten voimakas aine tuo pirion ja kuinka se ihmistä muutaakaan iehellä neljäs täysin valvottu yö ja tuntuu olevan aika hermoheikko zombie tällä hetkellä... pelkään että sen kroppa ei kestä jos jatkaa..

Mistä henkilökohtaisesta helvetistä lie äskeinen valopää pellehorokommenttejaan laukookin, niin onhan perushuomiossa jotain perää. Olen itse taipuvainen läheisriippuvuuteen, ja olen kokenut pakkomiellettä toisen muuttamiseen sen verran, että ymmärrän taudin vaikka en sitä nykyisin käsittääkseni enää koe enkä kaipaa.

Suunnilleen jokainenhan yrittää puolisoa jossain määrin, mutta tarkoitus on löytää yhteinen sävel, ja pariksi ei ehdoin tahdoin etsitä mahdollisimman vaikeaa tapausta. Läheisriippuvainen ei vain saa tavallisesta suhteesta tarvitsemaansa tyydytystä, koska tarve yrittää muuttaa toista on paljon kovempi kuin tarve onnistua. Koko puuha vaatii kärsimyksen lavasteikseen, ja itse asiassa elämä maistuu joltakin vain kun se on jossain kriisissä. Pyytäisin katsomaan peiliin: onko niin, että mitä mahdottomampi toista on saada ihan oikeasti rakastamaan, sitä houkuttelevampi saalis? Mitä tapahtuisi jos mies jonkun uuden ihmehoidon ansiosta oikeasti huomenna muuttuisi kerta heitolla täysin luotettavaksi, eikä olisi edes pienintäkään riskiä mistään addiktiokäyttäytymisestä ikinä? Oletteko varmoja, ettette ahdistuisi? Oma sisäinen näytelmä jäisi silloin ilman polttoainetta, ja tuntisitte epävarmuutta, huolta ja tyhjyyden ja huonoudentunteita?

Ette voi vaatia miestä kykenemään kuvittelemaan teidän asemaanne, sillä ette kykene siihen itsekään. Olette itse aivan yhtä koukussa kuin mies: hänen muuttamiseensa. Mitä kylmempää kohtelu, sitä syvemmäksi käy pakkomielle. Uhrina saatte kaikki mahdolliset irtopisteet: kärsimys on syvää ja kirkastaa kruunua joka päivä, ja jokainen kärsitty loukkaus ja pettymys osoittaa, että teitä on kohdeltu väärin, joten se osoittaa että teitä pitäisi oikeasti kohdella oikein?

Ja mitä tulee ajatukseen, että mies on pohjimmiltaan hyvä: no niinhän me kaikki, ihan pohja-pohjimmiltaan, paitsi ne joilta aivot on syöpyneet tai väärinvirittyneet alun perin niin hyvin, että rakkauden kyky on nollilla osin jo genetiikan takia. Tällä pohjimmaisella hyvyydellä ei ole mitään tekemistä elämän kanssa kuitenkaan, koska elämä tapahtuu tässä ja nyt. Vain teot ja tosiasiat merkitsevät, ja jokainen valitsee itse miten kohtelee muita ja miten antaa itseään kohdella. Sitä vastuuta ei voi sysätä miehelle, josta ei ole kantamaan itseäänkään.

Jos ei kykene muuttamaan käytöstään suhteen sisällä, voi astella suhteesta ulos. On syytä huolehtia omasta kunnostaan, ettei jää niin kauaksi istumaan kuumenevaan liemeen, ettei enää pysty hyppäämään tai ei kestä alastuloa. Ja valitettavasti sammakon keittäminen elävältä on yhtä helppoa kuin läheisriippuvaisenkin: ei ymmärrä olojen kuumenemistä ajoissa, koska tottuu.

Mutta rakkauden kyky on läheisriippujallakin vajaa. Samalla tapaa kuin lässytys ja innokas kissan hoivailu eivät osoita todellista rakastamista, vammautuneen sielun rakastaminenkaan ei ole rakkautta vaan mustavalkoisuuden valkoisen puolen tehoviljelyä. Todellinen rakkaus ihmislajissa on kykyä nähdä toinen virheineen objektiivisesti ja hyväksyen, mutta ei sokeasti vaan tarpeenmukaisella etäisyydellä pysytellen. Rakastan edelleen rajatilaista nuoruuden poikaystävää, mutta satojen kilometrien päästä. Miehenä en häntä kykene pitämään. Arvostan hänen hienoja puoliaan ja suren niiden vajaakäyttöä, mutta en pidä häntä kykenevänä sellaiseen parisuhteeseen joka voisi tehdä jäsenilleen pitkän päälle hyvää.

 

[Data]

Onko tämä palstalla oleva 'pelle' huumeidenkäyttäjä? Se selittäisi muutaman asian.

 

[nandelli]

Kuivilla: kiitos tarinastasi, nämä laittaa miettimään asioita niin monelta kantilta.olen taas sanattomana täällä ja pää täynnä kummia ajatuksia ja mikä olisi oikein ja hyvin.. on tämä elämä ja rakkaus tosiaan niin kummaa..ja kiitos voimia tarvitaan ja mies niitä oikeita päätöksiä!

Mahdollistaja: tämä viesti varsinkin laittoi ajattelemaan, sana läheisriippuvuus niin monesti tässä vielä ilmeni.. laittaa ajattelemaan paljon. On se niin karua lukea miten toiset sanoo ääneen ne asiat joita itse niin "pelkää" myöntää edes itselleen

 

[nandelli]

Ja ainiin kuivilla: paljon jaksamisia sinne edelleenkin <3 olen iloinen sinun ja lapsesi puolesta!

 

[höm]

Riippuvuushan se on ja sulle ei riitä enää se, että on kausia että käyttää ja ei käytä - ja lämpimästi suosittelenkin, että sinä et jää katsomaan ja samalla roikkumaan hänessä tuleviksi vuosiksi vain todetaksesi, että ei se muuttunutkaan. Jos et siedä tätä päihteiden käyttöä niin tee se sitten ensin itsellesi selväksi ja sitten miehelle. Hän ei tule muuttumaan niin kauan kuin hän ei sitä halua mutta sun ei tarvi siinä rinnalla riutua. Oletko kuullu läheisriippuvuudesta - päihteiden kanssa eläminen sairastuttaa sinutkin ja puheestasi paistaa jo jotain...jätetyksi tulemisen pelkoa ja hallitsemisyritystä...

Niin...ja mulla...toistakymmentä vuotta takana päihderiippuvaisen kanssa eloa...kunnes tajusin etten jatka näin ja tein päätöksen ja siinä joutui päättämään sitten muutama muukin ihminen elostansa - sitten lähtikin "iso pyörä pyörimään" ja suunta on ylöspäin. Mieti mitä haluat ja elä elämäsi täydesti!

 

[nandelli]

Riippuvuushan se on ja sulle ei riitä enää se, että on kausia että käyttää ja ei käytä - ja lämpimästi suosittelenkin, että sinä et jää katsomaan ja samalla roikkumaan hänessä tuleviksi vuosiksi vain todetaksesi, että ei se muuttunutkaan. Jos et siedä tätä päihteiden käyttöä niin tee se sitten ensin itsellesi selväksi ja sitten miehelle. Hän ei tule muuttumaan niin kauan kuin hän ei sitä halua mutta sun ei tarvi siinä rinnalla riutua. Oletko kuullu läheisriippuvuudesta - päihteiden kanssa eläminen sairastuttaa sinutkin ja puheestasi paistaa jo jotain...jätetyksi tulemisen pelkoa ja hallitsemisyritystä...

Niin...ja mulla...toistakymmentä vuotta takana päihderiippuvaisen kanssa eloa...kunnes tajusin etten jatka näin ja tein päätöksen ja siinä joutui päättämään sitten muutama muukin ihminen elostansa - sitten lähtikin "iso pyörä pyörimään" ja suunta on ylöspäin. Mieti mitä haluat ja elä elämäsi täydesti!

Niin, tuntuu olevan se yleisin neuvo että lähteä menemään nns. Kun vielä voi..olen kuullut läheisriippuvuudesta, sitäköhän tämä sitten on? Ei pelkkää yltiökylläistä rakkautta jota en vielä muiden kanssa ole kokenut en silti tiedä mitä haluan onko sitä vain juurtunut tuttuun ja "turvalliseen" voih mieheni minä haluaisin, sellaisena elävänä ja iloisena, parempina kausina.

 

[Joxu]

[QUOTE="vieras";28061729]Kuka viitsii jotain piripäätä katsella? Loppu elämä on tota samaa, vaikka hetken olisi kuivillakin.
Miksi ei hakudu hoitoon? Siksi kun ei halua? Siinä sun suuri rakkautes ei auta pätkääkään. Tietysti jos olet itsekin aineisiin taipuvainen niin tajuat tuolaista elämän hukkaamista.[/QUOTE]

Se on helppo sanoa, kun ei ole omalle kohdalle sattunu, siis ystävä/läheinen ihminen. Mun lapsuuden ystävä kuoli huumeisiin, yliannostukseen. Kuoli kihlattunsa viereen ja pari viikkoa olis ollu siihen, että olis täyttäny 18v.

Mun veli on päihderiippuvainen, ollaan koko perheen voimin tuettu. Veljen ex vaimo oli myös narkkari. Veljen päihteitten käyttö lisäänty vaan entisestään kun alko tuon ex vaimonsa kanssa, aikanaan serustelemaan. Sillon jo kaikki yritti puutua tilanteeseen. Nyt veli on kuivilla, halus muutoksen. Eros vaimostaan, pakkas tavaransa ja halus todella apua. On pärjänny tähän saakka tosi hyvin, on antabus kuurilla ja puhelimesta hankkiutu eroon kokonaan. Toki tiedän, että veli joutuu kamppailemaan tuon kanssa läpi elämänsä, mutta ei olis käyny mulla, ei mun äitillä ja siskolla mielessäkään, että olisimme selkämme hälle kääntäny. En olis siihen pystyny.